Lapualainen Harri Silvolahti on ollut 32 vuotta pappina. Hän kuvailee ottaneensa 15-vuotiaana Jeesusta kädestä kiinni, eikä ote ole sen jälkeen irronnut. Silloin Silvolahdelle selvisi mikä elämässä on tärkeää, ja sen parissa hän haluaa myös työskennellä. Vuonna 1988 hän suuntasikin Helsingin yliopistoon opiskelemaan teologiaa.

Vuonna 1992 Silvolahti valmistui teologian maisteriksi ja samana vuonna hänet vihittiin papiksi Oulun tuomiokirkossa.

– Ensimmäinen työpaikkani oli Pellossa nuorisotyön seurakuntapastorina. Pellosta suuntasin Pohjois-Savoon papin hommiin, Silvolahti kertoo uransa alkuajoista. 2002 oli merkittävä vuosi Silvolahdelle, kun hänet valittiin Luhangan seurakunnan kirkkoherraksi. Keski-Suomessa, Päijänteen rantamilla upeiden maisemien ympäröimänä oli pieni seurakunta ja kirkko, joka Silvolahden mukaan muistuttaa hänen uuden seurakuntansa, Peräseinäjoen kirkkoa.

Helposti lähestyttävä Harri-pappi

Luhangan ja Peräseinäjoen välillä Silvolahti näkee muutakin yhteistä.
– Molemmat ovat pieniä maaseutupaikkakuntia, joiden vahvuuksia ovat yhteisöllisyys ja se, että lähes kaikki tuntevat toisensa. Toivon, että tavoittaisimme ihan tavallisia ihmisiä ja voisimme olla rennosti ihmisten keskellä.

Silvolahden yksi tavoite on olla helposti lähestyttävä ”Harri-pappi”. Hän toivoo leppoisia jutusteluja ja kohtaamisia ihmisten kanssa. Silvolahti muistuttaa, että jäykkyydet voi unohtaa heti kättelyssä.

– Minulle voi aina soittaa tai tulla kiskaisemaan hihasta, jos haluaa jutella. Pari kertaa kuukaudessa Silvolahti on ollut ihmisten tavoitettavissa niinkin arkisessa paikassa kuin Alajärven ABC-liikennemyymälässä.

– Olen laittanut pöydälle ristin ja Raamatun, ja porukka on saanut tulla juttelemaan. Se ei vaadi sen enempää. Haluan olla helposti ihmisten tavoitettavissa, ABC-pappina ollut Silvolahti kertoo.

”Ensin aion tutustua uuteen seurakuntaani ja paikkakuntalaisiin. Siitä se lähtee.”

Paluu Etelä-Pohjanmaalle

Vuonna 2005 Silvolahti muutti Lappeenrantaan ja teki papin töitä kristillisessä järjestössä. Hän oli mukana järjestämässä isoja tapahtumia, jotka tavoittivat paljon ihmisiä. Kierreltyään ympäri Suomea Silvolahti palasi synnyinseudulleen Etelä-Pohjanmaalle, kun hänet valittiin Alajärven seurakunnan kappalaiseksi
vuonna 2013. Alajärveltä Silvolahden polku jatkuu Peräseinäjoelle, kun hän aloittaa johtavana kappalaisena Peräseinäjoen kappeliseurakunnassa 1.8.

– Elokuussa tulee täyteen 11 vuotta Alajärven seurakunnassa. Koin, että nyt on hyvä aika vaihtelulle. Peräseinäjoelle oli luontevaa hakea, sillä siellä on mukavia ihmisiä ja kiva seurakunta.

Tavallisten papin tehtävien lisäksi Silvolahti on johtavana kappalaisena johtamassa yhdessä kappelineuvoston ja muiden työntekijöiden kanssa kappeliseurakunnan toimintaa.

– Mielelläni olen mukana myös suunnittelemassa ja johtamassa. Se on rikkautta, kun saa tehdä yhdessä.

Elokuun alusta lähtien Silvolahden autonnokka suuntaa Lapualta Alajärven sijaan Peräseinäjoelle kohti uutta tehtävää.

– Ensin aion tutustua uuteen seurakuntaani ja paikkakuntalaisiin. Siitä se lähtee, Silvolahti sanoo odottavaisin mieli.

Minun polkuni

• 1965 Harri syntyy Ylistarossa.
• 15-vuotiaana tulee uskoon.
• 1988–1992 opiskelee Helsingin yliopistossa teologian maisteriksi.
• 1992 valmistuu teologiksi ja vihitään papiksi Oulun tuomiokirkossa. Aloittaa ensimmäisen työnsä seurakuntapastorina Pellossa.
• 2002 valitaan Luhangan kirkkoherraksi.
• 2005 aloittaa Lappeenrannassa kiertävänä pappina kristillisessä järjestössä.
• 2013 valitaan Alajärven seurakunnan kappalaisen virkaan.
• 1.8.2024 aloittaa Peräseinäjoen kappeliseurakunnan johtavana kappalaisena.

Artikkeli Leppoisasti vain juttelemaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko kantaa osaltaan vastuuta ympäristöstä ja ilmastosta. Kirkko on mukana rakentamassa kestävää kehitystä ja osallistuu yhteisiin talkoisiin. Kirkon energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuoteen 2030 mennessä.

Lähes kaikki suurimmat seurakunnat ja seurakuntayhtymät sekä myös useat pienemmät seurakunnat ovat mukana kirkon ympäristöjärjestelmässä eli Kirkon ympäristödiplomissa. Myös monilla hiippakunnilla on ympäristödiplomi. Seinäjoen seurakunnalle ympäristödiplomi on myönnetty jo viisi kertaa. Viides diplomi on voimassa vuodet 2023–2027.

