Aitta-ahon elämänmuutos pohjautuu pyrkimykseen elää arvojensa mukaista elämää. Arvojensa mukaan elämistä pohtii myös moni muu suomalainen.

Mitkä asiat ovat sinulle elämässäsi tärkeimpiä? Useimmat ihmiset vastaavat kysymykseen mainitsemalla ainakin ystävät ja perheen, hyvinvoinnin, terveyden ja luonnon.

Vaikeampi kysymys sen sijaan on, osaammeko elää näiden meille tärkeiden asioiden mukaisesti. Näkyvätkö arvot jokapäiväisessä elämässämme?

Aiheesta paljon julkisuudessa puhunut ja kirjoittanut psykologi Arto Pietikäinen kohtaa työssään enenevässä määrin ihmisiä, jotka kokevat, etteivät suoritteet ja menestys ulkoisessa elämässä ole taanneet heille pysyvämpää onnea. Niiden kautta on saatu vain nopeasti haihtuvaa tyydytystä.

Arvoista puhuminen saattaa kuulostaa filosofiselta, mutta kysymys on Pietikäisen mukaan hyvin käytännönläheisistä asioista.

– Jos arvot eivät näy käytännön elämässä, ei niillä ole paljoakaan merkitystä, psykologi huomauttaa.

Se, millainen olin ja mitä annoin omille lähimmille ihmisilleni, koetaan kuolemankin edessä hyvin tärkeäksi.

Psykologi Arto Pietikäinen

Pietikäinen korostaa, että omia arvoja on hyvä kirkastaa menemällä elämänsisältöjen taakse.

– Sinällään vaikkapa parisuhteessa kumppanina oleminen, isän tai äidin rooli, tai mikä tahansa elämänsisältö sinällään, ei ole vielä arvo.

– Vasta sen jälkeen, kun kysytään, millainen haluaisin parisuhteessa, isänä tai äitinä tai jossain muussa roolissani olla, ollaan tekemisissä arvojen kanssa.

Jos tärkeitä arvoja ovat esimeriksi kannustavuus ja kunnioittava suhtautuminen muihin ihmisiin, on Pietikäisen mukaan tärkeää kysyä, miten voisin olla käytännössä elämässä kannustavampi ja kunnioittavampi. Hän pyytää asiakkaitaan usein pohtimaan, miten he voisivat siirtää itselleen tärkeitä periaatteita käytännön toimintaan, juuri tänään ja tällä viikolla.

Mieli ja tunnemaailma jarruttavat usein ihmisen matkaa kohti arvojen mukaista elämää.

– Arvojen vieminen käytäntöön ei ole aina helppoa, sillä ajatukset muodostavat vaikutusvaltaisia esteitä. Joskus pelkokin voi estää arvojen toteutumisen. On hyvä muistaa, että tunteet tulevat ja menevät, eikä niihin tarvitse enempää kiinnittyä.

Psykologi Pietikäinen kannustaa niin ikään välttämään sitä, että omat arvot sekoittuvat muiden tärkeäksi nimeämiin tavoitteisiin, odotuksiin ja mielipiteisiin. On hyvä kysyä, eletäänkö elämää itse valitulla suunnalla vai toteutetaanko vain muiden haluamia asioita.

– Myös yhteiskunnan arvot ja mainosten maailma luovat helposti mielikuvan siitä, mikä on elämässä tärkeää. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, mitkä ovat omasta sisimmästä kumpuavia arvoja, hän sanoo.

Vaikkei omien arvojen mukaista elämää voisi joka hetki elääkään, on silti hyvä ponnistella niiden viitoittamaan suuntaan. Pietikäinen muistuttaa, että ihmisten puhuessa elämänsä ehtoopuolella menneisyydestään, harva nostaa enää esille vaikkapa työtä tai sen kaltaisia saavutuksiaan.

– Sen sijaan se, millainen olin ja mitä annoin omille lähimmille ihmisilleni, koetaan kuolemankin edessä hyvin tärkeäksi.

