Heti seuraavana vuonna Saarenpää sai kutsun Ylen asiantuntijakommentaattoriksi Vancouverin olympialaisiin. Myöhemmin Saarenpää huomasi istuvansa ypöyksin Pasilan selostuskopissa selostamassa lautailukisoja.

– Ne varmaan uskalsivat ottaa minut, kun lähetykset olivat pääasiassa Yle Areenan puolella. Siitä se lähti.

Lautailu on muutakin kuin kilpailua.

Viime vuosina tahti on ollut tasainen. Työ on kausiluonteista ja talvilajien lisäksi Saarenpää on selostanut kesällä myös rullalautailua ja BMX-pyöräilyä.

Hän tunnustaa, ettei ole koskaan ollut fanaattinen penkkiurheilija. Aikoinaan lautailu ja erityisesti freestyle houkuttelivat, koska ne tarjosivat välineen taiteelliselle itseilmaisulle.

Kilpailemisen lisäksi ammattilaista työllistivät myös lautailuvideot ja alan lehdet.

Saarenpään mielestä helpointa selostustehtävissä on se, että omat juuret ovat syvällä suhteellisen nuoressa lajissa. Helpottavaa on sekin, että asioiden mittasuhteet ja merkitykset ovat elämässä jo kohdallaan. Ne tekevät olotilasta paineettoman.

– Voin katsella asioita kevyemmin. Tiedän, että maapallo pyörii,
vaikka suomalainen ei pääsisikään finaalin.

Lähetyksessä pitää olla kipinää

Saarenpää toivoo, että kotisohville välittyisi lajin henki ja katsojat saisivat hengähdystauon vakavasta tulosurheilusta.

Lähetyksissä pitää olla kipinää sekä sopiva draaman kaari. Se voi syntyä itsestään, kun päätöskierroksella laskujärjestys käännetään ja viimeinen laskija saattaa laittaa sijoitukset kokonaan uusiksi.

– Myös jokin ennalta arvaamaton kuvio tai temppu saattaa yllättää selostajankin. Wau!

Saarenpää paljastaa, että hän on kova puhumaan ja siksi selostaminen tuntuu luontevalta. Oman haasteensa tarjoa kuitenkin se, että kisaa saattaa seurata intohimoisesti lajia harrastava teini tai sitten täysin lajia tuntematon katselija. Molemmat täytyy huomioida.

Vaikeinta Saarenpään mielestä ovat ne hetket, kun joku loukkaantuu vakavasti.

– Mitä sanoa silloin, kun ensiapuryhmä yrittää hoitaa tajutonta laskijaa?

Saarenpää toivoo, ettei selostuksissa toistaisi liikaa itseään. Joskus on vaikea löytää uusia ja tuoreita ilmaisuja ja usein tuntuu, että suomenkielessä on liian vähän adjektiiveja kuvaamaan asioita.

Koomisilta tilanteiltakaan ei voi aina välttyä.

– Sen olen oppinut, ettei kannata lähetyksessä juoda erehdyksessä ostettua hiilihapotettua vettä!

Kuuntele, miten Sami Saarenpää hyödyntää kännykkää selostuskopissa.

Mies kameran takana

Aktiiviuransa jälkeen Sami Saarenpää kouluttautui valokuvaajaksi. Nykyään hän kuvaa freelancerina muun muassa Henki&elämä -lehdelle ja Keskisuomalaiselle.

Kuvaaminen on osa lautailun arkea, onhan lajissa kyse itseilmaisusta. Ammattilaisten lisäksi myös laskijat kuvaavat itse paljon.

– Tosi monet lautailijat siirtyvät jollekin luovalle alalle, myös kameran varteen, joko harrastuksena tai täysipäiväisesti.

Valokuvaus on Saarenpäälle tuttua myös kodinperintönä. Kotona oli oma pimiö, jonne aktiivinen luontokuvaaja-isä meni kehittämään reissuiltaan napsimaansa materiaalia.

Artikkeli Selostuskopissa kipinöi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Näitä minun on luonteva tehdä. Minulle on tärkeää, että en ala miellyttää muita sisällöllä. Se olisi epäaitoa, hän sanoo.

Hän aloitti videoiden tekemisen kolme vuotta sitten. Sitä ennen hän kertoi samantyyppisistä aiheista blogissaan. Kirjoittaminen sai jäädä, kun hän huomasi, että kameran edessä puhuminen luontui paremmin.

– Videolla ei pysty olemaan mitään muuta kuin on. Siinä näkyy minulle ominaiset eleet ja oma tyyli.

Videoita muutaman kuukauden välein

Uusia videoita syntyy muutaman kuukauden välein. Nyt Matilda pitää tubettamisesta taukoa ja keskittyy ylioppilaskirjoituksiin. Lukulomalla oman ajan hallinnoimisessa on ollut opettelemista, mutta lukeminen onnistuu parhaiten iltapäivisin ja iltaisin.