Ympäristödiplomi on seurakunnille räätälöity väline, joka auttaa suunnittelemaan toimintaa mahdollisimman ympäristöystävälliseksi.

– Ympäristödiplomi antaa konkretiaa ja viitoittaa suuntaa ympäristövastuun toteuttamiseen seurakunnassa tai muussa kirkon yksikössä. Ympäristödiplomin omaava seurakunta pyrkii kohti
kirkon yhteistä tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2030, Kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtaja Anna Lintunen, apulaisprofessori, Ilmakehätieteiden keskus (INAR) kertoo.

Ympäristödiplomissa on huomioitu kirkon toiminnan kaikki osa-alueet. Teemoja ovat esimerkiksi toiminta ja talous, ympäristökasvatus, jätehuolto ja kiertotalous, ruoka ja keittiöt, energia ja kiinteistöt, hautausmaat ja viheralueet sekä metsät ja muut luontoalueet.

– Ympäristödiplomi sisältää vinkkejä ja neuvoja, miten eri toiminnoissa voidaan ottaa huomioon ympäristöasiat.

Seurakunnat ja yhtymän tapauksessa seurakuntayhtymät hakevat ympäristödiplomia, jonka kirkkohallitus hyväksyy. Diplomi on voimassa viisi vuotta.

– Yleensä kun seurakunnat alkavat täyttää hakemuksen kohtia, niin ne huomaavat, että mehän teemme jo tätä kaikkea ilmaston ja ympäristön hyväksi. Prosessiin voi olla joskus vain vaikea lähteä, vaikka siitä on tehty koko ajan yksinkertaisempaa, Lintunen tietää.

Viljele ja varjele

” Ihmisten tulisi viljellä ja varjella luomakuntaa, ja siksi kirkolla on ilmastotalkoissa erityinen tehtävä.”

Ilmastostrategian lisäksi kirkko on laatinut ilmasto-ohjelman, joka sisältää teologisia lähtökohtia ja käytännön suosituksia ilmastotavoitteiden toteuttamiseen. Ilmasto-ohjelman keskeisiä periaatteita ovat kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus.

Kirkon ilmasto-ohjelman mukaan kristinusko on vastavoima kulutuskulttuurille. Kristillinen usko opettaa, että luomakunta on
osa Jumalan luomistyötä ja siten pyhä. Ihmisten tulisi viljellä ja varjella luomakuntaa, ja siksi kirkolla on ilmastotalkoissa erityinen tehtävä. Ilmastotavoitteiden toteuttaminen tukee täten kristillisiä arvoja.

– Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen ja rohkaista välittämään
lähimmäisistä sekä luomakunnasta. Ajattelen, että se on välittämistä, kun kulutamme kohtuudella.

Ihmisillä on vastuu paitsi luomakunnasta myös tulevista sukupolvista. Meidän tulisi kunnioittaa ja suojella elinympäristöämme, jotta myös seuraavat sukupolvet saisivat iloita siitä.

– Uskon, että muiden auttamisen halu on syvällä ihmisluonnossa. Monet ajattelevat tulevia sukupolvia ja esimerkiksi omia lastenlapsiaan.

Merkittävä vastuu ja vaikutus

Kautta aikojen yksi kirkon keskeisimmistä arvoista on ollut heikoimmassa asemassa olevien auttaminen.

– Ilmastonmuutoksen vaikutukset jakautuvat hyvin epätasaisesti maailmalla. Pahiten ilmastonmuutoksesta kärsivät sellaiset kansat, jotka eivät itse ole olleet sitä pääsääntöisesti aiheuttamassa. Heillä ei ole mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, ja siksi meidän, joilla resursseja on, tulisi kantaa vastuumme ja auttaa.

Kirkolla on tärkeä rooli ilmastotalkoissa myös siksi, että sillä on suuri vaikutusvalta. Noin 64 prosenttia suomalaisista on kirkon jäseniä, rippikoulun käy yli 70 prosenttia väestöstä, kirkolla on noin 7000 rakennusta ja metsää noin 160 000 hehtaaria.

– Näin mittavalla toiminnalla on merkittävä vaikutus myös koko Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen.

Kaikkien tekoja tarvitaan

” Siitä saa toivoa, kun tekee itse jotain asian eteen ja on mukana edistämässä kestävää elämäntapaa.”

Moni voi kokea ilmastoahdistusta eli huolta ilmastokriisistä. Lintunen kuitenkin muistuttaa, että toivoa on aina ja siitä saa voimaa.

– Epätoivoon vaipuminen tekee usein vain toimintakyvyttömäksi. Siitä saa toivoa, kun tekee itse jotain asian eteen ja on mukana edistämässä kestävää elämäntapaa.

Lintusen mukaan ilmastotalkoisiin tarvitaan ison skaalan ratkaisuja systeemitasolla, mutta myös tavallisten ihmisten arkisia tekoja.

– Tarvitsemme kaikki mukaan talkoisiin. Hiilijalanjälkeen vaikuttavat lopulta yksinkertaiset asiat, kuten miten liikut, mitä syöt, mitä kulutat tai millaista huonelämpötilaa pidät. Kun ajatellaan kirkon näkökulmasta, teot ovat yksinkertaisimmillaan hyvin samanlaisia.

Kirkon ympäristöpäivät 2024

Kirkon ympäristöpäivät järjestetään Seinäjoella 14.-15.8.2024 Lakeuden Ristin ympäristössä teemalla ”Liikkeellä luomakunnassa”. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 28.6.2024 osoitteessa evl.fi.