”Kiusauksena on määritellä itseäni suoritusten kautta”

Eräs Suomen parhaista yleisurheilijoista, pika-aituri Elmo Lakka myöntää, että urheilijan ammatissa on vaikeaa, usein mahdotontakin, pitää kiinni kaikista tärkeimmistä arvoistaan.

– Arvot ohjaavat kyllä käyttäytymistäni, mutta toisaalta joudun tekemään paljon myös niiden vastaisia valintoja.

Vaikka Lakka esimerkiksi arvostaa suuresti perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa, hän ei kuitenkaan huippu-urheilijana pysty sitä aina toteuttamaan. Lukuisia suomenmestaruuksia voittanut urheilija sanoo, että ammatti on perhe-elämän lisäksi välillä vastoin myös toista hänelle hyvin tärkeää arvoa, terveyttä.

– Huippu-urheiluhan on kaukana ter­veyttä edistävästä liikunnasta! Lakka täräyttää.

– Toisinaan joudun puskemaan itseni aivan äärimmilleen ja puremaan hammasta, kun jokin kohta kropassa on kipeä. Ja vaikka keho kokee tiukkojen treenien jälkeen kovia, seuraavana päivänä pitää taas yrittää olla vielä entistäkin parempi.

Urheilija toivoo voivansa omistaa kilpa­uran jälkeen enemmän aikaansa muille arvoilleen. Vaikka Lakka kertoo nauttivansa tällä hetkellä suunnattomasti ammatistaan, tuntuu hänestä hyvältä ajatella, että uran jälkeen on mahdollista tehdä valintoja muutoinkin kuin urheilun optimoinnin näkökulmasta. Jo tällä hetkellä hän yrittää muistuttaa itselleen, että elämässä on paljon muutakin mielekästä kuin urheileminen.

– Että en ole pelkästään pika-aituri, vaan ennen kaikkea ihminen Elmo Lakka.

Yleisurheilija pitää itseään kuitenkin onnekkaana voidessaan toteuttaa sitä mistä eniten pitää, urheilla ammatikseen. Hän kertoo tiedostavansa, että urheilijana on kiusaus ryhtyä määrittelemään itseään tekemisten, suoritusten ja menestyksen kautta.

– Mutta vaikka olen huippu-urheilija, olen mielestäni pohjimmiltani melko jalat maassa tyyppi, enkä kurottele korkeuksiin.

– Tällä hetkellä pidän siitä, että saan urheilla, mutta urheilun ulkopuolella on myös todella mielekkäitä asioita, joita voin toteuttaa ja tehdä, kuten opiskelu ja perheen kanssa vietetty kullanarvoinen aika.

Lakka kertoo arvojensa muuttuneen vuosien aikana. Hän on oppinut sen, että urheilu on parhaimmillaankin vain urheilua.

– Nautin siitä valtavasti ja se tekee minut onnelliseksi, mutta koetan olla rakentamatta omaa identiteettiäni urheilijana olemisen varaan.

”Ei olla tulossa maitojunalla takaisin”

Kun Miia Aitta-ahon muuttokuorma suuntasi viime kesänä Jyväskylästä kohti Ivaloa, moni ystävä veikkasi perheen palaavan pian maitojunalla takaisin.

– Ei olla kyllä tulossa täältä ihan heti takaisin, naurahtaa Aitta-aho nyt kysymykselle.

– Olemme viihtyneet Lapissa todella paljon. Ja vaikka niin kävisikin, että tulisimme joskus takaisin, en näkisi sitä epäonnistumisena. Ratkaisu kumpusi omista arvoistani ja on ollut hienoa elää niiden mukaisesti, hän painottaa.

Aitta-aho arvelee, että lappilaisten elämänarvot eroavat jonkin verran eteläsuomalaisista. Ihmisillä kun ei ole kiire mihinkään.

