Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia vappuja. Lumen lisäksi juhlintaa on sävyttänyt joskus vesisade, joskus aurinko ja lämpö. Sääoloista riippumatta vappu on kuitenkin itselleni sen merkki, että kesä on ihan nurkan takana.

Vappu on paitsi opiskelijoiden myös työn juhla. Perinteiset työväenmarssit ovat ajan saatossa kutistuneet, mutta työn juhla on saanut nimensä mukaisen kohtelun – vappu on aiempaa useammalle työpäivä. Kauppojen aukiolon vapauttaminen on tarkoittanut sitä, että työtä tehdään kalenterimerkinnöistä riippumatta.

Ei tarvita kristallipalloa sen ennustamiseen, että pyhäpäivien merkitys yhteiskunnassa haalenee entisestään. Kun yhä kasvavan kansanosan täytyy päästä ostamaan palaa ja sen painiketta myös pitkäperjantaina, vappuna ja itsenäisyyspäivänä, ei kauaa mene siihen, kun ostoksille pääsee vuoden jokaisena päivänä.

Luonteva kysymys sen jälkeen on, mikä enää tekee näistä pyhistä erityisen. Miksi leikitään, että on pyhäpäivä, jos sillä ei ole valtaosalle väestä minkäänlaista merkitystä. Ja kun sillä ei ole merkitystä, joudamme kaikki töihin ja opiskelemaan juhlapyhistä piittaamatta.

Perinteet murtuvat ja muuttuvat. Jotkin niistä sietävätkin uusiutua, mutta joistakin on mukava pitää kiinni. Itse kukin valitsee ne elementit, jotka ovat tärkeitä säilytettäväksi. Mäenlaskusta vappuna ei tullut perinnettä, eikä ajan saatossa kutistunutta ainejärjestöhaalaria enää ole tallessa. Ylioppilaslakin laitan silti päähäni, ja huolehdin siitä, että saatavilla on munkkeja. Ilman niitä vappu ei ole vappu.

Artikkeli Työn juhlaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.