Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 
Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.» (Mark. 16:15-18)

Tuttu sana, uusi konteksti

Sanaa ”luotu” tai ”luoduille” käytetään Uudessa testamentissa 19 kertaa (Englisman ’s Concordance). Sana viittaa vahvasti tyhjästä luomiseen ja voi tarkoittaa sekä aineettomia asioita (sävelmä) että käsinkosketeltavia esineitä.

Minulle kenties tutuin tähän teemaan liittyvä kohta on Paavalin kirjeestä Roomalaisille: Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. (Room. 8:13) Olikin kiehtovaa pohtia, mihin Markuksen evankeliumin lähetyskäsky meitä johdattaisi pohtiessamme ekologiaa ja ekoteologiaa.

Tiedostan, että Uuden testamentin kirjoittamisen aikaan ei pohdittu luonnonsuojelua samoilla silmillä kuin nykyisin. Silti – kuten monen muunkin nykyistä elämäntapaamme koskevien teemojen kanssa – voimme lukea Raamattua myös siitä vinkkelistä, mitä välineitä se antaa kristittynä elämiseen sellaisten haasteiden edessä, joita ei ennen ollut olemassakaan. Vinkkejä kyllä löytyy, kunhan ei sulje silmiään.

Käänteinen syntiinlankeemuskertomus

Myönnän, että olen tämän evankeliumikatkelman kohdalla useimmiten kiinnittänyt huomioni kohtiin, joissa puhutaan kasteesta tai tunnusmerkeistä. Siksi olikin innostavaa lukea – lähinnä helluntailaisten teologien – tulkintoja tästä. Monet ovat huomioineet, että juuri heidän piirissään on usein keskitytty noihin armolahjoihin. Eksegeetit, jotka ovat hyljeksinee Markuksen viimeistä lukua sen myöhäisen synnyn takia (ajatus, että evankeliumi on alun perin päättynyt jakeeseen 16:8), ovat samassa luvussa riemumielin rummuttaneet kielilläpuhumisen ja muiden armolahjojen äärellä.

Tuota tunnusmerkkien listaa voisikin lukea luomisen kontekstissa. Luomiskertomukseenhan sisältyy myös kertomus ihmisen lankeemuksesta, jumala-, ihmis- ja luontosuhteen rikkoutumisesta. Silloin lista olisikin kuvaus syntiinlankeemuksen seurausten kumoamista. Enää eivät voita pahat henget (usein mielen sairauksia), myrkyt (elimistölle haitalliset aineet), käärmeet (oletus kuolettavuudesta) tai sairaudet (paratiisissa ei käsittääkseni ollut sairauksia). Kristityillä on mahdollisuus voittaa ne kaikki.

Siten tuo tunnusmerkkien lista liittyy oleellisesti Jeesuksen käskyyn julistaa evankeliumia kaikille luoduille, ei siis vain ihmisille. Lähetyskäsky saa uuden painoarvon, kokonaisvaltaisuus nousee aivan keskiöön. Kokonaisvaltaisuudessa otetaan huomioon paitsi koko ihminen (henkisenä, hengellisenä ja ruumiillisena olentona), myös muu luomakunta. Pelastus ei ole vain ihmisiä varten. Taivaassakaan ihminen ei elä ilman ympäristöä.

Olen usein rippileirien yhteydessä kuullut isosten lukevan ns. käänteisen luomiskertomuksen. Se päättyy synkkiin kuviin tuhotusta luonnosta ja sen mukana tulevista seurauksista. Siinä ihminen on keskeinen tuhon toteuttaja. Markuksen evankeliumi piirtää toisenlaista kuvaa. Kaikkien synkkien näkymien edessä meille on annettu tehtävä toimia kaiken sen hyväksi, mikä suojelee ja vahvistaa elämää. Syntiinlankeemus ei ole viimeinen sana luomista koskevassa kertomuksessa.

Ei taakka vaan lupaus

Jeesuksen antama lähetyskäsky ei ole taakka tai tuomio. Se on lupaus siitä, että Jumalan valtakunnan aarteet ovat jo nyt käytettävissä. Evankeliumin julistaminen kaikille luoduilla on ihana lahja, josta saamme nauttia myös itse. Evankeliumi on pelastuksen sanoma. Siksi evankelioinninkin on tarkoitus olla kokonaisvaltaista: ei pelkkiä sanoja vaan myös tekoja, synnin turmelusta vastaan taistelua, armolahjojen käyttämistä yhteiseksi hyväksi, iloa ja täyttä elämää jo nyt.