– Ei juosta kaupasta toiseen turhanpäiväisten ostosten perässä, kun ei ole edes kunnolla kauppojakaan, hän kertoo huvittuneesti.

Aitta-aho kertoo huomanneensa, että kun elämästä on karsittu kaikki ylimääräinen, sitä huomaakin tulevansa toimeen yllättävän vähällä. Hän kokee Ivalossa suurta mielihyvää aivan pienistä ja arkisista asioista.

Lapissa asumisen hyviksi puoliksi Aitta-aho nimeää myös sen, että ulos mennään, oli keli mikä hyvänsä. Ja sen, että toiseen ihmiseen keskitytään.

– Täällä vietetään tosi paljon aikaa luonnossa. Ja kun ollaan toisten luona kylässä, ei räpläillä kännykkää, vaan keskitytään juttelemaan.

”Mieluummin yksin kuin pahoinvoivana huonossa seurassa”

Jo nuorena omilleen muuttanut, Jyväskylän Keljossa nykyisin asuva opiskelija Emmi Kanerva kertoo pitävänsä elämänsä tärkeimpinä arvoina hyvin tavallisia asioita. Eräs niistä on omasta jaksamisesta huolehtiminen. Jatkamisen painottaminen on muuttunut teoiksi pitkällisessä prosessissa.

– Olen pohjimmalta luonteeltani sellainen, että unohdan helposti itseni. Otan liian usein toisten huolet omikseni, media-alaa Gradialla opiskeleva Kanerva luonnehtii itseään.

– Joskus aikaisemmin omasta olotilasta kiinni pitäminen oli minulle melko vierasta. Nyt koetan opetella ja toteuttaa sitä joka päivä.

Jaksamisesta huolehtimiseen kuuluu muun muassa se, että osaa tunnistaa omat rajansa ja vetäytyä välillä yksinäisyyteen lataamaan akkuja. Kanerva saattaa sanoa kavereille, että ei jaksa nyt nähdä heitä, vaan haluaa vain olla sillä hetkellä yksin. Hän myös varmistaa hyvät yöunet ja liikkuu paljon luonnossa.

Aluksi itsekkäältä vaikuttanut päätös tuottaa Kanervan mukaan useimmiten hyvää myös muille: Voidessaan itse paremmin hän jaksaa olla ystäville levänneenä taas parasta mahdollista seuraa.

Kanervalle metsissä liikkuminen ja järvien läheisyys ovat paikkoja, joissa elämän arvoja ja ajatuksia on vaivattominta kirkastaa. Aina vetäytyminen ei kuitenkaan tarkoita yksin olemista.

– Jos haluan lähteä keräämään voimia luontoon, voin helposti saada jonkun ystävän mukaan. Koen ystävien kanssa samanlaista rauhaa ja levollisuutta kuin yksinäisyydessä.

Omien arvojen vieminen käytäntöön tarkoittaa hänelle esimerkiksi sitä, että välttää ajautumista huonoihin kaveriporukoihin.

– Vietän mieluummin aikaani yksin kuin voin pahoin huonossa seurassa. Varsinkin nuorempana mennään helposti massan mukana, eikä välttämättä ymmärretä, miten tärkeää on pitää omista arvoista.

Yhdeksi elämänsä isoista käännekohdista Kanerva nimeää rippileirin.

– Ripari oli todella vaikuttava kokemus. Meidän leirillä vallitsi tosi kodinomainen, lämmin henki. Aivan kuin olisi viettänyt aikaa omien sisarustensa seurassa.

Kanerva kertoo tutustuneensa leirillä ennestään tuttuihinkin ihmisiin uudella tavalla, ja että ihmisistä tuli pintaan sellaisia puolia, joita hän ei ollut aikaisemmin huomannut.

– Loppujen lopuksi olimme kyyneleet silmissä, kun leiri loppui. Emme olisi halunneet lähteä sieltä, Kanerva muistelee haikeana.

”Jos haluan lähteä keräämään voimia luontoon, voin helposti saada jonkun ystävän mukaan.”

