Artikkeli LOISTOTEOS: Pyhän ehtoollisen asettaminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Siellä sijaitsevan voittoisan sotapäällikön ja hyökkäysarmeijan ylipäällikön, kreivi Fjodor Apraksinin (1661–1728) hautamuistomerkin yhteyteen oli nimittäin asetettu kattokruunu, jonka Mellgren tunnisti – eipä miksikään muuksi kuin Vaasan Pyhän Marian kirkon kirkkokruunuksi.

Se oli kulkeutunut aikojen saatossa ryöstösaaliina Venäjälle. Vielä Mellgrenin ei onnistunut saada kruunua takaisin alkuperäissijoilleen. Vähän myöhemmin, vuonna 1929 suurlähettiläs Pontus Artti neuvotteli kaupat Kremlin kanssa ja mesenaatti Karl Hedman lunasti kattokruunun, joka sai uudeksi kodikseen keskeisen paikan Pohjanmaan museon vapaussodan muistosalissa.

Kiehtova tarina kattokruunun matkasta muille maille ja jälleen takaisin lakeuksille, on yksi esimerkki Suomen luterilaisen kirkon kulttuuriperinnöstä ja siihen liittyvästä historiasta.

Kirkolla on mittava kulttuuriperintöomaisuus, johon kuuluvat niin kirkkorakennukset ja niiden interiöörit sisustuksineen ja kirkollisine esineistöineen ja alttariteoksineen kuin hautausmaat ja puutarhat, pappilat, kappelit ja seurakuntatalot.

Niiden tutkiminen ja esilletuominen tuo historiasta esiin asioita, tapahtumia ja tietoja, jotka muunlaisessa, esimerkiksi henkilöihin tai historian yksittäisiin suurempiin tapahtumiin kuten sotiin pureutuva historiankirjoitus saattaa vain mainita tai ohittaa kokonaan.

Keskiajalta nykypäivään

Kirkon kulttuuriperinnöstä tekee erityisen kiinnostavaa sekin, että se on vanhinta historiallista henkistä ja aineellista kulttuuriomaisuutta Suomessa. Kulttuuriperintöön liittyy rakennuksia, esineistöä ja taidetta katkeamattomana ketjuna keskiajalta nykypäivään asti, ja tutkimattomia kohteita on edelleen.

Kirkon kulttuuriperintöön liittyvä historia yhdistää usein mikro- ja makrotason historiat tavoilla, jotka ovat merkityksellisiä, kiinnostavia ja tärkeitä niin kansallisen kuin paikallisten historioiden ja niiden vastaanottajien ja tulkitsijoiden kannalta.

Kansallisen, kansainvälisen ja paikallisen yhtymäkohdat vaikkapa yksittäisessä esineessä tai taideteoksessa tekee kulttuuriperintöön liittyvästä historiasta ja sen tulkitsemisesta erityisen kiinnostavaa ja lisäksi kaikkien meidän ulottuvilla olevaa.

Taidekokoelmat

Monilla seurakunnilla on omistuksissaan vuosikymmenien aikana hankittua muutakin kuin jumalanpalvelussaleihin kuuluvaa varsinaista kirkkotaidetta. Voidaan ehkä puhua pienemmistä ja isommista yksittäisten seurakuntien taidekokoelmista. Vaasan seurakuntayhtymän taideteokset ovat sijoitettuna seurakunnan eri kohteisiin.

Kirkon ja seurakuntien hankkimat taideteokset ovat aiheiltaan uskonnollisia, mutta ne eivät ole varsinaista kirkkotaidetta. Taidehistoriasta kuten nykytaiteestakin löytyy yllättävän paljon taiteilijoita, joiden työllä on selkeitä yhtymäkohtia uskontoihin. Ei kirkollinen, mutta silti uskonnollinen taide saattaa tarkastella kriittisestikin uskontoihin liittyviä teemoja, mitä varsinainen kirkkotaide ei yleisesti ottaen tee.

