Riitta Ahonen kertoo pääsyn gospelkuoroon olevan pitkäaikaisen haaveen täyttymys. Gospelkuorossa laulaminen on hänestä paras tapa julistaa ilosanomaa.

– On mahtava tunne laulaa yhdessä ison joukon kanssa. Kun kaikki alkaa soida yhteen, tulee suuri ilo ja mielihyvä. Onnistuminen voi tuoda myös ilon kyyneleet, Ahonen kuvailee.

– Harvoin tulee tilaisuus päästä laulamaan näin isoon kuoroon. On hienoa laulaa osaavien vetäjien johdolla ja jopa bändin kanssa, toteaa Iisak Liukko.
Liukon vieressä istuva Erkki Pesonen laulaa useassa kuorossa, mutta gospelkuorokin mahtui kalenteriin.

– On mukavaa laulaa iloisia ja reippaita lauluja isossa porukassa.
Jyväskyläläiset Ahonen, Liukko ja Pesonen mainitsevat gospelkuoron eroavan muista kuoroista harjoitusmenetelmältään, jossa ei lauleta nuoteista. Lauluja kuunnellaan Youtubesta, stemmat ja sanat saadaan sähköpostitse.

Elokuussa harjoitukset aloittaneen Gospel Jyväskylän suosio yllätti kuoronjohtajina toimivat Jyväskylän seurakunnan kanttorit Eveliina Modinoksen ja Piia Laasosen. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.

– Huimana tavoitteenamme oli 50 laulajan kuoro. Mutta raja jouduttiin vetämään 120 laulajaan, koska enempää ei mahdu estradille Taulumäellä. Näin ison kuoron johtaminen on meillekin uudenlainen haaste, kertoo Modinos.

Gospelinnostus on kanttoreiden mukaan näkynyt Jyväskylässä gospelkonserttien runsaissa kävijämäärissä sekä viimevuotisen gospelworkshopin palautteissa. Ilmiö näkyy maassa muuallakin. Viime vuosina on syntynyt uusia gospelartisteja, -kuoroja ja -tapahtumia, kuten Glow-festivaali Tampereella.

– Laulajia näyttää kiinnostavan laji, jossa saa yhdessä heittäytyä itseilmaisuun puhuttelevan ja mukaansatempaavan musiikin parissa, Modinos miettii.

Jenna Puhto kertoo yllättyneensä, kun kuuli kuoron johtajilta laulavansa sopraanoa.

– Ja yllätyin, kun tajusin pystyväni siihen, vaikka kuorokemukseni on kaukana nuoruudessa, hän naurahtaa.

– Halusin päästä laulamaan nimenomaan englanninkielisiä gospellauluja. Niiden sanoma ja energia vetoavat minuun.

– Myös lauluissa soiva ilo vetoaa, lisää Puhdon vieressä istuva Merja Ahola-Turpeinen.

Jyväskylään vuosi sitten muuttanut Nea Neva oli pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa gospelkonsertissa Virossa. Se oli niin vaikuttava kokemus, että hän halusi päästä mukaan sellaiseen.

Neva ei ole aiemmin laulanut kuoroissa eikä käynyt kirkossa. Nyt tutuiksi ovat tulleet kaikki kolme jyväskyläläiskirkkoa, joissa kuoro on harjoitellut.

– Ne tuntuvat kodeilta ja turvapaikoilta. Kuoroharjoitukset ovat viikon kohokohta. Parasta gospelissa on valon, toivon ja energian välittäminen ja kuoron ihana henki ja yhteisöllisyys.

Gospel Jyväskylä on mukana Jyväskylän seurakunnan Hyvä jouluboogie -konsertissa 10.12. kello 19 Taulumäen kirkossa. Päätavoite on oma konsertti pääsiäisenä 4.4.2026.

Artikkeli Isoja ääniä, ilon kyyneleitä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hengitin syvään ja vastasin sille tyypille, että ”mikä ikinä sua kalvaa, toivon että se menee nopeasti ohi ja sun olo alkaa helpottaa”. Vähän ajan kuluttua tuli vastaus: ”Kiitos.”

Vasemmistolaista väriä lauluissaan ja lausunnoissaan tunnustava, tyyliltään ronski ja rouhea aktivisti-taiteilija on tottunut rajuihin kommentteihin.

– Ymmärrän, että kun omat mielipiteet ovat välillä kärkeviä ja hieman provokatorisesti muotoiltuja, palaute voi olla kovaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta toisinaan palaute pysäyttää törkeydellään.

– Facebook-sivuilleni on kirjoitellut vuosia tyyppi, joka laittaa aivan luokattomia hyökkäyksiä. En ole bännännyt enkä vastannut mitään. Ehkä Palen boxi on sille ihmiselle rööri, mihin saa oksentaa ja vuodattaa pahan olonsa.

– Vihaviestit menevät joskus ihon alle ja jäävät vaivaamaan. Jälkikäteen saattaa tulla anteeksipyyntö, useimmiten lisää törkyä.

Stop someraivolle

Suorat tappouhkaukset, jotka ovat ”aika rajua settiä”, taiteilija ilmoittaa aina poliisille.

Hän tietää monien julkisuudessa esillä olevien naisten saavan huomattavasti inhottavampia ja vahingoittavampia vihaviestejä.

– Piispa Irja Askola, jota arvostan tosi korkealle, ja jonka kanssa olin paljon tekemisissä Suomi 100-jutuissa, sai paljon enemmän ja törkeämpiä viestejä kuin minä.

Viides maamme kirja -teoksessaan (2017) Paleface kritisoi yhä surkeammaksi muuttuvaa keskustelukulttuuria: some- raivoa ja verkkohäiriköintiä eli trollaamista, provokaatioita, jatkuvia ylilyöntejä ja ajattelemattomia tunteenpurkauksia.

Hän arvioi Trump-ilmiön syntyneen osittain siitä, että me rakastamme pahoittaa mielemme.

– Joku kiksi siitä tulee. ’Kattokaa mikä idiootti!’ Silloin pumppaamme ikävän ilmiön täyteen ilmaa ja tarjoamme sille yhä enemmän näkyvyyttä.

Räppärin havaintojen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten vihapuhe yleistyi. Sen sietäminen kuuluu julkiseen ammattiin. Paleface koettaa olla käyttämättä energiaa ikävän palautteen märehtimiseen.

