Siksi esimerkiksi katkaisusirkkelin jalustaan on käytetty Puistokadun kappelin vanhaa rappurallia ja Säynätsalon hautatukia, ja sirkkelin liikuttamisen mahdollistavat vanhasta roskapöntöstä sosialisoidut pyörät.

– En mene hakemaan kaupasta uutta terästä ja rautaa, ellei ole aivan pakko, Särkkä sanoo.

Ajatus lähtee liikkeelle silloin kun sopiva idea pulpahtaa mieleen.

Hän on Jyväskylän seurakunnalla erityisammattimiehenä, asemapaikkanaan pääasiassa Mäntykankaan hautausmaa. Komean kuuloisen tittelin taakse kätkeytyy käytännössä se tosiasia, että seurakunta on ulkoistanut haudankaivuun, ja hautausmaiden ylläpidosta vastaavien henkilöiden ammattinimike on nykyään haudankaivajan sijaan erityisammattimies.

– Monttumaakari minä olen, jos joku kysyy. Koskaan en esittele itseäni erityisammattimieheksi.

Särkkä on koulutukseltaan levyseppähitsaaja. Hänen varsinaiseen toimenkuvaansa kuuluu hautausmaan ja sen laitteiden ylläpito, mutta hän tekee etenkin talvisaikaan myös ylimääräisiä puhdetöitä. Sellaisia ovat esimerkiksi idioottivarmat lapiotelineet hautausmaiden ajoneuvoihin, mittatilauksena hankitun roska-astioiden tyhjennyskauhan lisäosa, joka estää kipattavaa astiaa putoamasta lastinsa mukana, sekä kynttilät kynttilänjalkoihin sopiviksi ”vuoleva” sorvi.

Aloitteet keksinnöille tulevat aina käytännöstä: esimerkiksi kynttiläsorvi sai alkunsa keskustelusta Lahjaharjun kappelin suntion Kirsi Harjulan kanssa.

– Kirsi tuli puhisseeksi miten työlästä on vuolla kynttiläntyviä jalkoihin sopiviksi. Valmiiksi muotoillut kynttilät olisivat tulleet monin verroin kalliimmiksi, joten minä lupasin koittaa ongelman ratkaisemista. Tein sitten tämän sorvin. Sen terien viilaaminen oli tarkkaa hommaa, eikä sellaiset näissä meidän tiloissa luonnistu. Tein ne kotona yksiön pöydän ääressä iltaisin, Särkkä kertoo.

Nyt kynttilän vuoleminen kestää kampea pyörittämällä muutaman sekunnin, ja roskatkin valuvat suoraan niille tarkoitettuun astiaan.

– Monta kertaa on sanottu, että mieti työajalla. Mutta eivät ihmisen aivot toimi niin, eivät minun ainakaan. Ajatus lähtee liikkeelle silloin kun sopiva idea pulpahtaa mieleen, ja usein se on illalla nukkumaan mennessä.

Teen sitä työtä, mikä tuntuu hyvältä.

Keksintöjen tekeminen ja suunnittelu rajautuu talviaikaan, sillä kesäisin hautausmaan ylläpito vaatii erityisammattimiesten ja heidän avukseen palkattavien kausityöntekijöiden kaiken ajan. Tarkan markan toimintatavassa ei varsinaisesti ole kyse seurakunnan rahojen tarkasta laskemisesta vaan elämänfilosofiasta. Jos voi tehdä itse, ei pidä ostaa valmista, ja asioita tehdään sydämen halusta.

– Yksi ihminen kysyi kerran hautuumaalla, että mitä saan palkkaa. Vastasin eurolleen, mihin hän totesi vähän väheksyen, että nojoo, kai jonkun tuokin työ täytyy tehdä. Kimposin heti, että tyhmä minä olisin, jos tätä rahan takia tekisin, silloin olisin lukenut lääkäriksi tai juristiksi. Teen sitä työtä, mikä tuntuu hyvältä.

Työpaikkoja Särkällä onkin hänen omien sanojensa mukaan riittänyt ajoneuvoyhdistelmän kuljettajasta alkaen kaikkiaan yli 20.

– Olen vaihtanut, kun olen kyllästynyt. Voiko ihmisen työn jälki olla hyvää, jos hän ei tykkää siitä mitä tekee? Laajemminkin yhteiskunnassa pitäisi pystyä löytämään ihmisille sisällöltään mielekkäitä ja matalan kynnyksen töitä, joihin päästäkseen ei tarvitsisi istua vuosikausia koulun penkissä. Se helpottaisi syrjäytymisongelmaa, hän uskoo.

