Kivenheiton päässä kesäisestä paratiisista sijaitsee aivan toisenlainen todellisuus. Lohikoskentiellä, nelostien ylittävällä sillalla autoja, rekkoja ja prätkiä paahtaa tuhatta ja sataa selän takana ja jalan alla enemmän kuin riittävästi.

Lohikoskentien vartta kuvataan kaupungin meluselvityksessä yhdeksi keskustan lähialueen meluisimmista paikoista. Desibelimittarimme on samaa mieltä. Lukemat ovat kohonneet kolmen tien, Lohikoskentien, Vapaaherrantien ja Nelostien kohtauspisteen pauhussa 85:een desibeliin. Kuuloliiton mukaan kahdeksan tunnin altistus tällaista meteliä aiheuttaisi todennäköisesti kuulovaurion.

Mutta tarvitaan vain muutama askelma ja kaikki on toisin.

Taulumäen kirkon takaa jyrkkiä portaita pääsee laskeutumaan Tourujoen luontopolulle, josta löytyy kesäistä ihanuutta kaikille aisteille. Kuuluu vain tuulen hentoinen humina ja Taulumäen kirkonkellojen tasainen, kumea lyönti. Mittarikin tasaantuu 37 desibeliin.

Kuljen usein varta vasten vanhan hautausmaan laitamia, koska se on miljöönä niin levollinen.

Myös joku muu näyttää löytäneen Tourujoella hetkeksi rauhan korvilleen. Vastaan luontopolun portaissa tulevat työpaikkansa Tyky-päivää viettävät, reippaat ulkoilijat Marjukka Kinnunen, Anneli Kuusinen-Laukkala ja Anne Mujunen. Kinnunen kertoo nauttivansa useinkin juuri Tourujoen ympäristön rauhasta.

Kuljen usein varta vasten vanhan hautausmaan laitamia, koska se on miljöönä niin levollinen. Välttelen teiden varsien ruuhkia.

– Vihreää, rauhallista ja rauhoittavaa, huokaa Mujunen.

– Tosiaankin, vain lintuja ja veden liplatusta, sanoittaa Kuusinen-Laukkala kuulohavaintojaan.

Siirrymme keskustaan. Kävelykatu on perjantaisena iltapäivänä kiireisiä ihmisiä pullollaan, mutta desibelimittarin mielestä heistä lähtevä ääni on vähäistä verrattuna liikenteen meluun. Askeleet johtavat Seminaarinmäelle, josta löytyy viihtyisiä city-sopukoita.

Parviaisen talon takapiha yliopiston kirjastoa vastapäätä ei rapistuvine maaleineen hivele silmää, mutta luo silti levollisen, jopa hieman maalaismaisen tunnelman keskelle Seminaarinrinnettä.

Entisen kukoistavan, kauppaneuvos Hanna Parviaisen aikanaan omistaman talon pihamaa kasvaa horsmaa ja ruohoa. Arvotalo on niin jykevää tekoa, että se onnistuu blokkaamaan lähes kokonaan yliopistokirjaston remontin kumun toiselta puolen Seminaarinkatua.

Sitten muutama askellus ja ollaan Suomen Ateenan ytimessä, jossa Villa Ranan ja päärakennuksen välistä löytyy oikein viihtyisä ja kesäinen nurmialue. Se onkin houkutellut vanhojen puiden varjoihin muutaman hiljaisen hellepäivän levähtäjän.

Mittarimme löytää läheltä vielä paremman paikan. Seminaarinmäen hiljaisimpia kohtia on mittarin mukaan päärakennuksen pääovien viereinen kulmaus, jonne on aseteltu kaksi puistonpenkkiä. Pääsykokeissa käyvät opiskelijat suhahtelevat pyörillä ohitse. Keskimäärin noin 45 desibeliä, vain hieman enemmän kuin äskeisessä Tourujoen tyyssijassa!

Mäen yli, vanhojen tiilisten seminaarirakennusten lomitse kulkemalla pääsee Moirislammelle. Lyhyt, mutta idyllinen hiekkapolku kulkee yliopiston G-rakennuksen ja tavattoman rehevän kosteikon vieritse piskuisen lammen rantaan.

Kerrotaan, että seminaarilaisilla oli ennen tapana upotella lampeen tenttimiään kirjoja. Kirjojen nakkelun sijaan rauhoittavammalta kuitenkin tuntuu lepuuttaa korvia vieressä porhaltavan kaupungin humusta.