Emmi Kanerva

Artikkeli Rakkautta, rehellisyyttä, kauneutta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Luulen, että auttamishalu on lähtöisin jo päivähoitoajoistani. Minä olin se, joka auttoi muita ja hoiti pienempiä. Ehkä sekin vaikutti, että jouduin nuorempana olemaan jonkin aikaa sairaalassa ja näin miten arvokasta työtä hoitajat tekevät.

Minua on aina kiinnostanut uuden oppiminen. Vatsakirurgian osastolla näin, miten leikkaustekniikka ja lääketiede ovat kehittyneet vuosien saatossa. On tärkeää pysyä itsekin ajan tasalla, jotta osaa hoitaa potilasta oikein leikkauksen jälkeen.

Työilmapiirin lisäksi työkaverit ja osaston potilaat ovat tämän työn suola. Heidän kanssaan tulee oltua niin paljon, että ihmissuhteista tulee läheisiä.

Vuorovaikutuksessa oppii paljon elämästä ja itsestään. Minusta elämää ei pidä ottaa itsestään selvyytenä. Kannattaa elää tässä hetkessä ja nauttia elämästä silloin kun se on mahdollista. Koskaan ei tiedä, vaikka hetken kuluttua tilanne olisikin ihan toinen.

Minua huolestuttaa viime vuosien kehitys, joka on johtanut ihmisten eriarvoistumiseen. Mihin suuntaan suomalainen arvomaailma on menossa, ja mitä vaikutuksia sillä on hyvinvointiin ja elämänlaatuun?

Myös ympäristöasioista on tullut itselleni tärkeitä. Aion jatkaa opiskeluja, joiden kautta on mahdollisuus päästä etenemään sosiaalialan ja terveyspuolen kehittämis- ja johtamistehtäviin. Sitä kautta pääsisin vaikuttamaan myös rakenteisiin.

Olen voimakastahtoinen, harkitseva ja määrätietoinen. Hoitajana työskentely ja ihmisten kohtaaminen ovat hioneet nuoruuden särmiä ja tuoneet mukanaan myös pehmeyttä. Olen harrastanut lukemista ja liikuntaa innokkaasti lapsesta saakka.

Jyväskylä tarjoaa hyvät puitteen erilaisten liikuntalajien kokeilemiseen. Liikun Rantaraitilla paljon. Varsinkin näin keväisin nautin metsässä liikkumisesta, kun luonto herää eloon.
Minulle yksi elämän suurista nautinnoista on ehdottomasti hyvä ruoka.

Artikkeli Vuorovaikutuksessa oppii paljon elämästä ja itsestään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nyt Pahlsten käy Sädesairaalassa muutamana päivänä viikossa, muulloin hän on kotona oman perheensä ja läheistensä kanssa. Puolison lisäksi perheeseen kuuluvat pojat, joista vanhempi on seitsemän ja nuorempi kohta kolmevuotias.

Koko sairauden ajan Pahlstenilla on ollut perheen ja sukulaisten lisäksi tukenaan myös Pieksämäen lapsuus- ja nuoruusajoilta tuttu ystäväporukka. Parhaat tyypit.

Lukion jälkeen tiet erkanivat, kun opiskelut ja työt veivät heidät erilleen. Välimatkoista huolimatta muutos tarkoitti kuitenkin kuusihenkisen kaveriporukan hitsautumista entistäkin tiiviimmäksi. Heistä tuli toistensa parhaita ystäviä.

Parhaat tyypit pitävät yhtä

Parhaat tyypit -nimitys otettiin käyttöön hieman myöhemmin ja yhteyttä on vuosien saatossa ylläpidetty samannimisen suljetun Facebook-ryhmän kautta. Kymmenen vuotta sitten järjestettiin ensimmäiset yhteiset teemalliset pikkujoulut. Perinnettä on vaalittu siitä lähtien ja muitakin kokoontumisia on järjestetty mahdollisuuksien mukaan.

