Tällä viikolla Turussa kokoontuva kirkolliskokous käsittelee kirkon avioliittokäsitystä. Kuinka mones kerta mahtaa olla kyseessä, vaikea sanoa, olen seonnut laskuissa. Ketä vihitään ja kuka vihkii, pitäisikö kirkon luopua koko vihkioikeudesta, ja kuinka perusteet puolesta ja vastaan löytyvät Raamatusta. Samat kysymykset ja perustelut kuumentavat taas tunteita. Esimerkiksi kirkollisen Kotimaa-lehden nettijuttu avioliittokäsityksen laajentamista koskevasta esityksestä sai peräänsä heti kirkolliskokouksen avajaispäivänä 155 kommenttia.

Avioliittokäsityksestä ja sen käsittelystä eri konklaaveissa, sekä kirkollisissa että maallisissa, saisi helposti yhden osan Ikuisia kertomuksia -kirjasarjan moderniin versioon. Itse asiassa aiheesta saisi koko sarjan, mutta tarjontaa on niin paljon, että muissa kirjoissa kannattaisi keskittyä muihin aiheisiin.

Naiset pappeina olisi yhden osan teema. Käsiteltäisiin sitä, miten pappeus alun perin naisille sallittiin, millaisia käytännön ongelmia asiasta arveltiin koituvan, ja kuinkas sitten kävikään. Kerrottaisiin, miten naiset ovat pikkuhiljaa vallanneet papin paikoista enemmistön, mutta vastustusta on edelleen, ja kirkon johtopaikoille pääsy on ollut nihkeää. Yhdessä tarinassa verrattaisiin sukupuolijakaumaa kirkossa vaikkapa pörssiyritysten johtopaikkojen jakaumaan, ja huomattaisiin, että kirkossa oikeastaan vain noudatetaan maan tapaa.

Omat osansa kirjasarjaan voitaisiin kirjoittaa kaikkien mielestä soveliaista lähetysjärjestöistä ja niiden tukemisesta, huolestuttavasta jäsenkadosta, huolestuttavasta taloustilanteesta ja niin ikään huolestuttavasta maallistumiskehityksestä. Jos kustantaja innostuisi, Ikuisia kertomuksia -sarjasta saatettaisiin tehdä ikuisesti jatkuva. Ikuisuusprojektit kun eivät kirkosta aivan heti lopu.

Artikkeli Ikuisia kertomuksia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.