Artikkeli Vastuumme luomakunnasta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pääsiäisen juhla on jälleen ympärillämme. Lasten parissa työskennellessä pääsiäinen on värikäs juhla, jotain, mikä aloittaa kevään. Yhdessä hämmästelemme hiljaisen viikon tapahtumia, ja kerromme ilosanomaa, jonka naiset enkeleiltä tyhjällä haudalla kuulivat.

Pääsiäisen tapahtumat kutsuvat meitä rikkinäisyydessämme parannettaviksi. Sydän on monin eri tavoin ruhjeilla, murtuneena ja särkynyt. Pääsiäinen antaa mahdollisuuden tuoda sydämemme kuunneltavaksi ja hoidettavaksi. Pääsiäisen kertomuksen äärelle pysähtyminen kysyy minulta, luotanko todella siihen, että Jumala kuuntelee, luotanko kipuni hänen käsiinsä. Jeesuksen vaiheet pääsiäisenä ovat Jumalan osoitus siitä, että myös minun sydämeni kamppailut, kivut ja surut on kannettu. Minulla on väliä. Hän näkee minut. Se on kokemus, josta haluan kertoa. Pääsiäisen sanoma heijastuu ilon kirkkaina väreinä ympärillämme ympäri vuoden. Armo hoivaa sydäntä. Pääsiäisaamun ilo on täynnä valoa ja kevään kirkkaita värejä riippumatta vuodenajan hetkestä, jolloin juhla koittaa.

Artikkeli Pääsiäisensydänlääkkeet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjokisella Tomi Järvisellä oli aivan tavallinen lapsuus Seinäjoen Kasperissa. Hän harrasti paljon liikuntaa, kuten jääkiekkoa, jääpalloa ja jalkapalloa. Yläasteella ammattiurheilijan urahaaveet kariutuivat selkävaivoihin.

– Kun tajusin, ettei minusta tule ammattiurheilijaa, päätin opiskella lakimieheksi.

Kaikki suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Järvinen sai mahdollisuuden mennä abikesänä 1989 kuukaudeksi asumaan Afrikkaan kaverinsa kanssa. He lähtivät Keniaan Kakamega-nimiseen kaupunkiin.

– Afrikassa oli siihen aikaan vielä hyvin vaatimatonta monella tavalla. Silloin 18-vuotiaana törmäsin ensimmäistä kertaa köyhyyteen. Havahduin siihen, että ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, mutta kaikilla ei vain ole samoja mahdollisuuksia. Ajattelumaailmani mullistui ja päätin, että jotain on tehtävä.

Lähes 12 vuotta Afrikassa

Palattuaan Suomeen kuukauden Afrikan matkaltaan Järvinen kirjoitti ylioppilaaksi ja kävi sen jälkeen armeijan. Vuonna 1992 teologian opinnot veivät hänet Belgiaan Continental Theological Seminary -korkeakouluun, ja vuonna 1995 hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon.

– Opiskelujen jälkeen mietin, että mitä seuraavaksi, kunnes näin Fida Internationalin työilmoituksen. Vuonna 1994 oli ollut Ruandan kansanmurha, ja lähettiperhe haki ilmoituksessa harjoittelijaa Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille. Jätin ruokailun kesken ja soitin paikasta. Siitä alkoi polkuni.

Vuonna 1996 Järvinen lähti Tansaniaan Fidan tehtävään. Vuoden harjoittelujakso venyikin lopulta vajaaksi 12 vuodeksi Afrikassa. Vuosien aikana Järvinen ehti asua kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa.

– Sellaisissa olosuhteissa joutui tekemään kaikkea. Ensimmäinen työtehtäväni oli lapioida käsin kuorma-autollinen hiekkaa ja tehdä perustuksia afrikkalaisten kanssa.

Järvisen eri tehtävät vuosien aikana liittyivät pitkälti koulutukseen. Hän osallistui mm. koulutuksen järjestämiseen ja sen mahdollistamiseen. Hän teki myös paljon työtä opetuksen parissa, vaikka ei ollutkaan kasvatustieteilijä taustaltaan. Viimeiset vuodet Järvinen oli Fidan aluekoordinaattorina.

Oikeudet, jotka kuuluvat kaikille

Vuonna 2007 Järvinen palasi Suomeen ja väitteli kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi. 2009 hän siirtyi World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Järvinen siirtyi Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi. Myöhemmin hänestä tuli apulaistoiminnanjohtaja, ja tammikuussa 2023 Järvinen aloitti nykyisen tehtävänsä toiminnanjohtajana.

– Kehitysyhteistyössä ja avustamistyössä keskitytään kaikille kuuluviin oikeuksiin, jotka ovat oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon. Luomme ihmisille mahdollisuuksia ja toivoa. Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.

– Yritän huolehtia siitä, että meillä on parhaat ihmiset tekemässä tätä työtä. He, joilla on oikea asenne ja halu auttaa.

”Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.”

Tomi Järvinen

Työskentelen Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Asun Seinäjoella vaimoni ja koiramme kanssa.

Vapaa-aikana vietän mahdollisimman paljon aikaa Ähtärin mökillämme. Liikun luonnossa ja kesällä golfaan.

Tärkeää on perhe ja ystävät. Tärkeää on myös herkkyyden säilyttäminen. Kun kohtaa jonkun, hänelle jäisi arvostettu olo, ja hän kokisi tulleensa nähdyksi.

1972 Tomi syntyy Seinäjoella.

Abikesänä 1989 Afrikkaan Kenian Kakamega-nimiseen kaupunkiin kuukaudeksi asumaan. Törmäsi ensi kertaa köyhyyteen.

1991 armeija.

1992 Belgian Brysseliin Continental Theological Seminary -korkeakouluun opiskelemaan teologiaa.

1995 teologiankandidaatin tutkinto.