Tuskin kukaan toivoo hyttysenpistoja kesäänsä, mutta niiden ilmestymistä voi Moirislammella pitää myös luonnonläheisyyden merkkinä.

Vanhasta, isommasta ja sittemmin täytetystä osasta lampea muistuttaa vielä kosteikko, joka tuo virkistävän kostean tuulahduksen. Hornet ja helikopteri jytisevät. Muuten mittarimmekin vetäytyy ansaitulle päivälevolle.

Haukanniemi ei kuulu enää varsinaiseen kantakaupunkiin, mutta sekin on aivan kävelymatkan päässä keskustasta.

Viimeinenkin taustamelu häviää, kun pellon reunustaa kuljettava luontopolku kiemurtaa syvälle sankkaan lehtometsään. Tuuli tuivertaa tänään kevyesti, soutuveneitä ja kajakkeja lipuu ääneti Tuomiojärven sinisellä selällä.

Ei ole ollenkaan yllättävää, että kierroksen hiljaisin ulkoilupaikka löytyy Haukanniemen kärjestä. Vain kaivinkone Laajavuoren puoleisella rannalla sotkee vähän mittaria, joka seisahtuu toveiksi 35 desibeliin, mikä on alin mittariin jäävä ulkolukema tänään. Suurin osan siitäkin äänestä aiheutuu tuulen puuskista ja lintujen kevätriehasta.

Hiljaisuuden ja rauhallisuuden takia täällä onkin niin hienoa tehdä työtä.

Kokematta on vielä ainakin yksi yleisesti hiljaisena pidetty paikka, joten palaamme ruutukaava-alueelle. Tiekirkkona toimivassa Kaupunginkirkossa on paikalla suntio Katja Laitinen. Hän kertoo, että pyhäkössä on korona-aikanakin käynyt tasaisesti vieraita, keskimäärin 16 henkeä päivässä.

– Useimmat tulevat hiljentymään ja rukoilemaan, tietää suntio.

On suorastaan hämmentävää katsoa desibelimittaria, joka lakkaa Kaupunginkirkossa oikeastaan kokonaan toimimasta. Istumme pitkän aikaa hiljaa, ja keskustan häly on äkisti vaiennut niin, että mittarista loppuu asteikko. Jälkeen ei jää minkäänlaisia kunnon lukemia.

– Kyllä sen huomaa, että täällä sisällä äänimaisema on aivan toinen, hymyilee Laitinen.

– Hiljaisuuden ja rauhallisuuden takia täällä onkin niin hienoa tehdä työtä. Pääsee vetäytymään ikään kuin oman maailmansa sisälle.

Myös Kauppakadulla sijaitsevassa divarissa on mukavan rauhallista. Kuljemme käteeni tarttuneen pastori ja kirjailija Jörg Zinkin teoksen nimeltä Hiljaisuuden rannalla kanssa Laajavuoren huipulle. Jyväskylästä saa parhaan mahdollisen käsityksen Matti Nykäsen mäen viereltä. Kesäaikaan laskettelurinteen laella on hiljaista. Liitokiekon heittäjien käsistä lähtee taidokkaita kiskaisuja. Näkee, miten tuuli tarttuu kauas matkaavaan frisbeehen.

Zink kirjoittaa: ”Ei tarvita paljon tapahtumia, vain pitkä, hiljainen ilta, istua samalla penkillä, levähdellen. Kantaen toisen kuormaa Jumalan haltuun.”

Totta, tekstissä on hyvä muistutus ettei hiljaisuus ole vain yhtä ihmistä varten. Käsien ristiminen ja äänettömyys tuntuvat luontevalta yhdistelmältä muistaa lähimmäisiä.

Huipulla todentuu, että Jyväskylän on kukkuloiden kaupunki. Lukuiset mäiksi ja vuoriksi nimetyt luonnonmuodostelmat ovat siunaus paitsi silmälle, myös korvalle. Kaupungin keskustaa halkoo kaksi Suomen pääväylää. Kun ohitusteitä ei aikanaan ole rakennettu kauemmas keskustasta, liikenteen melukin on huomattavan monessa paikassa läsnä.

Mutta kukkulat, ne blokkaavat tehokkaasti jylyn.

Kukkuloiden kaunis, moderni kaupunki. Sieltä löytää omat paikkansa myös hiljaisuuden etsijä.

Hiljaisuus on ”viihdyttämisen antiteesi”

Hiljaisuustutkija Outi Ampuja muistuttaa, että aivot ja korvat väsyvät ja tarvitsevat lepoa. Hiljaisuus puolestaan nopeuttaa elpymistä stressistä.

