– Jotkut neuvotteluun tulevien parien tilanteet osuivat aika lähelle omia kokemuksia. Kyllähän se vaati välillä kovaakin työtä erottaa omat ja asiakkaiden asiat, hän toteaa.

Empatia, kyky tavoittaa jotakin toisen ihmisen kokemuksesta, on äärimmäisen tärkeä osa terapeutin ammattitaitoa.

– Samalla täytyy ymmärtää, että ihmisen kokemus on kuitenkin aina ainutlaatuinen. Silloin kun kuohunta omassa elämässä on kovaa, oman kokemuksen erottaminen toisen kokemuksesta on erityisen vaikeaa.

Ammattilainenkin tarvitsee välillä apua elämän kriisitilanteissa, yli 20 vuotta perheneuvojana toiminut Puukko tietää. Ulkopuolisen avun lisäksi tukea tarjosivat säännölliset keskustelut esimiehen kanssa.

– Sanoin hänelle, että tämä asia huolettaa minua ja että arvioi sinä, olenko riittävän työkykyinen.

Työ jatkui, ja asiakkaat tulivat autetuiksi. Nyt, kymmenisen vuotta eron jälkeen Puukko ajattelee, että on myös ammatillisesti kehittävää olla joskus itse avun hakijana ja saajana.

– Jos olen ihan rehellinen, niin kyllä oma avioero auttoi ymmärtämään, mistä tässä työssä on syvimmillään kyse.

– Tutkimusten mukaan suomalaiset selviävät erosta hyvin ja ovat tyytyväisiä eron jälkeiseen elämään. Ok, mutta onhan se aikamoinen mylläkkä. Ainakin omassa elämässä ero on ollut murroskohta. Koen, että nyt minulla on ainakin pikkuisen enemmän tarttumapintaa siihen hätään ja kipuun, jota ihmiset parisuhdekriiseissä kokevat.

Hätää parisuhteissa koetaankin, ainakin erotilastojen valossa. Tutkimustiedon mukaan nykyisistä aviopareista eroon päätyy noin 40 prosenttia, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula. Tilastokeskuksen viimeisimmän tilaston mukaan esimerkiksi vuonna 2016 avioliittoja solmittiin 24 464 ja purettiin 13 541.

Jokaisella parilla – ja erolla – on tarinansa.

– Ero on normaalisti useampia vuosia kestävä prosessi, jota puntaroidaan ja harkitaan pitkään. Sen taustalla on harvemmin mitään yksittäistä syytä, aihetta laajasti tutkinut Kontula selvittää.

– Pelkistetysti voi kuitenkin sanoa, että eropäätöksen kannalta oleellisia ovat tunne-elämään liittyvät asiat. Käytännön asioista, kuten kotitöistä, voidaan kiistellä, mutta ne eivät ole eron syitä. Eropäätöksen kannalta ratkaisevia kysymyksiä ovat, voiko suhteessa kokea tulevansa arvostetuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi ja pystytäänkö ristiriitoja kumppanin kanssa ratkomaan.

Vuorovaikutuksen ongelmia ja eroon liittyviä kysymyksiä keskisuomalaiset parit saapuvat käsittelemään myös Jyväskylän perheasiain neuvottelukeskukseen. Kilpisenkadulla sijaitsevan rakennuksen ikkunoista näkyy teatteri, kirkko ja jatkuva autovirta. Pekka Puukon huone on hiljainen.

– Näen tässä työssä paljon surua, pettymyksiä, pelkoa ja vihan tunteitakin. Mutta toisaalta näen paljon uusia alkuja, toivon heräämistä ja ihmisten välistä kohtaamista. Se on hurjan tärkeä osa tätä työtä, hän sanoo.

Jotkut parit tulevat neuvotteluun selvittämään, kuinka parantaa parisuhdetta, toiset hahmottamaan, onko jotakin vielä tehtävissä. Monesti kysymys erosta on ainakin jossain rivien välissä, yhtenä ratkaisuvaihtoehtona.