Sädesairaalassa on tällä kertaa koolla puolet Parhaista tyypeistä, Hanna Pahlstenin lisäksi Sanna Lipponen ja Susanna Oksman. Helsingissä asuva Lipponen on saapunut jokin aika sitten Jyväskylään ja toimii Pahlstenin tukena niin kotona kuin sairaalakäynneillä.

Vastaavan tiiviin jakson hän oli ystävänsä rinnalla tämän ollessa kantasoluhoidoissa Meilahden sairaalassa. Alun perin sairaus luokiteltiin helposti hoidettavaksi, mutta hyvästä hoidosta huolimatta akuutti leukemia osoittautui liian ärhäkäksi.

– Hannan sairaus on ollut aaltoilevaa ja matkalla on ollut erilaisia hoitovaiheita. Pitkin matkaa on ollut toivoa, mutta valitettavasti nyt tilanne on tämä, Lipponen toteaa.

Lipposen ja Oksmanin lisäksi muutkin Parhaat tyypit ovat olleet tukena sairauden eri käänteissä. Sairaus on tiivistänyt ja syventänyt ystävyyttä entisestään. Ystävyyden pohjalta rakentunut vertaistuki on tarkoittanut vierailuja sairaalassa, kaikenlaista yhteydenpitoa niin yksin kuin yhdessä.

– Sairaus on ollut jollain tapaa keskiössä, mutta Hanna on aidosti kiinnostunut kaikesta siitä mitä ympärillä ja meidän muiden elämässä tapahtuu, Oksman tiivistää.

– Ystävyys on täysin vastavuoroista. Tämä on yhdessä elettyä elämää, jossa on jaettu niin vastoinkäymisiä kuin ilojakin, Lipponen täydentää.

Orastava toivo kääntyy pettymykseen

Lipposen ja Oksmanin mielestä vaikeimmat hetket ovat ajoittuneet aina siihen, kun orastava toivo paranemisesta on kääntynyt pettymykseen. Samoin toisen kipujen ja kärsimyksen näkeminen ilman, että voi itse auttaa, synnyttää voimattomuuden tunteen.

– Joku voisi ajatella, että olisi helpompaa jättäytyä pois. Minä koen päinvastoin. Olisi vaikeampaa, jos ei olisi siinä lähellä. Minulle hän on se sama Hanna, ystäväni, Lipponen korostaa.

– Pahinta ovat olleet nämä lukuisat pettymykset ja putoamiset, kun toivo lähtee taas pois ja matto vedetään jalkojen alta, Oksman summaa.

– On vaikeaa kuvitella hyvästelevänsä Hannaa, mutta vielä pahemmalta tuntuu, että hän joutuu hyvästelemään aivan kaiken, Lipponen miettii.

Hanna Pahlsten on iloinen saamastaan tuesta. Hän on saanut apua lasten- ja kodinhoidossa sekä kuljetuksissa sairaalaan. Ystävät ovat myös tuoneet sairaalaan pitsaa – yhdessä syöminen onkin ollut kaikille yksi päivän kohokohdista. Joskus vierailijoita on ollut jopa tungokseen asti, niin että on pitänyt suunnitella jo aikataulutusta.

– Olen miettinyt muita ihmisiä vastaavassa tilanteessa. Kuinka monella on tällaisia ystäviä? Koen itseni tosi onnekkaaksi tässä suhteessa, Pahlsten toteaa.

Yhteinen aika on tärkeintä

Oksman ja Lipponen ovat molemmat huomanneet, että ystävän sairastuminen ja lähestyvä kuolema on pakottanut heidät tarkastelemaan myös omia arvojaan uudelleen.

– Mikä on tärkeää? Pitää miettiä omaa elämäänsä, millä tavalla sen haluaa viettää. Minulle tämä ystävyys on valtavan tärkeä. Samoin se, että heikoimmista pidetään huolta. Ihmisarvon täytyisi olla kiistaton ja koskematon, Lipponen toteaa.

