Lausannen liike (ks. Lausannen liike ja ekumeeninen liike – Lehteri) järjesti neljännen kansainvälisen evankelioimisen maailmankongressin syyskuussa 2024 Soulissa (Incheonissa), Etelä-Koreassa. Juuri ennen Soulin kokouksen avausta 22.9.2024 julkistettiin neljäs Lausannen liikkeen perusasiakirja, ”The Seoul Statement” (The Seoul Statement – Lausanne Movement). Muutama kuukausi aiemmin Lausannen liike oli julkaissut myös maailmanlähetyksen nykytilaa koskevan raporttikirjan nimeltä ”State of the Great Commission” (Lausanne Movement).

Soulin kongressi kokosi paikan päälle yli 5000 osanottajaa yli 200 maasta. Sen teemana oli ”Let the Church Declare and Display Christ Together” (“Julistakoon kirkko Kristusta ja tehköön hänet näkyväksi”). Suomesta paikalla oli 15 osallistujaa.

Kongressin aikana vietettiin Lausannen liikkeen 50-vuotissyntymäpäivää (1974–2024). Pääpuheen piti jälleen Michael Oh, jonka mukaan Lausannen liike on uudistunut ja kutsui ”raamatulliseen uskoon ja strategiseen yhteistyöhön digitaalisessa maailmassa.” Strateginen yhteistyö perustuu kolmeen tekijään: opetuslapseuttamiseen, opetuslapsena kasvamiseen ja digitaalisiin välineisiin (“disciple-making, disciple-maturing & digital tools”). Digitaalisten välineiden käytöstä toimi esimerkkinä se, että Soulin kokouksessa ei ollut mitään materiaalia paperisena tarjolla vaan kaikki asiakirjat, yhteydenpito ja tiedonvälitys hoidettiin sähköisen kokousalustan kautta.

Me tarvitsemme toisiamme

Aamupäivisin yleisistunnoissa kuultiin temaattisia esityksiä ja keskusteltiin pöytäkunnittain kyseisten esitysten teemoista Apostolien teoista nostettujen raamatunkohtien pohjalta. Iltapäivisin jakauduttiin 25 erilaiseen työpajaan, joissa etsittiin yhteistyön näkökulmasta vastauksia Lausannen liikkeen tunnistamiin tämänhetkisiin ”aukkoihin” tai ”vajeisiin” maailmanlähetyksessä ja lähetyskäskyn toteuttamisessa. Ryhmien työskentelyn ympärille perustettiin virtuaalinen alusta, jolle koottiin työpajojen ryhmät ja niiden tulokset. Yhtenä iltapäivänä pohdittiin myös kokonaisvaltaisen lähetyksen käsitettä. Iltatilaisuudet jatkoivat päivän teeman käsittelyä puheilla, rukouksella, musiikilla ja videoesityksillä.

Avajaistilanteessa Lausannen liikkeen johtaja Michael Oh peräänkuulutti kristittyjen yhteistyötä. Hänen mukaansa neljä vaarallisinta sanaa kristittyjen keskuudessa ovat: ”minä-en-tarvitse-sinua”. Toinen painotus Oh’n puheessa oli ”tavallisten kristittyjen” osuus lähetystyössä: 99 % maailman kristityistä ei ole kirkon, seurakunnan tai kristillisen järjestön palkkaamia työntekijöitä vaan tavallisissa maallisissa töissä olevia kristittyjä. Päivittäin kokoontui työelämäverkosto, jossa käsiteltiin tätä keskeistä aihetta. Avajaistilanne esitettiin myös Korean televisiossa suorana lähetyksenä.

Yhden illan teemana oli (Etelä-)Korean (protestanttinen) kristillisyys, jonka historia 1880-luvulta tähän päivään asti tuotiin esiin monipuolisesti korkealuokkaisten esitysten, videoiden ja musiikin välityksellä. Korean kirkot ovat tällä hetkellä monien kysymysten edessä. Niemimaan jakautuminen on kirkoille edelleen avoin haava (Pohjois-Koreassa elää arvioiden mukaan n. 50 000–70 000 kristittyä), samoin Korean protestanttisen kristillisyyden kasvun taittuminen ja kääntyminen laskuun 2000-luvulla pakottaa kirkot miettimään vakavasti omaa tilaansa, suunnanmuutoksen tarpeellisuutta ja uusia avauksia missionaarisina kirkkoina.