– Usein asiakkailla on pohjalla paljon pettymystä ja eroajatus voi olla hyvin vahva. Se on kuitenkin toinen juttu kuin se, että rakkaus on todella kuollut. Ajattelen, että työskentely voi tuottaa tulosta niin kauan, kun siellä sisällä palaa edes pieni liekki, Puukko pohtii.

Rakkautta etsitään myös eron jälkeen. Kontulan tutkimuksen mukaan pyrkimys löytää uusi kumppani on suuri sekä eronneilla miehillä että naisilla. Kolmen vuoden jälkeen erosta jopa 90 prosenttia on ainakin seurustellut, puolet jo muuttanut yhteen uuden kumppanin kanssa.

Mistä kertoo se, että kipeänkin erokokemuksen jälkeen kaipuu parisuhteeseen on niin voimakas?

– Ajattelen että meidän ihmisten perimmäinen tarve on yhteys toiseen ihmiseen. Se on kaikkein syvintä mitä meissä on, Puukko toteaa.

Valmiutta uuteen suhteeseen joutuu kukin punnitsemaan itse, eikä helppoja vastauksia ole tarjolla.

– Tärkeää on herkkyys, se että ohjautuu itsestään käsin eikä tee asioita miellyttääkseen toista tai näyttääkseen muille. Aika moni sanoo jossain vaiheessa, että nyt alkaa olla sellainen tunne, että voisin olla valmis. Se on hyvä merkki.

Puukon omaan elämään uusi rakkaus astui vuonna 2016. Uudenvuoden aattona 2018 Pekka Puukko ja Mirca Mäensivu-Puukko sanoivat toisilleen ”tahdon” Säynätsalon kirkossa.

– OIi hyvin pian selvää, että tässä se on. Suhteessamme on valtavasti hyviä asioita, kuten arvot. Se näkyy pinnalle niin, että olemme molemmat kirkon työntekijöitä ja teemme töitä perheiden kanssa. Mutta syvimmillään se kokemus on, että katsomme elämässä samaan suuntaan.

Samanlainen huumorintaju, keskinäinen intohimo ja yhdessä viihtyminen – myöhemmin puntaroitavaksi tuli myös se, millaisen roolin toinen otti suhteessa toisen lapsiin.

– Koen, että Mirca on rakentanut tosi hyvää suhdetta tyttäriini ja lapsenlapseeni, ja itse olen kiitollinen näistä lahjalapsista, jotka olen saanut Mircan kautta, sanoo Puukko, joka elää uuden avioliiton myötä ”eri puolille Suomea sijoittuvassa 10-henkisessä suurperheessä”.

Erilaisia uusperheitä Suomessa on viimeisen tiedon mukaan 51 300, eli 9 prosenttia kaikista lapsiperheistä.

– Siinä se tutustumistilanne on vähän toisenlainen kuin nuorena. Lapset tulevat osaksi yhteistä elämää nopeasti, ja ajattelen, että myös lapsen näkökulma on hyvin tärkeä, Puukko pohtii.

– Uusperheissä se näkökulma tiivistyy sanaan väljyys. Lapsen elämässä pitää olla sellainen väljyys, että häntä ei liian nopeasti pakoteta tiettyyn asumismuotoon tai perhemalliin. Lapset saavat itse sanoa kuka heidän perheeseensä kuuluu ja ikään kuin hiljalleen kasvaa uuteen perheeseen.

Jos elämänkokemukset ovat tuoneet näkökulmaa työhön, on myös ammatin kautta koettu tuonut näkökulmaa perheneuvojan siviilielämään.

– Kyllähän tässä ammatissa näkee juuri sitä, mikä on elämässä haasteellisinta, ja yrittää sitten varautua siihen. Toivottavasti jotakin oppia on tarttunut omaankin hihaan, Puukko hymyilee.