– On tärkeämpiäkin asioita. Kuten oman käyttäytymisen tarkkailu ja itsensä kehittäminen. Mulle on ollut yksi elämän suuria opetuksia ymmärtää olla jatkuvasti etsimättä vikoja toisista ihmisistä ja katsoa välillä peiliin.

Uskon asialliseen keskusteluun

Paleface huokaa hieman surullisesti sanoessaan, että hänen vanhempi tyttärensä voi jo googlailla isään liittyviä ikäviä kommentteja netistä.

– Mun pitää valmistella lapsia niihin.

Keskustelukulttuurin tason romahtaminen ala-arvoiseksi on syy, miksi mies lähti mukaan Erätauko-säätiön ja Ylen viisivuotiseen Hyvin sanottu -hankkeeseen.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Hämeenlinnan kaupunki ovat mukana projektissa, joka pyrkii parantamaan suomalaisen keskustelun tasoa ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä kaikille.

Hämeenlinnassa varttunut Paleface osallistui verkossa hankkeen avajaistilaisuuteen vanhan kotikaupunkinsa ja -seurakuntansa kanssa.

– Mielipiteeni ovat vahvoja, mutta viestin mielestäni yleensä aika asiallisesti. Olen saanut jo äidinmaidossa mallin, että puhutaan järkevästi ja antaudutaan keskusteluun eri tavalla ajattelevien kanssa.

Vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien ääntä tulisi vahvistaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Näiden tulisi saada puhua itse omasta puolestaan, eikä niin että muut puhuvat heidän päidensä yli, Paleface painottaa.

Hän kiinnittää huomiota myös sukupuolittuneeseen kieleen. Enää ei ole esimerkiksi tarpeellista puhua ammattinimenä pelkästään ”palomiehistä”, sillä alalla on naisiakin.

Jyrkkyys ärsyttää kirkossakin

Provokaatioita tuotetaan kristillisissäkin piireissä. Paleface huomauttaa, että jotkut kristityt vastustavat jyrkästi vähemmistöjen, jopa naisten tasa-arvoisia oikeuksia.

– Mustavalkoisimmat kannanotot ärsyttävät. Vaikka kirkossa on jo tehty paljon, on paljon vielä tekemistäkin näiden vanhanaikaista ajattelua edustavien ihmisten kanssa, jotka nostavat monilla karvat pystyyn.

Eri ihmisryhmien ankara tuomitseminen on samanlaista vihapuhetta kuin rasismi. Valitettavasti äärimmäiset kannat saavat niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin suhteellisesti eniten huomiota, Paleface arvioi.

– Uutisvirrasta ja somesta jaetaan ja klikataan mieluummin provosoivia ajatuksia ja huonoja uutisia, joista me kimpaannutaan. Ne ruokkivat närkästymistä. Harmillisesti myös kirkollisesta keskustelusta ja teologisista ristiriidoista nousevat esiin nämä ärsyttävimmät ajatukset.

– Näen kuitenkin, että kirkolla voisi olla ihan relevantti paikka tässä ajassa myös yhteiskunnallisena keskustelijana.

Toisaalta kirkko näyttäytyi hyvässä valossa pakolaiskriisin keskellä.

– Työ pakolaisten auttamiseksi on osoitus lähimmäisenrakkaudesta ja solidaarisuudesta, jotka kuuluvat kristillisiin arvoihin. Myös kirkon globaaliin omatuntoon liittyvä pyrkimys auttaa heikompiosaisia puhuttelee.

Musiikin parantava voima

Paleface on havainnut kirkossa hyvää kehitystä esimerkiksi yhteiskunnallisen eriarvoistumisen vastaisessa työssä ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon etenemisessä.

– Olen osallistunut tilaisuuksiin, jotka leikkaavat kirkon ja yhteiskunnan hitsauspistettä, ja seurannut mielenkiinnolla tervehdyttävää prosessia, jossa kirkko hakee omaa paikkaansa.

Kirkko kokonaisuudessaan on siirtynyt Palefacen mielestä paljon entistä monimuotoisemmalle, kaikkien ihmisten yhtäläisiä oikeuksia korostavalle linjalle.

Hengellistä antia taiteilija on ammentanut musiikin kautta.

Muutama vuosi sitten Paleface oli seuraamassa Higher Ground -gospelkuoron keikkaa. Mies nousi välillä seisomaan, huusi äänekkäästi kannustuksia ja jammaili tyttärensä kanssa.

– Mulla on paljon gospellevyjä. Koen musiikissa mielettömän parantavan voiman, ylentävän ja kohottavan fyysisen fiiliksen, on se tunnustuksel-lista tai ei. Joku toinen puhuu Pyhästä Hengestä.

– Ylistyslauluissa on maaginen taso. Kun Higher Ground-kuoro vetää sen jutun, siinä on veret seisauttava energia ja valtava lataus. Musiikilla on syvällisempiä tarkoituksia ja korkeampi tehtävä kuin kappaleiden myynti. Spirituaalinen ulottuvuus on mulle musassa relevantti.

Vastarintamies valon puolella

Kristuksen hahmo on Palefacen mielestä erittäin mielenkiintoinen yhteiskunnalliseltakin kannalta.

– Mua puhuttelee ajatus Kristuksesta syrjittyjen ja unohdettujen puolustajana ja suoran toiminnan miehenä, vähän provokaattorinakin. Nasaretin mies oli vastarintamies.

– Jeesus oli avoimessa kapinassa aikansa mätiä valtarakenteita vastaan, ja kritisoi niitä rajusti. Oma keskustelunaiheensa on, miten hänen edustamansa arvot päätyivät jossain historian vaiheessa valtarakenteiden haltuun.

Nyky-yhteiskunnassa vastenmielisin vihapuhe kohdistuu Palefacen mielestä maahanmuuttajiin. Äärimmäisen paradoksaalista on, että monet jyrkimmistä rasisti- ja nationalistipiireistä väittävät puolustavansa ”kristillistä valkoista kulttuuria”.

Muusikko muistuttaa Nasaretin miehen etnisestä taustasta. Vaikka eurooppalaisessa kirkkotaiteessa Jeesusta ryhdyttiin kuvaamaan valkoisena ja sinisilmäisenä miehenä, tämä oli todennäköisesti fyysiseltä olemukseltaan Lähi-idän ihminen – kuten useimmat muutkin Raamatun hahmot.

– Valkoista Kristusta käytettiin valkoisen ylivallan välineenä kolonialismin aikana. Tässä on kirkolla historiallista taakkaa.