Lähde: Heikki Hanka & Paula Mäkelä: Teuvan kirkonkellojen idänretki ja isonvihan aikaisen ryöstösaaliin kulttuuriperintö. Eteläpohjalaiset juuret – 20 vuotta. 4/2019.

Vaasan kirkon alttarirakennelman kolme öljymaalausta on kukin huomattavan taiteilijan tekemä. Kuvassa vasemmalla kirkkoon ensimmäisenä hankittu R.W. Ekmanin Pyhän ehtoollisen asettaminen, keskellä Albert Edelfeltin maalaama pääalttaritaulu Paimenten kumarrus sekä oikealla Louis Sparren Kristuksen hautaanlaskeminen.

Artikkeli Kirkon kiehtova kulttuuriperintö esiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miksi ja milloin ehtoollista vietetään?

– Ehtoollinen on Jeesuksen asettama pyhä ateria, kasteen lisäksi toinen luterilaisen kirkon sakramenteista. Ehtoollinen perustuu siihen, että viimeisenä iltanaan Jeesus vietti opetuslastensa kanssa tällaisen aterian, jakoi viinin ja leivän, Klapuri kertoo.

Jumalanpalvelusta, jossa jaetaan ehtoollinen, sanotaan messuksi. Käytännössä messua vietetään joka sunnuntai vähintään yhdessä seurakunnan kirkoista. Vuoden suosituin ehtoollispäivä on kiirastorstai – päivä, jolloin Jeesus asetti ehtoollisen.

Kuka voi tulla ehtoolliselle?

Kaikki kirkon jäsenet. Moni ei tiedä, että myös lapset voivat osallistua ehtoolliselle esimerkiksi vanhemman tai kummin kanssa. Klapuri vakuuttaa, ettei ehtoollinen vaadi osallistujaltaan mitään, vaan sinne voi tulla monenlaisella mielellä, sellaisena kuin on.

Mitä lapset tekevät ehtoollisella?

Lapset voivat osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa tai vaihtoehtoisesti ehtoollista jakava pappi voi siunata heidät. Mitään tiettyä ikärajaa ehtoolliselle ei ole.

– Haluaisin rohkaista vanhempia siihen, että lapsetkin pääsisivät osalliseksi tästä kirkon aarteesta. Lapsille riittää, kun he tietävät, että ehtoollisella muistetaan Jeesusta, Klapuri sanoo.

Miten ehtoollisella toimitaan?

Ehtoollista ei tarvitse jättää väliin, vaikka siihen liittyvät tavat eivät olisikaan tuttuja, sillä pappi johdattaa kyllä tilannetta eteenpäin. Nykyään ehtoollinen jaetaan lähes aina jatkuvan pöydän periaatteella. Se tarkoittaa sitä, että saatuaan ehtoollisen ehtoollisvieras poistuu, ja seuraava tulee tilalle. Ehtoolliselle tultaessa polvistutaan, ja samalla voi tehdä ristinmerkin.

Ehtoollisleivästä saa parhaiten otteen, kun kämmenistä muodostaa kupin, johon pappi laittaa leivän, ja josta se on helppo poimia sormilla suuhun. Tällä hetkellä jokainen ottaa hygieniasyistä itse viinipikarinsa. Pappi kaataa viinin, ja se juodaan itse.

Jos pappi on jakamassa ehtoollista yksin, hän voi käyttää myös astiaa, jonka keskellä on viinimalja ja reunoilla leivät. Tällöin pappi kastaa leivän viiniin ja antaa sen ehtoollisvieraalle.

– Ehtoollisella ollaan toki pyhän äärellä ja sitä korostetaan erilaisilla perinteillä. Silti tämäkin on inhimillistä toimintaa, eikä haittaa yhtään, jos leipä tippuu tai pikari kolahtaa lattialle. Klapuri vakuuttaa.

Ketä siellä käy?