– Myös uni on elimistölle tärkeää ja melun yksi keskeinen haittavaikutus onkin juuri unen laadun heikkeneminen.

Hiljaisuus auttaa Ampujan mukaan keskittymään ja syventymään asioihin, kuten myös palautumiseen työstä ja opiskelusta.

– Monille hiljaisuus on luovuuden ennakkoehto. Syvällinen ajattelu edellyttää hiljaisuutta, jotta voimme kääntyä sisäänpäin.

Ampuja kutsuu hiljaisuutta ”viihdyttämisen antiteesiksi”.

– Se määritellään usein myös tylsyyden synonyymiksi, mutta juuri tylsyys, tapahtumattomuus ja joutokäynti, tekevät meille hyvää. Ne kutsuvat pohtimaan syvällisiä asioita ja saavat mielikuvituksen liikkeelle.

Ihminen tarvitsee välillä erityisiä hetkiä pysähtyäkseen ja rukoillakseen, oikein ajatuksen kanssa.

Jyväskylän seurakunnan oppilaitospastori Matti Väätäinen on huomannut opiskelijoissa kaipausta hiljaisuuteen.

– Ehkä taustalla ovat juuri ajan tietty levottomuus, epävarmuus ja monesta suunnasta kasvavat paineet.

– Olen huomannut, että monia nuoria aikuisia puhuttelevat paitsi hiljaisuuden teemat, myös tähän liittyen tietyt liturgisen rukouksen ja kristillisen mystiikan elementit. Tässä voisi olla paljon uudelleen löydettävää seurakuntaelämään.

Hiljaisuuden korostaminen on kristinuskolle mitä ominaisin asia. Raamatussa Jeesus vetäytyy useamman kerran yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen.

– Nämä evankeliumien maininnat ovat olennaisen tärkeitä Jeesuksen persoonan ymmärtämiseksi. Ne raottavat hieman salaisuuden verhoa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä kohtauksissa Jeesus vetäytyy hiljaisuuteen nimenomaan rukoilemaan.

– Tämä Pojan rukous on keskustelua Isän Jumalan kanssa. Jeesus ikään kuin ammentaa elämänvoimansa tästä rukousyhteydestä. Hän saa siitä tehtävänsä ja voiman sen toteuttamiseen.

Väätäinen muistuttaa, ettei hiljaisuus ole kristinuskon mukaan sinänsä pyhää eikä varsinainen tavoitetila.

– Mutta siitä voi kyllä olla hyötyä rukouselämälle. Jossain määrin se on jopa edellytys rukoukseen keskittymiselle sekä Jumalan Sanan mietiskelylle ja sisäistämiselle.

– On hyvä muistaa, että Jumala on läsnä myös kiireessä, levottomuudessa ja ahdistuksessa. Mutta ihminen tarvitsee välillä erityisiä hetkiä pysähtyäkseen ja rukoillakseen, oikein ajatuksen kanssa.

Artikkeli Liplata hiljaa, laine julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Monelle on luovuuden ennakkoehto, että saa miettiä rauhassa omia asioitaan.

Suomalainen menee metsään tyhjentymään huolista ja elpymään. Luonnonhiljaisuus auttaa suruissa ja murheissa ja antaa asioille selkeämmät mittasuhteet.

Monelle hiljaisuus on elämänvoima, joka on hoitanut eri tilanteissa.

– Ne jotka ovat työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa, hakeutuvat vapaa-ajalla hiljaisuuteen. Luovuus ja henkinen työ vaativat vastapainoksi rauhaa ja hiljaisuutta. Monelle kotiäidille on juhlaa, kun lapsi nukahtaa ja kodissa vallitsee hiljaisuus.

Hiljaisuutta myös kaupungeissa

Kaupungistuminen vaikeuttaa hiljaisuuden vaalimista. Ampuja toivoo, että kaupungeista löytyy jatkossakin hiljaisuuden paikkoja, joihin ihmisillä on vapaa pääsy.

– Suomalaiset arvostavat kaupunkipuistoja. Hiljaisuutta haetaan myös hautausmailta, kirkoista, kirjastoista ja taidenäyttelyistä. Hiljaisuus voi merkitä myös sisäistä kokemusta – esimerkiksi taideteoksen äärelle hiljentymistä.