Toisen illan teemana oli sovinto, jonka lähtökohtana pidettiin muutosta ja siirtymistä totuuden omistamisesta totuuden etsimiseen, jolloin aiemmin vihollisena nähty ihminen aletaan nähdä (jälleen) ihmisenä eikä vain vastustajana. Rauha ilman oikeudenmukaisuutta on ontto käsite. Rauhan rakentaminen on vaikeaa ja sillä on oma hintansa.

Läsnä koko maailma – miten eteenpäin?

Pohjoisamerikkalaisen evankelikaalisen protestanttisuuden hallitsevuus näkyi kokouksessa monin tavoin, mm. musiikissa ja kielenkäytössä. Maailmankongressin osanottajista n. 25 % tuli USA:sta. Osanottajien joukko oli kaiken kaikkiaan sekä kansallisuuksiltaan että kirkkotaustoiltaan hyvin kirjava. Esimerkiksi oman pöytäkuntani muut ihmiset tulivat Jamaikasta, USA/Brasiliasta, Norsunluurannikko/Kamerunista ja Norjasta (ei-luterilainen), kaikki eri kirkoista.

Lausannen liike tuntuu liikahtaneen kohti ekumeenista maailmaa, kun ”the Seoul Statement” viittaa sekä Apostolisen uskontunnustuksen mainintaan ”pyhäin yhteytenä” että Nikean uskontunnustukseen ja sen määritelmään kirkosta ”yhtenä, pyhänä, yhteisenä ja apostolisena” yhteisönä. Tekstissä mainitaan myös ”sana ja sakramentti”, samoin puhutaan kasteesta ja ehtoollisesta. Päätösehtoollisessa käytettiin Apostolista uskontunnustusta ja Isä meidän -rukousta. Toisaalta tervehdyspuheita ei kuultu esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvostolta tai roomalaiskatoliselta kirkolta tai ortodoksiselta kristillisyydeltä.

Nähtäväksi jää, kuinka kirkot, järjestöt ja verkostot jalkauttavat Soulin kokouksen materiaaleja tulevina vuosina. Suomessa Lausannen liikettä edustaa Suomen evankelinen allianssi.

Artikkeli Lausannen liike kokoontui Etelä-Koreaan etsimään maailmanlähetyksen suuntaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Helluntaita vietetään 50. päivänä pääsiäisestä.  Kristillinen kirkko juhlii helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen juhlana.

Pyhän Hengen toimintaa kuvataan helluntain teksteissä monin tavoin. Johanneksen toimintaympäristössä hengistä puhuminen oli arkipäivää, ja olikin tarpeen eritellä sitä, millaiseen toimintaan juuri Pyhä Henki on lähetetty.

”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”

Johannes kutsuu Pyhää Henkeä vain kahta evankeliumin lukua aiemmin ”toiseksi puolustajaksi”, joka viittaa Jeesukseen ensimmäisenä puolustajana.

Johanneksen tulkinta evankeliumissa vaikuttaa niin kutsutulta seuraamisen motiivilta.  Ikään kuin hän kertoisi Pyhästä Hengestä Jeesuksen seuraajana. Ikään kuin tapahtumassa olisi vahdin vaihto. Sinänsä se on ihan inhimillinen ajatus. Kun pelikentän ykköspuolustaja siirtyy vaihtopenkille taivaaseen, kentälle tarvitaan edelleen hyvä puolustus.

Luterilaisten ja helluntailaisten yhteisessä asiakirjassa Evankeliumin julistaminen tänään Johanneksen kertomusta on analysoitu ja tulkintaa oikaistaan kolminaisuusopin mukaiseksi:

”Pyhä Henki tulee, hän osoittaa, hän johdattaa, hän puhuu ja hän kirkastaa. Tästä voisimme päätellä, että Pyhä Henki ottaa Jeesuksen paikan. Tietyssä mielessä näin onkin, mutta kun ottaa huomioon, miten opetuslapset ovat vastaanottajina kaikelle, mitä Jeesus ja hänen jälkeensä Pyhä Henki tekevät, ymmärtää, että opetuslapset ovat Pyhän Hengen vastaanottajia ja jatkavat elämää Hengen läsnäolossa.  Siispä opetuslasten ”yhteisö” ei lakkaa sen jälkeen, kun Jeesus on mennyt Isän luo vaan jatkaa eteenpäin ympäröivässä maailmassa, jossa jo tuomittu maailman ruhtinas vaikuttaa (Joh. 16:12).”