Hyvän eron monta tekijää

Paljon puhuttuun ”hyvään eroon” liittyy useita eri näkökulmia, kertoo Väestöliiton psykoterapeutti ja parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen. 

– Siinä puolisot ovat selvittäneet, miksi erottiin. On myös molemmille selvää, että ero ei tarkoita kostoa, loukkaamista tai toisen ihmisarvon polkemista. Hyvässä erossa on kahden kesken tai terapeutin kanssa käyty läpi, mikä liitossa oli hyvää ja miksi sitä ei voitu enää jatkaa, Vaaranen summaa. 

Viisaassa erossa lasten suhteet molempiin vanhempiin säilyvät hyvinä. Kumpikin vanhemmista kasvattaa ja pitää heistä edelleen huolta. 

– Lasten ei tarvitse myöskään seurata vanhempien riitelyä, eivätkä he joudu viestinviejiksi vanhempien välille, Vaaranen lisää. 

Uusi kumppani voi Vaarasen mukaan tehdä paljon sen eteen, ettei tekisi hyvästä erosta huonoa. 

– Jos ex-puolisoilla on lapsia, uusi kumppani tarvitsee lujan itsetunnon antaakseen biologisille vanhemmille aikaa ja tilaa tavata, keskustella ja hoitaa lastensa asioita. Toisaalta ero ei saa muuttua uuden kumppanin työmaaksi – niin kuin usein saattaa käydä. 

– Uusperheen taas ei voi vaatia olevan ydinperhe. Uusperheen näkökulmasta hyvä ero tarkoittaa, että perheeseen mahtuu monenlaista ihmistä ja jokaisen erilaisuus hyväksytään. Kaikille uuden perheen jäsenille on tärkeää antaa huomiota, jokaisen omia tarpeita tulee kuunnella tasapuolisesti.

Artikkeli Syvintä meissä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Perheneuvoja Merja Kangas Jyväskylän seurakunnan Perheasiain neuvottelukeskuksesta on työssään nähnyt, miten vaikeaan umpisolmuun ero voi johtaa.

– Pahimmillaan keskusteluyhteyttä ei ole lainkaan. Vanhempien välit ovat täynnä raivoa, sättimistä ja haukkumista. Lapset ovat riidan keskellä ja heistä riidellään.

Vaikeimmissa tilanteissa riitaisa ero voi johtaa toisen vanhemman vieraannuttamiseen yhteisistä lapsista.

– Toisen rakkaus omaan lapseen on arka asia, johon on helppo iskeä ja kiusata toista ajattelematta, millainen vaikutus sillä on lapseen, Kangas sanoo.

Pyrkimys vaikuttaa lapseen

Vieraannuttaminen on vanhemman pyrkimys vaikuttaa lapseen siten, että hänen kiintymyksensä toiseen vanhempaan vaikeutuu tai lakkaa jopa kokonaan.

– Tyypillisimpiä tapoja vieraannuttamisessa ovat tapaamisten rajaaminen, lasta koskevien tietojen pimittäminen tai esimerkiksi väärien ja kielteisten muistikuvien luominen toisesta vanhemmasta, vieraannuttamiseen perehtynyt psykologian tohtori, psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridicasta selventää.

Äärimmäisissä tapauksissa entistä puolisoa syytetään pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai lapsi kaapataan ulkomaille.

– Huoltoriidoissa epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä on hirvittävän tehokas ase. Tutkimukset kestävät usein kuukausia, jolloin tapaamiset ovat jäissä tai tapahtuvat valvotusti. Tuomioon johtavat syytökset ovat kuitenkin harvinaisia, Häkkänen-Nyholm kertoo.

Vakavia seurauksia

Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on Häkkänen-Nyholmin mukaan äärimmäisen traumatisoiva vaikutus niin vieraannutettavaan vanhempaan kuin lapseen. Suurimmalla osalla vanhemmista, joiden yhteys lapseen on katkennut, on vakavia traumaperäisen stressihäiriön oireita.

