Sanaristikoiden laatiminen ei ole Vuokilalle liukuhihnatyötä. Ristikoiden pitää olla laadukkaita ja tarkoitukseensa sopivia.

– Monelle laatijalle on tärkeää, ettei ristikon tekemisestä tulisi koskaan liian helppoa. Siinä pitää olla jokin haaste, Vuokila sanoo.

Kokeneemmat ratkojat voivat yrittää päätellä, kenen ristikosta on milloinkin kyse, mutta Vuokila pyrkii tekemään ristikoita ilman minkäänlaisia rajoja.

– Ehkä tavaramerkkini on, ettei koskaan voi tietää, millainen ristikko seuraavaksi on tulossa.

Vuokila muistuttaa, että ristikoita tehdään ratkojien iloksi, joten ristikoiden pitää olla ratkottavissa.

Osa ammattitaitoa on ajan tasalla pysyminen. Kieli muuttuu ja uudissanoja ja henkilöitä ilmestyy koko ajan lisää.

– Aina kun tulee uutta, siirryn käyttämään mieluummin uutta kuin vanhaa. Ennen esimerkiksi Aaro viittasi lähinnä Hellaakoskeen, nyt sanalla voi viitata vaikka Aaro Niinistöön, Vuokila havainnollistaa.

Ristikoiden ratkominen on sekä tekniikkaa, yleissivistystä että päättelyä.

– Jos halutaan oikein visaisia ristikoita, pitää olla ovela ja harhauttava, panna ihmiset ajattelemaan sanan monimerkityksellisiä muotoja.

Suomen kieli on Vuokilasta erinomainen ristikkokieli. Maailman paras, hän sanoo.

– Sanastoa on valtavasti ja uusia yhdys­sanoja on helppo rakentaa. Esimerkiksi ruotsinkieliset ristikot ovat paljon suomenkielisiä ristikoita alkeellisempia.

Minulla on kova usko, että ristikot pitävät pintansa myös tulevaisuudessa.

Vuokilalla on vuosikymmenten kokemus ristikoiden ratkomisesta ja laatimisesta. Isänsä vanavedessä Vuokila alkoi innostua ristikoista 1960-luvulla ja julkaisi ensimmäisen ristikkonsa 13-vuotiaana. Ristikoiden laatimisesta tuli myöhemmin myös ammatti, ja kokemusta Vuokilalla on myös seurakunnallisista teemoista esimerkiksi Kirkko ja kaupunki -lehdestä. Vuokilan perustama Sanaris-yritys täyttää ensi vuonna 40 vuotta.

– Fuusioiduimme kesäkuun alussa hollantilaisyrityksen kanssa, mutta hommia se ei ole vielä vähentänyt. Tahti on yhä kova, 68-vuotias Vuokila sanoo ja kuvaa ristikoiden laatimista enemmän mukavaksi harrastukseksi kuin työksi.

– En ole koskaan kyllästynyt tähän työhön. En pidä itseäni työnarkomaanina, mutta aina kun ei ole mitään muuta tekemistä, laadin ristikoita. Teen mielelläni töitä viikonloppunakin, kun ei ole muita häiriötekijöitä. Se rauhoittaa.

Ristikoita on totuttu pitämään vanhemman väen harrastuksena. Aktiivisten ristikko­harrastajien Sanasepot-yhdistyksessä pohditaan kovasti, miten nuoret saataisiin mukaan ristikoiden pariin. Ristikoiden julkaiseminen verkossa on yksi keino tavoittaa uusia harrastajia.

Juuri nyt kohistaan Pop-Ristikko-lehdestä, joka on erityisesti nuorille aikuisille suunnattu pop-aiheinen ristikkolehti. Pop-Ristikot erottuu muista ristikoista paitsi ulkoasunsa myös uusitun sanastonsa avulla.

– Tuntuu siltä, että ristikoita halutaan ratkoa nimenomaan paperilla. Se on rentouttavaa puuhaa jatkuvan kännykän ja netin selaamisen sijaan. Minulla on kova usko, että ristikot pitävät pintansa myös tulevaisuudessa, Vuokila sanoo.

