Askel kerrallaan johtotehtäviin

Kaksoistutkintoa Jyväskylän Lyseon lukiossa ja Ammattiopisto Gradiassa suorittava Sofia Kekarainen, 18, sai viime vuonna esimakua työelämästä kolmen kuukauden harjoittelussa ravintolassa.

– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Töissä oli hyvä yhteishenki ja asiakkaat olivat pääosin tosi mukavia. Tunsin onnistuneeni tarjoilijana, Kekarainen kertoo.

Harjoittelun jälkeen häneltä kysyttiin halukkuutta tehdä keikkoja samassa ravintolassa. Haastattelun aikaan hän on selvittämässä, kuinka paljon töitä voi tehdä menettämättä tukia. Hän miettii myös, kuinka paljon töitä hän jaksaa tehdä opintojen ohella.

Sofia Kekaraisen tavoitteena on saada tarjoilijan pätevyys ja suorittaa ylioppilastutkinto kolmessa vuodessa. Se on kova tavoite. Hän puntaroi tarkasti valintojaan, jotta ehtii ja jaksaa tehdä sen, mihin sitoutuu.

– En halua, että kaikki romahtaa. Monet jättävät opinnot kesken ja monilla on vaikeuksia, jotka vievät voimia. Kaikki eivät saa kotoaan tukea ja hyvää mallia opiskeluun, työntekoon ja rahan käyttöön. Muualta apua on saatavilla, mutta kaikki eivät sitä löydä.

Kekarainen on aina halunnut töihin ravintola-alalle. Hän aikoo edetä baarimikoksi ja sitten baarimestariksi tai vuoropäälliköksi. Hän suunnittelee vähitellen nousevansa johtotehtäviin hienossa ravintolassa.

Hän arvelee työskentelevänsä elämänsä aikana useassa ammatissa.

– Ehkä seitsemän vuotta kuluisi ravintola-alalla. Sitten voisin opiskella uutta alaa ja tehdä samalla osa-aikaisesti töitä.

Ensin vartijaksi, sitten sotilaaksi

Ammattiopisto Gradiassa turvallisuusalaa toista vuotta opiskeleva Alec Takamaa, 17, tykkää opiskelusta.

– Opettajat ovat erittäin päteviä ja hyviä roolimalleja, hän sanoo.

Omaa alaansa hän ei vielä ole päässyt harjoittelemaan, sillä siihen vaaditaan täysi-ikäisyys. Toiveena hänellä on päästä vartijaksi tai muuhun turvallisuusalan tehtävään.

Takamaan varsinainen uratoive suuntautuu kuitenkin muualle: hän aikoo pyrkiä maanpuolustuskorkeakouluun.

– Olen aina ollut kiinnostunut maanpuolustuksesta ja kuunnellut perheenjäsenteni armeijakokemuksia mielenkiinnolla. Suomen liittyminen Natoon tuo uusia mahdollisuuksia sotilasuran valinneille, nuori mies pohtii.

Tulevaisuuden uhkakuviin hän suhtautuu realistisesti.

– Koulutus antaa valmiudet toimia oikein myös sodassa. Jos joutuu uhraamaan henkensä puolustaessaan kotimaataan ja perhettään, se on sen arvoista.

Takamaa arvelee kokemustensa auttaneen häntä kypsään harkintaan.

– Joskus olen kokenut vaikeita aikoja elämässä ja miettinyt kuka olen. Lähimmäiset ovat auttaneet löytämään oman polkuni.

”Asioiden ääneen sanomisella on mahtava voima”

Nuoret haluavat huolehtia jaksamisestaan ja antaa aikaansa myös muulle elämälle. Uravalmentaja Henni Nikkilän mukaan uuden sukupolven odotukset työltä ovat isot: työssä pitää olla joustavuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa, tehdä etätöitä ja saada vapaata matkustelua varten. Ylityöt eivät nuoria innosta.

