”Elämä on arvokasta, mielenkiintoista ja monipolvista. Kuolemme vain kerran, mutta elämme joka päivä!”

Riikan kokemuksen mukaan lähestyvä kuolema tuo näkyviin niin eletyn kuin jäljellä olevankin elämän arvon. Ihmiset kokoavat elämänsä; mitkä ovat olleet tähtihetket, mitä elämä on ollut.

”Kuolema viimeistelee ihmisen tarinan ja on tärkeä osa suurta mysteeriä nimeltä elämä. Se ansaitsee kunnioitusta”, Riikka sanoo.

Sairauteen hiipuva joutuu luopumaan lähes kaikesta: harrastuksista, kontakteista, materiasta, liikkumisesta ja viimein kodistakin. Riikka painottaa, että sairaudet eivät tarkoita samaa kuin epäonnistunut elämä. Kaikki riippuu siitä, mistä kukin löytää merkityksen elämälleen. Kun kokemusmaailma kapeutuu, toisten ihmisten merkityksen huomaa.

Olemme olemassa, kun meitä kosketetaan, katsotaan ja kannatellaan!

”Jos ihmiset haluaisivat sitoutua toisiinsa, jos arvostettaisiin toista ihmistä enemmän, nostettaisiin esiin itse elämän arvoa. Sitä ikä tai sairaudet eivät vähennä.”

Riikan mielestä on saattohoidon tärkeä tehtävä auttaa ihmistä asettumaan siihen tilaan, kun kuolema on lähellä, mutta sitä joutuu vielä odottamaan. Joskus tärkeimmät hetket ja kohtaamiset ovat vasta aivan tämän elämän lopussa. Riikka vakuuttaa, että kuoleman voi oikeasti toivottaa tervetulleeksi. Voi olla myös siunaus, kun saa valmistautua omaan kuolemaansa, vaikka moni toivoo kuolevansa ”saappaat jalassa”.

Kaikissa jotain ikuista

Riikka kertoo oman kuoleman lähestymisen herättävän myös iankaikkisuuden kysymyksiä. Monet potilaat ja omaiset osallistuvat sairaalateologien pitämiin hartauksiin. Riikka kertoo, että pappi on tullut myös erikseen pyydettäessä aina todella nopeasti paikalle.

”Eräs vannoutunut ateisti ilmoitti hoitoneuvottelussa, ettei halua mitään uskontoon liittyvää. Hartauksiin hän ei osallistunutkaan, mutta bongasi papin aina kahville kahdenkeskisiin keskusteluihin. Meissä kaikissa on jotain ikuista”, Riikka toteaa.

Ymmärrys eliniästä on lahja

Kun Riikka oli 12-vuotias, hänellä todettiin Hodginin lymfooma. Koulutytön arki katkesi siihen paikkaan, jossain määrin jopa lopullisesti. Jalasjärvellä asuvaa lasta hoidettiin Oulussa ja Seinäjoella. Lääkäriksi tähtäävä tyttö tipahti täysin koulunkäynnistä, vaikka hän kävi sairaalakoulua sen mitä jaksoi ja pystyi. Sairauden jälkeenkin Riikka oli pitkään väsynyt. Hullua kyllä, mutta Riikan saama ”erityiskohtelu” oli ikätovereille myös kateuden aihe. Muista oli epäreilua, ettei hänen tarvinnut käydä koulua.

”Jouduin tekemään paljon töitä, että sain kaverit ja elämäni takaisin. Olin vieraantunut yhteisöstä – tosi irti kaikesta. Se, etten saanut koskaan kunnolla kirittyä koulussa enkä jaksanut opiskella tietäni lääkikseen tuntuu edelleen puutteelta. Olen jopa miettinyt minkälainen lääkäri olisin ollut.”

Toinen sairastumisjakso oli viime kesänä, kun Riikan olkapäästä leikattiin lapsena sairastetun syövän ja sädehoitojen seurauksena kehittynyt alkava melanooma.

Täytyy uskaltaa

Riikka on ensimmäiseltä ammatiltaan vartija. Kouluttauduttuaan sosiaalipsykologiksi hän päätyi työskentelemään syöpäjärjestöille ja syöpäsairaala Docrateksen kehitysjohtajaksi. Koivikko-kodissa Riikka on ollut vuodesta 2011. Häntä on työssä johtanut vahva ajatus ihmisen ja ihmisyyden viimeisten vaiheiden kunnioittamisesta.