  Kristinuskon parhaissa perinteissä tuosta taakasta on koetettu vapautua. Paleface siteeraa Martin Luther Kingiä: ”Viha halvaannuttaa, rakkaus vapauttaa. Viha hämmentää, rakkaus harmonisoi. Viha pimentää, rakkaus valaisee.”

  – Täytyy yrittää pysyä valon puolella, vaikka se on joskus vaikeaa.

Artikkeli Vihaviestit menevät ihon alle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Tuolloin oli useita artisteja, jotka eivät halunneet esittää gospelia vaan musiikkia, jossa kristillisyys on mukana. Tämä oli tietysti artistille hyvä asia, mutta gospelkulttuurille ja samalla kristilliselle nuorisokulttuurille ei, kuvailee gospelkenttää tiiviisti seurannut Juha Heinonen.

– Bändipaidat, hihamerkit ja kangaskassit hävisivät. Kaikenlaista kristillistä kulutustavaraa myynyt Maanalainen levykauppa lopetti ja nuorten isompi kiinnostus gospeliin väheni, hän jatkaa.

Heinonen on seurannut suomalaisen gospelin tilannetta 1970-luvun lopulta lähtien, ensin seurakuntanuorena sekä sittemmin seurakunnan nuorisotyöntekijänä ja Sleyn nuorisotyön johtajana.

Heinonen sanoo, että Suomi-gospelin tilanne on viimeisen noin kymmenen vuoden aikana mennyt selvästi parempaan suuntaan.

2000-luvun alussa pelättiin laulaa totuudesta ja Jeesuksesta edes varovasti, mutta nykyään tilanne on parempi.

– Suomessa on taas aiempaa enemmän mielenkiintoisia gospel-artisteja ja -lauluntekijöitä. Heitä on määrällisesti selkeästi vähemmän kuin 1980-luvulla, mutta musiikillisesti he ovat korkeatasoisia. Tekstit ovat monesti todella tarkkaan mietittyjä, hän sanoo viitaten gospelkentän jakautumiseen kahteen leiriin, evankelioiviin lampaisiin ja yhteiskunnallisempiin vuohiin.

Sanoma onkin lähtökohtaisesti kunnossa.

– 2000-luvun alussa pelättiin laulaa totuudesta ja Jeesuksesta edes varovasti, mutta nykyään tilanne on parempi. Tällä en tarkoita että jokaisen gospel-laulun pitäisi evankelioida. Gospelin tulee olla kuitenkin välittämässä viestiä rakastavasta Jumalasta.

Kirjan Kahden maan kansalaiset: Suomi-gospelin historiaa Tero Huvin kanssa vuonna 2005 kirjoittanut Janne Könönen yhdistää gospelkulttuurissa tapahtuneen hiipumisen kristinuskon ja kirkon aseman heikkenemiseen.

– Tällaista kehitystähän alkoi olla jossain määrin jo 1990-luvulla ja suuntaus on vahvistunut 2000-luvulla. Kristinuskoa on moukaroitu yhä enemmän yhteiskunnallisessa keskustelussa ja uusateismi on saanut paljon mediahuomiota.

Könösen mukaan Suomi-gospelin sanoituksissa alkoi tapahtua 1990-luvulla muutosta.

– Niissä käännyttiin sisäänpäin. Ympärillä olevien asioiden kommentoinnin sijaan ruvettiin pohtimaan omia tunteita, niin sanotusti psykologisoimaan enemmän. Välillä touhu meni ehkä liiankin individualistiseksi.

Heinosen mukaan 90-lukukin oli gospelkonserttien ja -tapahtumien osalta vahva vuosikymmen.

– Toisin kuin edellinen vuosikymmen mitään suurta tai uutta se ei kuitenkaan kristilliseen nuorisokulttuuriin tuonut.

Viime vuosina yksi Suomen suosituimmista gospel-bändeistä on ollut kristillistä rap-poppia soittava NNS. Vuonna 2017 yhtye voitti gospelin Suomen mestaruuden.

Haluamme pitää esillä evankeliumia ja Jeesuksen sovitustyötä.

– Haluamme tehdä jatkossa gospelia mahdollisimman ammattimaisesti- ja ihan ammatiksemme. Itse opiskelen tällä hetkellä musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, josta valmistun rumpujensoiton opettajaksi. Jatkossa haluan keskittyä sekä keikkailuun että opettamiseen, kertoo yhtyeen rumpali, Jyväskylässä asuva Niilo Muje, 26.

NNS on tehnyt keikkoja lähinnä eri seurakunnissa. Lisäksi jotkut seurakunnat ovat järjestäneet heille koulukeikkoja. Mujeen mukaan yhtyeen kuulijakunta koostuu lähinnä nuorista ja nuorista aikuisista. Korona-aika on vaikuttanut luonnollisesti myös NNS:n keikkakuvioihin.
NNS:llä on kaksi päätavoitetta.

Nykyäänhän sekulaarinkin puolen biiseissä käsitellään aiempaa enemmän hengellisiä teemoja.

– Haluamme pitää esillä evankeliumia ja Jeesuksen sovitustyötä. Julistavan musiikin lisäksi meillä tapaa olla keikoilla spiikki, jossa puhutaan evankeliumista suoraan. Samalla haluamme esiintyä iloisella meiningillä ja tuoda positiivisia fiiliksiä, Muje toteaa.

NNS:n tunnuslause on: ”Elämä on vakava juttu, mutta ei oteta sitä liian vakavasti.” Yhtye haluaa toimia myös sopivan nöyrällä asenteella.

– Lavalla kurkoilemme, muuten emme, Muje naurahtaa.

Joitain vuosia sitten huolta herätti gospel-levyjen myynnin väheneminen. Sittemmin olosuhteet ovat muuttuneet. Esimerkiksi NNS ei ole julkaissut fyysistä levyä ollenkaan, vaan on keskittynyt pelkästään suoratoistopalveluihin.

– Nykyään suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista kuuntelee musiikkia vain netistä. Esimerkiksi minulla itselläni ei ole tällä hetkellä lainkaan cd-soitinta, vaikka omistankin aika paljon cd-levyjä, Muje toteaa.

NNS haluaa tehdä jatkossakin julistavaa musiikkia.

– Emme usko tämän kuitenkaan olevan este sille, ettemme voisi saada keikkoja myös sekulaarilta puolelta. Eivät ne ole ainakaan toisiaan täysin poissulkevia asioita. Ja nykyäänhän sekulaarinkin puolen biiseissä käsitellään aiempaa enemmän hengellisiä teemoja.