– Olen saanut työpaikalla sovittua työjärjestelyistä, että pystyn käymään täällä. Teen työt sitten toisena aikana. Olen huomannut myös, että en ole mikään yli-ihminen, vaan jossain välissä pitäisi nukkuakin, Oksman pohtii.

– Yhteinen aika Hannan kanssa on tärkeintä, Oli sitä sitten paljon tai vähän, Lipponen täydentää.

Viimeinen lahja Hannalle

Hanna Pahlstenille luonto on ollut aina tärkeä ja sairauden myötä sen merkitys on entisestään korostunut. Ystävät ehdottivat hänelle mahdollisuutta hankkia pala ikimetsää suojelukohteeksi. Hannan suostumuksella helmikuussa aloitettiin Luonnonperintösäätiön kautta Hannan muistometsä -varainkeruukampanja.

Kerätyillä varoilla Luonnonperintösäätiö hankkii pienen metsäalueen uudeksi suojelukohteeksi. Säätiölle on tarjottu useampaa tähän keräykseen sopivaa aluetta Keski-Suomen alueelta. Muistometsä tarjoaa Hannan sukulaisille, ystäville sekä aivan jokaiselle paikan muistella luonnon helmassa omia läheisiään.

Saattohoidossa ollut Hanna Pahlsten kuoli 2.3.2018.

Näin osallistut: 
Siirrä haluamasi summa Luonnonperintösäätiön lahjoitustilille:
FI78 5494 0950 0224 93
Kirjoita viestikenttään ”Hannan muistometsä”.

Artikkeli Parhaat tyypit ja luopumisen hetki julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Armeijasta kotiuduttuani pääsin työkokeiluun Inarin kunnan viestintäpajaan. Silloin löysin oman alani. Koulussa suosikkiaineeni olivat liikunta ja äidinkieli. Äitini on kielenkääntäjä, mikä lienee vaikuttanut ammatinvalintaan. Toimittajan työssä parasta on tarinoiden kertominen ja kuuleminen.

Urheilu ja penkkiurheilu ovat lähellä sydäntäni. Hiihto on rakkain lajini. Ivalossa hiihdin isäni kanssa paljon pienestä pitäen. Talvisin käyn Laajavuoressa sivakoimassa pari kertaa viikossa. Läheiset ihmiset ja terveys ovat myös tärkeitä. Näitä asioita ymmärtää arvostaa, kun ikää tulee hieman.

Pohjoisen ihmisenä myös luonto on minulle tärkeä. Isän kanssa olen aina kalastanut ja poiminut marjoja. Kaupunkiympäristössä kaipaa toisinaan luontoa. Vaikka Jyväskylä on Lapin miehelle iso paikka, niin tämä on jotenkin hengittävä ja viihtyisä, kylämäinen kaupunki.

Ammatillinen haaveeni olisi työskennellä urheilutoimittajana. Jossain vaiheessa elämää haluan perheen ja vakinaisen työn, mutta sillä ei ole vielä mikään kiire. Ulkomailla olisi kiva käydä joskus. Elän kuitenkin hetkessä ja ajattelen, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka.

Viime aikoina olen pohtinut historiaa ja maamme vaiheita Suomi 100 -juhlavuoden takia. Luen parhaillani Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teosta. Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan vapaaehtoisten ennakkonäytöksessä, sillä toimin elokuvan kuvauksissa avustajana.

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, millaista elämä oli ennen. Joskus tuntuu, että sosiaalisessa mediassa valitetaan liian pienestä. Koen, että meillä Suomessa on asiat aika hyvin. Turvapaikkakriisi ja Turun puukotukset ovat isoja asioita, jotka huolettavat ihmisiä, terrorismi on tullut keskuuteemme. Uskon kuitenkin, että selviämme kansakuntana, niin kuin ennenkin olemme selvinneet vaikeista paikoista.

Artikkeli Lapin mies hiihtää ja pohtii isänmaan vaiheita julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.