1996 Fida International -järjestön kautta harjoittelijaksi Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille.

1996–2007 asuu n. 12 vuotta Afrikassa kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa. Viimeiset vuodet Fidan aluekoordinaattorina.

2007 takaisin Suomeen. Väittelee kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi.

2009 siirtyy World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi.

2023 tammikuussa alkaa nykyinen työ Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Kirkon Ulkomaanapu

• Perustettu vuonna 1947.
• Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.
• Toimii 12 maassa, siellä missä hätä on suurin.
• Tehdään työtä sen eteen, että jokaisella olisi oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon.

Artikkeli ”Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus ja toivo” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Dávid Stinner (vas.), Lili Varga, Rebekka Pöhlmann ja Károly Tóth Unkarin Sopronin luterilaisesta seurakunnasta vierailivat Seinäjoella kirkkoherra Ari Aurasen virkaanasettamisviikonloppuna joulukuussa.

Seinäjoen kokoinen Sopronin kaupunki sijaitsee Itävallan rajan tuntumassa, noin tunnin ajomatkan päässä Wienistä. Sopronista saapuivat kirkkoherran virkaanasettamisen juhlaviikonlopuksi Seinäjoelle kirkkoherra Károly Tóth, pastori Rebekka Pöhlmann, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Dávid Stinner ja nuorten edustaja Lili Varga.

‒ Vierailu sisälsi virkaanasettamisjuhlallisuuksien lisäksi hieman historiaa ja arkkitehtuuria, mukavaa yhdessäoloa ja keskusteluja, hyvää ruokaa, ja tietenkin saunomista ja avantouintia, summaa kirkkoherra Károly Tóth.

Virkaanasettamisjuhlassa eräs seurakuntalainen tuli kertomaan pastori Pöhlmannille vierailleensa useaan otteeseen Sopronissa.

‒ Meiltä löytyi yhteisiä tuttujakin, iloitsee Pöhlmann.

Pitkä ystävyys

Seurakuntien välillä vallitsee lämmin ystävyys. Seinäjoen ja Sopronin seurakuntien välinen sopimus on viimeksi allekirjoitettu vuonna 2019 ja pian on jälleen päivittämisen aika. Vuodesta 2012 aktivoituneet vierailut ja yhteydenpito seurakuntien välillä on ollut ensisijaisesti nuorisotyöpainotteista. Nuorten ryhmä on tehnyt matkan Seinäjoelta Soproniin säännöllisesti kahden vuoden välein. Myös kirkkoherra Ari Aurasen suunnitelmissa on tervehdyskäynti Unkarissa.

‒ Ystävyys on iso asia seurakunnallemme ja nuorillemme, ja se tulee historiansa vuoksi jatkumaan ja vahvistumaan entisestään, iloitsee kirkkoherra Tóth.

Vastavuoroisesti sopronilaisten nuorten ryhmä on vieraillut Seinäjoella kaksi kertaa vuosina 2015 ja 2019. Seuraava Seinäjoen-vierailu on suunnitteilla tulevaisuudessa – se tapahtuu mahdollisesti jo ensi kesänä, kun joulukuun vierailulla nuoria edustanut Lili Varga saapuu vahvistamaan suomen kielen osaamistaan rippileirille.

Sopronin luterilaisen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Dávid Stinner osallistui itse nuorten ryhmän matkalle vuonna 2000. Jo tuolloin yhteys Seinäjoen seurakunnan kanssa oli olemassa.

‒ Seurakuntien välinen yhteys ja nuorten matkat ovat säilyneet ohjelmassa, vaikka ihmiset ovat vaihtuneet, iloitsee Stinner.

Hänen poikansa on ollut myös Seinäjoella vierailulla.

‒ Upea kokemus yhdistää meitä, hehkuttaa Stinner.

Kokemustenvaihtoa

Ystävyysseurakuntatyö on kurkistus ystäväseurakunnan arkeen. Se on ideoiden, käytäntöjen ja isojen asioiden jakamista, sekä yhdessä iloitsemista.

‒ Asioita ja käytäntöjä on hyvä nähdä itse paikan päällä, ottaa opiksi ja painaa sydämeensä, vinkkaa Pöhlmann.

Seinäjoen seurakunnan Sopronin-kävijät ovat päässeet näkemään, miten ja millä tavalla kaikki ikäryhmät toimivat seurakunnassa yhdessä.

‒ Sopronissa on muun muassa seurakunnan oma päiväkoti, alakoulu ja vanhainkoti, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Sopimus kirkkojen välillä

Sopronin luterilainen seurakunta on pieni verrattuna Seinäjoen seurakuntaan, jonka jäsenmäärä on suurin piirtein sama, kuin koko Unkarin luterilaisessa kirkossa on jäseniä. Rippikoulun käy Sopronissa vuosittain 50 nuorta, kun Seinäjoella kävijämäärä on 700. Kokoerosta huolimatta yhtäläisyyksiäkin seurakuntien välillä löytyy.

Seurakuntien välistä ystävyyttä vahvistaa kirkolliskokouksen toukokuussa hyväksymä ja viime syksynä allekirjoitettu yhteistyösopimus Unkarin luterilaisen kirkon kanssa. Suhteen rakentumisen taustalla on luterilaisten kirkkojen välinen yhteys Euroopassa. Suurin osa ystävyysseurakuntasopimuksista onkin solmittu juuri Unkarin, Viron tai Inkerin luterilaisten kirkkojen seurakuntiin.

Ystävyysseurakuntatyö on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen työn muodoista. Ystävyysseurakuntatyön tarjoama nuorisovaihto on turvallinen mahdollisuus tutustua ihmisiin ympäri maailman.