Myös videoiden aiheet pulpahtavat mieleen yleensä iltapuolella. Joskus jopa kesken unien. Matilda kirjoittaa ideat muistiin ja jättää ne hautumaan. Kun videon sisältö on hahmottunut, Matilda miettii aloituksen sanatarkasti.

– Sen pitää olla tosi tiivis, jotta katsojat jäävät katsomaan videota.
Kuvauksen Matilda hoitaa omassa huoneessaan ja yksin ollessaan. Silloin puheesta tulee luontevaa, ja ajatukset pysyvät kasassa.

– Kiinnitän huomiota siihen, että puhun selkeästi ja tarpeeksi kovaa. Jos sanat menevät sekaisin, aloitan uudestaan ja leikkaan huonon kohdan myöhemmin pois.

Videoiden ei tarvitse kuitenkaan olla virheettömiä. Kesken puhumisen voi tulla aivastus, eikä se haittaa mitään. Olennaista on aitous.

Ilmaisen videoiden avulla itseäni

Kuvaaminen sujuu nopeasti, mutta editoinnissa kuluu useampi tunti. Videon julkaisuajankohtaa Matilda ei suunnittele kummemmin – hän julkaisee sen silloin, kun se on valmis. Myöskään katsojien määrää tai tyypillistä katsojaa hän ei mieti.

– En yleensä pohdi, kenelle kohdennan videoni tai kuinka moni niitä katselee. Teen vain sellaisia videoita, joista itse pidän. Ilmaisen niiden avulla itseäni.

Matildan tyypillinen seuraaja on 15–17-vuotias tyttö, mutta myös hänen kahdeksankymppinen mummunsa seuraa Matildaa. Ja ihan omatoimisesti.

– En ollut ollenkaan opastanut häntä YouTubeen. Olin ihan hämmästynyt, kun kuulin hänen kommenttinsa johonkin videooni, hän naurahtaa.

Matilda keskustelee seuraajiensa kanssa aktiivisesti somessa ja on tavannutkin heitä erilaisissa tilaisuuksissa. Myös Jyväskylän kaduilla hänet tunnistetaan ja pyydetään yhteiskuviin.

Aluksi tämä tuntui oudolta, mutta nykyään se on hänestä vain mukavaa. Yleensä ihmiset kertovat tulevansa Matildan videoista hyvälle tuulelle. Ikävää palautetta hän ei ole juuri saanut.

Tubettaminen on antanut Matildalle itsevarmuutta ja uusia ystäviä.

– Siitä tulee hyvä fiilis, kun videoissa on oma itsensä ja se kelpaa niin monelle.

Lukion jälkeen Matilda aikoo pitää välivuoden. Hänen suunnitelmissaan on lähteä au pairiksi Australiaan ja pyrkiä sitten lukemaan yhteisöviestintää Jyväskylän yliopistoon.

Matilda Mäkitalon YouTube-kanava Matildasofiaa

Matilda Mäkitalo

• 18-vuotias abiturientti
• Asuu Jyväskylässä
• Harrastaa tubettamista, kuorolaulua ja liikuntaa
• Perheeseen kuuluvat äiti, isä, kolme sisarusta ja koira
• Vinkit uusille tubettajille: ole aito ja toteuta videot harkiten
• Elämässä on tärkeintä keskittyä itselle tärkeisiin ihmisiin ja antaa heille aikaansa. Varsinkin isovanhemmille, joiden kanssa aikaa on rajallisesti.

Videoita tehdään itselle tärkeistä aiheista

Tubettajat ammentavat videoidensa aiheet yleensä omasta elämästään.

– Videoiden välityksellä voi puhua asioista, jotka kokee tärkeiksi. My day -videot, joissa seurataan tubettajan päivää, ovat suosittuja. Niissä katsoja kulkee kameran välityksellä tubettajan mukana. Jos tubettaja pelaa paljon, hän tekee usein pelivideoita, kertoo Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa projektitutkijana toimiva Hanna Reinikainen.

Hän tutkii Tekesin rahoittamassa hankkeessa tubettajien parasosiaalista suhdetta katsojiinsa eli ilmiötä, josta katsojalle syntyy tunne, että hän on vuorovaikutuksessa tubettajan kanssa. Illuusion luomiseksi tubettajat esimerkiksi käyttävät lähikuvaa, katsovat kameraan, tervehtivät ja pyytävät palautetta.

Erityisesti Reinikaista kiinnostaa se, miten videoissa yleistyvät kaupalliset sisällöt vaikuttavat tubettajan ja katsojan vuorovaikutukseen.

– Ajan myötä tubettajasta tulee katsojalle ikään kuin tuttu henkilö. Haluan selvittää, mikä merkitys sillä on, että tämä tuttu kaveri alkaa suositella jotain tuotetta tai palvelua.

Artikkeli Itseilmaisua tuhansille silmäpareille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.