Meissä ihmisissä elää syvä tarve olla oikeassa. Se on inhimillistä ja usein myös ymmärrettävää. Oikeassa oleminen tuo turvaa, hallinnan tunnetta ja kokemuksen siitä, että tiedämme, missä seisomme. Mutta samalla siihen kietoutuu vaara: oikeassa olemisen tarve voi sulkea korvamme ja kovettaa sydämemme. Keskitymme puolustamaan itseämme, näkökulmaamme ja asenteitamme sen sijaan, että pysähtyisimme kuuntelemaan, mitä toinen todella sanoo – tai mitä Jumala saattaa yrittää meille sanoa toisen kautta.

Tämä omavoimaisuus ei aina näytä kovalta tai hyökkäävältä. Se voi pukeutua huolellisesti muotoiltuun kieleen, vakuuttavaan retoriikkaan ja vilpittömäänkin haluun tehdä hyvää. Silti sen ytimessä on usein itsekkyys: tarve säilyttää oma totuus koskemattomana. Neljäs adventti kutsuu meitä riisumaan nämä kerrokset yksi kerrallaan ja kysymään, mitä jää jäljelle, kun emme enää nojaa omaan varmuuteemme.

Jeesuksen syntymän odotus ei kutsu meitä terävöittämään argumenttejamme tai vahvistamaan omiemme asemia. Se kutsuu meitä tekemään tilaa. Ilosanoma ei kasva adventtiajan loppumetreilläkään melussa vaan hiljaisuudessa, ei itsepuolustuksessa vaan avoimuudessa. Se rohkaisee löytämään sydämen, joka uskaltaa kuulla enemmän kuin puhua ja ihmetellä enemmän kuin hallita.

Itseämme suurempaa

Odotamme valoa, mutta emme sellaista valoa, joka syntyy etuoikeuden keskeltä tai enemmistön turvasta. Kristuksen valo syttyy hauraana, härkäin ja juhtien keskellä. Betlehemin lapsi ei syntynyt vallan keskukseen vaan sivuun, sinne missä ei ollut varmuutta eikä näkyvää voimaa. Juuri siellä valo syttyi, ja juuri sellaiseen tilaan valo yhä haluaa tulla.

Evankeliumin vastaanottamiseen emme tarvitse retorista itsevarmuutta. Emme tarvitse valmiita lauseita tai viimeisteltyä ymmärrystä. Tarvitsemme jotain paljon syvempää: kykyä kuulla ja rohkeutta ihmetellä. Kykyä olla hetken tietämättä ja kestää keskeneräisyyttä. Rohkeutta kyseenalaistaa oma totuutemme ja tunnistaa, kuinka usein katsomme maailmaa ensisijaisesti oman etumme ja kokemuksemme kautta.

Neljäs adventti asettaa meidät kahden sisäisen liikkeen väliin. Toisaalta se kutsuu rohkeuteen luopua itsekkyydestä ja omavoimaisuudesta, jopa niistä osista itseämme, joita olemme pitäneet erityisen oikeina ja tarpeellisina. Toisaalta se kutsuu nöyryyteen vastaanottaa jotakin itseämme suurempaa – Jumalan lahjaa, jota emme voi hallita emmekä ansaita. Tämä nöyryys ei ole itsensä vähättelyä, vaan avointa suostumista siihen, että Jumala toimii myös siellä, missä emme ole varmoja tai vahvoja.

Valo syttyy sittenkin

Tässä odotuksessa nousee väistämättä kysymys: millaista valoa me itse Kristuksesta heijastamme maailmaan? Heijastammeko valoa, joka kutsuu, kuuntelee ja luo tilaa, vai valoa, joka sokaisee ja sulkee? Ja uskallammeko nähdä Kristuksen jokaisessa vastaantulijassa – erityisesti niissä, jotka haastavat meitä, horjuttavat varmuuttamme tai pakottavat meidät kuuntelemaan uudella tavalla? Valo laajenee kyvystä kohdata toinen ihminen sellaisena kuin hän on – ilman valmiita vastauksia, ilman tarvetta määritellä tai korjata Jumalan luomaa.