Kaupunkihiljaisuutta voi ylläpitää hyvin suunnitellulla meluntorjunnalla. Esimerkiksi puistot pitäisi säilyttää hiljaisina paikkoina, ja umpikortteleissa rakennusmassat suojaavat melulta.

– Asunnot pitäisi suunnitella niin, että huoneistoissa olisi edes yksi huone sisäpihan puolella.

Kuulo heikkenee, verenpaine nousee

Jatkuvalla riskirajat ylittävällä ympäristömelulla on Ampujan mukaan terveysvaikutuksia. Se heikentää kuuloa, nostaa verenpainetta, vaikeuttaa keskittymistä, huonontaa muistia ja heikentää immuniteettijärjestelmää. Sillä voi olla jopa yhteys diabetekseen. Melu voi esimerkiksi hidastaa lukemaan oppimista.

Elvyttävä ympäristö, joka on kohtuullisen hiljainen, rauhoittaa. Stressihormonin eritys vähenee, syke laskee, stressin ja väsymyksen tunne väistyy.

Ampuja toteaa, että väistämättömistä kaupunkiäänistä ja hiljaisuuden tarpeesta on puhuttu aina.

– Muinaisessa Mesopotamiassa ihmiset tuottivat melua, joka ”häiritsi jumalia”. Antiikin Roomassa lait säätelivät, milloin sai ajaa hevoskäyttöisillä ajoneuvoilla. Joissain Keski-Euroopan maissa on koodi siitä, että viikonlopuksi rauhoitutaan eikä pihoilla käytetä moottorikäyttöisiä työvälineitä. Siellä on pitkäaikainen kokemus kau­­pun­­kimaisesta asumisesta.

Melun ja hiljaisuuden tasapainoa on siis aina etsitty. Joka tapauksessa: hiljaisuutta pitää vaalia.

– Hiljaisuudella on mahtava potentiaali. Se ei vaadi eikä odota ihmiseltä mitään.

Kirkko tarjoaa retriittejä

Kirkko tarjoaa hiljentymistä ikiaikaisin opein ja maustein. Retriittiohjaajaksi kouluttautunut kanttori Sirpa Lampinen uskoo, että ihmisen keho ja mieli kertovat, milloin retriitin kaltainen pysähtyminen on tarpeen.

– Stressaava elämä ja työuupumus saavat etsimään lepoa. Melun keskellä elävät nauttivat hiljaisuudesta ja luonnosta. Metsä on monelle kirkko, mutta yhdessä hiljaa oleminen on vielä jotain enemmän.

Rovasti Jorma Vilkon mukaan retriitti käynnistää mielessä prosesseja, ja hiljaisessa viikonlopussa voi kysyä, mitä minulle kuuluu.

Retriitillä on pitkä perinne. Hiljaisuuden löytöjä voi tehdä erämaaisien ajatuksista 300-luvulta. Myös Jeesus vetäytyi hiljaisuuteen.

Lampisen oma löytö on se, että joka päivä kannattaa viettää aikaa hiljaisesti oman itsensä kanssa. Hiljentyminen voi olla sanaton rukous, tai avuksi voi ottaa rukoussanan, jota toistetaan noin 20–30 minuutin ajan.

Vilkko suosittelee yhteistä hiljentymisviikonloppua myös miehille, jotka yleensä hakevat hiljaisuutta mökkilaiturilta.

– Retriiteissä ei kysellä uskon mittaa ja laatua. Siellä ei tarvitse välttämättä sanoa kuin etunimensä. Sanaa ei selitetä vaan annetaan Sanan puhua.

Hiljentymään voi harjoitella

Hiljaisuuden löytäminen voi viedä aikansa. Sirpa Lampinen kannustaa harjoittelemaan mielen hallintaa. Harhaileva mieli estää rentoutumasta ja nukkumasta. Hän muistuttaa, että esimerkiksi intiaanikulttuureissa lapsia opetetaan istumaan hiljaa, ja pikk­u­lapsille tarjotaan mindfullnessia mielen lihaksen harjoittamiseksi.

Lampisen mukaan uskonnon sävyttämä hiljentyminen menee rentoutustekniikoita syvemmälle.

– Niissä opastetaan havainnoimaan, miltä rusina maistuu suussa tai miltä tuntuu tuolin paine jalkoja vasten. Retriiteissä syntyy yhteys Jumalaan, persoonaan.

Vilkko neuvoo, että ei kannata huolestua, jos ajatukset laukkaavat ja poukkoilevat.

– Kyllä ajatukset sieltä palaavat. Hiljaisuudessa kaikki vaatimukset hiljenevät ja suoritukset lakkaavat.

