Hyvä jos tästä kaikesta päästään vihdoin eroon. Samalla kun jämähdetään pysyvään aikaan, päästään eroon muutamasta kinkkisestä ongelmasta.

Keväällä ongelmana on ollut puuttuva tunti. Jos työskentelen yövuorossa, teen siirtoyönä tuntia lyhyemmän vuoron. Päivävuorolaisena minulta taas vietäisiin tunti pois kesken makoisimpien unien.

Onko tämä reilua ja kohteleeko se ihmisiä tasapuolisesti? Jos hyväksymme puuttuvan tunnin, pitäisikö samalla hyväksyä episodinen aikakäsitys? Sen mukaan aikaa ei voi mitata, sen voi vain kokea. Aika ei lopu, siksi ei ole mitään kiirettä.

Syksyisen ongelman voisi nimetä kahden tunnin dilemmaksi. Sama tunti eletään kahdesti peräkkäin. Kumpi niistä on se oikea? Muutama käytännön esimerkki.

Tilaan taksin ennen viisareiden siirtoa, pyydän pirssiä saapumaan klo 03.45. Olenko huomaamattani tilannut samalla kaksi taksia, jotka saapuvat tunnin välein?

Äiti on synnytyslaitoksella ja synnyttää kaksoset. Ensimmäinen syntyy ennen siirtoa klo 03.50 ja toinen putkahtaa siirron jälkeen, mutta saa syntymäajakseen klo 03.10. Silloinhan tilastoissa nuorempi näyttäisi näistä vanhemmalta.

Jos tämä synnyttäjä sattuisi vielä olemaan kuninkaallinen, voisiko siitä seurata juridisia ongelmia vallan perimyksen suhteen?

Lopuksi onnittelen kaikkia tulevana lauantaina häitäään viettäviä pareja. Teillä on tuntia pidempi hääyö.

Artikkeli Tuntia pidempi hääyö julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.