Päivän rukouksen sanoin:

Armon ja rakkauden Jumala.
Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin.
Sielumme kaipaa pyhää hiljaisuutta
ja todellista rauhaa ja riemua.
Jumala, armahda meitä.
Avaa silmämme näkemään,
mitä sinä olet meille valmistanut.
Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme
ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille,
joilla on tyhjät kädet
ja joiden elämä huutaa lähimmäistä.
Tätä pyydämme rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä.

Aamen.

Artikkeli Tilaa ilosanomalle – neljännen adventin kutsu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      – Sanokaa tytär Siionille:
      Katso, kuninkaasi tulee!
      Hän tulee luoksesi lempeänä,
      ratsastaen aasilla,
      työjuhdan varsalla. (Matt. 21:4-5)

Profetoimista ja ennustamista

Vanhan testamentin profeettoja on raamatuntutkimuksessa jo pitkään kutsuttu lähinnä oman aikansa tulkeiksi, ei ennustajiksi. Tämä onkin oikein, sillä useimmiten heidän sanansa kohdistuivat vallanpitäjiin ja yläluokkaan, omiin tai vieraiden valtioiden. Julistus sisälsi tulkintaa sen hetken tapahtumista ja varoituksia siitä, mitä voisi seurata sen hetkisestä elämäntavasta. Uudessa testamentissa monia näistä kohdista luetaan uudesta näkökulmasta. Niitä pidetään ennustuksina Messiaasta, kuvauksina Messiaan persoonasta ja toiminnasta. Samalla Jeesuksen elämään liittyviä yksittäisiä tapahtumia selitetään Matteuksen tavoin juuri profeettojen julistuksen toteutumina.

Profeettojen julistuksessa – nimenomaan kun otetaan huomioon alkuperäinen tilanne – on meillä paljon opittavaa. Uskaltaisimmepa kirkkona olla yhtä rohkeita kuin he. Uskaltaisimmepa sanoa tässä ajassa avoimesti, mitä voi seurata niistä kulttuurisista ilmiöistä, jotka eivät ota huomioon heikoimpia, marginaalissa olevia ja syrjäytettyjä.

Joonan kirja kuvaa hyvin profetoimisen toista puolta, Jumalan armollista läsnäoloa. Jumala ei lähettänyt profeettoja jakamaan tuomioita, vaikka monesta heidän kirjastaan niin voisi päätelläkin. Kysehän oli kutsusta katumukseen ja parannukseen. Siksi kovimmatkin sanat tähtäsivät siihen, että kansat – valittu kansa etunenässä – kääntyisivät Jumalan puoleen, jotta hänen armonsa ei menisi hukkaan. Tätä Joonan oli vaikea käsittää ja hän turhautui. Minkä toteutuminen on meille tärkeintä: sen, että ihmisten elämässä tapahtuu muutos parempaan vai sen, että he alkavat ajatella samoin kuin me?

Lähetyskäsky ja sen täyttäminen

Adventin evankeliumissa Matteuksen mukaan tapahtuu lähettäminen (apestelein, jae 1) ja lähetyskäskyn toteuttaminen (j. 6). Tällä kertaa tehtävä on varsin konkreettinen: kaksi oppilasta lähetetään etsimään aasia ja aasin varsaa, jotta Jeesus voisi ratsastaa kaupunkiin. Lähetyskäsky tulee täytetyksi, mutta Matteus näkee tässä enemmän. Kyse on jostain, joka toteuttaa profeetta Sakarjan lausuman pyhissä kirjoituksissa. Tuskin Sakarja ajatteli tekevänsä ennustusta Messiaan ratsusta. Hänhän puhui tulevasta rauhasta ja onnen ajasta. Sen toteuttaa hallitsija, jonka nöyryyttä kuvastaa aasi ja aasinvarsa. Tämä kuningas tuo rauhan hajottamalla pois väkivallan välineet. Hän on Herra, jonka voima on kansan apu.