Millä eväillä Suomi-gospel sitten on säilyttänyt elinvoimansa? Juha Heinonen nostaa merkityksellisenä tekijänä asiassa esiin Raamattuopiston musiikkilinjan.

– Se on ollut erityisen hieno hautomo. Mikko Nikula on tehnyt ison työn Suomi-gospelin eteen musalinjan luojana ja vetäjänä, Heinonen sanoo.

Kauniaisissa sijaitsevan Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla opiskelee vuosittain 30–40 eri puolilta Suomea tulevaa muusikonalkua.

– Musalinjalla kristityt muusikot ja musiikinharrastajat hiovat taitojaan, opiskelevat musan ohella elämää ja Raamattua sekä verkostoituvat. Upeita biisejä syntyy paljon, sitä ihmettelen joka vuosi, kertoo linjan vastaava opettaja Mikko Nikula.

Oli antoisaa soittaa muiden musiikista kiinnostuneiden kristittyjen kanssa.

Vuonna 2006 perustetulla linjalla voi opiskella koko lukuvuoden, tai vaihtoehtoisesti syksyn tai kevään ajan. Koko lukuvuoden opiskelleet voivat jatkaa vuoden kestävällä musiikkilinja plussalla.

Myös NNS-yhtyeen Niilo Muje opiskeli musiikkilinjalla vuosina 2016–2018.

– Musalinja oli tosi hyvä kokemus, ja opiskelinkin siellä kahden vuoden ajan. Oli antoisaa soittaa muiden musiikista kiinnostuneiden kristittyjen kanssa. Opetus oli tosi korkeatasoista ja linjalta sai paljon kavereita, Muje luonnehtii.

Monet menevät musiikkilinjalle esimerkiksi lukion jälkeen.

– Itse olin opiskellut sitä ennen Helsingin Pop&Jazz Konservatoriossa, josta valmistuin rumpaliksi aloitettuani jo opinnot musalinjalla. Siellä pääaineeni oli laulu ja sivuaineena piano.

Musiikkilinjalla – sen yhteydessä olleessa jamittelussa – alkunsa sai myös NNS.

– Tutustuin musiikkilinjalla bändin perustajajäseniin. Runsas vuosi myöhemmin he pyysivät minua rumpaliksi. Lähdin tosi mielelläni mukaan, kertoo Muje.

Myös Mikko Nikulan mielestä Suomi-gospelissa on tapahtunut viime vuosina myönteisiä asioita.

– Muutama iso bändi lopetti joitain vuosia sitten, mikä oli tietysti hiukan masentavaa. Nyt esiin on kuitenkin noussut uusia, aktiivisia tekijöitä, esimerkiksi NNS, Juhani Tikkanen ja Pietari Savolainen. Maksetut viulut sekä Eve ja Ossi ovat olleet jo hieman pitempään kuvioissa, ja kls. heitäkin pitempään. Park 7 teki sopimuksen ison amerikkalaisen kristillisen levymerkin kanssa, Exit tekee edelleen suuria keikkoja ja Pro Fidelläkin on hyvää tuoretta pöhinää, listaa Nikula, joka tekee itsekin keikkoja soolona ja vuonna 1997 perustetun MGtH:n (Mikko Goes to Heaven) riveissä.

Suomessa on edelleen useita vuosittaisia valtakunnallisia gospel-festareita, joista suurin on Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen ja Turun evankelis-luterilaisten seurakuntien järjestämä Maata näkyvissä -festari. Lisäksi muutamat ohjelmatoimistot – esimerkiksi Puisto live ja Kristalli – järjestävät gospelkeikkoja aktiivisesti.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomi-gospelissa vallalla oli raskas rock. Viime vuosina rap/hip hop on noussut vahvasti esiin. Nikulan mielestä tämä on vaikuttanut vahvasti sanoitusten tasonnousuun.

– Tuohon genreenhän on sisäänrakennettuna sanataituruuden ihanne, joka karsii kliseet ja latteudet. Fiilispohjainen arvioni on, että sanoitusten – ja ylipäätään biisien – tekninen taso on noussut yleisesti.

Heinosen havaintojen mukaan monet gospel-räppärit ovat lähteneet kokeilemaan siipiään populaarikulttuurin puolelle.

– Tämä on jollain lailla sääli, koska samalla heidän sanomansa on muuttunut. Onneksi suurta tyhjiötä ei ole päässyt syntymään. Kiitos esimerkiksi NNS-yhtyeen, joka tarjoilee todella korkeatasoista gospelräppiä.

Nikula toteaa, että nuoret muusikonalut eivät enää välttämättä perusta bändejä.

– Nykyään on entistä enemmän tuottajahahmoja, jotka tekevät musiikkia kotistudiossaan. Kaiken voi tehdä laadukkaasti itse, ja sen jälkeen musiikkinsa voi saada helposti muiden kuultavaksi suoratoiston ja sosiaalisen median kautta.

Nikulan mukaan gospel-artisteille löytyy yhä hyvin mahdollisuuksia.

– Kutsumuksia on monia. Jos gospelin tekeminen kiinnostaa, kenttää siihen löytyy edelleen. Ja gospeliahan voi tehdä myös oman toimen ohessa tai lahjoillaan voi olla paikallisen seurakunnan palveluksessa.

Evankelioivia lampaita, yhteiskunnallisia vuohia

Suomi-gospel, jolla on perinteisesti tarkoitettu hengellistä nuorisomusiikkia, alkoi muotoutua 1960-luvun loppupuolella. Alkuvaiheissaan se otti musiikillisia vaikutteita tuolloisesta popista ja rockista. 1970-luvulla kotimainen gospel alkoi vahvistua ja 1980-lukua on kutsuttu Suomi-gospelin kultaiseksi vuosikymmeneksi.

Tuolla vuosikymmenellä oli lukuisia nimekkäitä gospel-artisteja ja -yhtyeitä, ja samalla syntyi runsaasti klassikkolauluja ja -levyjä. Keikkoja riitti isompien nimien lisäksi vähemmän tunnetuille esiintyjille. Seurakunnat ja herätysliikejärjestöt ottivat bändejä suojiinsa tarjoten niille treenipaikkoja ja keikkoja.