Tavallisessa sunnuntaijumalanpalveluksessa suurin osa osallistujista käy ehtoollisella. Sen sijaan erilaisissa erikoistilaisuuksissa, kuten konfirmaatiossa, moni jää ehtoollisen ajaksi penkkiin istumaan. Klapuri toivoo, että jokainen tuntisi itsensä tervetulleeksi, vaikka edellisestä ehtoollisesta olisikin jo vierähtänyt aikaa.

Mitä pappi ajattelee ehtoollisesta?

– Minulle ehtoollinen merkitsee vahvistusta ja iloa. Silloin tuntuu, että olen matkalla ja tämä on matkaevääni, Klapuri pohtii.

Hän kertoo miettineensä paljon myös ehtoollisen jatkuvuutta.

– Ehtoollista vietetään joka ikinen sunnuntai ympäri maailmaa. Luterilaisessa kirkossa ajatellaan, että Kristus on ehtoollisella todellisesti läsnä. Siitä on hyvä lähteä arkeen ja viikon töihin.

Artikkeli ”Ei haittaa, jos leipä tippuu tai pikari sattuu putoamaan” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Se oli herkkä hetki, jossa kyllä kostuivat silmänurkat ja vähän posketkin, Sannamaija muistelee.

Pulkkisten perhe käy silloin tällöin yhdessä ehtoollisella, mutta joka viikko kirkkoon ei tarvitse kiiruhtaa. Lapsille on ehtoollisen yhteydessä siunaus, ja heidän on mahdollista saada myös ehtoollinen yhdessä vanhemman kanssa. Sannamaija ajatteleekin, että perheen neljästä lapsesta Iidamaria ja Antti-Jussi, 8, saattaisivat olla jo siinä iässä, että heidän kanssaan voisi keskustella ehtoollisen merkityksestä ja he voisivat osallistua siunauksen lisäksi myös siihen.

Sannamaijan ja tämän miehen Markus Pulkkisen lapsuudessa kirkossa käyminen oli osa arkea. Usko oli perusarvo, jota ei tullut edes ajatelleeksi. Aina kirkossa käyminen ei kuitenkaan ollut lapsille mieluisaa.

– Minä muistan lapsuuden kirkosta lähinnä sen, että se oli kylmä ja vetoinen ja penkit olivat kovat istua. Välillä vain odotettiin, että pääsee kotiin, Markus nauraa.

Tilaisuus pysähtyä

Pulkkisen perheelle ehtoollinen on tilaisuus pysähtyä, rauhoittua ja puhdistua. Se on hetki, johon koko perhe osallistuu yhdessä.

– Joka kerta ehtoollisen jälkeen on sellainen vapautunut olo. Se on hieno ja juhlallinen hetki, Markus sanoo.

Sannamaija ja Markus ajattelevat, että kirkossa käynti ja ehtoollinen on nykyihmiselle myös oiva tilaisuus rauhoittua. Lapsilleen he tahtovat opettaa, että alttarilla käyttäydytään kauniisti ja kunnioittavasti.

– Tulee hyvä fiilis, kun käy ehtoollisella ja kirkossa hiljentymässä. Se on täydellinen ja tervetullut vastakohta nykypäivän hektisyydelle ja bisnesajattelulle, Markus miettii.

Maissinaksut auttavat kirkossakin

Välillä Pulkkisilta kysytään, miten nelihenkisen pesueen kanssa voi käydä paikassa, jossa lähtökohtaisesti ollaan hiljaa ja paikallaan. Iidamarian ja Antti-Jussin lisäksi mukana ovat Toivo-Oskari, 2, ja kuukauden ikäinen Lempi-vauva. Sannamaijan vastaus on perheellisille tuttu: maissinaksut. Paljon auttaa myös se, että lapset ovat pienestä pitäen tottuneet kulkemaan vanhempiensa mukana erilaisissa tapahtumissa.

– Kirkko on lapsille erinomainen kasvatuksellinen ympäristö. Se, että pitää malttaa olla tunti rauhassa paikallaan on nykyihmiselle vaikeaa – mutta erittäin terveellistä, Markus sanoo.