Sanan toteutuminen on kaksiteräinen miekka. Se voi tarkoittaa itseään toteuttavaan ennustusta, jossa alamme toimia jonkin yksittäisen tulevaisuuden kuvan mukaisesti, tuottaa ei-toivottua tulevaisuutta. Toisaalta se voi tarkoittaa sitä, että osaamme tulkita ajan merkkejä, nähdä nykyhetken trendeissä jotakin, jonka voimme välttää, jos muutamme käytöstämme. Tähän jälkimmäiseen profeetat pyrkivät. Siitä Matteuskin lopulta kirjoittaa. Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, se ei vain tapahdu, se luodaan yhdessä.

Hänen seuraajinaan me muutumme ja muutamme

Evankeliumin kertomus Jeesuksen ratsastuksesta jatkuu sunnuntain evankeliumikohdan jälkeen: ”—koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: ”Kuka hän on?” Evankeliumi, Jeesuksen seuraaminen, voi muuttaa ihmisten ja ihmisryhmien elämää. Ei siis ihme, että viime vuosina on paljon pidetty esillä Jeesuksen seuraamisen muuttavaa voimaa (transforming discipleship – linkki Kirkkomme Lähetyksessä aiemmin olleeseen kirjoitukseen). Evankeliumi voi muuttaa paitsi yksittäistä ihmistä, myös kokonaista kulttuuria. Juuri siksi meitä rohkaistaan puhumaan ääneen tästä ajasta ja sen ilmiöistä. Jotta sana kävisi toteen, jotta rauha, vapautus ja pelastus olisivat totta.

Adventin selkokielinen päivän rukous

Jeesus, näytä sinun voimasi kaikille.
Auta koko maailmaa.
Vapauta meidät kaikesta pahasta.
Suojele meidät vaaroilta.
Kulje meidän kanssamme joka päivä.
Jeesus Kristus, Jumalan poika, ota vastaan rukouksemme.
Sinä elät ja hallitset yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

Artikkeli Jotta kävisi toteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tänä vuonna kiinnostukseni adventin evankeliumiin heräsi sanan ”varsa” kohdalla. Todellako? Nousiko Jeesus aasin varsan selkään? Ja miksi ihmeessä opetuslasten piti auttaa Jeesus ratsaille? Aasihan on pienikokoinen eläin, isoimpienkin selkä vain vähän yli metrin korkeudella, varsan selkä tietysti paljon matalammalla. Ihmetykseni lisääntyi, kun luin Suomen Aasiyhdistyksen sivuilta seuraavaa:

Lämpimissä maissa aasisafareille päästetään painaviakin ihmisiä, mutta vastuullinen eläinihminen ei koskaan anna rahojaan tällaiseen toimintaa. Pienellä n 100 cm korkuisella aasilla voi ratsastaa maksimissaan 50-kiloinen ratsastaja, sirolla aasilla 40-kiloinen. — Suuremmalla 140 cm korkealla aasilla voi ratsastaa 70-kiloinen ratsastaja, mutta tähänkin vaikuttaa aasin rakenne, siro aasi jaksaa kantaa vähemmän.

Mielikuvani lähtivät laukalle. Oliko Jeesus kovin pienikokoinen, jotta varsa jaksoi kantaa häntä? Vai pitääkö minun turvautua ihmeen -käsitteeseen – olihan kyse sentään Jeesuksesta. Luonnollisinta olisi kylläkin turvautua raamatuntutkimukseen ja huomata, että ehkä Jeesus sittenkin ratsasti aasin äidillä, kuten Matteus antaa ymmärtää.