Pyhästä Hengestä ajassa

Kirkolliskokous käsitteli toukokuussa edustaja-aloitetta evankelioimisen vahvistamisesta ja puheenvuoroja salissa käytettiin korostamaan evankelioinnin tärkeyttä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että evankeliointi on kirkon perustehtävä. Siitä, mitä kaikkea evankelioiminen oikeastaan tarkoittaa, ei kuitenkaan päästy aivan yksimielisyyteen. Piispa Jari Jolkkonen peräänkuulutti toimimista yhteisönä:

”Erimielisyytemme keinoista ei saisi johtaa siihen, että olemme erimielisiä itse tehtävästä, joka on meille Jumalan antama.” (Tästä koko puheenvuoro.)

Evankeliointi sanana on ajassamme hankala. Se assosioituu liian helposti kolonialistiseen historiaan ja voi viedä ajatukset yksittäisen julistajan henkilökeskeiseen ja käännyttävään otteeseen, jossa julistajan käsitys itsestään lähestyy jo Jumalan ja ihmisen välistä vaihtopenkkiä.

Evankeliointi, joka ei ota huomioon ihmistä, ympäristöä, vähemmistöjä ja sitä, että evankeliumi on ilosanoma juuri saajalleen, ei ole tehtävän mukaista evankeliointia ja pahimmillaan vääristää sanomaa Kristuksesta.

Tehtävänkuvasta

Yhteinen tehtävä ja yhteinen työ ei ole helppoa. Jokaista tarvitaan, jokaisella on yhtä lailla lahjana saadun uskon seurauksena tehtävänsä. Evankeliumin omistajuus on vain Jumalalla itsellään. On erotettava toisistaan tehtävä ja tehtävän toteuttajat.

Pyhästä Hengestä puhuminen tuntuu kaiken kaikkiaan olevan vaikeampaa meidän toimintaympäristössämme kuin Johanneksen – monissa asiakirjoissa Pyhä Henki mainitaan vain Isän ja Pojan yhteydessä. Seurakunnan elämässä Pyhään Henkeen viitataan varmimmin evankeliumitekstiä selittäessä, jumalanpalveluselämässä tai seurakunnan historiaa rippikoulussa opettaessa.

Pyhä Henki tekee silti työtään tässäkin ajassa. Se synnyttää uskon, vahvistaa sitä ja lopulta johdattaa meidät armon äärelle. Evankelioimistehtävämme edellytys on ymmärtää asemamme Jumalan antaman tehtävän edessä. Vaikka olemme Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että olemme jokainen saaneet tehtävän, emme ole Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että voisimme täyttää Hänen tai Pyhän Hengen paikan.

Evankeliumin vieminen maailmassa on ihmisen kokoinen tehtävä, mutta evankeliumin sisältö ja sen vaikutus ovat Jumalan lahjaa.

Rauhasta voimana

Evankeliumitekstissä Jeesus muistuttaa:

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Rauhalla on koko kevään ajan ollut erityisen korostunut merkitys. Se tarkoittaa sodan keskellä eläville ja sen edessä voimattomina katsoville ihmisille turvaa, pahan vastakohtaa tai ainakin hengähdystaukoa hirveän todellisuuden keskellä.

Voimme edistää rauhaa monin eri tavoin ja etsiä sitä yhdessä.

Jeesuksen tarkoittama rauha ei kuitenkaan liity ihmisluontoon tai sen aiheuttamiin sotiin. Jumalan rauha on jotain suurempaa, taivaallisen ja maallisen rajat ylittävää. Se on kuin heikoilla olevan rauhantilan vastakohta, jota ihminen ei voi horjuttaa vaan ainoastaan vastaanottaa.

Jumalan rauhan vakuutusta me tarvitsemme erimielisyyksien, kriisien ja kaikenlaisten ihmisten keskellä, ympäristöissä, vähemmistöissä ja kirkolliskokouksessa. Jumalan rauhan varaan me saamme jättää koko elämämme. Sen varassa me saamme täyttää myös evankelioimistehtäväämme.

On meistä kiinni, teemmekö sen passiivisina ja riitaisina yksilöinä vai suostummeko yhteiseen tehtävään toisiamme kuunnellen, pysähdymmekö oppimaan toisiltamme ja luotammeko Pyhän Hengen toimintaan.