Perhe pyrkii myös valitsemaan erityisesti lapsille suunnattuja tilaisuuksia, ja kirkossa tulee käytyä etenkin perhemessuissa. Myös kirkon takaosasta löytyvät lelut helpottavat, kun lapset eivät enää jaksa istua paikallaan. Pulkkisista on kuitenkin aina tuntunut, että pienetkin ovat tervetulleita kirkkoon ja ehtoolliselle.

Kaverini ilmaisi asian ihanasti sanomalla, että lapset ovat pyhää melua. Moni voi ajatella, ettei lasten kanssa kehtaa mennä ehtoolliselle, mutta itse olen pikemminkin saanut hyväksyviä katseita ja hymyjä. Lapset tuovat elämää kirkkoon, Sannamaija sanoo.

Pulkkiset ajattelevat kuitenkin, että välillä jumalanpalveluksia voisi myös piristää. Antti-Jussi tiivistää vanhempiensa ajatukset: Kirkossa on kivempaa, kun on leluja. Välillä siellä on tylsä käydä, koska siellä ei tehdä muuta kuin istuta.

– Tuohan on hyvä vastaus. Sellainen mielikuva minullakin on lapsuudesta. Voisi ehkä kyseenalaistaa, että miksi siellä ei voisi välillä tehdä jotain muutakin, Markus vastaa.

Lasten kasvaessa Pulkkiset aikovat keskustella heidän kanssaan ehtoollisesta ja sen merkityksestä. He toivovat, että ehtoolliselle osallistumisesta tulee nelikolle samanlainen luonteva tapa kuin vanhemmilleenkin.

Artikkeli Ehtoollisella mieli rauhoittuu – tervetulleita ovat myös lapset julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Museot ja kirjastot avasivat jo ovensa ja uimarannallekin pääsee, mutta kesä 2020 on silti turvavälien ja varotoimien sävyttämä koronakesä. Millaisia haasteita poikkeuksellinen kesä perheille voi asettaa, psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja Arja Sigfrids?

Haasteeksi saattaa muodostua elinpiirin kaventuminen. Oman ydinperheen kanssa vietetään selkeästi enemmän aikaa. Toisissa perheissä on totuttu aktiivisesti touhuamaan harrastuksissa, lapset ovat olleet ulkona ja toistensa luona isomman kaveriporukan kanssa tai erilaisilla kesäleireillä. Monet nyt riskiryhmään kuuluvat isovanhemmat ovat saattaneet hoitaa kesällä lapsia vanhempien ollessa töissä. Toisissa perheissä taas oma verkosto eli läheiset ihmiset ovat kaukana, ja heillä ei kenties ole omaa kesämökkiä tai mallia luonnossa liikkumisesta. Tällöin perheen ilmapiiri helposti kiristyy.

Miten pinnan kiristymistä ja ongelmatilanteita voisi jo ennalta estää?

Suosittelen perhepalaveria. Siinä mietitään yhdessä mitä haasteita kesässä on, mitä kukin toivoisi, mitä tehdään yhdessä, mitä kukin saa tehdä yksin. Meillä jokaisella on tarve myös omiin palautumisen hetkiin. Toiveet voivat myös olla erilaisia: lasten ikä, temperamentti, mielenkiinnon kohteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat olla myös keskenään hyvin erilaisia.

Yksinhuoltaja kaipaa rinnalleen ehkä toista yksinhuoltajaperhettä, jos omat vanhemmat tai lähisukulaiset eivät pysty olemaan apuna. Jokainen tarvitsee toisen ihmisen, jonka kanssa kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Tämä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen voisi olla tämän kesän teema. Annetaan aikaa sekä lapsille että vanhemmille, tehdään niitä asioita, joista nautimme.

Korona on kurittanut monen taloutta kovalla kädellä. Rahahuolet varjostavat nyt varmasti monen perheen kesän viettoakin?