Vaan entäpä, jos opetuslapsilla oli oikeasti syy auttaa Jeesus nimenomaan varsan selkään. Ehkä varsa oli juuri saavuttanut ratsastusiän, mutta kukaan ei vielä ollut ratsastanut sillä, kuten Markus kertoo.

Ja tästä ajatusteni laukka vasta alkoikin. Mitä ovat ne tilanteet, joissa opetuslasten – siis seurakunnan – tehtävänä on auttaa Jeesus ratsaille? Viimeaikaiset keskustelut kirkon nelivuotiskertomuksen ympärillä antavat vahvoja viitteitä siihen, että kaikki eivät ole vielä valmiita ottamaan Jeesusta vastaan. Siksi pitää auttaa – ei Jeesusta, vaan aasia – tai siis meidän tilanteessamme ihmisiä. Nelivuotiskertomus antaa ymmärtää, että emme ole vielä tehneet kaikkea sen hyväksi, että evankeliumi Jeesuksesta voisi olla vastaanotettavissa. Kielenkäyttömme, tapamme ja lähestymiskulmamme ovat usein liian rajuja ja hajottavia. Tällainen ”selkäänhyppy” tuottaa tuskaa ja pahimmillaan elinikäisiä vammoja.

Aasi, tai aasin varsa Jeesuksen ratsuna on jo Uuden testamentin aikana tulkittu nöyryyden ja vaatimattomuuden merkiksi. Tämä ei estänyt kansaa juhlimasta ja riemuitsemasta, ennemminkin päinvastoin. Kuningas, joka ei tee temppuja eikä tule valtaansa osoittaen, on helpommin lähestyttävä. Nöyryys ei vie hänen valtaansa yhtään vähemmäksi. Samalle tasolle tuleminen johti uudenlaisen kuninkuuden syntymiseen, sellaiseen, jossa

• ollaan kiinnostuneita ihmisistä
• annetaan tilaa toiminnalle, ja lopulta
• puolustetaan ihmisten omaehtoista toimintaa, vaikka se ei miellytäkään vallassa olijoita

Tämä taisi mennä vähän allegorian puolelle, mutta tilaisuus oli liian houkutteleva. Vakavasti sanoen: meidän on mietittävä, miten kirkon missio voisi toteutua, jos emme noudata noita kolmea kohtaa, jotka Jeesuksen toiminnassa näyttävä toistuvasti olevan keskiössä. Niiden tilalle on liian usein otettu ihmisten komentaminen perinteisiin tapoihin, vain ylhäältä määriteltyjen toimintojen hyväksyminen ja erilaisuuden torjuminen. Jeesus pöllytti kaikkea tätä ja uskalsi asettua autettavaksi ja nöyräksi, mutta myös heikoimpien puolustajaksi.

Ehkä näin menetellen evankeliumista voisi tulla totta yhä useamman elämässä.

Artikkeli Vai vielä varsan selkään? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Adventin ajan musiikki on inspiroivaa. Se tuo toivon ja valon näkökulman pimeyden keskelle, hän kuvailee.

Kirkkovuosi vaihtuu tuomiopäivän tunnelmista Vapahtajan odotukseen.

Hoosianna-hymni viittaa ensimmäisen kristillisen pääsiäisen tapahtumiin, jolloin kansa odotti Messiasta, Vapahtajaa, suurta sankaria vapauttamaan juutalaiset Rooman orjuudesta.

Väkimäärä tehostaa virren voimallisuutta.

Raamattu kertoo suuren kansanjoukon tulleen Jeesusta vastaan, kun hän ratsasti aasilla Jerusalemiin. Silloin huudettiin hoosianna, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa auta, pelasta.

– Ensimmäisen adventin jumalanpalveluksissa on perinteisesti paljon väkeä. Kun kirkossa silloin lauletaan Hoosiannaa, väkimäärä tehostaa virren voimallisuutta ja pontevuutta. Tämä nostaa mieleen Raamatussa mainitun suuren kansanjoukon, joka huusi Jerusalemiin ratsastavalle Jeesukselle. Me olemme se kansanjoukko, Nieminen toteaa.