”Elämä on mennyt näin. Täytyy uskaltaa kulkea omaa tietään. On ollut tärkeää asettua ihmisten lähelle ja oppia kuolevilta elämästä. En ole itsekään kärsinyt turhaan. Olen voinut katsoa kuolevia silmiin.”

Sanat välittäminen ja ihmisyys toistuvat usein Riikan puheessa. Hän ei roolita ihmistä esimerkiksi potilaaksi. Koivikko-koti ei hoida potilaita vaan ihmiset toisia ihmisiä.

”Minä olen sinä, sinä olet minä. Meidän pitäisi enemmän rakastaa”, Riikka vetoaa.

Saattohoidossa ei ole aikaa muulle kuin läsnä olemiselle. Sama koskee kaikkea elämää. Riikka Koivisto kuuluttaa vähemmän rooleja ja enemmän arvostamista.

”Ei elämää voi elää liikaa varoen. Joskus on tullut takkiin, mutta en ole antanut sen murentaa uskoa ihmisyyteen.”

Hyvä on totta

Kangasalla on koti ja elämän keskipisteet, teini-ikäiset pojat. Riikka keskustelee paljon poikiensa kanssa, he ovat puhuneet avoimesti myös kuolemasta luonnollisena elämään kuuluvana asiana.

Enempää minulla ei ole lapsillenikaan tarjota kuin ihmisyys ja rakkaus.

”Toivon, että he oppisivat tekemään valintoja onnellisuuden puolesta. Tämä voi olla hyvin konkreettista, voimme esimerkiksi pohtia, miten läksyjen teko asettuu tähän kuvioon, mitä asioita se vie eteenpäin.”

Lapsuuden ja nuoruuden kokemus yhteisöstä vieraantumisesta vaikuttaa Riikassa toisinaan edelleen ulkopuolelle asettumisena.

”Ulkopuolisuuden kautta pystyn olemaan missä vaan ja jaksan tätä työtä. Käyn yksinäisyydessä välillä lepäämässä. Persoonana olen hiljainen, mutta työasioissa vahva. Minussa, kuten kaikissa, on monta puolta. Tärkeintä on kuitenkin hyvän haluaminen. ”

Hyvä on yhtä totta kuin kaikki paha ja murhe.

Matka itseen

Vapaa-ajallaan Riikka kuskaa poikiaan pelaamaan jääkiekkoa ja harrastaa itsekin henkisen työn vastapainona fyysisiä lajeja. Vannoutunut hevostyttö on joutunut työkiireiden vuoksi luopumaan hoitohevosestaan, mutta kalastaa sekä treenaa kuntosalilla aina tilaisuuden tullen. Jokin haave pitää myös aina olla. Uusi moottoripyöräkortti kuumottelee taskussa ja Riikka kertoo säästävänsä sinnikkäästi moottoripyörää varten.

”Toki menen joskus myös vaikkapa siihen moodiin, että olen pitkän asuntolainan maksaja varmaan koko elämäni. Mutta haluan uskoa, että voi ja saa elää. Minulle on tullut ihan silmille, että voi käydä miten vain. Unelmia ei voi siirtää, voin kuolla kolmanteen syöpään milloin tahansa. Se mihin pystyn, se minun täytyy tehdä. Jos en tekisi, keräisin katkeruuden aiheita kuolemani läheisyyteen.”

Riikan unelmana on kokea pitkä matkan kypärän sisällä, ajaa vaikka Norjaan. Tehdä matkan itseen.

”Eksyn helposti siihen, mitä muut minulta tarvitsevat. Haluan aika ajoin päivittää, mikä on todella oleellista ja ydintä.”

”Aika mikä maan päällä vietetään on lyhyt. Ihmiset tuhlaavat aikaansa toisten mustamaalaamiseen ja riitoihin. Paljon laitetaan aikaa ja elämää viemäriin. Ymmärrys eliniästä on lahja, joka pitäisi käyttää hyvin.”

Riikka Koivisto

Syntynyt 10.07.1978 Jalasjärvellä.