Gospelilla oli oma yhdistys, joka julkaisi lehteä. 1980-luvulla syntyi myös musikaaleja, multivisio-konsertteja sekä Afrikkalainen gospelmessu, joka oli ensimmäinen merkittävä nuorisojumalanpalvelus.

Gospel-kenttää seuranneen Juha Heinosen mukaan 1980-luvun puolivälin tienoilla Suomi-gospelissa nähtiin jakautumista kahteen leiriin: lampaat keskittyivät evankeliumin julistamiseen, vuohet ottivat kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin.

– Lampaita olivat muun muassa Pro Fide-yhtye, Jukka Leppilampi ja Outi Terho. Vuohia olivat esimerkiksi Jaakko Löytty, Jouko Mäki-Lohiluoma ja Pekka Ruuska Livingstone-yhtyeensä kanssa. Vuonna 1985 Suomen Lähetysseura toteutti Laulu yhteisestä leivästä -konserttisarjan, jossa lampaita ja vuohia esiintyi ensi kertaa samassa produktiossa. Näiden kahden leirin linja- ja sävyerot kuvaavat hyvin 80-luvun tunnelmia, Heinonen luonnehtii.

Vuosikymmenen muita keskeisiä, salit täyteen vetäneitä yhtyeitä/artisteja olivat muun muassa The Road ja Exit. 1990-luvulla samaan joukkoon liittyivät bass,n Helen ja Terapia sekä vuosituhannen vaihteessa The Rain ja Juha Tapio. Samalla Suomi-gospelin musiikillinen kirjo alkoi laajentua, kun pop ja rock saivat rinnalleen dancen ja ennen kaikkea raskaan rockin.

Artikkeli Nousussa taas Gospel! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kyselykierros yhtymän seurakuntiin kerrytti tapahtuman kassaa noin 1500 eurolla. Kouvolan kirkon lattiatalkoista nuorille lahjoitettiin 3000 euroa, joka käytetään striimauslaitteiden hankintaan. Niidenkin käyttöön nuoret valmennetaan. Kuka vain tuntee intoa lähteä mukaan roudaamaan, hoitamaan kanttiinia tai vaikkapa viestimään, Arto ottaa nimiä vastaan. Jo nyt yksi nuori on ideoimassa tapahtumalle omaa logoa. Some tulee olemaan keskeinen viestintäväylä.

Paikallisseurakuntien ja Nupan bändeistä koostuvan esiintyjäkaartin lisäksi tapahtumassa musisoi Pekka Laukkarinen. Muutama puheenvuorokin on luvassa.

Vappugospel 30.4.2021

Yhteiskristillinen Vappugospel toteutetaan paikallisten nuorten voimin Kouvolan Yhteislyseon liikuntahallissa 30.4.2021. Ilmainen ja päihteetön tilaisuus alkaa klo 16.30 ja päättyy 02. Tapahtumaa toteuttamaan voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Arto Sahamieheen p. 050 3006975. sahisarto@hotmail.com.

Artikkeli Vappugospel keväällä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

— Viedään ilosanomaa Jeesuksesta. Haluamme kertoa laulun sanoin, miten vaikeista elämän risteyskohdista voi selvitä.

Eero Hietala

Aamunsoitto syntyi tammikuussa 2018.
– Oikeastaan se lähti siitä, kun meitä pyydettiin kokoa-maan bändi rippikoulun etukäteispäivään teemalla Jumalanpalvelus tutuksi, ja Annalla oli siitä vastuu, bändin basisti Jenny Kirjava muistaa.
Hänen ja Eero Hietalan lisäksi bändin alkuperäiskokoonpanosta mukana ovat vokalisti Milla Järvelä ja akustista kitaraa soittava Anna Puronaho.
– Veikon halusimme mukaan kun kuulimme sen soittavan niin taitavasti rumpuja, Jenny ja Milla kehuvat bändin kuopusta, Kaustisen musiikkilukioon pyrkivää Veikko Virkkalaa.
– Me ollaan tunnettu perhepäivähoitopaikasta lähtien, Eero Hietala ja Veikko Virkkala lisäävät. Ilmajoelta Kaustisen musiikkilukioon tullut Oona Mansikkamäki tuli bändiin samoihin aikoihin.
Nuoret ovat tutustuneet toisiinsa seurakunnan nuorisotyön vapaaehtoisina ja Kaustisen musiikkilukiossa.
Bändi treenaa kerran viikossa Kaustisella, vaikka kirkon nuorisotyön sosionomiopinnot ovat vieneet Annan Helsinkiin ja yhteisöpdagogin opinnot Oonan Kokkolaan, Centria-Ammattikorkeakouluun.
– Mutta mitä tapahtuu sitten kun Eero lähtee kesällä inttiin, naisten heittämä kysymys jää ilmaan.
Toteutuessaan tulevaisuuden suunnitelmat vievät bändin jäseniä eri suuntiin: Jenny Kirjava tähtää ääniteknikoksi Tampereelta, kitaran soittoa opiskeleva Milla Järvelä valmistuu seurakunnan varhaiskasvatuksen lastenohjaajaksi ensi vuoden jouluna ja jatko-opinnot vievät hänet Tampereelle musiikkiterapian pariin.
Eero suuntaa armeijan jälkeen Tampereen poliisiammattikorkeakouluun.
Ainoa toistaiseksi paikkakunnalle jäävä on Veikko Virkkala, mutta tulevaisuuden suunnitelmat vievät hänetkin Helsinkiin, Pop & Jazz Konservatorioon.