Taloudellinen ahdinko ja lähitulevaisuuden epävarmuus saattavat todella nostaa perheen stressitasoa huomattavasti. Tällöin vanhempien olisi puhuttava avoimesti keskenään ja hieman lapsillekin ikätason mukaisesti, missä mennään. Perusohje on sama: vanhemmat pohtivat, miten ovat aikaisemmin korkean stressitason tilanteissa selvinneet. Keinoja on monia: luotettavien ihmisten tuki, rukous, tunteiden ilmaisu, musiikki, lukeminen, tunteiden kanavointi luovaan toimintaan, liikunta, nukkuminen, hyvä ruoka sekä järkiperäinen pohdinta ja asioiden järjestely auttavat.

Jos vanhempien on vaikea säädellä tunteitaan, niin että ne heijastuvat kielteisellä tavalla lapsiin, silloin on aika hakea rohkeasti apua vaikkapa kaupungin perhetyöntekijöitä tai seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukselta.

Mikä neuvoksi silloin, jos ahdistus ja pelko kuitenkin pääsevät mielen päälle?

Korona-aikana on normaalia tuntea lievää ahdistusta ja pelkoa. Tunteessa voi olla hetken ja sen jälkeen on hyvä sanoittaa tunteita itselle ja läheiselle. Rukous, erilaiset pysähtymisen hetket yksin ja luonnossa, jumalanpalvelusten kuunteleminen netissä, päiväkirjan pitäminen auttavat. Tärkeätä on seurata, jatkuuko ahdistus, laukaiseeko tämä koronatilanne ehkä jotain vanhoja koettelemuksia? Jos omatoimisesti tai lähipiirin avulla ahdistus ei laske ja tunteet heijastuvat lapsiin, on aika hakea apua.

Entä miten tukea lapsia, jos he ahdistuvat?

Yleensä lapset ahdistuvat, jos aikuiset ahdistuvat. Tärkeintä on silloin ”laittaa oma happinaamari ensi kasvoille” eli miettiä vanhempana omaa jaksamistaan ja tunnetilojaan ja miten niitä voisi säädellä paremmin. Osa lapsista on myös temperamentiltaan herkkiä ja he imevät helposti ympäristöstä kielteisiä tunteita. Median käyttöä kannattaa tällöin ja lapsiperheissä muutenkin selkeästi rajoittaa.  Lapsille on tärkeää vanhempien turva ja luottamus elämään. Syli ja yhteiset kivat tekemiset auttavat. Ja erityisesti herkälle lapselle omat kahdenhetkiset hetket lapselle mieluisten asioiden parissa kannattelevat lasta.

Mitä mieltä olet rutiineista, olisiko niistä hyvä pitää jossain määrin kiinni kesälläkin?

Rutiinit luovat turvallisuutta. Toisaalta kesäaikataulu on monessa perheessä erilainen. Suosittelen taas perheneuvottelua. Sovitaan yhdessä tietyt ajat: milloin on viimeistään herätys, milloin ruokailu. Itse en ainakaan valmistaisi tai lämmittäisi myöhään iltapäivään nukkuvalle murkulle erikseen ruokaa. Jos nuorella on mielekästä, vastuullista tekemistä päivisin, ehkä on helpompi herätä. Nyt olisi hyvä aika miettiä, mitä nuori osaisi tehdä kotona ja pihapiirissä tehdä: siivousta, pienten sisarusten hoitoa, ruoanlaittoa, remontointia, maalausta, oman huoneen kunnostamista, oman tai naapurin nurmikon leikkausta yms. Vastuun kantaminen tuo hyvää mieltä ja lisää perheen yhteisöllisyyttä: kaikki kantavat kortensa kekoon.

Millaiset kesäterveiset lähettäisit Loiston lukijoille?

Nautitaan kesästä! Mottona: jokaisen perustarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Varmista tämä omassa perheessäsi ja laajenna myös lähiympäristöösi, muistakaa myös yksinäisten ja yksinhuoltajaperheiden tukeminen!

