Nukketaiteilijoiden näyttelyvastaava, kuvanveistäjä Arja Jäppinen on ollut mukana tämänkin vuoden näyttelyn kasaamisessa.

– Monet sanovat, että joulu ei tule Jyväskylään ennen kuin näyttely on avattu ja nuket ovat ikkunassa, Jäppinen sanoo.

Jäppinen on tehnyt nukkeja 17 vuotta ja järjestänyt yli 100 nukkenäyttelyä. Hän on huomannut urallaan, että nuket herättävät voimakkaita tunteita ja keskustelua. Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti varautuneen maltillisia, nuket saavat eloa jäyhiin jäykistelijöihin.

– Ikkunan edessä alkaa usein kova palpatus, ihan kuin tyhjästä, vaikka sitä ennen on oltu hissukseen, Jäppinen kertoo.

Ihmiset tunnistavat nukeista julkisuudesta tuttuja kasvoja. Näyttelyiden nuket eivät yleensä esitä ketään tosielämän henkilöä, vaikka katsojat löytävätkin niistä aina tuttuja piirteitä. Tämä huvittaa taiteilijaa.

– Kerran eräs katsoja näki yhdessä nukessani aivan selvästi Paavo Lipposen, vaikka minä en ollut häntä ajatellut ollenkaan nukkea tehdessäni, Jäppinen myhäilee.

”Laulu Suomen Soi” -nimellä kulkevan näyttelyn nuket on tehnyt viisitoista nukketaiteilijaa eri puolilta Suomea. Ikkunaa koristaa 33 nukkea, joista Jäppisen kädenjälkeä neljä. Ikkunanuket muodostavat kuoron, joka laulaa laulua Suomen satavuotisen historian kunniaksi.

Kulttuurista kiinnostunut kaduntallaaja voi paitsi nähdä nuket, myös kuulla laulun korvissaan, sillä se raikuu ulos asti.

Tänä vuonna näyttelyssä on yksi merkittävä muutos: mittakaava. Kun aiemmin nuket olivat ”kokovartalonukkeja”, nyt 13. näyttelykerralla ikkunaan on tehty vain isoja, laulavia päitä.

– Minä opetin nukentekijöille ison pään tekniikat viikonloppukurssilla. Kaikki tekivät sitten muotoilut loppuun kotonaan, Jäppinen kertoo.

Nuket seisovat mustilla tolpilla. Päiden materiaalina on käytetty Jäppisen suosimaa paperimassaa. Nukkeja voi valmistaa myös paperivalutekniikalla, tekstiilistä, villasta, puusta ja posliinista.

Nukenteossa yleensäkin on monia eri vaiheita ja tekniikoita. Nukkemestarilta vaaditaan lukuisia taitoja. Nuken pään, jäsenien ja rungon rakentaminen on kuvanveistäjän työtä, osien maalaus taidemaalarin ja hiusten laitto kampaajan työtä. Lisäksi nukentekijä suunnittelee vielä vaatetuksen ja muun tarpeiston.

Jäppinen kouluttautui nukentekijäksi Keski-Suomen Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuoden kestävällä kurssilla. Samalla kurssilla olijat perustivat Suomen nukketaitelijat ry:n vuonna 2000.
Mikä nukeissa sitten oikein viehättää?

– Olen onnellinen nukkeja tehdessäni. Niin yksinkertaista se lopulta on, Jäppinen sanoo.

Jäppinen kertoo, että useat yhdistyksen jäsenet tekevät kauniita nukkeja. Hän itse tykkää tehdä ronskia jälkeä, ei kaunista. Jokaisella nukentekijällä on oma tyyli, jonka muut tekijät tunnistavat jo ennalta.

– Mitä hurjempi nukke, sitä onnellisempi olo. Joku sanoi, että Arja tekee takarivin poikia, Jäppinen nauraa.

Hän eläytyy aina tekohetkellä nukkeen, keksii sille luonteen ja elämäntarinan, kokonaisen persoonallisuuden.

– Siinä mielessä tämä nukkehomma on myös tarinankerrontaa. Tavoitteena on puhaltaa henki ja elämä nukkeihin, saada ne elämään, Jäppinen sanoo.
Lopuksi hän lupaa kertoa salaisuuden nukenteosta.

– Näyttelyiden kasaaminen on lopulta virheiden piilottelua. Muut nukketaiteilijat näkevät pienetkin virheet, joten nuket käännetään niin, että virheet näkyisivät mahdollisimman vähän, Jäppinen virnistää.

Artikkeli Jäppinen tekee takarivin poikia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.