Mutta nyt on hyvä näin. Energia ja ilo rönsyilevät Kaustisen seurakuntakeskuksen Luolassa.
Aamunsoiton tähtäin on – ei enempää eikä vähempää – nousta Suomen gospel-scenen pintaan.
– Tavoite on kova, ja se vaatii paljon työtä, Eero Hietala tietää.
Bändillä on jo sen verran omia biisejä kasassa, että tunnin keikasta puolet on covereita, puolet omia kappaleita.
– Kirjoittelemme omia biisejä kovalla tahdilla. Kaikki kirjoittelevat tekstejä ja sovitukset tehdään yhdessä, Eero Hietala tarkentaa.
– Kun löytää jonkun toisen musiikista sopivan sointukierron, joka jää mieleen soimaan, ja lähtee siihen miettimään omia sanoja, Eero kertaa lauluntekoprosessia.
Inspiraatiota haetaan niin suomalaisilta kuin amerikkalaisilta gospelyhtyeiltä. Oonalle ja Eerolle kolahtavat Ossi Mäki-Reinin ja Perttu Läykin musiikki, Eero mainitsee myös ylivieskalaisen Saven, Oona amerikkalaisen Disciplen sekä ulkomailla keikkaa heittävän suomalaisbändin Park7.
Veikon musiikilliset juuret ovat syvällä kansanmusiikissa, onhan hän soittanut Näppäripelimanneissa nelivuotiaasta lähtien.
– Mauno Järvelä on vaarini, Veikko Virkkala lisää.
Nuori rumpali opettaa nykyään Näppäreiden viikonloppukursseilla ympäri Suomen. 
Oonalle musiikillinen esikuva on Mäki-Reinin, Läykin ja Saven lisäksi helsinkiläinen pop-laulaja ja lauluntekijä Juhani Tikkanen.
– Samoin kokkolalaiskokoonpano Herz inspiroi minua, Oona Mansikkamäki lisää.
Millan musiikilliset vaikuttajat ovat Saven ja Perttu Läykin yhtye kls.

Aamunsoitto etsii aktiivisesti keikkamahdollisuuksia. Yksi sellainen on luvassa Turussa järjestettävillä Maata näkyvissä -festareilla.
– Ainakin jollakin kokoonpanolla osallistumme festareiden open stagelle akustisesti. Siellä esiinnyimme myös viime vuoden festareilla, Eero Hietala kertoo.
Kaustisen kirkossa, seurakuntakodilla, Kaustisen Puistogospelissa, päiväkodeissa, leireillä ja yksityistilaisuuksissa esiintynyttä Aamunsoiton voi nähdä joulun jälkeen TV7-kanavalla ohjelmassa, joka on taltioitu Kaustisella heinäkuussa Tule Jeesuksen luo -telttakokouksessa.

— Yhdessä soittaminen on mukavaa ajanvietettä. Tänne tullaan näkemään tuttuja ja soittamaan yhdessä.

Veikko Virkkala

Oma levy on ollut nuorilla muusikoilla usein mielessä, ja sitä on heiltä myös kysytty. Yksi Aamunsoiton tavoitteista onkin päästä äänittämään.
– Omakustanne aluksi, muttei levy-yhtiökään ole poissuljettu, Eero Hietala sanoo.
Soittamisesta ja esiintymisestä nauttivan Aamunsoiton yhteishenki on iloinen ja rento. Taitavat nuoret soittajat selvästi viihtyvät yhdessä.
– Soittaminen ja esiintyminen on meidän kaikkien intohimo. Vaikka ennen esiintymistä on aina jännitystä ilmassa, esiintyessä se purkaantuu ilona. Se, että saamme esiintyä yhdessä, kenelläkään ei ole omaa show’ta, yhteishenki on mahtava, Anna Puronaho iloitsee.
– Kannattaa lähteä keikoillemme kuuntelemaan. Aamunsoitto osaa ottaa ilon irti musiikista, nauraa omille mokilleen. Tämä ei ole meille suorittamista, Eero lisää.
– Ja pitää sitä itseään vähän kehua, kyllä me ollaan hyviä, Oona Mansikkamäki sanoo ja saa muut nauramaan.

Artikkeli ”Syvällistä sanaa, se on meidän juttu” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Idea hieman erilaisesta jumalanpalveluksesta oli muhinut jo jonkun aikaa nuorisotyönohjaaja Henrik Ketolan mielessä. Messu, joka tuntuisi sekä kotoisalta että rennolta, ja johon kuka tahansa voisi helposti tulla mukaan.

Kun Ketolan työtehtävät vaihtuivat reilu vuosi sitten ja hän aloitti nuorten aikuisten työn koordinaattorina, oli aika jatkojalostaa idea todeksi. Ketola halusi ottaa työskentelyyn mukaan mahdollisimman paljon vapaaehtoisia, nuoria aikuisia.

Yksi vapaaehtoisista oli Ilona Vehmas, joka opiskelee kolmatta vuotta luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.

– Meitä oli kymmenkunta ideoimassa ja lopulta kuusi siinä oikein tiiviissä ryhmässä, jolla toteutimme ensimmäisen messun. Hioimme siihen ”kevytnäytelmällisen saarnaspektaakkelin”, Ilona Vehmas muistelee.

Työskentelyn tuloksena syntyi kerran kuukaudessa järjestettävien iltamessujen sarja. Jumalanpalveluskokonaisuuksia on tähän asti luotu musiikin kautta. Blues, hevi ja gospel -teemat olivat esillä syksyllä. Keväällä on luvassa rap-, pop-, irkku- sekä jazzmessu.

– Jatkossa tyylejä voisi myös yhdistellä. Hienoa olisi urkuhevimessu, Ketola ehdottaa.
– Voisihan se olla, että hieman erilainen jumalanpalvelus goes classic, Vehmas täydentää.
– Mikään ei estä, että joskus ei olisi musiikkia lainkaan. Voisi olla joku muukin teema, vaikkapa hiljainen messu, Ketola esittelee mahdollisuuksia.

Sekä Ketola että Vehmas kavahtavat ajatusta, että syntyisi vastakkainasettelua näiden ja muiden messujen välille. Kyse on kuitenkin samoista elementeistä, jotka ovat olemassa kaikissa jumalanpalveluksissa. Messuja toimittamassa on ollut myös alueseurakuntien pappeja ja nuorisotyöntekijöitä.

Kaupunginkirkon valinta tapahtumapaikaksi oli selviö, koska sinne on helppo tulla eri puolilta kaupunkia.

– Halusimme, että tämä palvelisi koko seurakuntaa ja myös niitä, jotka eivät ole mukana seurakunnan toiminnassa tai eivät kuulu edes kirkkoon, Ketola havainnollistaa.

Ketola on huomannut, että parhaiten tieto messuista on levinnyt sosiaalisen median kautta. Jokaisesta tapahtumasta on tehty myös etukäteen esittelyvideo, jota on voinut jakaa Facebookissa. Kun kaikki on tehty itse, eivät satsauksetkaan ole vaatineet paljoa rahaa. Lopputuloksena jokaisessa messussa on ollut keskimäärin puolitoistasataa osallistujaa.

– Ikähaitari on ollut laaja, nuorimmat ovat olleet parin viikon ikäisiä. Valtaosa on iältään siinä kolmenkympin ja viidenkympin väliltä, Ketola kertoo.