Artikkeli Armolahjat vähentämässä syntiinlankeemuksen seurauksia: ekologinen näkökulma julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Helatorstain evankeliumi on aivan Luukkaan evankeliumin lopusta. Se alkaa kuvauksella siitä, miten enkeli ilmestyy Sakariaalle ilmoittaakseen Johannes Kastajan syntymästä ja päättyy siihen, kun Jeesus otetaan taivaaseen ja opetuslapset ylistävät Jumalaa ja pysyttelevät temppelissä.

Mutta temppeliin opetuslapset eivät jääneet, vaan kuten Apostolien teoissa kuvataan, Pyhän Hengen saatuaan heidän oli määrä lähteä todistamaan Jeesuksesta ”Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka” (Apt. 1:8).

Lähes vastaavan sisältöinen lähetyskäsky löytyy kaikkien neljän evankeliumin lopusta ja Apostolien tekojen alusta (Mt. 28:18–20, Mk. 16:15–18, Lk. 24:46–49, Jh. 20:21–23, Apt. 1:7–8). Näissä lähetyskäskyissä opetuslasten tehtäväksi annetaan kastaa, opettaa, saarnata evankeliumia, saarnata parannusta, toimia todistajana ja paitsi antaa syntejä anteeksi niin myös pidättää ne.

Aikamoinen tehtävä siis! Onneksi opetuslasten ei tarvitse tehdä tätä yksin ja omassa voimassaan, vaan Jeesus lupaa heille Pyhän Hengen vahvistukseksi.

Opetuslapsille uskottu lähetystehtävä kotikonnuilta maan ääriin saakka on myös meidän tämän ajan kristittyjen tehtävä. Helposti tehtävän suuruuden edessä käy niin kuin opetuslapsille, kun he kohtaavat Ylösnousseen Jeesuksen (Lk. 24:36–38): ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä?”. Samaan aikaan he ovat iloissaan ja ihmeissään, kun he saivat kohdata Ylösnousseen. Jeesus pyytää syötävää, ja palasen paistettua kalaa saatuaan syö sen opetuslasten kanssa. Tämän jälkeen Jeesus jatkaa puhumista aloittaen sanoilla ”tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille”.

Ihailen niitä kristittyjä, jotka tuntuvat olevan hyvin varmoja omasta kutsumuksestaan ja siitä, mitä heidän tulee julistaa maailmalle. Näin silloinkin, kun ulkoa katsottuna julistaja on tulkinnut evankeliumin totuuden eri tavalla kuin mitä itse sen olen ymmärtänyt. Minun on kuitenkin helpompi samaistua evankeliumien opetuslapsiin, joiden tunnelmat vaihtelevat voitonvarmuudesta pelkoon ja säikähdyksestä iloon. He eivät suinkaan aina ymmärrä, mistä Jeesus kulloinkin puhuu ja mikä Jumalan suuri suunnitelma on.  

Yllättävää helatorstain evankeliumissa Luukkaan mukaan on myös se, miten opetuslapset reagoivat nähdessään Jeesuksen nousevan taivaaseen. Olisi voinut ajatella, että he olisivat halunneet pitää jo kerran menettämänsä Jeesuksen luonaan ja hänen lähtönsä tekisi heidät surullisiksi. Mutta ei: opetuslapset ovat riemua täynnä, ylistävät Jumalaa (Lk. 24:52–53) ja rukoilevat lakkaamatta yhdessä pysyen (Apt. 1:14).

Siinä on mallia meillekin. Jeesus ei ole meidän keskellämme samalla tavalla kun hän eli ja opetti opetuslastensa seurassa. Pyhän Hengen lahja on luvattu myös meille. Siispä on syytä tänäkin helatorstaina iloita ja riemuita, ylistää Jumalaa ja rukoilla yhdessä toisten kanssa! Meillä on tärkeä tehtävä, ja sitä ei tarvitse hoitaa yksin.

Artikkeli Jerusalemista maan ääriin saakka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.