‒ Nuorilla on nykypäivänä hurjan paljon mahdollisuuksia, joiden runsaus voi jopa ahdistaa. Nuorisovaihdossa nuori oppii itsestään ja toisistaan paljon, kertoo Pöhlmann.

Ystävysseurakuntatoiminta

• Kirkon kansainvälisen työn muoto.
• Toteutuu pääasiassa luterilaisten seurakuntien välillä.
• Sisältää esimerkiksi yhteistyötä, vastavuoroisia vierailuja, työntekijävaihtoa, hengellistä yhteyttä ja esirukousta.
• Toiminnan ytimessä ovat keskinäinen yhteys ja vuorovaikutus.
• Seinäjoen seurakunnan ystävyysseurakuntia ovat Unkarin Sopron, Saksan Schweinfurt ja Inkerin kirkon Hietamäki.

Artikkeli Ystävyyttä arjessa ja juhlassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

TEKSTI SAARA TUOMELA KUVA MATTI HAUTALAHTI

Nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko kertovat, että seurakunnan nuorisotyö tekee paljon jalkautuvaa auttamistyötä. Esimerkiksi jokaiselle Seinäjoen koululle on nimetty oma työntekijä seurakunnassa.

Viime vuosina Yhteisvastuukeräyksen kohderyhmänä ovat olleet nuoret. Nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin varat halutaan kohdentaa nuorten hyväksi.

Vuonna 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyt varat käytetään haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen. Kotimaassa tuotot ohjataan Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien ja HelsinkiMission avulla yksinäisille nuorille.

Kirkon Ulkomaanapu ohjaa varat kansainväliseen apuun. Tänä vuonna ulkomaan osuus kerätään Ugandan lasten ja nuorten koulutuksen mahdollistamiseen. Työtä tehdään kuudella pakolaisasutusalueella.

Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko ovat olleet viime aikoina huolissaan nuorista. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat näkyvät nuorten keskuudessa. School to Belong -yksinäisyyskyselyn perusteella yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 % kokee yksinäisyyttä.

– Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosina. Vaikka minulla on vielä melko lyhyt ura, olen huomannut, että ne ovat lisääntyneet viidessä vuodessa, Renko kertoo.

Entisestään huoli alkoi kasvaa korona-aikana. Tiukat rajoitukset muiden ihmisten tapaamisesta vaikuttivat erityisesti nuoriin ja niihin, jotka kokivat jo valmiiksi yksinäisyyttä.

– Silloin se kulminoitui niin, ettei edes saanut tavata muita, Ketola muistaa.

– Se puhkaisi kuplan, jossa nuoret olivat olleet jo pidemmän aikaa, Renko lisää.

Toiveeseen vastattiin

Lähes heti pandemiakriisin jälkeen lähelle tuli sota. Pahuus ja julmat teot alkoivat hyppiä nuorten silmille sosiaalisen median kanavista. Pelko, huoli ja epävarmuus kasaantuivat.

– Kyllä tällaiset kriisit näkyvät nuorissa. Muistan, kun yritin sanoa heille, että älkää selatko nyt TikTokia kovin paljon. Siellä voi tulla mitä tahansa vastaan. Vanhemmilla ja muilla aikuisilla on iso työ saada pidettyä pakka kasassa, Renko tietää.

Seurakunnan nuorisotyön piiriin on kantautunut nuorten huoli mielenterveyspalveluiden pitkistä jonoista ja ruuhkautuneisuudesta. Muutaman kuukauden odotusaika voi olla vahingollinen, jos avuntarve on suuri.

– Nuorilta kuulee koko ajan, että mielenterveyspalveluihin on pitkät jonot. Heillä on selvästi tarve päästä puhumaan jollekin. Seinäjoen seurakunnassa toimivasta nuorten vaikuttajaryhmästä tulikin toive, että kiinnittäisimme enemmän huomiota nuorten mielenterveyskysymyksiin, Renko kertoo.

Niin syntyi Seinäjoen seurakunnan Walk in talk, matalan kynnyksen keskusteluapu, johon voi tulla ilman ajanvarausta anonyymisti. Toiminta käynnistyi ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa opiskelleen Piia Männistön aloitteesta. Keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin lokakuussa 2022.

Ketola kertoo, että vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyillä varoilla Seinäjoen seurakunnan nuorisotyö panostaa muun muassa entistä enemmän Walk in talk -toimintaan.

– Itse toiminta ei syö paljon rahaa, mutta satsaamme henkilökunnan lisäkoulutukseen, konseptin profilointiin ja markkinointiin. Kaikki työntekijämme ovat jo lähtökohtaisesti kohtaamisen ammattilaisia, mutta asioiden terävöittäminen voi kuitenkin olla tarpeen, Ketola avaa.

Kannattaa murehtia ääneen

Nuoret kaipaavat selkeästi keskusteluyhteyttä. Ketola kertoo, että 2023 keväällä Walk in talk -keskusteluissa kävi aktiivisesti nuoria.

Renko muistuttaa, ettei asian tai ongelman tarvitse välttämättä olla maailman suurin, vaan pienetkin asiat voi tulla jakamaan luotettavalle aikuiselle.

– Muistan omassa nuoruudessani ajatelleeni, etteivät asiat ole vielä tarpeeksi huonosti, että voisin mennä puhumaan. Sitä vähättelee nuorena aika paljon omia murheitaan. Myöhemmin olen havahtunut siihen, että olisi voinut päästä vähän helpommalla, jos olisi käynyt juttelemassa, Renko sanoo.

Keskusteluissa nuorten yleisiksi huolenaiheiksi on noussut yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien lisäksi haasteet ihmissuhteissa. Ongelmia voi olla esimerkiksi perheessä tai kaveripiirissä.