Toisaalta nuorilla on halu ja paine näyttää, mihin he pystyvät. Nikkilä on nähnyt, että nuoren vaatimukset itseä kohtaan ovat välillä isommat kuin työnantajan.

– Kannattaa varmistaa, mitä vaaditaan, mikä on riittävää ja ovatko tavoitteet realistisia.Uravalmentajasta olisi hienoa, jos uusi työntekijä saisi mentorin. Häneltä nuoren olisi helppo kysyä, miten kussakin tilanteessa kannattaa toimia.

 Pitäisi kysyä, millainen yhteiskunnan tulisi olla, että ihminen voisi hyvin.

Nopeaan elämään tottuneilta diginatiiveilta kysytään työelämässä kärsivällisyyttä, sillä taidot ja kokemus eivät kasva hetkessä. Nikkilän mielestä jo peruskoulussa pitäisi opettaa realistista asennetta työelämään.

Työn kokeminen merkityksellisenä ja omia arvoja vastaavana on nuorille tärkeää. Psykologi, yliopistonlehtori Mari Herttalampi Jyväskylän yliopistosta puhuu kestävän työuran mallista, jota on viime aikoina tutkittu työpsykologiassa.

– Mallissa yhdistyvät tuottavuus, työn kokeminen merkityksellisenä sekä työntekijän fyysinen ja psyykkinen terveys. Silloin ihminen jaksaa pitkään ja voi työssään hyvin, Herttalampi toteaa.

Hän muistuttaa, että myös suorittava työ voidaan kokea mielekkäänä ja merkityksellisenä.

Sekä Nikkilä että Herttalampi opastavat nuoria olemaan armollisia itselleen ja puhumaan ajoissa esimiehen, ystävän tai tukihenkilön kanssa, jos työ alkaa tuntua liian vaativalta.

– Asioiden ääneen sanomisella on mahtava voima, Nikkilä toteaa.

Millainen ihminen pärjää tulevaisuuden työelämässä? Mari Herttalampi kääntää kysymyksen toisin päin.

– Pitäisi kysyä, millainen yhteiskunnan tulisi olla, että ihminen voisi hyvin. Miksi tuottavuus, tehokkuus ja jatkuva talouskasvu ovat tärkeimmät tavoitteet ja mittarit?

Lopulta onni potkaisi

Miisa Siljander, 26, sai elämänsä ensimmäisen vakituisen työpaikan pari kuukautta sitten. Se tuntui heti omalta.

– Jo työhaastattelu oli paras, mitä olen kokenut. Tunnelma oli rento ja tuntui, että he etsivät ihmistä, joka sopii heidän joukkoonsa. Uskon, että viihdyn työssä pitkään, Siljander hymyilee.

Hän työskentelee digitaalisen markkinoinnin spesialistina ajoneuvoja valmistavassa yrityksessä.

Onnenpotkua edelsi osin rankoiltakin tuntuvia vaiheita. Ensimmäinen kylmä suihku oli työharjoittelupaikan hakeminen liiketalouden opintojen loppupuolella.

– Tajusin, kuinka vaikea on tulla nähdyksi valtavassa hakijajoukossa. Koin, että markkinoinnin työtehtäviin haluttiin vahvoja, pirskahtelevia persoonia. Itseäni pidän tasaisena, työnsä hyvin ja tarkasti tekevänä tyyppinä.

Omia tunteita pitää kuunnella ja tarvittaessa muuttaa omaa elämäänsä.

Lopulta Siljander sai aktiivisuutensa ansiosta harjoittelupaikan markkinointikoordinaattorina media-alan yrityksessä. Harjoittelun jälkeen hänelle tarjoutui tilaisuus jatkaa samassa yrityksessä. Hänellä oli tarve näyttää itselle ja muille, mihin pystyy. Kun työtehtävät laajenivat, opinnot piti paketoida loppuun ja kaikki piti koronan vuoksi opetella etänä, yhtälö kävi raskaaksi. Nuori nainen uupui.