Nieminen uskoo, että perinne kantaa edelleen. Kirkon voimavara on hänen mielestään siinä, että perinteet eivät horju, on jotain mikä pysyy.

Hoosiannan kuuleminen kuoroesityksenä tai yhdessä laulettuna liittyy monen sukupolven joulunajan avaukseen, vaikka virren sisältö tai adventin ajan merkitys olisikin vieras.

– Kirkolliset juhlapyhät, joulu ja pääsiäinen ovat edelleen Suomessa vahva juttu, vaikka adventin merkitys alkaa himmentyä. Kirkon ulkopuolella adventin ajan sanoma jää kaikenlaisen joulun touhuamisen jalkoihin, Nieminen pohtii.

Ensimmäinen adventti aloittaa pienen paastonajan, jolloin olisi tarkoitus puhdistaa mielensä, mietiskellä ja keskittyä joulun ihmeen, Vapahtajan saapumiseen.

– Vanha perinne siivota koti läpikotaisin joulua varten puhuttelee. Se on juuri adventin sisältö: puhdistaa sydän turhasta, että Jeesus mahtuu sinne asumaan.

Virsi on syvä ja väkevä.

Adventtisunnuntaiden tekstit eivät etene aikajärjestyksessä, vaan tuovat esiin eri puolia odotuksesta ja valmistautumisesta. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys, toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmantena käsitellään katumusta ja viimeisenä, juuri ennen joulua, on vuorossa ilo.

Lauluryhmä Lähde! on Niemisen johdolla mukana Keltinmäen kirkon adventtijumalanpalveluksessa. Kuorolaisille Hoosianna on tuttu nuoruuden adventtikirkosta, jonne useimmiten on menty Hoosiannaa laulamaan isommalla porukalla tai perheen kanssa.

Kuorossa jo monia vuosia mukana ollut Maria Turunen pitää virttä mahtipontisena mutta vaikuttavana.

– Virsi on syvä ja väkevä. Hoosianna – auta, armahda – on syvä huokaus, Turunen miettii.

Hänen joulun odotuksensa alkaa ensimmäisen kynttilän sytyttämisellä. Siihen liittyy hänestä vahvaa symboliikkaa.

– Kynttilä ilman adventin sanomaa on pelkkä kynttilä. Adventtikynttilä tuo valoa ja toivoa vuoden pimeimpään aikaan, hän pohtii.

PastoriPiken Hoosianna räppää

Jouluradion Hoosianna-virsi kajahtaa tänä vuonna rap-artisti PastoriPiken (pääkuvassa) versiona mahtipontisempana kuin koskaan. Ensimmäisenä adventtina vuorokauden vaihtuessa julkaistava Hoosianna virittää suomalaiskodit joulunodotukseen. Nyt virsi kuullaan ensimmäistä kertaa rap-sovituksena. Järjestyksessään kahdeksas Jouluradion Hoosianna on moderni ja rohkea toteutus, joka ei jätä ketään kylmäksi.

– Kun multa kysyttiin, olisinko kiinnostunut tekemään oman versioni Hoosiannasta, epäröin hetken. Kyse on niin isosta ja hienosta laulusta, jolla on myös mulle paljon tunnearvoa. Onneksi tiimin kannustamana otin haasteen vastaan. Tänään kun kuuntelen meidän versiota, en vois olla onnellisempi, et lähdin tähän projektiin mukaan, PastoriPike kertoo.

PastoriPike, oikealta nimeltä Pierlin Mpaka Makumbu, on rap-artisti, jonka musiikkiura alkoi vuonna 2009 gospelrap-yhtyeessä Pastorit. Viime vuosina hän on keskittynyt soolouraansa. PastoriPiken Hoosiannassa mukana on myös gospel-kuoro.