Ketola tietää, että jo yksi keskustelukerta voi auttaa. Pelkästään siitä voi olla apua, että asian sanottaa ja joku kuulee sen.

– Olen aina sanonut, että kannattaa murehtia ääneen. Pienet asiat voivat helposti kasaantua ja paisua isoiksikin. Sitten koulunkäynti kärsii ja poissaoloja kertyy. Kohta ei enää tavata ihmisiä, minkä seurauksena sosiaalisuus jää vähitellen ja vaarana on syrjäytyminen, Ketola kertoo.

Keskusteluapu ja nuorten aito kohtaaminen ovatkin ennaltaehkäisevää auttamista, millä voidaan välttää vakavampia ongelmia ja seurauksia.

Seinäjoen seurakunta on käyttänyt aikaisempien vuosien Yhteisvastuukeräyksen varoja muun muassa Saapas-toimintaan, joka on jalkautuvaa nuorten parissa tehtävää auttamistyötä. Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 4.2.2024 ja kestää vuoden loppuun saakka.

”Emme voi pelastaa kaikkien nuorten koko elämää, mutta tällä voi olla merkitys yhden nuoren koko elämälle.”

Keskusteluapua nuorille matalalla kynnyksellä

Seinäjoen seurakunnan järjestämä Walk in talk tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua, joka on suunnattu 13–29-vuotiaille. Keskusteluapua on tarjolla Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin klo 15–18 ilman ajanvarausta. Tapaamisessa ei tarvitse kertoa omaa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia.

– Toiminnan ideana on nimensä mukaan, että nuori voi vain kävellä sisään ja tulla keskustelemaan kuulumisistaan tai huolistaan. Olemme siten yrittäneet tehdä kynnyksen mahdollisimman matalaksi. Halutessaan keskustelulle voi myös sopia ajan, mikäli se tuntuu helpommalta, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Kismuksella nuorten kanssa keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoiset ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat. Paikalla on läsnä yleensä kaksi työntekijää.

Yksi keskustelukerta kestää noin 45 minuuttia. Ketola painottaa, että jo yhdestäkin keskustelusta voi olla suuri apu. Paikalle voi silti tulla toistekin, jos on tarvetta.

– Tutkimuksissa on todettu, että jo yhdestä keskustelunavauksesta on apua. Yksikin kerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen. Yleisiä nuorten huolenaiheita ovat esimerkiksi perhe- ja kaverisuhteiden haasteet sekä opiskeluun ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset.

”Yksikin keskustelukerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen.”

Artikkeli Yhteinen vastuu nuorista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tenori Jorma Aro muistelee omia alkuvaiheitaan kirkkokuorossa hyvillä mielin.

– Seinäjoen kirkkokuorossa yli viisikymmentä vuotta bassoa laulanut ystäväni Aki Kivimäki ehdotti minulle lähes kymmenen vuoden ajan, että tulisin mukaan. Tyrmäsin ajatuksen, koska ajattelin että en ole laulutaidoiltani kyllin tasokas.

Aro nauraa, että syyskuussa 2016 tapahtui lopulta ihme.

– Aki esitteli tuolloin kuorolaisille ja kuoron silloiselle johtajalle Lea Salumäelle uuden tenorin. Vastaanotto oli positiivinen ja pääsin mukaan helposti.

Laulaminen on terapiaa, rentouttaa ja virkistää. Arkihuolet unohtuvat.”

Mielekästä vapaaehtoistyötä

Seinäjoen kirkkokuorossa on tällä hetkellä kolmekymmentä laulajaa. Heistä kaksi on ollut mukana kuorossa kunnioitettavat viisikymmentä vuotta. Tenori Lauri Peltola pitää harrastuksen yhtenä tärkeänä puolena yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

– Olen saanut hyviä ystäviä kuoroharrastuksen kautta. Alkuun opin kuorolaulun ”aakkoset”, sittemmin on ollut opetusta myös musiikin teoriasta, äänen käytöstä ja huollosta.Lisäksi kirkkokuorossa laulaminen antaa mielekkään mahdollisuuden seurakunnan vapaaehtoistyöhön.

Laulu pidentää ikää

Seinäjoen kirkkokuoroa johtava kanttori Maria Väinölä sanoo, että musiikin kieli on universaali.

­– Koimme jälleen ihmeen taannoisella Viron matkallamme. Vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä Haapsalun kuoron kanssa, pystyimme silti täysipainoisesti musisoimaan toistemme kanssa.

Väinölä toivoo, että myös kuoron kuulijat voimaantuvat kuulemastaan.

– Tuntuu tärkeältä, että laulamillamme lauluilla on syvä merkitys ja sanoma.

Kuorotyö on hänelle hyvin merkityksellistä.

– Kuorossa tullaan tutuiksi toistemme kanssa, kuoromatkat hitsaavat jäseniä yhteen. Laulaminen on myös tutkitusti terveellistä ja pidentää jopa ikää.