– Sain tradenomin tutkinnon valmiiksi, mutta se oli elämäni rankin vuosi. Ilman lähipiirin ja työkavereiden tukea en olisi selvinnyt.

Nyt kokemus tuntuu hyödylliseltä.

– Omia tunteita pitää kuunnella ja tarvittaessa muuttaa omaa elämäänsä, Siljander miettii.

Avioliiton myötä Siljander muutti Helsingistä Jyväskylään syksyllä 2022. Oman alan työpaikkoja ei ollut runsaasti tarjolla eikä hänellä ollut verkostoja uudessa kotikaupungissa. Muutamassa hakuprosessissa hän eteni pitkälle mutta joutui pettymään.

Teen työtä, jotta voin nauttia ja tehdä asioita vapaa-ajalla.

– Tuntui, että paikkoihin etsittiin supersankareita tai niihin pääsi suhteilla. Muutaman kuukauden päästä olin pohjamudissa.

TE-keskuksen valmentaja kehotti Siljanderia hakemaan kesällä 2023 alkavaan rekrytointiohjelmaan, jossa koulutus ja työ yhteistyöyrityksessä nivotaan yhteen. Tavoitteena on koulutettavan työllistyminen yritykseen ohjelman jälkeen. Näin onnellisesti kävi Miisalle.

Hän ei tavoittele huikeaa uraa. Tärkeintä on työpaikka, jossa arvostetaan myös työntekijöiden vapaa-aikaa.

– Teen työtä, jotta voin nauttia ja tehdä asioita vapaa-ajalla, hän kuvailee asennettaan.

Oppilaitospappi auttaa näkemään vahvuudet

Jyväskylän seurakunnan oppilaitospappi Johanna Tikkanen tapaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun vastaanotollaan nuoria, joilla on haasteita opinnoissa tai muussa elämänhallinnassa. Yksinäisyys, huoli maailman tilanteesta ja epävarmuus omista valinnoista helpottavat, kun niistä voi jutella myötätuntoisen ammattilaisen kanssa.

– Jotkut vastaanotolleni tulevista opiskelijoista eivät ole vuosiin tai ehkä koskaan kohdanneet aikuista, joka pysähtyisi kuuntelemaan ja kiinnostuisi heidän asioistaan, Tikkanen kertoo.

– He näkevät itsessään vain huonoja puolia. Kun he uskaltavat puhua ja tulla esiin kipuineen, he alkavat vähitellen nähdä itsessään myös vahvuuksia. Tässä prosessissa voin heitä auttaa.

Myös sosiaalisten tilanteiden pelot ja jännitys mietityttävät monia

Moni haluaisi olla varma, että on valinnut oikean opiskelualan. Epävarmuutta on vaikea sietää. Opiskelijoita askarruttavat myös työelämän vaatimukset. Jos kuuden tunnin opiskelupäivä tuntuu liian raskaalta, kuinka jaksaa työssä kahdeksan tuntia?

– Myös sosiaalisten tilanteiden pelot ja jännitys mietityttävät monia ja luovat esteitä esimerkiksi työharjoittelupaikan löytämiselle tai työhaastatteluun menemiselle, Tikkanen sanoo.

Hän kertoo, että oppilaitoksissa keskustellaan parhaillaan, kuinka paljon siellä kannattaa ja voidaan joustaa opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Tiesitkö?

• Joka kolmas nuori pelkää työelämän olevan itselleen liian raskasta. Syiksi pelkoon he kertovat huolen liian pienistä tuloista, kiinnostavan työn
  löytämisestä ja omien voimien riittävyydestä.
• Nuorten yrittäjyys ja talous (NYT) -kyselytutkimuksessa haastateltiin keväällä 2023 yli kuusi tuhatta yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa. Pääosa haastatelluista oli 14–19-vuotiaita.