Kirkon lähetystyönkeskus on koonnut evankelioimissivun, jolla voit selata asiakirjoja ja pohtia evankelioimisen näkökulmia. Sivu päivittyy evankelioimistyön vahvistuessa kirkossa. Evankelioiminen – evl.fi

Artikkeli Oman rauhani minä annan teille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Viime aikoina maailmankuvani on kuitenkin avartunut. Lähes poikkeuksetta ihmiset, jotka haluavat liittyä seurakuntayhteisöön ja tahtovat seurata Jeesusta, ovat ihmisiä, joille tämän puoleiseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset ovat tärkeitä: heille on itsestään selvä lähtökohta, että naisilla on samat oikeudet kuin miehillä, myös pastorin tehtäviin. Heillä on paljon seksuaalivähemmistöön kuuluvia ystäviä ja heille on itsestään selvää, että nämä ihmiset ovat samanarvoisia kuin muutkin. Nämä ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, epäoikeudenmukaisuudesta, kapitalistisista sortavista rakenteista, misogyniasta ja uskonnollisesta väkivallasta. 

Minusta olisi jotenkin absurdi ajatus, että näitä ihmisiä minun pitäisi opetuslapseuttaa vanhaan herätyskristilliseen kulttuuriin, jossa naisen paikka on palvelutiimissä ja jossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät voi tulla kaikkiin palvelutehtäviin. Uusien ihmisryhmien tullessa seurakuntaan en voi enää olettaa, että nämä ihmiset luopuvat omista oikeudenmukaisuudesta kumpuavista arvoistaan. He tuovat oman kulttuurinsa mukanaan seurakuntaan. 

Evankeliointi on vaikea sana

Uskon, että kristilliselle evankeliumille on tässä ajassa valtava tilaus. Silti seurakunnat elävät ikään kuin apatian keskellä. Mistä tämä johtuu? Monista paikallisista seurakunnista puuttuu evankeliumin voima. Evankelistan tehtävä on laiminlyöty kirkossamme. Kun nykypäivän nuoret ja nuoret aikuiset kiinnostuvat Jeesuksesta, harvassa on ne seurakunnat, joissa heitä innostetaan antamaan koko elämänsä Jeesukselle. Kutsu todelliseen Kristuksen seuraamiseen on kokonaisvaltaista. Joka aamu herätessäni, annan elämäni Jeesukselle ja teen sen päivän valinnat hänen kutsunsa näkökulmasta. Tällaisen elämän tarjoaminen seurakuntalaisille on kasvavan seurakunnan tunnusmerkki.  

Valitettavasti ne ympyrät, joissa evankeliointi ja Jumalan sanaan juurruttaminen ovat arvostettuja, helposti kuplautuvat. Paha maailma uhkaa. Ihmiset liberaaleine arvoineen uhkaavat, uskovat bunkkeroituvat. Valitettavasti en näe tämän päivän herätyskristillisyydessä valtavan suurta potentiaalia tavoittaa nykypäivän nuoria tai nuoria aikuisia. Tai ainakaan voimaa muuttaa heidän elämäänsä.

Keskeisenä ongelmana on arvoristiriita nuorten oikeudenmukaisuuden janon ja tämän päivän seurakuntien konservatiivisten arvojen ja rakenteiden välillä. Sen sijaan moni luterilainen paikallisseurakunta on omaksunut tämän päivän aatteet ja arvostukset, oikeudenmukaisuudenkin, mutta on hukannut Hengen voiman ja arkailee kutsua ihmisiä todelliseen elämänmuutokseen ja päivittäiseen Jeesuksen seuraamiseen.  

Jeesuksen seuraajana ajassa

Itse etsin kolmatta tietä. En halua jäädä bunkkeriin. Innostun nuorista ihmisistä, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jotka haluavat murtaa uskonnon patriarkaalisia ja toksisia rakenteita. Haluan oppia heiltä. Mutta samalla haluan näyttää heille, että Jeesuksen seuraaminen voi olla todellinen päivittäinen seikkailu. Jumalalla on kutsumus jokaiselle. Se kutsumus määrittää koko elämän suunnan. Tämä potentiaali meillä on selvänä edessämme: sukupolvi, jolla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano, sekä kirkon sanoma, joka kutsuu toteuttamaan tuota oikeudenmukaisuutta jo nyt Kristuksen jalanjäljissä ja Pyhän Hengen voimassa. Tämän yhtälön hyödyntämiseksi herätyskristittyjen ja kirkon tulisi yhdistää voimansa. Aikaa on vähän ja ihmisiä, joiden tarvitsee kuulla evankeliumin sanoma, on paljon. 

