Hyväntekeväisyydellä on pitkä historia. On haluttu pitää huolta niistä, joiden asema on syystä tai toisesta ollut heikko. Apua ovat antaneet yksityiset ihmiset ja sittemmin myös erilaiset järjestöt. Pitkä historia on myös hyväntekeväisyyteen liittyvillä väärinkäytöksillä. Aina on löytynyt niitä, jotka käyttävät hyväkseen hätää kärsiviä, ja niitä, jotka etsivät toisten auttamiseen liittyviä hyötymisen paikkoja.

Britanniasta maailmanlaajuiseksi levinnyt hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam joutui hiljattain keskelle seksiskandaalia. Haitin maanjäristyksen avustustyöhön lähteneitä Oxfamin työntekijöitä syytetään seksin ostamisesta alaikäisiltä. Tämän jälkimainingeissa väärinkäytöksiä paljastui useilta muiltakin hyväntekeväisyysjärjestöiltä, Punainen Risti mukaan lukien.

Tuorein tapaus on kotimainen. Brother Christmas -nimellä hyväntekeväisyyttä harjoittanut suomalaismies on joutunut tukalaan tilanteeseen, kun joulumielen jakajasta on pulpahdellut palstoille myös epämukavia asioita. Tässä vaiheessa emme tiedä, miten tarina päättyy.

Some-aikana auttaminen on aiempaa helpompaa, kun tieto avuntarpeesta leviää hetkessä. Lyhyessä ajassa rahaa saattaa kertyä isojakin summia. Tässä on riskinsä, mutta kun hommat hoidetaan kunnialla, avuliaissa ihmisissä on valtava voima.

Jyväskyläläisen Hanna Pahlstenin ystävien käynnistämä keräys syöpäsairaan ystävänsä muistometsän hankkimiseksi on ollut huikea menestys. Somesta lähtenyt kampanja on saanut palstatilaa myös perinteisissä medioissa, ja sen myötä muistometsän keräystilille on karttunut jo sievoinen summa. Hannan – ja ystävyyden voiman – tarina on koskettanut. Hannan muistometsä -hankkeessa ollaan hyvällä asialla. Oikeasti. Ja kyllä. Elämä todella on epäreilua.

Artikkeli Hyvällä asialla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Isän elinaikana on Euroopassa tapettu miljoonia juutalaisia. Tarkoituksella ja päämäärätietoisesti. Isän elinaikana on lähetetty ihmisiä Siperiaan, katsottu sivusta kansanmurhaa Balkanilla ja oltu hiljaa järjettömästä teurastuksesta Ruandassa. Isän elinaikaan mahtuvat myös Pohjois-Korean orjuutetut diktatuurin uhrit ja Syyrian pommitusten jalkoihin jääneet lapset.

Maailma on muuttunut, ihmiset eivät. Toki monessa mielessä kyllä, mutta pohjimmiltaan eivät. Ihmiset elävät arkea, johon mahtuvat vain ne asiat, jotka siihen kukin haluaa mahduttaa. Asiat, joita kukin haluaa nähdä ja joista kuulla. Asiat, joihin kukin haluaa reagoida – tai olla reagoimatta. Jos omaan arkeen ei mahdu ajatus toisen ihmisen hädästä, se ei vain mahdu.

Tässä ajassa toisten ihmisten hätään pääsee kiinni, jos on vähääkään tahtoa. Tieto liikkuu hetkessä maailman toiselta laidalta toiselle, eikä ikäviltä uutisilta voi välttyä. Ihmisten hädän eri puolilla maailmaa voi sivuuttaa vain, jos niin itse päättää. Tarkoituksella ja päämäärätietoisesti.

Hätää on erilaista. Jyväskylässäkin. On yksinäisyyttä, sairautta, köyhyyttä ja kodittomuutta. On työttömyyttä, turvattomuutta ja väkivallan pelkoa. Kaikkia ei voi yksi ihminen auttaa, mutta pieniä tekoja voi tehdä jokainen. Tärkeintä on, ettei ummista silmiään ihmisen hädältä – jopa hengenhädältä.

Tämä aika on tulevaisuuden historiaa. Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat tietämään, mitä tämän ajan vaikenemisesta ja silmien sulkemisesta seuraa. Historioitsijat tulevat kertomaan, miten merkit olivat nähtävissä, miten kaaos kasaantui. Miten annoimme laiskuuttamme tilaa pahalle. Lakkasimme välittämästä ihmisistä. Milloin he olivat vääränlaisia, vääränmaalaisia tai vääräuskontoisia. Milloin mitäkin, mutta eivät riittävän samanlaisia.

Erilaisuuden pelosta väistämme tai vihaamme. Siinä on myös pääsiäisen tarina.

Artikkeli Silmät kiinni julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.