Artikkeli Loputtomien valintojen kentällä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen Olli Hirvanen, 40. Asun perheeni kanssa Jyväskylässä kaupunkialueella, mutta kuitenkin luonnon lähellä. Rintamamiestalossa tekemistä riittää sisällä ja ulkona. Puuhailemme paljon pihalla kukkien, marjapensaiden ja omenapuiden keskellä.

Viisivuotiaana pääsin sellotunneille ja opettelin myös pianonsoittoa. Valitsin kuitenkin kitaran, ja sillä tiellä olen. Kavereiden kanssa laitettiin pystyyn oma rokkibändi jo siinä vaiheessa, kun emme kunnolla osanneet soittaa. Kitara on todella monipuolinen soitin.

Opetan päätyökseni kitaransoittoa Gradialla. Nuorimmat oppilaani ovat viisivuotiaita ja vanhimmat eläkeläisiä. Opetukseen ei ole olemassa yleispätevää tapaa tai taikatemppuja. Toinen oppii paremmin korvakuulolta, toinen alkaa lukea nuotteja.

Mielelläni kyselen opiskelijoiltani, millaista musiikkia he haluavat soittaa. Nuoret tuntevat monesti nykybändit ja uusimmat virtaukset paremmin kuin minä.

Ajoittain on tullut haalittua liikaa tehtäviä opetustyön oheen. Kokemus on opettanut pyrkimään kiireestä pois, koska rauhassa tekeminen on paras vaihtoehto. Kulttuurin ja taiteen parissa työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Jos illalla soitan kotona kitaraa, onko se työtä?

Keikkailen muusikkona, ja olen mukana esimerkiksi The Hot Box -taideprojektissa. Se on kahdeksan kuution kokoinen, koottava ja siirrettävä esitystila, josta tuotamme suoria lähetyksiä nettiin. Kutsumme eri alojen esiintyjiä miettimään, mitä laatikon äärellä voisi tehdä ja missä.

Parhaillaan suunnittelen keikkoja ja valmistelen uutta levyä, jossa yhdistyvät musiikki ja runous. Levylle tulee mukaan myös säveltämäni soolokitarakappale. Kun oma konsertti lähestyy, paineet kasvavat, ja ne pitää jollakin tavalla purkaa.

Harrastan nykytanssia, lenkkeilen ja talvisin käyn avannossa. Tosin joka kerta veteen pulahtaessani mietin, että onko siinä mitään järkeä. Etenkin syyspimeällä avanto virkistää.

Meillä on kolme poikaa, vanhin 10- ja nuorin kuusivuotias, joten pienten lasten aika alkaa olla ohi. Nuorin opettelee juuri lukemaan, ja vanhin tietää lentokoneista jo uskomattoman paljon. Täytyy yrittää elää täysillä ja tallentaa muistiin ohikiitävät hetket.

Artikkeli Kiireestä voi opetella pois julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ikkuna saa olla auki yölläkin, koska muuten tulee aika kuuma, sanoo Ella Jouhtimäki ja istahtaa sängylleen.

Kämppistä sai toivoa, ja me päästiin kaverin kanssa samaan soluun.

Toinen sänky vastakkaisella seinällä kuuluu kämppikselle. Gradia Jyväskylän Harjun asuntolassa asutaan pääosin kahden hengen soluissa, vaikka yksiöitäkin löytyy. Jouhtimäkeä arveluttaisi jakaa huone vieraan kanssa, mutta nyt tuntuu hyvältä.

– Kämppistä sai toivoa, ja me päästiin kaverin kanssa samaan soluun. Ollaan tunnettu ekaluokalta asti, vierailtu yökylässä ja käyty riparileirikin yhdessä.

Tuttu ja luotettava huonekaveri laski osaltaan 16-vuotiaan vanhempien stressitasoa, kun tyttö haki yhteishaussa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle heti peruskoulun jälkeen. Lukio ei houkutellut ja ala tuntui omalta.