– Erityisen vaikeaksi asian tekee se, että surua ei pääse työstämään, koska toive suhteen palautumisesta lapseen elää koko ajan. Tilanne on rinnastettavissa tapauksiin, joissa lapsi on onnettomuuden tai rikoksen seurauksena kadonnut, eikä lapsen kohtalosta tiedetä.

Lapselle vieraannuttamisen vaikutukset ovat hyvinkin vakavia ja kauaskantoisia. Oireet voivat ilmetä esimerkiksi ahdistuneisuutena, itsetuhoisuutena, kouluvaikeuksina ja päihdeongelmina.

– Suuri huoli on vääristä ja virheellisistä muistoista, joita lapselle luodaan ja joita lapsi alkaa pitää aitoina elämänkokemuksina. Lapset kasvavat aikuisiksi pahoinpidellyn tai hyväksikäytetyn lapsen identiteetillä, mikä on iso riski mielenterveydelle, Häkkänen-Nyholm huomauttaa.

Sovittelusta apua erotilanteessa

Perheneuvoja Merja Kangas muistuttaa, miten tärkeä kohta ero on lapsen elämässä.

– Lapsen elämä on täysin vanhempien armoilla. Vieraannuttamisessa katkera vanhempi ei ymmärrä, että siinä tuhotaan lapsen sisäistä vanhempaa eikä puolisoa. Vieraannuttaminen on suoraa väkivaltaa lapsen vanhemmuussuhdetta kohtaan.

Vaikeita huoltoriitoja pyritään ratkomaan muun muassa Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Kankaan mukaan kriisieroihin on viime vuosina kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota. Ulkopuolisen sovittelijan avulla vanhemmilla on mahdollisuus purkaa tunteita ja keskittyä siihen, mikä on parasta lasten kannalta.

– Sovittelussa pystytään miettimään ihan rauhassa lasten näkökulmaa. Tunteiden vallassa, ilman ulkopuolista apua, se voi olla vaikeaa, Kangas sanoo.

Puututtava hyvissä ajoin

Monet lasten oikeuksia puolustavat tahot kannattavat vieraannuttamisen kriminalisointia. Helinä Häkkänen-Nyholm ja Merja Kangas eivät pidä rangaistavuutta ongelman ratkaisuna.

– Pelkkä laki ei auta. Kun huoltoriitoja käsitellään oikeudessa, vastakkainasettelu ja toisen vanhemman mustamaalaaminen jatkuvat, Kangas perustelee.

– Sovittelussa käyminen on hirveän tärkeää. Se pitäisi olla, jos ei pakollista, niin ainakin vahva suositus erotilanteessa.

Häkkänen-Nyholm on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa vieraannuttamisen muuttaminen rangaistavaksi antaa vain uuden aseen vieraannuttajavanhemmalle.

– Vieraannuttamiseen pitäisi yhteiskunnassa puuttua hyvissä ajoin. Siitä pitäisi syntyä samanlainen leima kuin mitä on lasten seksuaalisella hyväksikäytöllä. Jokaisella on oikeus säilyttää suhde kumpaankin vanhempaan. Tätä voisi korostaa myös koulujen opetuksessa, Häkkänen-Nyholm sanoo.

Artikkeli Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tilastot kuitenkin kertovat, että avioerot ovat selvästi lisääntyneet yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Tilastokeskuksen mukaan nykyään avioliitosta eroaa vuosittain keskimäärin 2800 yli 50-vuotiasta pariskuntaa. Luku on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Pelkästään Jyväskylässä eroaa vuosittain keskimäärin 140 yli 50-vuotiasta naista ja miestä. Yksi heistä on Anja, eläkkeellä oleva isoäiti.

– Parisuhteeni oli pitkä, yhteensä kolmisenkymmentä vuotta. Omat perhearvoni olivat vahvat, mutta erotessamme noin seitsemän vuotta sitten tuo arvomaailma mureni, Anja kertoo.