Retriittejä viikonloppuisin ja arkisin

Jyväskylän seurakunnan viikonloppuretriitit leirikeskuksessa maksavat aterioineen ja saunoineen 50–80 euroa. Hintaan voivat kuulua myös esimerkiksi rukoushelmien materiaalit.

Retriittiä rytmittävät ruokailut ja rukoushetket sekä meditaatioon opastavat virikepuheet. Ruoka- ja rukoushetket ja messu ovat yhteisiä, mutta muuten on paljon lepoa. Osallistujat voivat lukea, levätä tai tehdä käsitöitä. Usein tehdään retkiä lähiluontoon.

Viikonloppuretriittien lisäksi tarjolla on hiljaisuuden iltoja keskiviikkoisin Kuokkalassa ja kaupunkiretriittejä Keltinmäessä.

Lampinen muistuttaa, että kirkon hiljentymisen aarteita voi löytää vaikka sunnuntain messusta.

– Virsineen se on hiljentymistä ja ilmaista sielunhoitoa.

Rauha löytyy retriitissä ja kynttilän liekissä

Kun tikkakoskelainen Maiju Seppä meni ensimmäiseen retriittiinsä viime kesänä, ajatus hiljaisesta viikonlopusta oli kypsynyt jo kymmen vuoden ajan. Kolmen pienen lapsen äidin irrottautuminen arjesta ei ole helppoa. Ennen retriittikokemusta Seppä mietti, tuottaako joukossa hiljentyminen vaivaantuneen olon. Kynnys lähtöön oli korkea.

– Että osaako olla oikein, tällaisena sosiaalisena ihmisenä?

Maiju Seppä on oppinut hakemaan hiljaisuutta omasta arjestaan, pieninä palasina. Hiljaisuus löytyy muun muassa hautausmaalla kävellessä. Iltaisin, kun päivän ajatukset kiertävät päässä, hänellä on tapana sytyttää tuli takkaan tai kynttilöihin ja rauhoittua liekkien lepatusta katsellen.

Joskus hiljaisuus löytyy etsien, joskus se tulee vastaan tiedostamatta.

– Hiljaisuus voimauttaa ja antaa asioille oikeat mittasuhteet, Maiju Seppä on huomannut.

Viikonloppu ylitti odotukset

Viikonlopun retriitti Koivuniemessä ylitti odotukset, ja hiljaisuus yhdessä yhdentoista muun retriittiin osallistujan kanssa oli ensikertalaiselle luonteva ja hyvä kokemus.

– Mietin etukäteen, millaiseksi viikonloppu lähtee kääntymään, mutta luotin kuitenkin, että rauha siellä tulee. Perjantaina vielä päässä surrasi, mutta lauantaina ajatukset rauhoittuivat.

Viikonloppu on Maiju Sepän mukaan hyvä mitta hiljaisuudelle. Kokonaisen viikon retriitissä saattaisi jo tulla liikaa patoutunutta puhumisen tarvetta.

Yhteisen hiljaisuuden jakaminen on eri juttu kuin yksin vietetty hiljaisuus.

– Sanattomanakin vietetty viikonloppu tuottaa ryhmäytymistä. Mieleen syntyy levollinen olo siitä, että hiljaisuutta ei ole pakko täyttää puheella.

Hiljentymistä Koivuniemessä

Koivuniemen leirikeskus on hyvä paikka hiljentyä. Luonnonrauha on lähellä, ylimääräisiä ääniä ei kuulu, ja kappelissa pidetyt hartaushetket sekä mahdollisuus piipahtaa kappeliin hoitavat ja avavat yhteyttä ylöspäin.

– Usko on retriitissä luontevasti läsnä, mutta voi itse valita kuinka sitä käsittelee.. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain ihanaa hiljaisuutta, Maiju Seppä sanoo.

– Kun retriittiviikonlopusta karsiutuu kaikki turha, voi keskittyä oleelliseen. Eikä ole mitään velvoitteita, kun ruokakin on valmiina.

Maiju Seppä vinkkaa, että retriittiin mennessä ei pidä lukita mieltään hakemaan jotain tiettyä juttua.

– Kannattaa olla avoin sille, mitä sieltä saa ja mitä nousee itselle pintaan.

– Toivoisin ihmisten havahtuvan lähellä oleviin, konstailemattomiin hiljentymisen ja hidastamisen mahdollisuuksiin.

Artikkeli Hiljaisuus hyväksyy julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.