Vuokila ratkoo ristikoita enää harvakseltaan.
– Harrastan toki ristikoita ja tutkin niitä, mutta vähemmän enää ratkon. Silloin tällöin herkuttelen oikein vaikealla ristikolla, jossa on jotain uutta tai ovelaa.

Artikkeli Harhauttaja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jokiniemi ja Valta ovat identtisiä kaksosia, joilla on yhteinen harrastus. Piirtäminen on kiinnostanut aina, ja matkan varrella he ovat ehtineet tutustua erilaisiin maalaustekniikoihin. Pastellivärien jälkeen molemmat ovat viime vuosina keskittyneet maalaamaan öljyväreillä.

– Nuorena aikuisena aloitin posliinimaalauksesta, mutta se ei ollut minun juttuni, Jokiniemi muistelee.
– Kerran menin vahingossa akvarellikurssille, ja se oli ihan väärä laji minulle. Ajattelin silloin, että en osaakaan yhtään mitään, Valta täydentää.

Oikeat välineet ja älä luovuta

Sisarukset painottavat, että on tärkeää valita oikeanlaiset välineet. Yhtä tärkeää on se, että ei heti luovuta. Maalaaminen tuskin luonnistuu keneltäkään heti mallikkaasti ilman harjoittelua.

Heillä maalaamisessa on ollut erilaisia kausia, ja eri tyylilajejakin he ovat kokeilleet.
Valta on keskittynyt enemmän henkilökuviin ja on tehnyt tilaustyönä myös eläinkuvia. Hänen mielestään Jokiniemen maalauksissa on enemmän mielikuvitusta, ja niistä löytyy usein jokin pieni jippo tai jännittävä ajatus.

– Leilalla jotkut taulut tuovat mieleen Salvador Dalin, Valta kuvailee.
– Tarkoittanet, että asiat eivät mene luonnossa ihan samalla lailla kuin tauluissa, Jokiniemi täsmentää.

Rennolla ja vapaalla otteella

Vuosien saatossa sisarusten maalaamisesta on tullut rennompaa ja vapaampaa. Enää ei tarvitse olla niin kiinni säännöissä, ja työskentely tuntuu mukavalta. Heidän mielestään maalatessa unohtaa kaiken muun. Se on hyvää vastapainoa työlle ja muulle elämälle. Samalla oppii uusia asioita ja kehittyy jatkuvasti.

Sisarukset ovat ehtineet järjestää jo muutaman yhteisnäyttelyn ja maalaavat myös yhdessä aina, kun siihen tulee tilaisuus. Kun Valta asuu Jäppilässä ja Jokiniemi Jyväskylässä, aina ei löydy yhteistä aikaa ja paikkaa maalaamiselle. Silloin on hyvä laittaa valokuva keskeneräisestä teoksesta toiselle arviointia varten.

– Omalle työlle sokeutuu, eikä huomaa virheitään, mutta toinen huomaa ne heti, Valta muistuttaa.
– Ja me kyllä sanotaan toisillemme asiat todella suoraan, Jokiniemi huomauttaa.

Samanlaiset erilaiset

Leila Jokiniemi ja Ritva Valta kyllästyivät ihmisten jatkuvaan arvailuun heidän identtisyydestään. Vuosi sitten oli lopulta aika varmistaa asia ja teettää dna-testit.

– Tulos oli, että olemme 99,99- prosenttisella varmuudella identtisiä, Jokiniemi kertaa tulosta.
– Me ollaan samalla kertaa erilaisia, mutta myös paljon samanlaisia, Valta tarkentaa.

Molemmat tykkäävät tehdä samanlaisia asioita, myös nälkä ja väsymys yllättävät yhtä aikaa. Mutta erojakin löytyy.

– Tykkäämme erilaisista miehistä. Onneksi, Valta naurahtaa.
– Onneksi, ja Ritva on varmaan vähän kärsivällisempi ja siistimpi, Jokiniemi täydentää.

Artikkeli Kaksin verroin mukavampaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.