Elämän kriisi

Ikääntyessä elämä tuo muutoksia. Lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, on aika siirtyä eläkkeelle, taloudellinen tilanne muuttuu ja terveyskin saattaa pettää. Kun eteen tulee lisäksi avioero, ollaan jo hyvin haastavassa tilanteessa.

– Itselleni haastavinta oli oman itsensä ja oman tiensä löytäminen uudelleen ilman parisuhdetta.  Tuntui, että kaikkeen muuhun oli mahdollista jollain tavalla varautua, mutta avioeroon ei. Minulle avioero oli elämän kriisi, joka aiheutti sekä taloudellisen että henkisen konkurssin, toteaa Anja.

Ero rikkoo tutuksi ja turvalliseksi muodostuneen arjen. Muutoksesta selviytyminen on usein pitkä ja monella tavalla raskas tie. Anja on kuitenkin kokemuksiensa kautta osoittanut, että erosta voi selvitä.

– Minä en missään vaiheessa suostunut siihen ajatukseen, että elämäni olisi nyt eletty, tai että uudelleen aloittaminen ei olisi enää mahdollista. Tein paljon töitä oppiakseni pärjäämään yksin, ja rakentaakseni itsestäni vahvemman. Se oli pitkä prosessi, ja se vaati paljon puhumista, tiedonhakua ja vastuuta omasta itsestä, Anja kertoo.

– Ero muutti minua paljon. Toisaalta vuosien mittaan huomasin, että maailma tuli avarammaksi, ja oma olokin oli vapautuneempi. Olen tänä päivänä erilainen nainen. Erilainen siinä mielessä, että olen löytänyt itseni eri muodossa kuin mitä aiemmin olin.

Vertaistuki on tärkeää

Vaikka vanhempien ikäluokkien avioerot ovat lisääntyneet, niistä ei useinkaan puhuta julkisesti. Siksi vanhemmalla iällä eronneelle on huojentavaa kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa olevia. Myös Anjalle vertaistuki oli tärkeää.

– Sain jonkin verran ammattiapua. Huomattavan tuen sain kuitenkin muilta samassa tilanteessa olevilta naisilta ja miehiltä. Omat läheisimmät ystävät rohkaisivat puhumaan, ja osoittivat, että minulla on oikeus saada tukea tilanteeseeni, Anja listaa.

– Vertaistuesta saa paljon voimaa, sillä samassa tilanteessa olevien kanssa uskaltaa avautua tilanteestaan. Jo siitä on iso apu, että pääsee puhumaan, Anja jatkaa.

Vaikka ero ja siitä selviytyminen on jokaisen henkilökohtainen prosessi, Anjalla on muutamia neuvoja muille eronneille.

– Mennyt on mennyttä, eikä sitä voi enää muuttaa. Tärkeää on muistaa, että nyt tehdään tulevaisuutta.

Anja on toiminut Jyväskylässä eroryhmän toisena ohjaajana, vapaaehtoisena vertaisohjaajana. Eroryhmässä keskeisenä tavoitteena on tarjota eronneille tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseen sopeutumisessa.

– Oma ero tulee aina olemaan osa minua, mutta prosessini on jo niin pitkällä, että pystyn toimimaan rinnalla kulkijana jollekin toiselle. Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää käyttää omaa kokemustani hyödyksi, toimia kokemuksen ja arjen asiantuntijana. Siinä mielessä ohjaajana olo vahvistaa myös itseä.

Anja kehottaa hakemaan rohkeasti apua tilanteeseensa.

– Jokaisella meistä on lupa ja oikeus käsitellä omia asioita, ja saada niihin tukea. Kannattaakin rohkeasti tulla mukaan ryhmään. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Kirjoittaja on Eläkeliiton suunnittelija

Artikkeli Ero rikkoo myös vanhan sydämen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.