Kirjoitus perustuu Turun Mikaelin seurakunnan seurakuntapastori Matti Hernesahon pohdintaan Radio Dein Päivän blogissa 12.5. Kirkkomme Lähetys sai Hernesahon ajankohtaisia ajatuksia julkaistavaksi kirjallisessa muodossa.

Artikkeli Evankelioimista modernissa maailmassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. (Room.6:3-4)

Kasteessa meidät on – sekä yksilöinä että yhteisönä, seurakuntana – kutsuttu muuttavaan opetuslapseuteen. Opetuslapseus toteutuu maailmassa, jossa monet kokevat epätoivoa, yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista ja arvottomuutta.

Arushan konferenssin aikana kuultua

”Kutsu opetuslapseuteen on sekä sisäinen että ulkoinen. Sisäinen kutsu tulee rukouksen, Raamatun sanan, jumalanpalveluselämän ja yhteisen jakamisen kautta. Tämä vie meidät kulkemaan Jeesuksen jalanjäljissä tähän maailmaan, viemään todistusta Jumalan valtakunnan arvoista.”

”Maailmanlaajan kirkon maisema muuttuu. Naisten kykyä elää todeksi evankeliumia omassa monikulttuurisessa ja -uskontoisessa ympäristössään on kuultava ja sille on annettava arvoa. Meidän on jatkettava kaiken sellaisen kulttuurin ja sellaisten asenteiden haastamista, jotka ovat vastoin evankeliumin hyvää ja vapauttavaa sanomaa.”

”Monet ihmiset elävät tilanteissa, jotka ovat niin täynnä pimeitä, tukahduttavia ja väkivaltaisia voimia, etteivät he kaipaa muistutusta ristin sanomasta. He elävät sitä arjessaan. Sen sijaan he kaipaavat evankeliumia, joka vahvistaa heitä fyysisesti, lisää henkistä joustavuutta ja antaa täyden elämän, avaa toivon polut ja saa seisomaan rohkeasti toisenlaisen tulevaisuuden puolesta.”

Omaa pohdiskelua

Me Suomessa asuvat olemme keskimäärin onnekkaita, jopa onnellisia. Silti meidänkin keskellämme on ihmisiä, joiden elämää varjostavat monet kielteiset voimat. Omassa tai läheisten elämässä tulee vaiheita, joita emme ymmärrä ja joiden aikana kyselemme Jumalan tahtoa.

Kaste on jotakin, joka pysyy silloinkin, kun oma uskomme horjuu. Me voimme vedota siihen, että Jumala ei väisty viereltämme, koska on kasteessa tehnyt meidät opetuslapsikseen ja Jumalan valtakunnan jäseniksi.

Siksi kaste on meille yksilöinä ja seurakuntana kutsu muutokseen, joka muuttaa sekä meitä itseämme että ympäristöämme. Meille on lahjoitettu evankeliumi, joka vapauttaa erilaisista kahleista. Kun seurakunta elää evankeliumia todeksi, se voi murtaa sellaisia paikallisia käytänteitä, jotka syrjäyttävät ihmisiä. Seurakunta voi olla paikka, jossa jokainen kokee olonsa tervetulleeksi ilman vaatimuksia. Seurakunta voi olla yhteisö, joka yhdessä etsii voimaa, viisautta ja tapoja muuttaa tätä maailmaa. Kenties yhden ihmisen maailman kerrallaan.

Rukous

Rakastava Jumala, me kiitämme sinua elämän lahjasta, kaikesta sen monimuotoisuudesta ja kauneudesta.

Herra Jeesus Kristus, ristiinnaulittu ja ylösnoussut, me kiitämme sinua siitä, että tulit etsimään kadotettuja, vapauttamaan sorretut, parantamaan sairaita ja muuttamaan itsekeskeiset.