Koti Kangasalla, jossa asuu kahden poikansa kanssa.

YTM sosiaalipsykologi, erityistason psykoterapeutti.

Hämeenlinnassa sijaitsevan saattohoitokoti Koivikko-kodin toimitusjohtaja.

Pitää omalla nimellään blogia, jossa kirjoittaa ”kaikesta siitä, mikä on merkityksellistä”.

Harrastaa kalastusta ja kuntoilua ja haaveilee moottoripyörästä.

Toivoo, että ihmiset käyttäisivät aikansa hyvään ja rakastamiseen.

Artikkeli Elämää ei saa tuhlata julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Millaiset asiat kuuluvat hyvään elämään?
Sellaiset asiat, jotka ihmisten mielestä siihen kuuluvat. Ei ole olemassa vain yhtä hyvän elämän mallia. Ihmisten näkemykset hyvästä elämästä vaihtelevat kulttuureittain ja yksilöittäin, mutta yleensä siihen kuitenkin katsotaan kuuluvan ainakin hyvät perhesuhteet, mielekäs työ ja hyvä terveys. Sekä perustarpeiden täyttyminen.

Olet kantanut huolta ihmisten eriarvoistumisesta. Millä tavalla eriarvoistuminen näkyy yhteiskunnassamme?
Eriarvoistuminen näkyy Suomessa monella tavoin, esimerkiksi mahdollisuuksien, elämänlaadun ja terveyden erojen kasvamisena eri yhteiskuntaryhmien välillä.

Mitkä asiat ovat lisänneet eriarvoistumista?
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut varmastikin merkittävin tekijä, mutta myös monet muutokset yhteiskuntapolitiikassa, esimerkiksi sosiaaliturvan leikkaukset sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen myöntökriteerien tiukentaminen ja omavastuuosuuksien kasvattaminen.

Millä keinoin eriarvoistumista pitäisi torjua?
Poistamalla pitkäaikaistyöttömyys ja pitkäaikaisköyhyys sekä tuomalla palvelut takaisin kaikkien niitä tarvitsevien saataville.

Mistä monen kokema osattomuus mielestäsi kumpuaa?
Siitä, ettei koe työelämän ja muun yhteiskunnan tarvitsevan itseään ja omaa panostaan.

Mitä osattomuuden tunteesta voi seurata?
Näköalattomuutta, terveysongelmia, perheongelmia, päihdeongelmia, yleensäkin ottaen kaikkea ikävää.

Kolme asiaa joihin haluaisit vaikuttaa yhteiskunnassamme?
Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen; vammaisten ja vanhojen ihmisten näkeminen kustannusrasitteen sijasta arvokkaina yksilöinä, jotka ovat jo antaneet ja joilla on edelleen paljon annettavaa yhteiskunnalle; ihmisten erilaisuuden näkeminen rikkautena.

Miten ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia voisi lisätä?
Purkamalla niiden tieltä asenteelliset ja hallinnolliset esteet ja luomalla uusia tilaisuuksia ja areenoita niiden toteuttamiselle.

Millä mielellä olet seurannut nykyistä maahanmuuttokeskustelua?
Murheellisella mielellä.

Missä on pakolaisen ihmisarvo?
Pakolaisen ihmisarvo on hänen asemassaan ihmiskunnan jäsenenä. Pakolaisen ihmisarvo on täsmälleen sama ja yhtä luovuttamaton kuin jokaisen muunkin ihmisen.

Millä tavalla vihapuhe ja someraivo peilaavat ihmisarvoon liittyviä kysymyksiä?
Viha ja raivo ovat ihmisyyden pimeä puoli, jotka polkevat ihmisarvon aina jalkoihinsa, tapahtuivatpa ne sitten somessa tai perinteisemmässä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Mitkä asiat tekevät omasta elämästäsi hyvää?
Samat asiat kuin muidenkin elämästä: perhe, työ, ystävät ja harrastukset.

Sisälläsi asuu kuulemma pieni maailmanparantaja. Mitä se haluaisi nyt tehdä?
Muuttaa yhteiskunnassamme nuo kolme yllämainittua asiaa.

Artikkeli Viha ja raivo polkevat ihmisarvon jalkoihinsa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.