Artikkeli Päivä saa paistaa poikkeuskesänäkin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sahlberg on osa 200 aktiivisen vapaaehtoisen joukkoa, joka auttaa pitämään Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön pyörät pyörimässä. Hän erottuu joukosta ikänsä ja sukupuolensa perusteella, sillä suurin osa diakoniatyön vapaaehtoisista on eläkeikäisiä naisia. Sahlberg uskoo, että toiminta kaipaa lisää miehiä ja nuoria, sillä diakoniatyön asiakkaille vapaaehtoisten monimuotoisuus on etu. Sahlberg tietää, että auttaminen tuo hyvää mieltä myös auttajalle.

-Jos haluaa tehdä jotain tähdellistä, niin tänne vain! Kun on avuksi toiselle ihmiselle, saa myös itselleen hyvän fiiliksen, Sahlberg vakuuttaa.

Hän arvostaa sitä, että diakoniatyöntekijät kunnioittavat vapaaehtoisia ja muistavat usein kertoa, miten suuri merkitys vapaaehtoistyöllä on seurakunnalle.

– Ilman meitä tämä ei pyörisi.

Vapaaehtoistyön konkari

Sahlberg kertoo lähteneensä mukaan seurakunnan vapaaehtoistyöhön vähän vahingossa. Hän oli jo pitkään toiminut A-killassa, ja kun seurakunnan työntekijät kysyivät miestä mukaan myös diakoniavapaaehtoiseksi, Sahlberg ei nähnyt syytä kieltäytyä.

– Toiminnassa käy mukavia ihmisiä, ja vapaaehtoisilla on hyvä porukka, hän sanoo.

Sahlberg huomauttaa, että vapaaehtoistyössä sitoutumisella on suuri rooli. Esimerkiksi diakoniaruokailujen osalta vuorot sovitaan etukäteen. Tähän asti vapaaehtoisia ei ole kuitenkaan tarvinnut erityisesti houkutella mukaan.

– Moni pikemminkin harmittelee sitä, ettei saa niin paljon vuoroja kuin haluaisi, Sahlberg nauraa.

Vaikka koronatilanne laittoi toiminnan tauolle, Sahlberg uskoo, että diakoniatyön vapaaehtoiset jaksavat pitää motivaation työtä kohtaan korkealla. Monilla on halu auttaa, ja vapaaehtoistyö tarjoaa merkittävää sisältöä myös auttajan omaan elämään.

Arkisia kohtaamisia

Välillä vapaaehtoistyöhön kuuluu myös eräänlaista arjen pappeutta. Jos diakoniatyöntekijä ei syystä tai toisesta pääse paikalle, Sahlberg huolehtii, että ennen ruokailua lauletaan tuttu ruokalaulu ja lukee tarvittaessa pienen tekstin. Hän ei tee työstään numeroa, mutta arvelee hetken mietittyään vapaaehtoisten tarjoavan tärkeää tukea ja turvaa.

– Monelle esimerkiksi diakoniaruokailu on tärkeä hetki, eiväthän he muuten tulisi paikalle viikko toisensa jälkeen.

Kun Sahlberg itse ensimmäisen kerran aloitti vapaaehtoisena, rutiinit ja sisältö päiviin olivat todella tärkeitä, sillä hänellä on takanaan pitkä päihdetausta.

– Aluksi oli todella tärkeää olla selvät sävelet jokaiselle päivälle. Nykyään en tarvitse vapaaehtoistyötä enää rutiinien takia, vaan siitä on tullut muulla tavoin merkittävä osa elämääni.

Seurakunnan diakoniaruokailuissa käy eniten eläkeläisiä, A-killassa puolestaan kaikilla on ollut ongelmia päihteiden käytön kanssa. Samanlaiset kokemukset auttavat puhumaan asioista, mutta Sahlbergin mukaan killassakin keskustellaan silti enimmäkseen arkisista asioista. Ja juuri siihen vapaaehtoistyön merkitys hänen mielestään kiteytyykin – kohtaamisiin ja arjen jakamiseen.

Artikkeli Vapaaehtoistyöntekijä on arjen pappi ja olkapää, johon nojata julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.