– Oikeastaan vain keittiöala kiinnosti, ja haluan nopeasti ammattiin ja töihin. Koulusta tehtiin tutustumisreissu Gradian toimipisteisiin. Jo silloin päätin hakea tänne.

Onneksi tutorit lähtivät saattelemaan kouluun ensimmäisenä aamuna

Jouhtimäki aikoo suorittaa kokin ammattiopinnot ja hankkia myös tarjoilijan pätevyyden, koska keittiöalan laaja osaaminen parantaa työmahdollisuuksia. Käytännön tekeminen, oppiminen ja kehittyminen koulun keittiössä kiinnostavat eniten.

Opiskeluasunto tuli tarpeeseen, koska kotoa Keuruulta olisi pitkä matka kulkea päivittäin. Harjun asuntola on juuri kauempaa tulevia ja alaikäisiä ammatillisen perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijoita varten.

Huone on valmiiksi kalustettu, mutta muuttokuormaan mahtui yllättävän paljon kannettavaa. Äiti auttoi järjestämään petivaatteet, astiat, vaatteet ja muun tarpeellisen paikoilleen. Viherkasvikin löysi paikkansa.

– Ainakin maton voisi vielä hankkia, uusi asukas suunnittelee sisustustaan.

Kaikkea tavaraa ei kannata asetella esille, koska tytöt muuttavat pian remontin alta asuntolan uudistetulle puolelle. Siellä etsitään paikka myös valosarjoille ja seinäkellolle, joka nyt nojaa ikkunalautaan.

Asuntolassa asumisesta ei tarvitse maksaa, koska se on valtion tukemaa ja opiskelijalle ilmaista.

Syksyisin rajoja toki haetaan ja testataan.

– Rahaa kuluu jonkin verran ruokaan, ja koulua varten pitää ostaa alaan kuuluvat työvaatteet ja joitakin kirjoja. Onneksi sain rahaa säästöön kesätöissä, Jouhtimäki tuumaa.

Talo ja sen asukkaat tulevat pikkuhiljaa tutuiksi, kun alun jännityksestä päästään. Sopeutumisessa auttavat asuntolan työntekijät ja tutorit. He olivat muuttopäivänä vastassa, esittelivät paikkoja ja opastivat huoneeseen.

– Stressasin alussa aika paljon. Onneksi tutorit lähtivät saattelemaan kouluun ensimmäisenä aamuna, nyt osaan reitin jo hyvin. Priimuksen kampukselle on tästä sopiva pyöräilymatka.

Asuntolaohjaaja Sirpa Viita tapaa talon nuoret päivittäin, koska sisälle kuljetaan työtekijöiden työpisteen ohi. Asukkaisiin muodostuu tiivis yhteys.

Monet naurut nauretaan ja itkut itketään yhdessä.

– Aina yllättää, kuinka he tulevat rohkeasti juttelemaan. Meille se merkitsee, että olemme onnistuneet työssämme. Nuorimmat täällä ovat 15-vuotiaita. Kyselen kuulumiset ja autan missä tarvitaan, vaikkapa täyttämään Kela-hakemuksia tai hakemaan kesätöitä, Viita kertoo.

Talon turvallisuus- ja järjestyssäännöt tehdään jo alkuun kaikille selväksi. Päihteitä ei sallita, jokainen siivoaa huoneensa viikoittain ja hiljaisuus alkaa kello 22. Säännöistä pidetään myös kiinni.

– Syksyisin rajoja toki haetaan ja testataan. Me olemme tarkkoja, ja valvonta toimii, Viita vakuuttaa nauraen.

Hän kuvailee, kuinka talossa asutaan yhteisöllisesti. Huoneiden ovia pidetään usein auki käytävään ja asukkaat viettävät aikaa toistensa luona. Oma huone on tärkeä ja se sisustetaan kodiksi.