– Tehtiin tästä biisistä nykyaikainen, mun tyylinen versio, jossa saan tuoda omalla tyylilläni esiin tärkeitä asioita, PastoriPike sanoo.

Hoosianna levisi Jyväskylän seminaarista

Hoosianna-hymnin on säveltänyt saksalainen Georg Joseph Vogler (1749–1814), jonka Kustaa III kutsui Tukholmaan 1786. Siellä syntyi Hoosianna-hymni, jonka kantaesitys oli vuonna 1795. Se tuli sittemmin hyvin suosituksi sekä Ruotsissa että Suomessa. Myös Norjan nykyiseen virsikirjaan se sisältyy.

Suomessa Hoosianna on mahdollisesti esitetty julkisesti ensi kerran jo 1797 ruotsiksi Turussa.

Suomenkielisenä sen julkaisi E. A. Hagfors toimittamassaan kokoelmassa Suomalainen lauluseppele 1871. Hän oli Jyväskylän seminaarin musiikinlehtori, ja hänen oppilaittensa, Jyväskylästä valmistuneiden kansakoulunopettajien välityksellä Hoosianna tuli tunnetuksi eri puolilla maata.

Kun kuorotoiminta oli vielä vähäistä, monin paikoin kansakoululaiset lauloivat Hoosiannan kirkossa ensimmäisenä adventtina.

Joillakin paikkakunnilla sen esitti laulutaitoisista henkilöistä koottu Hoosiannakuoro, jonka monivuotinen toiminta johti sittemmin säännölliseen kirkkokuorotoimintaan.

Richard Faltin sävelsi Hoosiannaan juhlavan alkusoiton 1800-luvun lopussa. Virsikirjaan Hoosianna otettiin vuonna 1986.

Lähde: www.virsikirja.fi

Hoosianna Davidin Poika, kiitetty olkoon hän! 
Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.
Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! 
Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.

Artikkeli Adventti tuo valon ja toivon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Minusta on ihanaa laittaa kotiin joulua, leipoa, siivota, koristella kuusta ja polttaa kynttilöitä. Samalla kuuntelen joulumusiikkia, siitä se tunnelma tulee.

Toisaalta Tapio tunnustaa olevansa nopea käänteissään. Tapaninpäivänä joulujutut tulevat jo korvista ulos, ja koti siivotaan joutuin takaisin arkiasuun.

Mutta juuri nyt on käsillä adventti, uuden kirkkovuoden alku ja joulun odotuksen aika. Joulukuun alusta lähtien yhteensä neljän adventtisunnuntain ketju johdattaa kristikuntaa Jeesuksen syntymäjuhlaan.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa kajahtaa vuodesta toiseen saksalaisen G. J. Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä mahtipontinen Hoosianna-hymni, Virsikirjan virsi numero 1.

– Täytyy tunnustaa, että kouluaikoina se oli minusta aika tylsä biisi. Mutta kun Katja alkoi esitellä omia ideoitaan, olinkin sitten tosi positiivisesti yllättynyt.

Muusikko Katja Lappi on tullut tunnetuksi muun muassa YLE:n Siskonpeti-televisiosarjan veikeän kekseliäistä hittikimaroista sekä MTV3:n Putous-ohjelman bändin kapellimestarina. Lapin sovittama ja Tapion esittämä Hoosianna avasi tänä vuonna myös ensimmäisenä adventtina käynnistyneen Jouluradion sesongin.

– Totta puhuakseni olin aika äimänä, kun minulta pyydettiin Hoosianna-sovitusta. Ajattelin, että eihän kukaan edes tiedä kuka minä olen! Saappaat tuntuivat isoilta, mutta on ollut ilo ja kunnia päästä mukaan hienojen versioiden joukkoon, Lappi kertoo.

Hoosianna taipuu irkkumeininkiin yllättävän hyvin!