Kirkkokuoro kokoontuu harjoituksiin joka tiistai kello 18 Lakeuden Ristin kappelissa. Esiintymisiä on pääosin jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa. Uudet laulajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Tervetuloa mukaan Seinäjoen kirkkokuoroon

• kuoron johtokunnan pj Kaisa Neva-Juoni p. 040 508 5913, kaisa.nevajuoni@gmail.com
• kuoron johtaja, kanttori Maria Väinölä p. 050 339 2906 maria.vainola@evl.fi

Tiedot kaikista seurakunnan kuoroista: seinajoenseurakunta.fi/kuorot

Jutun kirjoittaja Terhi Varpuluoma on kirkkovaltuutettu, Seinäjoen alueneuvoston, jumalanpalvelus- ja musiikkitoimikunnan sekä kirkkokuoron jäsen. Hän työsti artikkelin ollessaan Seinäjoen seurakunnan viestinnässä työkierrossa.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Työkierto Seinäjoen seurakunnassa

Työkierto on menetelmä, jonka avulla voidaan kehittää henkilöstöä ja organisaatiota. Työkierrossa työntekijä siirtyy tilapäisesti eri yksikköön tai organisaatioon tekemään muita työtehtäviä. Työntekijälle työkierto mahdollistaa uuden oppimisen, osaamisen jakamisen sekä tavoitteellisen ammattitaidon kehittämisen vertaisoppimalla. Työkierrolla on myös todettu olevan positiivisia vaikutuksia työhyvinvointiin.  

Organisaatiolle työkierto on puolestaan oiva keino kehittää ja sitouttaa henkilöstöä sekä siirtää osaamista. Työkierron kautta työntekijä voi löytää mielenkiintoisen suunnan omalle urakehitykselleen tarvitsematta kuitenkaan vaihtaa työnantajaa.

Seinäjoen seurakunnassa työntekijöillä on mahdollisuus lähteä työkiertoon oman seurakunnan sisällä, muihin seurakuntatalouksiin sekä muihin yhteistyöorganisaatioihin.

Seurakunnan luottamushenkilöille on laadittu neljä erilaista työkiertopakettia, joita ovat:

• Projektipäällikön päivä (kiinteistötoimi)
• Päivä freelancerina (viestintä)
• Yhteiset lapsemme (varhaiskasvatus)
• Siell´ on hieno hietakehto – Matka kirkkomaahan (hautauspalvelupolku) 

Tietyn työkiertopaketin valitessaan luottamushenkilö pääsee tutustumaan valitsemaansa työalaan tai kokonaiseen palvelupolkuun Seinäjoen seurakunnassa. Tutustuminen koostuu useammasta kokonaisuudesta (esim. päivä freelancerina tai yksittäisestä lyhyemmästä keikasta (esim. projektipäällikön päivä).

Seinäjoen seurakunta on saanut 1.11.2021–31.12.2022 työkiertokäytännön luomiseen työelämän kehittämisrahoitusta Kevalta. TyKillä voimaa ja iloa työhön -hankkeesta voi lukea lisää: https://www.keva.fi/kehittamisraha

Musiikin matkassa Lakeuden Rististä Haapsalun piispanlinnaan

Seinäjoen seurakunnan kuorolaisia vieraili syksyllä Virossa Haapsalun kuoron luona. Tämän jutun matkasta kirjoitti Annukka Latvala, joka on Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuutettu sekä alueseurakunnan alueneuvoston ja Lakeuden Ristin kamarikuoron jäsen.

Missa Brevis

Toukokuussa 2023 Lakeuden Ristin kamarikuoro ja Seinäjoen kirkkokuoro saivat vastaanottaa kuorovieraita Viron Haapsalusta. Olimme harjoitelleet kuoronjohtajiemme Lea Salumäen ja Maria Väinölän johdolla virolaisen kuoronjohtajan ja säveltäjän, Sirje Kaasikin, säveltämän teoksen Missa Brevis, Lyhyt messu. Säveltäjä itse saapui teosta johtamaan ja teoksen Suomen kantaesitys oli Lakeuden Ristissä pitämässämme yhteiskonsertissa 27.5.2023. Teos sai innostuneen vastaanoton ja sitä oli mielenkiintoista harjoitella ja esittää. Yhteiskonserttimme päättyi Taneli Kuusiston säveltämään Siunaa ja varjele meitä -lauluun, jonka tekstin viron kielelle oli kääntänyt Lea Salumäen pappa, Eduard Salumäe. Haapsalun kuorolaiset majoittuivat meidän kuorolaisten perheisiin.

Tallinnan tuulista Haapsalun rantaan

Syyskuun 21. päivänä Seinäjoelta lähti 29 kuorolaisen joukko bussilla, johtajinaan Lea ja Maria, vastavierailulle Viron Haapsaluun. Tallinnaan saavuttuamme teimme pienen bussiajelun ja pysähdyimme Tallinnan Laululavalle. Lavalle mahtuu liki 15 000 laulajaa ja katsomoon 100 000 kuulijaa. Lauloimme lavalla Sibeliuksen ”Soi kunniaksi Luojan”. Kävimme myös katsomassa virolaisen kuoronjohtajan ja säveltäjän Gustav Ernesaksin patsasta. Viron ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Tartossa vuonna 1869. Laulujuhlat on pidetty Tallinnassa vuodesta 1896 lähtien. Viron kansa on laulun voimin ilmaissut henkisen vapauden kaipuutaan, vastustanut miehitysvaltaa sekä 1980–90-lukujen taitteessa tavoitellut konkreettisestikin itsenäisyyttä. Haapsaluun saavuimme illan suussa ja majoituimme kylpylähotelli Hestiaan.

Perjantaina 22.9.2023 harjoittelimme kauniissa Haapsalun tuomiokirkossa. Harjoituksen jälkeen tutustuimme Piispanlinnan museoon. Piispanlinna on rakennettu 1200-luvulla. Linnassa asuivat paikalliset vallanpitäjät 1600-luvulle asti.

Lauantaina 23.9.2023 harjoittelimme yhdessä Haapsalun kuoron kanssa yhteiskonserttiamme varten. Ohjelmamme oli pääpiirteissään sama kuin keväällä Seinäjoella. Missa Brevis sai arvoisensa puitteet Haapsalun keskiaikaisessa tuomiokirkossa, jossa oli todella hyvä akustiikka.