Vehmas ja Ketola ovat nauttineet erityisesti messujen rennosta tunnelmasta. Se on tarttuvaa sorttia. Kirkkoon voi tulla myös kesken messun tai lähteä sieltä silloin kun haluaa. Myös spontaanit aplodit bändille ja aito mukana eläminen sekä fiilistely kuuluvat asiaan.

– Ilossa on pyhyys ihan samalla tavalla läsnä kuin vakavuudessakin. Ne ovat elämän eri puolia ja me tarvitsemme molempia, Vehmas pohtii.

Työntekijät ja vapaaehtoiset puhaltavat yhteiseen hiileen ja näkevät vaivaa valmisteluissa, jotta kaikilla olisi paikan päällä hyvä olla. Jokaiselle on löytynyt sopivia tehtäviä, niillekin jotka eivät välttämättä halua olla esillä. Messuista saatu palaute on ollut kauttaaltaan rohkaisevaa.

– Joku muisteli, että ensimmäisessä messussa jaettiin ihan sikana pullaa. Meillä oli tosi hauskaa keittiössä, kun leivoimme. Jaoimme pullaa ja mehua ulkona suoraan pakettiautosta, Vehmas naurahtaa.

Hieman erilainen jumalan­palvelus,
Kaupunginkirkko klo 17

goes rap, feat. Daikini su 11.2. 
goes pop, su 11.3. 
goes irkku, su 8.4.
goes jazz, su 6.5.

Artikkeli Rento fiilis luodaan yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ajatus sopi erityisen hyvin myös yhtyeen perusluonteeseen, Gospel Covertajathan esittää ja tulkitsee nimensä mukaisesti muiden tekemiä hengellisiä kappaleita.

Puolivahinkoprojekti

Turpeisen mielestä projekti käynnistyi kuin puolivahingossa. Yhtye oli jo aiemmin soittanut tilaisuuksissa, joissa esiteltiin mahdollisia tulevia virsiä ja pohdittiin niiden valintaan liittyviä kysymyksiä.

Näin he pääsivät ensimmäisten joukossa tutustumaan uusiin virsiehdotuksiin. Myöhemmin he kävivät läpi lisävihkon materiaalin ja poimivat sieltä kappaleet, jotka herättivät eniten intohimoja ja sopivat luontevasti yhtyeelle.

Mukaan valittiin virsiä, jotka tarjosivat sovittajalle ja bändille sopivasti haastetta. Melodian vaihtelevuus oli yksi valintakriteeri.  Samoin se, että säkeistöjä oli useita, eivätkä ne olleet liian lyhyitä.  Ulos rajattiin hymnimäiset virret, joita lauletaan yleensä myös useammalla kielellä.

– Me pääsimme tavallaan poimimaan parhaat päältä tälle levylle, Asikainen vahvistaa yhteisen kokemuksen.

Monta tyylilajia tarjolla

Virsikirjan lisälehdillä –levylle päätyi reilun tusinan verran uusia virsiä. Mukaan mahtui ennen julkaisematonta materiaalia, mutta myös monelle tuttuja lauluja, kuten Suojelusenkeli ja Kahden maan kansalainen.

Uutuuslevyllä virret taipuvat jazzin, elokuvamusiikin ja impressionismin sävyihin. Eri mantereiden rytmimu­siikkiakaan ei ole unohdettu.

Jatkoakin virsilevylle saattaa olla luvassa. Yhtye ehti levyprojektin aikana sovittaa ja äänittää muitakin uusia virsiä tulevaisuutta silmällä pitäen. Virsien valintakriteeritkin voivat olla silloin toisenlaiset. Myös levynkansi teksteineen kannustaa jatkamaan uusien virsien parissa.

– Siinähän lukee selvällä suomen kielellä englanniksi, että Virsikirjan lisälehdillä Vol.1, Turpeinen naureskelee.

Uuden levyn ajankohtaisuus heijastuu myös keikkarintamalle. Gospel Covertajien uusiin virsiin keskittyviä konsertteja on jo sovittu eri seurakuntiin täksi talveksi ja ensi kevääksi. Levyllä ja tulevissa konserteissa kokoonpanoa täydentää bassoa soittava Ilona Rimpilä

Turpeisella on rumpalina vuosien kokemus hyvin sujuneesta yhteistyöstä komppiparinsa kanssa muissa kokoonpanoissa.

Myös Miettinen ja Asikainen ovat iloisia ja tyytyväisiä Rimpilän mukaantulosta. Se on tuonut uusia sävyjä ja lisäväriä kokoonpanon soittoon.

– Ilona on yksi meistä jätkistä, ihan yhtä pöllöt jutut sillä on kuin meillä muillakin, Esko Turpeinen toteaa.

– Hyvä kun on oikea muusikko tullut meidän joukkoon. Taso nousee kaikilla mittareilla, Hannes Asikainen innostuu.

Vakava aihe ei estä musiikillista leikittelyä

Kummeli tv-sarja teki aikoinaan Virsikirjan lisälehdillä -sketseissä tutuiksi hahmot, jotka harmonin säestyksellä kajauttivat ilmoille tavallisuudesta poikkeavan virsiehdotuksen.

Myös Gospel Covertajille huumori on ensiarvoisen tärkeää. Turpeisen mukaan osassa heidän sovituksistaan on lähdetty liikkeelle huumorin kautta.

– Vakavat aiheet eivät estä musiikillista leikittelyä.

Vaikka jäsenten musiikki­mauissa on eroja, he pitävät levyntekoprojektia yhtyeen helpoimpana. Levy tehtiin studiolive-tyyliin, soittimet ja äänityskalusto laitettiin valmiiksi, ja sitten alkoi soitto. Lopputulos on kuultavissa levyllä.

– Tekeminen oli aikuisempaa kuin koskaan. Metodi antoi tilaa ja asiat hoituivat helpommin, vaikka edelleen ollaan välillä hiekkalaatikolla lapioiden kanssa, Mikko Miettinen kertaa prosessia.

Lähes viisitoista vuotta kestänyt yhteinen taipale ei ole saavuttanut kyllästymispistettä, ja musiikin tekeminen maistuu edelleen. Kaikki kolme suitsuttavat yhteistyötä ja hyvin toimivia henkilökemioita.

– Tiedämme aika hyvin toistemme vahvuudet, eikä niitä heikkouksiakaan tarvitse enää niin paljoa korostaa, Hannes Asikainen naurahtaa.