Aiemmin oman versionsa virrestä ovat Jouluradioon tehneet muun muassa Rajaton, Kerkko Koskinen Kollektiivi sekä Tuure Kilpeläinen. Vuoden 2018 Hoosianna-version Lappi ja Tapio maustoivat reippaalla irlantilais-folkilla.

– Hoosianna taipuu irkkumeininkiin yllättävän hyvin! Itse asiassa se on tällaisena tavallaan enemmän sellainen, kuin sen pitäisikin olla: riemullinen, hyväntuulinen ja mukaansatempaava kappale, toteaa Tapio.

– Lähdin hakemaan omaan versiooni intuitiivisesti reipasta, rytmikästä poljentoa. Ehkä jopa sen myötä tajusin, että kyseessähän tosiaan on iloa ja riemua viestivä laulu, pohtii Lappi.

Molemmat musiikin huippuammattilaiset kertovat laulaneensa Hoosiannaa monen muun tavoin jo lapsena joulukirkossa ja koulun joulujuhlassa. Nina Tapio, papin tytär, kertoo myös pienestä pitäen esiintyneensä joulukonserteissa ja kirkon joulutapahtumissa.

– Keräsin kuorokavereita laulamaan isän jumalanpalveluksiin, se oli jonkinlainen traditiokin. Nyt aikuisena, kun musiikista on tullut ammatti, näissä joulukonserteissa on edelleen omanlaisensa tunnelma.

Laulajan lapsuudenkodissa adventtisunnuntait olivat erityisiä päiviä, jolloin poltettiin adventtikynttelikössä kynttilöitä ja syötiin juhla-ateria.

– Tavallaan se oli meille lapsille vähän pitkäveteinen juhla, kun oikeasti odotimme vain jouluaattoa lahjoineen. Mutta näin jälkikäteen ajatellen, kyllähän se adventinaika sitä odotusta omalla tavallaan vahvisti.

- Jouluradio soittaa joulu­musiikkia ensimmäisestä adventista loppiaiseen. 
- Jyväskylässä taajuus on 98,8 MHz. 
- Verkossa osoitteessa www.jouluradio.fi
- Jouluradio on seurakuntien joululahja kaikille joulumusiikin ystäville.

Artikkeli Entistä riemukkaampi Hoosianna julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ensimmäiseksi Lucas avaa mustavalkoisen Muumi-kalenterin, jonka irrotettavista luukuista muodostuu myös palapeli.
– Tässä muumipeikko hyppii jäällä. Se ei ole kovin fiksua, sillä se jää voi mennä rikki ja sitten se tippuu veteen, hän toteaa.
Lucasin mielestä mustavalkoinen kalenteri on kaunis, mutta hän ei malta olla siirtymättä seuraavaan, kirkkaanpunaiseen kalenteriin. Lucas on riemuissaan, sillä Disneyn Autot-kalenterissa seikkailevat hänen lempihahmonsa.
– Tämä kalenteri on hieno, koska näissä luukuissa on tarroja! Minä pidän autoista, ja haluaisinkin joululahjaksi niitä sekä nosturin, peräkärryn ja ison maatilan.

Lucas pitää myös perinteisistä kuvakalentereista, koska niissä on kivoja kuvia. Hän siirtyy tutkimaan partiolaisten joulukalenteria.
– Tässä on hieno joulukuusi. Tosi monessa kalenterissa on joulupukki ja tonttuja, ja sitten on paljon sellaisia, missä on erilaisia herkkuja, Lucas kertoo. Hän kirjoittaa joka vuosi joulupukille ja toivoo, että myös tontut muistaisivat kertoa pukille hänen olleen kiltti.
– Joulupukille pitää myös jättää ruokaa lautaselle silloin jouluna, kun sille tulee varmasti kova nälkä matkalla.

