Tallin asukas ja jo ennestään tuttu hevonen loukkaantui vuosi sitten ja oli levossa sen jälkeen puolisen vuotta.

– Hevosen loukkaantuminen on aina iso juttu.

Niemisen hevosharrastus alkoi 6-vuotiaana ponikerholaisena ja jatkui nelosluokkalaisena uudelleen. Kulku tallille käy 3–4 kertaa viikossa ja siellä kuluu helposti neljäkin tuntia kerrallaan, mutta koulu ei silti kuulemma kärsi.

Tallilla voi hoitaa hevosia ja vain hengailla kavereiden kanssa – ja tietenkin ratsastaa. Este- ja kouluratsastus ovat molemmat mieluisia, ja välillä lähdetään maastoon. Tehtäviin kuuluvat monet tallin työt, kuten karsinoiden siivous, aamu- tai iltaruokinta, vesien vaihto ja hevosen harjaus.

– Kivointa on, että täällä mieli tyhjenee kaikesta muusta. Harrastuksessa kehittyy, oppii rauhoittumaan, olemaan läsnä ja kantamaan vastuuta hevosesta.

Nykyisin puhutaan paljon hevosen hyvinvoinnista ja enenemässä määrin myös sen kivusta, eläimen kipuilmeitä on opittu lukemaan.

– On tärkeä tietää, miten terve hevonen käyttäytyy ja miten se taas ilmaisee, jos kaikki ei ole hyvin, Minja Lehmonen sanoo.

Hän katsoo, että hevosharrastus elää murrosvaihetta, kun ratsastuskoulujen eettisyyttä on alettu tarkastella.

– Ratsastus harrastuksena varmasti pysyy, mutta toiminta muuttuu yhä selvemmin hevoslähtöiseksi. Myös hevostallien on pysyttävä ajan hermoilla ja oltava valmiit kehittämään toimintaansa.

Hevonen on välitön peili, se aistii ihmisen tunnetilan ja reagoi siihen käyttäytymisellään. Jos sen lähellä käy kovilla kierroksilla, myös hevonen on levoton.

– Kiltistäkin hevosesta näkee, jos sillä ei ole hyvä olla tilanteessa. Hevostaidot ovat oleellinen osa ratsastusharrastusta, ja jokainen hevosta käsittelevä ihminen vaikuttaa sen hyvinvointiin. Hyvää hoitoa voi opetella teoriassa ja käytännössä.

Hevosihminen on ennen kaikkea empaattinen,
hoivaviettinen ja välittävä.

Villa Hepolassa käy viikoittain tunneilla noin 80 ratsastajaa, mutta vaihtelua on paljon. Toiset jatkavat harrastusta pitkään ja toiset lyhyemmän aikaa. Oppilaana on ollut jopa SM-tasolle kehittynyt kenttäratsastaja. Tallin kisatiimi
toimii aktiivisesti, mutta Lehmosen mielestä harrastus ei saa olla suorittamista, vaan nimenomaan tunnetta ja hevosen kanssa läsnäoloa.

– Hevosta tulee oppia tuntemaan kokonaisvaltaisesti. Myös hoito kuuluu asiaan, tallilla ei käydä vain ratsastamassa, hän korostaa.

Hoidon ja yhteisen tekemisen kautta ihmisen ja hevosen välille kehittyy luottamus, ja silloin he toimivat paremmin myös ratsukkona. Hevoset ovat yksilöitä myös temperamentiltaan ja niiden käsiteltävyydessä ja tavassa reagoida ihmiseen voi olla suuriakin eroja. Tallilla jokainen hevonen taipumuksineen tunnetaan.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen
mielessä liikkuu.

– Hevosellakin on oikeus olla pitämättä jostakin asiasta. Koulutus tehdään pehmeällä tavalla palkitsemisen kautta ja koko ajan hevosta lukien.

Myös Adeleine Mattila, 16, haluaa kehittyä ratsastajana ja menestyä kisoissa.

– Kilpaileminen on kivaa, mutta se ei ole ykköstavoite. Tärkeintä on oppia ymmärtämään hevosta ja toimia sen kanssa yhdessä, hän sanoo Vilma-hevosta satuloidessaan.

Vilma on 13-vuotias tamma, jolle ruoka maistuu. Mattilan mukaan se osaa olla ystävällinen, mutta on omalla tavallaan herkkä.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

– Juttelen Vilmalle ja annan sen huomata, että olen tulossa lähelle. Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

Tytöt kertovat, että hevoset osaavat myös hymyillä. Ne nostavat ylähuulen ylös varsinkin, jos ne haistavat erikoisen hajun. Vihainen hevonen taas laittaa korvat luimuun, häntä heiluu vinhasti, keho jäykistyy, silmät menevät sirrilleen ja se polkee jaloillaan.

Iso eläin ei pelota, vaikka hevonen saattaa potkaista tai näykkäistä hampaillaan. Kumpikin on pudonnut ratsunsa selästä jo monta kertaa, mutta tyttöjen mielestä se kuuluu lajiin.

– Sitten vaan noustaan uudelleen satulaan, Mattila tuumaa.

– Välillä on häntäluu kovilla. Kerran hevonen kaatui, kun olin ratsailla. Jalka jäi alle, mutta ei onneksi käynyt pahasti, Anni Nieminen täydentää.

Turvallisuutta lisäävät oikeat varusteet: kypärä, ratsastuskengät ja -housut ja käsineet. Lisäksi on hyvä käyttää turvaliiviä, joka suojaa vartaloa, ehkäisee sisäelinvaurioita ja vähentää selkärankaan kohdistuvaa painetta onnettomuuden sattuessa. Maastoesteratsastuksessa turvaliivi on pakollinen.

Hevonen voi elää yli 30-vuotiaaksi, mutta luopumisia tulee väistämättä vastaan.

Kouluratsastus on kuin tanssia.

– Oma elämäni hevonen kuoli muutama vuosi sitten, ja se oli kova paikka, Minja Lehmonen muistaa.

Ratsastuskoulussa joudutaan välillä myös vaihtamaan opetushevosia. Hevonen ei välttämättä sovellukaan opetustyöhön tai se ei kestä vaihtuvia ratsastajia ja erilaisia ihmisiä.

Kesäloma koittaa tallillekin. Hevoset pääsevät isoille laitumille tuoreen heinän ääreen, maastoretkille ja virkistäville uinneille läheiseen lampeen. Hevoskärpäsen puremille tytöille kesä tarkoittaa lomaa koulusta. Adeleine Mattila pääsee tallille kesätöihin, ja Anni Nieminenkin aikoo viettää siellä lähes koko kesälomansa.

– Hevosten kanssa on vaan niin mukava olla!

Lehmonen on itsekin alkujaan hevostyttö, joka opiskeli ratsastuksen ohjaajaksi, hevosavusteisen toiminnan ohjaajaksi ja on myös ratsastusvalmentaja. Kilpailemisessa häntä auttaa oma valmentaja.

– Kouluratsastus on kuin tanssia, jossa liikutaan vähäeleisesti, kauniisti ja joustavasti hevosen kanssa. Tosin tallityö kaikkineen vie niin paljon aikaa, että oma ratsastaminen on jäänyt vähälle.

Artikkeli Hevonen on ihmisen peili julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.