– Monet naurut nauretaan ja itkut itketään yhdessä. Täällä solmitaan pitkäaikaisia ystävyyksiä. Toukokuun viimeisen viikon tunnelma on haikea, kun koulut loppuvat ja asukkaat hajaantuvat tahoilleen.

Koulupäivän jälkeen saattaa yllättää hiljainen ja yksinäinen hetki. Jouhtimäki on jo löytänyt talosta kavereita pelaamaan pallopelejä ja frisbeetä.

Soittelen äidin kanssa joka päivä.

Tutustumistapaamisia ei ole tänä syksynä vielä järjestetty koronan takia, ja yhteiset tilatkin on suljettu. Toisten oville voi silti mennä koputtelemaan ja tutorit keksivät yhteistä tekemistä.

– Jotkut uusista asukkaista ovat ujoja eivätkä tule helposti mukaan. Kaikkia käydään kuitenkin pyytämässä, asuntolatutor Jani Lähdeaho kertoo.

Tutorit valitaan vuosittain toisen tai kolmannen vuoden opiskelijoista. He järjestävät monenlaista toimintaa asukkaiden toivomusten mukaan. Lähdeaho muistaa, kuinka häntä itseään jännitti pari vuotta sitten muuttaa asuntolaan ja kotoa pois. Tutorit tulivat apuun, he tutustuttivat paikkoihin ja opettivat kulkemaan kaupungissa.

– Jyväskylä on kuitenkin aika iso paikka, eivätkä kaikki heti esimerkiksi oivalla, mikä on Linkki, hän havainnollistaa.

Lähdeaho haluaa vuorostaan olla tukena uusille asukkaille.

– Täällä ei tarvitse jäädä yksin. On kiva, kun on muita ihmisiä lähellä.

Perjantaisin asuntola hiljenee, kun nuoret lähtevät viikonlopun viettoon koteihinsa. Huoneeseen voi jäädä vain pätevän syyn vuoksi.

– Pitkämatkalaiset saavat jäädä, koska heiltä kuluisi iso osa viikonlopusta matkoihin. Tänäkin vuonna heitä asuu meillä useita, asuntolaohjaaja Viita sanoo.

Jouhtimäkeä odottelevat kotona äiti, isä, sisarukset ja maatiaiskissa. Viikossa ikävä ei ehdi kasvaa liian isoksi.

– Soittelen äidin kanssa joka päivä. Äiti kyselee, miten koulupäivä on mennyt ja mitä muuta olen puuhaillut.

Seurakunta oppilaitoksissa

Jyväskylän seurakunnan oppilaitostyöntekijät ovat kaikkia opiskelijoita ja oppilaitosten henkilökuntaa varten. Heidän kanssaan voi keskustella mistä tahansa mieltä painavasta asiasta luottamuksella ja maksutta. Heitä voi nykäistä hihasta, ottaa yhteyttä somessa tai voi sopia tapaamisen verkkoon (Teams).

Elina Lintulahti, Gradia Jyväskylän lukioiden oppilaitosdiakoni

elina.lintulahti@evl.fi, 050 5497006. Tavattavissa Schildtin lukiolla perjantaisin tai sovitusti huoneessa F220. Lyseolla päivystys maanantaisin klo 12.30-13.30.

Johanna Tikkanen, Gradia Jyväskylän ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun oppilaitospappi

johanna.tikkanen@evl.fi, 050 521 5418. Tavattavissa JAMK:n pääkampuksella, Rajakatu 35, huone DP47.

Matti Väätäinen, Jyväskylän yliopiston oppilaitospappi

matti.vaatainen@evl.fi, 050 594 8167. Tavattavissa kampuksella, Seminaarinmäki, Fennicum-rakennus.

Lue lisää: jyvaskylanseurakunta.fi/oppilaitospappi

Artikkeli Koti poissa kotoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.