– Tykkään enemmän sellaisista kalentereista, missä on jotain leluja, Lucas tuumii avatessaan Punaisen Ristin joulukalenterin luukkuja. Hän tutkii kuitenkin tarkasti joka luukun. Pojan ajatukset ovat jo joulukuussa, sillä äiti on luvannut hankkia Lego-joulukalenterin.

Viimeisenä vuorossa on suklaakalenteri, jonka kuvassa joulupukki ja enkelit seikkailevat talvimaisemassa lahjojen keskellä. Lucasin silmät kirkastuvat, eikä hän malttaisi odottaa, kun yritän avata kalenteria muoveistaan.
– Oisko sakset? hän huomauttaa hiljaa.

Pian kalenteri saadaan auki, ja olohuoneessa aiemmin tiiviisti leikkeihinsä keskittynyt Lucasin kaveri, kaksivuotias Eemi ilmaantuu sekunnissa osingoille. Suklaakalenterin kaikki luukut katoavat kahteen pekkaan alta aikayksikön, ja Lucasin kasvoille nousee pohtiva ilme. – Kyllä minua nyt vähän jännittää, kun sinä laitat minut lehteen.

Ensimmäiset adventtikalenterit tulivat markkinoille jo 1900-luvun alussa, eli ne ovat olleet osana joulun perinteitä jo monen sukupolven ajan. Itse muistan taktikoineeni niin, että aloitin joulukuun ensimmäisenä päivänä siskoni suklaakalenterin luukusta numero 24, jolloin suklaavarkaudesta jäi kiinni vasta joidenkin päivien päästä. Sosiaalisessa mediassa tekemän tutkimukseni mukaan suklaakalenterit ovat nostalgisuudessaan myös aikuisten ikisuosikkeja, mutta lisäksi yhä enemmän halutaan erilaisten seurojen toiminnan ja hyväntekeväisyystahojen tukemisen lisäksi tehdä persoonallisia kalentereita itse.

Artikkeli Ei tarvitse olla joulu, että voi avata joulukalentereita julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Monet ovat kysyneet, mitä hyötyä Sohvista on. Ei mitään. On suuri ilon aihe, että se vain on. Aasi ei hötkyile eikä tuo omaa viisauttaan esille. Kun Sohvilla on asiaa, se töräyttää sen suureen ääneen.

Jyrkänteiden eläin osaa varoa

Aasit ovat kotoisin jyrkänteisiltä vuoristoalueilta, ja ne ovat oppineet kulkemaan askeleitaan varoen.

– Kun aasi säikähtää, se voi ottaa muutaman askelen ja pysähtyy miettimään, meneekö tilanne ohi vai pitääkö reagoida. Ja yleensä tilanne menee ohi.

Arki aasin kanssa on tasaista. Aamulla ruoka, päivällä ruoka ja ulkoilu hevosen kanssa sekä tallin siivous, illalla ruoka ja päätteeksi tarkistus, että tallissa kaikki on ok. Sohvin pääasiallinen ruoka on heinä ja olki. Herkkupaloja ovat omenat, porkkanat ja leivänpalaset.

Aasit eivät ole tyhmiä. Ne tarkkailevat ihmisten toimintaa ja oppivat vaivihkaa esimerkiksi sen, miten aitauksen portit avataan.

Rooleja Raamatussa

Aasi on raamatullinen eläin. Vanhassa testamentissa aasi yritti viestiä asiaansa profeetta Bileamille, joka ei ymmärtänyt, miksi aasi pysähtyi, vaan löi sitä. Aasi todisti Jeesuksen syntymää, ja adventtina ja palmusunnuntaina kirkoissa kerrotaan, miten Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemin.

– Se oli nöyryyden merkki. Jeesuksen aikaan aasit olivat tavallisten ihmisten kulkupelejä.

Sohvia on pyydetty muun muassa kirkkopuistoon ja Kuokkalan kirkkoon. Ensin pitää kuitenkin harjoitella kuljetuskärryyn menemistä

Artikkeli Aasillinen viisautta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.