Pyhä Henki, me iloitsemme siitä, että vaikutat tässä maailmassa ja siitä, että sinut on vuodatettu sydämeemme. Kun elämme hengessä, anna meidän myös vaeltaa hengessä. Anna meille uskoa ja rohkeutta ottaa ristimme ja seurata Jeesusta – jotta miestä tulisi oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyhiinvaeltajia.

Kansasi siunaukseksi, maailman elämäksi ja nimesi kunniaksi.
Me rukoilemme tätä Kristuksen, meidän Herramme tähden. Aamen.

Vesa Häkkinen
kansainvälisen työn koordinaattori
Kirkon lähetystyön keskus

Artikkeli Muutoksen voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Helsingin kokouksessa käsiteltiin viime vuonna pidetyn Arushan konferenssin antia. Kokouksen aikana julkistettiin kaksi asiakirjaa Arushan konferenssin perintönä. Ne ovat kaikille sähköisesti luettavissa: kaksiosainen kokousraportti Moving in the Spirit (”Hengessä eläen”) sekä asiakirja Called to Transforming Discipleship (”Kutsu muuttavaan opetuslapseuteen”). Lisäksi on julkaistu Arushan raportin täydellinen digitoitu versio, joka sisältää lisämateriaalia.

Asiakirjat ovat saatavilla englanniksi, mutta ne on kirjoitettu helposti ymmärrettäviksi ja inspiroimaan kaikkia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita maailmanlähetyksestä. Kirkon lähetystyön keskus tuottaa vuoden 2019 aikana Arushan materiaalista merkittävän osan myös suomeksi ja ruotsiksi. Moving in the Spirit sisältää eri kirkkojen edustajien kuvauksia paikallisista toimintakonteksteista ja siitä, mitä lähetys voi olla ja mikä sen tarve on erilaisissa yhteiskunnissa ja toimintaympäristöissä. Kirja sisältää myös Arushassa 2018 pidetyt esitelmät ja konferenssiin liittyvää johdanto- ja taustadokumentaatiota.

Called to Transforming Discipleship sisältää taas käytännönharjoituksia ja voi toimia hyvänä virikkeenä seurakuntatyössä. Se perustuu Arushan hengelliseen materiaaliin. Kulttuurien välisyyttä sisältävät raamattupiirit, laulut, tanssit ja muu konkreettinen kokemus herätti Arushaan osallistuneissa erityisen hyviä ja voimakkaita muistoja. Koska rikas jumalanpalveluselämä ja eletyn uskonnon luovuus oli tehnyt suuren vaikutuksen osallistujiin, haluttiin julkaista se erillään konferenssin muusta aineistosta. Afrikkalainen teologia ja rukouselämä voi rikastuttaa eittämättä länsimaalaiseen perinteeseen kasvanutta henkilöä.

Sofiassa julkaistiin myös Come and See – A Theological invitation to the Pilgrimage of Justice and Peace. Kyseessä on Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order (Usko ja kirkkojärjestys) komission vihkonen yhteisestä ja yhteyteen kutsuvasta pyhiinvaelluksesta kohti oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Kirkot voivat antaa yhteisen todistuksen vain, mikäli pyrkivät aidosti ymmärtämään toinen toistaan ja omaa luonnettaan palvelijana tässä maailmassa.

Suomenkielistä aineistoa käyttöön

Kirkon lähetystyön keskus julkaisee syksyn aikana suomeksi Called to Transforming Discipleship -aineistoon perustuvia hartauksia viikottain. Hartaudet julkaistaan Kirkkomme Lähetys -lehdessä täällä Lehterissä.

Artikkeli Uusinta kokemusta ja tietoa maailmanlähetyksestä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ovet auki maailmaan

Eurooppalaisten kirkkojen jäsenmäärä laskee. Siksi kirkot ovat peloissaan ja käpertyneet rakenteisiinsa, suljettujen ovien taakse. Keum muistuttaa Johanneksen evankeliumista. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, opetuslapset kokoontuivat lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Evankeliumissa Jeesus ilmestyy opetuslapsille ja sanoo kolme asiaa. Ensin: ”Rauha teille!” Toiseksi: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki!” Kolmanneksi: ”Menkää rauhassa!”
‒ Näin pitää sanoa myös kirkoille. Olkaa rauhassa, ottakaa vastaan Pyhä Henki ja menkää maailmaan, Keum selittää.
Pyhän Hengen rohkaisemina opetuslapset uskalsivat avata suljetun yhteisönsä ovet. Evankeliumi leviää, kun kirkko kohtaa maailman.
Keumin mielestä pohjoisen kirkkojen tulisi oppia etelän kirkoilta ja erityisesti helluntailaisuudesta.
– Kaksi viime vuosisadan merkittävintä kristillistä liikettä olivat ekumeeninen liike ja helluntailaisuus. Valtakirkoissa helluntailaisuuden opetusta Pyhästä Hengestä on pelätty. Sitä on pidetty harhaoppina. Globaalin etelän kirkkojen esimerkki näyttää meille kuitenkin, millainen voima Pyhässä Hengessä on.