Pitkään pimeänä ollutta sosiaalitilan loisteputkea Sami Särkkä ei kuitenkaan vaihda, se homma kun on ulkoistettu huoltoyhtiölle. Ylimääräisten töiden tekeminen omaksi iloksi ilman eri korvausta ei automaattisesti tarkoita höynäytettävän roolia.

– Ihmissuhde-ekspertti en ole, ja parhaiten tulenkin toimeen kuolleiden kanssa. Mutta tämmöisiä mekaanisia asioita minä tykkään tehdä ja suunnitella, Särkkä sanoo.

Artikkeli Uudet keksinnöt syntyvät yksiössä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kuolema on minulle tuttu asia, eikä se pelota minua. Alussa työ saattoi tulla uniin, koska se oli uutta. Enää ei tule. Hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan, eikä täällä tarvitse totisena koko ajan olla.

Ihan jokaiselle Moisio ei krematoriotyötä suosittele. Tietty etäisyys on pidettävä ja työhön tulee ottaa ammattimainen asenne.

– Ei pidä alkaa ajatella liikaa. Ilmeisesti minulla on riittävän tyhjää päässä, Moisio naurahtaa.

Krematoriotyö on aika yksinäistä ja vaatii tarkkuutta papereiden suhteen. Hautaustoiminta perustuu asiakirjoihin, joiden perusteella vainaja tunnistetaan ja tiedetään, kenelle uurna luovutetaan. Arkku avataan vain, jos omaiset niin toivovat ja heidän läsnä ollessaan.

Moisio kohtaa surevia omaisia kappelin siunaustilaisuuksiin liittyvissä työtehtävissään sekä uurnan luovutuksen ja uurnan laskun yhteydessä.

– Omaisille tilanne on luonnollisesti joka kerta ainutlaatuinen, hän toteaa.

Työnjohtaja Ari Leppämäki tapaa omaisia yleensä siinä vaiheessa, kun he tulevat katsomaan läheiselleen hautapaikkaa. Heitä saattaa saapua paikalle myös ilman ennakkoilmoitusta. Silloin Leppämäki siirtää muut työt syrjään.

– Me olemme täällä juuri heitä varten. Ihmisten kohtaaminen on äärettömän tärkeää. Sitä painotan aina uusille työntekijöille.

Molemmat miehet tuntevat Jyväskylän krematorion työtehtävät hyvin. Tuhkaamisprosessia tai uunien käyttöä ei opeteta missään koulussa, vaan oppia saa työtä tekemällä ja kokeneen tekijän opastuksessa.

Moision tehtävät Mäntykankaan hautausmaalla vaihtelevat haudankaivuusta monenlaisiin rakennus- ja huoltotöihin. Kalustoa löytyy puistonpenkeistä alkaen ja koneita ruohonleikkureista kaivinkoneisiin. Ne kaikki huolletaan ja pidetään toimintakunnossa. Lumityöt ja hiekoitus työllistävät talvisin, kunnes pakkasten jälkeen alkavat kevättyöt. Krematoriotyö kuuluu erityisammattimiehen tehtäväkuvaukseen, mutta siitä on myös mahdollisuus kieltäytyä.

– Ketään ei voi pakottaa työskentelemään krematoriossa, eikä työhön soveltuvuutta voi tietää etukäteen. Lähtökohta on aina henkilön oma suostumus ja se, miten hän tehtävän kokee, Leppämäki sanoo.

Edellisessä työpaikassaan Moisio sulatti rautaa ja terästä valimolla. Se oli kovaa työtä kuumissa olosuhteissa. Yhtymäkohtia nykyisiin tehtäviin löytyy, vaikka työn sisältö onkin toinen.

– Onhan tämä aika harvinainen ammatti, mutta ei sen kummempaa työtä. Fyysisesti kevyempää tämä on kuin valimohommat. Se sopii minulle, koska ikää on jo kertynyt. Viihdyn täällä hyvin, vaikka palkka onkin huomattavasti pienempi, Moisio vertaa.

Yhden vainajan tuhkaus kestää tunnista vajaaseen kahteen tuntiin, ja lämpötila uunissa nousee korkeimmillaan 1 200 asteeseen. Korkean lämpötilan ansiosta palaminen on puhdasta, eikä ilmaan pääse juurikaan hiukkaspäästöjä. Syntyvä savu poltetaan vielä jälkipolttotilassa.

