Niinpä on luonnollista, että savusauna on Siltovuorelle saunoista numero yksi. Savusaunan tunnelma ja pehmeä lämpö puhuttelevat häntä, vaikka hämyisä ilmapiiri tuntui lapsena osin pelottavalta.

Aikuisena Siltovuori on nauttinut savusaunan tarjoamista elämyksistä muun muassa anoppilassa Räävelin rannalla Pertunmaassa ja Kiilopäässä, mihin hän suuntaa kahdesti vuodessa retkeilemään.
– Tupa on tulvillaan päivän lenkin jäykistämiä jäseniä vetreyttäviä hiihtäjiä. Puheensorina täyttää saunan, eikä se haittaa, vaikka sauna mielletään hiljentymisen paikaksi.

HILJENTYMISTÄ ja rauhoittumista, sitä sauna merkitsee Siltovuorelle. Paikkaa, missä ajatus lepää, keho rentoutuu ja tulee hyvä olo, niveliäkään ei hetkeen kolota. Jouluun hänellä liittyy samanlaisia ajatuksia.
– Harras tunnelma, sitä saan nykyisin aattokirkosta ja hautausmaalta. Musiikki on elämässäni tärkeässä roolissa ja käyn aina joulunaikaan kirkkokonsertissa.

Lapsuuden joulut herättävät Siltovuoressa ne rakkaimmat muistot. Vaikka viisilapsinen perhe eli vaatimattomissa oloissa, perinteiset jouluruoat ja yksi lahja kullekin kuuluivat joka jouluun.
– Äidilläni oli perinne kutsua kylän yksin asuvat ihmiset meille syömään. Se oli meistä lapsistakin mieluista, kun saimme vieraita kotiimme.

Kahdelle omalle lapselleen ja heidän lapsilleen Siltovuori ei muistojaan tuputa. Hän on kuitenkin huomannut, että heidän omaehtoinen kiinnostuksensa on kasvanut. ”Voi kun voisi elää sitä aikaa, minkä sinäkin olet elänyt”, kuuluu nykyään herkemmin ja kertoo osaltaan muistojen merkityksestä.

Kun Viirilän oman koulun tilat olivat pienet, pidettiin joulujuhla Loviisan seurahuoneella. Sieltä Siltovuori muistaa erityisen tapahtuman.
– Luin jouluevankeliumin vuoden 1950 joulujuhlassa. Paikalla oleva Jeesus-patsas muistuttaa minua yhä tuosta hetkestä.

AVANTOON Siltovuori pulahti ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten Aurantolassa Jaalassa, virkistävä harrastus jatkuu edelleen Puhjonrannan maisemissa. Työuransa hän teki kotitalousopettajana ja elämä vei häntä pohjoiseen Paavolan Ruukkiin, Yli-Iihin ja Iihin.
– Muonion Torassiepin rannalla oli puilla lämmitettävä ulkosauna. Siellä oli ihana saunoa perheen ja ystävien kanssa.

Nyt Siltovuori asuu kerrostalossa ja käy usein uimahallissa saunomassa ja tykkää niiden saunojen löylyistä. Tyttären perheen pihasauna maustettuna paljulla maistui hyvältä viime jouluna. Vihtaa hän kaipaa useammin seurakseen, monessa saunassa sen käyttö kun on kielletty.

Eläkeläisen virkeää elämää viettävä Siltovuori tekee vapaaehtoistyötä ja auttaa vanhuksia heidän eri asioissaan. Työ on hänelle läheistä, sillä hän on tukenut vanhempiaan ja kolmea sisarustaan, jotka hän on menettänyt rinnaltaan usean ystävän lailla.

Artikkeli Hämyisä rauhoittumisen ja hiljentymisen paikka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

 Itse ideoimansa pappiskävelyn Tuija Nuutinen veti ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Silloin mukaan lähti yksi kulkija. Tämän vuoden toukokuussa Palomäen valaistua latua kiersi jo 15 kävelijää. Tällä kertaa meitä on lähes kymmenen, kun mukaan laskee koiran, kuvaajan ja toimittajan.
Paavo Pylkkäsen seitsenvuotias airedalenterrieri Stella on innokas lenkkeilijä, hyvä seuralainen, ja ilmeisesti isäntänsä viimeinen koira. – Näin olen päättänyt. Ikä tulee jo vastaan.

Pappiskävely sopinee mainiosti meille suomalaisille, jotka olemme vielä, enimmäkseen, tottuneet liikkumaan luonnossa. Siellä ehkä olemme avoimimmillamme.
Loppukesän luonto on kauneimmillaan. Vastaan tulvahtaa viljantuoksu. Tuollahan ohrapelto jo lainehtiikin meren lailla.
Metsäpolku patistaa vaeltajat jonoon, mutta enimmäkseen kuljetaan Tuija-pastorin toiveesta pareittain, uuteen kanssakulkijaan tutustuen. Mikä mahdollisuus kiehtoviin kertomuksiin ja virvoittaviin keskusteluihin!
Lyhyelläkin polulla ehtii sukeltaa syviin vesiin ja kurkottaa kirkkaisiin taivaisiin.

Lammaskallion uimarannalla kiipeämme kiville kuulemaan seuraavaa sanaa. – Rukoilin vesi- ja kallioteemoja. Tämä tärähti, paljastaa pastori.
Matteuksen evankeliumi 8: 23-27 palauttaa mieliimme Kiira-myrskyn, joka taisi olla vahvimmillaan juuri Iitissä. – Varmasti moni taas tuolloin tajusi, miten pieni on ihminen luonnonvoimien keskellä.
Niin kävi Jeesuksen opetuslapsillekin myrskyn kourissa veneessä.
”Miksi olette niin pelkureita? Eikö teillä vieläkään ole uskoa”, Jeesus nuhteli heitä.
Tuija-pastori muistuttaa kaikkien aika ajoin kamppailevan omissa elämänmyrskyissään, joutuen kysymään itseltään: Miksen jo usko?

Vaihdos metsäpolulta maantien reunaan autoja väistelemään muistuttaa, että elämän varrelle mahtuu monenlaista matkantekoa. Askel on sovitettava kunkin mukaan, ja luotettava perillepääsyyn. – Mehän olemme kuin pyhiinvaellusporukka, pastori huokaisee vaeltajia katsellessaan.
Kävelyvauhti on armollinen. Tahti tosin tihenee, kun sadekuuro taas kerran yllättää kulkijat.

Evästauko pidetään Kirkkojärven Kalmusaaressa, kunnan laavupaikalla, jonne mennään – taas jonossa – pitkospuita pitkin. Nimi juontaa entisajoilta, jolloin saaressa säilytettiin talviaikaan vainajia, eristyksissä kauempana kirkonkylästä.
Nuotion ääressä juttu luistaa lupsakkaasti. Eväät unohtaneellekin on tarjolla kaakaota ja korppua. Hiljaisuus tuntuu hyvältä. Kaukana kavala maailma, me täällä turvassa Isän kämmenellä.

Kouvolan suuntaan lähtijöitä saattelevat Isä meidän ja Herran siunaus.
– Ilman muuta lähtisin uudelleen, vakuuttaa Myllykoskella asuva Pia Redsven.
– Tällainen yhdessä kulkeminen tuntuu hyvältä.

– Maisemat, Tuijan puheet ja vielä hyvä ilmakin. Hieno juttu, Paavo Pylkkänen tiivistää.

Artikkeli Kävelyllä papin kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.