– Sitä tietää valmiiksi, että mistä narusta ei kannattaisi vetää kaveria, mutta vetää silti, Esko Turpeinen löytää heti poikkeuksen säännöstä.

Vaikka jokaisella soittajalla on useita muitakin kokoonpanoja, yhteen palaaminen tuntuu kaikista erityisen merkitykselliseltä. Esko Turpeinen vertaa kokemusta vanhalla tutulla mopolla ajamiseen.

– Ei se kauhean hyvin kulje, eikä se aina suju niin kuin haluaisit. Aina kuitenkin tietää mitä saa, kun sen kyytiin hyppää.

Artikkeli Uudet virret taipuvat moneksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ihmisillä on omat näkemyksensä, ja melkeinpä asian kuin asian voi kyseenalaistaa. Nyt tulee tilanteita, jossa halutaan esimerkiksi popmusiikkia hautajaisiin. Vastaavaa ei olisi kysyttykään vielä kolmekymmentä vuotta sitten.

Kiiskisen mielestä jo tähänkin asti seurakunnissa on voitu vapaasti ja monipuolisesti toteuttaa erilaisia musiikillisia kokonaisuuksia. Teemamessuja on sävelletty kymmenittäin, ja ne ovat tulleet tutuiksi eri puolella Suomea. Afrikkalainen gospelmessu on saanut rinnalleen muun muassa kansanmusiikkipainotteisen Suomalaisen messun ja Metallimessun eli Hevimessun.

– Kysymys ei ole sinänsä musiikin hyvyydestä tai huonoudesta, tärkeintä on toteuttaa se tyyliin sopivalla ammattitaidolla.

Kirkkomusiikki vai gospel?

Kiiskisen mukaan kirkkomusiikille ei helposti löydy suotuisampaa ympäristöä kuin luterilainen kirkko. Perinteisen kirkkomusiikin tutut nimet kuten Bach ja Händel elävät kirkkomusiikissa aina, mutta uutta musiikkia syntyy jatkuvasti. Jokaisella aikakaudella uudelle musiikille on syntynyt osaajansa ja toteuttajansa. Uuden edessä on yhtä varmasti löytynyt myös epäilijöitä ja arvostelijoita. Meidän aikanamme on käyty keskustelua paremmuudesta perinteisen kirkkomusiikin ja gospelin välillä.

– Kirkkomusiikki edustaa kaikkea musiikkikulttuuria. Musiikki on musiikkia ja sitä on tehty eri aikoina eri tavoilla, myös kirkoissa. Luulen, että Lutherkin halusi nähdä musiikin tässä valossa, eli musiikkia tehdään Jumalan kunniaksi ja mielen virkistykseksi.

Jyväskylän seurakunnan kanttori Jukka Hassiselle perinteet näyttäytyvät selvänä ja ne vaikuttavat myös tämän päivän musiikkiin. Suomeen vaikutteet ovat tulleet valtaosin protestanttisesta Saksasta. Sama kehitys on nähtävissä myös muissa pohjoismaissa. Selvästi vähemmälle merkitykselle ovat jääneet anglikaaninen ja amerikkalainen perinne.

– Soul, blues sekä rock- ja popmusiikki ovat paljon velkaa amerikkalaisille spirituaaleille. Ne ovat tyylillisesti paljon lähempänä sitä, kuin mitä meidän protestanttinen musiikkiperinteemme on.

Hassisen mukaan myöhemmin 1900-luvulla tulleet uuspietistiset vaikutteet ovat lyöneet leimansa myös musiikkiin. Protestanttisen objektiivisuuden ja puhdasoppisuuden rinnalle tuli omakohtaisen kokemuksen merkitystä korostavaa ajattelua ja tunnetta.

– Yksilön ja henkilökohtaisen uskon näkökulma kuuluu musiikissa. Ehkä se on avannut tietä amerikkalaiselle gospelmusiikille Suomessa.

Moni kanttori on soittanut bändissä

Timo Kiiskinen puhuu mielellään musiikkikulttuurin muutoksesta. Hänellä on laaja käytännön tuntuma eri musiikkityyleihin. Nuorempana hän toimi pitkään gospelbändissä, ja häneltä luonnistuu perinteisen kirkkomusiikin lisäksi myös kevyempi ja viihteellisempi musiikki.

Monipuolisuus on arvossa myös tämän päivän kirkkomuusikkojen koulutuksessa. Monella tulevalla kanttorilla on jo ennen opiskeluja käytännön kokemuksia soittoryhmistä ja bändeistä, ja uteliaisuus leimaa heidän suhdettaan musiikkiin.

– Kanttorit toimivat monenlaisten ryhmien kanssa.  Se, että opettelee vain solistisia taitoja, ei riitä.

Kiiskinen haluaa nähdä kirkkomusiikkikoulutuksessa painotettavan yhteissoiton lisäksi myös entistä enemmän vuoropuhelutaitoja. Kanttorin yksi tehtävä on kuunnella ja palvella seurakunnan ja seurakuntalaisten musiikillisia tarpeita ja käydä vuoro­puhelua hyvän musiikin edellytyksistä.

– Jos meillä on hyvää kirkkomusiikkia, jota halutaan tulla kuuntelemaan, sillä on merkitystä myös kirkon tulevaisuudelle. Se on yksi hyvä syy kuulua kirkkoon.

Kiiskinen on huomannut, että nykyihmiset kaipaavat kokonaisvaltaisia elämyksiä. He ovat tottuneet yhdistelemään musiikin eri elementtejä ja taiteenlajeja toisiinsa. Samalla kun kirkko ja kirkkomusiikkikoulutus haluavat vastata uusiin haasteisiin, niiden on huomioitava myös perinne.

– Hautajaisvieraista useimmat haluavat siunaustilaisuuteen jonkun tutun ja hartaan laulun, vaikkapa Oi muistatko vielä sen virren.  Vanha elää vahvana uuden rinnalla.

Kiiskinen toivoo koko kirkon musiikkikulttuurin elävän tulevaisuudessakin vahvasti ajan hermolla. Kun hyvin tuotettu ja virheetön valtavirtamusiikki soi kaikkialla, kirkko voisi keskittyä myös siihen, mikä helposti tuppaa unohtumaan – yhteisöllisyyteen.

– Yhteislaulut ja tilaisuudet, joissa pääsee laulamaan yhdessä, niitä kannattaa vaalia.

Artikkeli Kirkkomusiikki ei vierasta erilaisuutta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.