Tuhkaaminen on ohi, kun arinalla ei ole enää lainkaan palavaa ainesta. Sen jälkeen tuhka siirretään uunin jäähdytyskaukaloon, ja uuni hoitaa myös jäähdytyksen automaattisesti. Lopuksi tuhka hienonnetaan tasalaatuiseksi tuhkamyllyssä ja siirretään uurnaan.

Uurnia on hyvin monenlaisia. Osa on ostettu hautaustoimiston valikoimista, mutta moni valitsee itse tehdyn uniikkikappaleen.

– Välillä tulee vastaan todella taidokkaita ja tyylillä valmistettuja uurnia, Moisio kertoo.

Jäljelle jäävä tuhka on suurelta osin luujauhoa, koska tiivis luu ei haihdu palamisen yhteydessä. Aikuisesta vainajasta syntyy keskimäärin neljä litraa tuhkaa.

Arkkujen niitit ja muu tuhkauksessa syntyvä metallijäte toimitetaan kierrätykseen. Muu jäljelle jäävä metalli on yleensä titaanista valmistettuja tekoniveliä: polviniveliä, lonkkaniveliä tai luun tukemiseen käytettyjä tukirautoja. Hammaspaikat palavat, kuten hampaatkin.

Sydämentahdistimet ja muut sähköiset laitteet poistetaan sairaalassa kuoleman jälkeen, koska paristot saattavat räjähtää polttouunissa ja aiheuttaa tulipaloja ja muita vaaratilanteita.

– Tarkistamme aina, että hautauslupalomakkeessa on lääkärin merkintä sähköisistä laitteista. Toisinaan joudumme pyytämään selvitystä erikseen, koska ilman sitä tuhkausta ei voi turvallisuussyistä tehdä, Leppämäki sanoo.

Tuhannen vuosittaisen hautaustoimituksen raja ylittyi Jyväskylässä viime vuonna ensimmäisen kerran. Arkkuhautaukset vähenevät ja tuhkahautaukset lisääntyvät. Vuonna 2013 tuhkahautauksia oli puolet kaikista hautaustoimituksista ja viime vuonna luku oli jo 61,7 prosenttia.

Krematorion ympäristölupa edellyttää, että toiminnasta raportoidaan vuosittain. Muun muassa tuhkausmääriä, uunien polttoaineen käyttömäärää, metallijätteen käsittelyä ja uunien päästöarvoja seurataan.

Hautaustoimintaa säätelee Hautaustoimilaki. Sen mukaan krematorion ylläpitäjä saa luovuttaa tuhkan vain haudattavaksi tai muulla tavoin pysyvästi yhteen paikkaan sijoitettavaksi. Uurnan luovutukseen liittyvillä asiakirjoilla tehdään selvitys siitä, minne tuhka aiotaan sijoittaa.

Uurna voidaan laskea myös muualle kuin hautausmaalle, kunhan pyydetään kirjallinen lupa alueen omistajalta. Joillekin alueille tuhkan hautaaminen ja sirottelu on sallittu yleisluvalla, jolloin erillistä lupaa ei tarvita. Viimeinen leposija voi löytyä vaikkapa Lapin tunturilta Metsähallituksen määrittelemältä alueelta.

Vesialueille luvan myöntävät kalastuskunnat. Jyväskylässä kaupunki on osoittanut tietyt vesialueet tuhkan sirottelua varten.

Markku Moision mielestä tuhkaaminen on arvokas viimeinen tapahtuma ihmisen elonkaaressa. Se on myös paras tapa tulla haudatuksi.

– Haudankaivajan kokemuksella sanon, että tuhkaus on hyvä ja nopea tie päästä osaksi luonnon kiertokulkua.

Suunnitelmat omia hautajaisia varten ovat jo valmiina.

– Toivon, että minut tuhkataan sitten joskus tässä ykkösuunissa. Omat vanhempani on molemmat tuhkattu siinä, ja viime kesänä sain tuhkata appiukkoni. Hän sanoi aikanaan, että se on minun hommani ja sovimme asiasta etukäteen. Minulle se oli kunniatehtävä, Moisio toteaa.

Jyväskylän krematorio

• Valmistui Mäntykankaan hautausmaalle 1995.
• Palvelee Jyväskylän kaupungin lisäksi koko Keski-Suomen aluetta.
• Laajennettiin 2011, jolloin otettiin käyttöön toinen polttouuni.
• Vuonna 2018 tehtiin 1 626 tuhkausta.
• Viime vuonna Jyväskylässä haudattiin 1 017 vainajaa, josta tuhkattiin 61,7 prosenttia.

Artikkeli Mitä jäljelle jää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.