Etelän oppilaaksi

Keumin mielestä pohjoisen kirkkojen perinne on käännyttämisessä, ei evankeliumin levittämisessä. Sukupolvien ajan pohjoisen kristityt käännyttivät muita omaan uskoonsa. Tätä Keum pitää ymmärrettävänä, mutta evankeliointia se ei ole ollut.
– Kreikan sana evangelion, tarkoittaa hyvää uutista. Ei ole kyse meistä. Uutisen pitää olla hyvä sille, joka ottaa sen vastaan. Käännyttämisessä näin ei ole.
Keum pelkää, että eurooppalaiset levittävät edelleen mieluummin kirkon rakenteita kuin evankeliumia.
– Pohjoisen kirkoilla on hyvin vahvat rakenteet, hierarkia ja patriarkaatti. Evankeliumi elää kuitenkin rakkaudessa, josta kirkot puhuvat liian häveliäästi. Levitetään sanomaa kirkosta enemmän kuin sanomaa Jeesuksen rakkaudesta ristillä. Evankeliumin pitää olla hyvä uutinen. Jos levitämme jotakin muuta sanomaa, siitä tulee huono uutinen.

Orja kirkon johtajana

Kristitty maailma muuttuu nopeasti. Euroopassa kirkot kuihtuvat samalla, kun kirkot Aasiassa ja Afrikassa kasvavat nopeammin kuin koskaan. Keum pelkää, että kirkon kuihtuminen voi Koreassakin olla lähellä.
– Kun kristinusko saapui Koreaan, se oli yksiselitteisesti hyvä uutinen. Kungfutselaisen yläluokan sortamille evankeliumi toi ihmisarvon, se oli vapautusta orjuudesta.
Keum vertaa korealaisten vapautusta Apostolien tekojen kertomukseen. Kun kirkon keskus siirtyi Jerusalemista Antiokiaan, seurakuntaa johtamaan valittiin Simeon, jota kutsuttiin nimellä Niger. Keumille Simeon edustaa nimenomaan nigerialaista.
– He valitsivat mustaihoisen, afrikkalaisen orjan johtajakseen! Keum korostaa.
Roomassa orjia kohdeltiin kuin eläimiä ja silti kristityt valitsivat orjan johtajakseen. Korealaisille ja Intian daliteille evankeliumi oli samanlainen vallankumous, se muutti ihmisten arvoja ja yhteiskuntaa. Siksi kristinuskolla on mennyt Koreassa niin hyvin.

Parempi tie on afrikkalainen

Nyt korealaisilla kristityillä menee hyvin ja tässä Keum näkee oman kirkkonsa uudet haasteet.
– Kirkkoon on entistä vaikeampi tulla. Kristityt ovat keskiluokkaistuneet tai jopa hallitsevassa asemassa. Kirkoissa on hyvin pukeutuneita, hyvin koulutettuja ihmisiä ja sinne on vaikea tulla likaisissa kengissä rikkinäisissä housuissa.
Keum näkee Korean kirkon olevan tienhaarassa. Sen on valittava eurooppalainen tai afrikkalainen tie. Eurooppalaistuessaan kirkosta voisi Koreassakin tulla valtakirkko, lähes valtionkirkko.
– Tai sitten valitsemme afrikkalaisten kirkkojen tien, avoimen yhteisöllisyyden ja voimakkaan julistuksen. Toivottavasti emme seuraa eurooppalaisten esimerkkiä. Jos kirkko unohtaa lähetystehtävänsä, se ei selviä.
Siksi Keum toivoo, että samoin kuin norsut voivat oppia tanssimaan kuullessaan musiikkia, kirkot oppisivat kuuntelemaan Pyhää Henkeä.

Artikkeli Opeta norsu tanssimaan ja kirkko julistamaan ristin sanomaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.