Sunnuntaina 24.9.2023 lauloimme vielä jumalanpalveluksessa. Kirkkokahvien jälkeen oli aika jättää hyvästit haapsalulaisille kuoroystävillemme ja suunnata bussilla takaisin Tallinnaan iltalaivalle. Olimme saaneet nauttia virolaisten ystäviemme vieraanvaraisuudesta ja kauniista Haapsalun kaupungista rantabulevardeineen. Suuret kiitokset ikimuistoisen kuoromatkan järjestämisestä Lealle ja Marialle.

Kirkon juhlat Tampereella toukokuussa 2024

Suuntaamme nyt katseemme tulevaan. Tampereella järjestetään 17.–19.5.2024 kirkon juhlat. Juhlille osallistuu koko Seinäjoen seurakunnan alueelta useita kuoroja. Perjantai-iltana saamme osallistua muun muassa Tampereen Keskustorin suurkuorotapahtumaan ja laulaa hengellisiä suosikkilauluja.

Kuorolaulu virkistää ja hoitaa laulajaa ja kuulijaa. Kuorolaulusta saa voimaa ja iloa arkeen ja juhlaan. Kuorossa voi kokea ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tule Sinäkin laulamaan – Seinäjoen seurakunnan kuoroissa on aina tilaa uusille laulajille. Kynnys on matala ja katto korkealla!

Artikkeli Laulun iloa ja yhteistä palvelua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Aaltojen liplatus muodostaa yhdessä linnunlaulun kanssa luonnon tervehdyksen, joka rikastuttaa sisäistä maailmaani. Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni, Auranen kuvailee.

Alajärven koti ja kirkkoherran työ paikkakunnan seurakunnassa ovat nyt jääneet hienoksi luvuksi elämän kirjaan. Kodin muuttokuorma siirtyi heinäkuun puolivälissä Seinäjoelle, jossa Ari Auranen on aloittanut työnsä Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana syyskuussa. Seurakunnan edellinen kirkkoherra Jukka Salo jäi tehtävästään eläkkeelle maaliskuussa 2023.

Piispa Huovinen vihki papiksi

Ari Auranen syntyi ja varttui Vaasassa, jossa Vaasan suomalaisesta seurakunnasta muodostui rippikouluiässä merkittävä tekijä hengellisessä kasvussa. Auranen ja moni hänen aikalaisista ystävistään hakeutuivat Helsingin yliopistoon teologiaa opiskelemaan. 

Papiksi hän valmistui vuonna 1991. Ensimmäinen virka toi miehen Vimpelin seurakuntaan, jonne Lapuan hiippakunnan silloinen piispa Yrjö Sariola rekrytoi vastavalmistuneita pappeja. 

– Kuulin Pohjanmaan kutsun vahvana. Olin hyvin kiinnostunut palaamaan tuttuun hiippakuntaan Etelä-Pohjanmaalle. 

Papiksi Aurasen vihki piispa Eero Huovinen Helsingin Tuomiokirkossa. Järjestely oli poikkeuksellinen ja hetkestä muodostui merkittävä Auraselle koko papinuraa ajatellen. 

– Huovinen on luterilaisen teologian puhuja ja syvä ajattelija, joka on vaikuttanut minuun ja tuonut aineksia omaan teologiseen ajatteluuni, hän kertoo.

Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni.

Vuosien aikana Auranen toimi kirkkoherrana Töysän, Lappajärven ja Alajärven seurakunnissa. Lisäksi hän toiminut viime vuosina Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ja rovastikunta-alueensa, joka muodostuu seitsemän seurakunnan alueesta, lääninrovastina.

Työnsä ohella hän on väitellyt kaksi kertaa tohtoriksi. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia sekä toisen kerran vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan kirkkohistoria. 

Kaupunki, jossa on helppo hengittää

Viimeisen 20 vuoden aikana Seinäjoki on muodostunut keskeiseksi paikaksi Auraselle.

– Puolisoni kanssa olen viettänyt aikaa Seinäjoella viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Matka Alajärveltä Seinäjoelle on aina ollut meille lyhyt, Auranen kertoo.

Seinäjokea hän pitää maakuntakeskuksena, jossa on kulttuurisesti helppo hengittää. 

– Täällä eteläpohjalaisuus sävyttyy eri puolilta maakuntaa tulleista ihmisistä, joista pohjalainen identiteetti on hyvin tunnistettavissa. Asioista puhutaan suoraan ja rehellisesti. Se näkyy myös sitoutumisessa, niin ihmissuhteissa kuin monissa vastuissakin. Pohjalaisessa kontekstissa koen olevani omieni joukossa. 

Seinäjoen merkittävyyttä lisää toinen Aurasen jo aikuisista lapsista, tytär, joka asuu perheineen kaupungissa. Aurasesta puolisonsa kanssa tuli isovanhempia vuonna 2021 ja toistamiseen kesällä 2023.

– Isovanhemmuus on minulle tärkeä tehtävä, johon olen halunnut heittäytyä mukaan lapsen ehdoilla yhteisistä leikeistä nauttien.   

Ari Auranen

Työskentelen Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana. Tätä ennen olin kirkkoherrana Alajärven seurakunnassa.
Asun Seinäjoella, jonne muutimme heinäkuussa. Meidät on vastaanotettu täällä hyvin. Tutustumme mieluusti uusiin ihmisiin.
Vapaa-aikana liikun mielelläni. Harrastamme puolisoni kanssa yhteisiä kävelyjä useita kertoja viikossa. Myös pesäpallolajin seuraaminen on mieluista puuhaa.
Tärkeää pappeudessani on se, etten irtaantuisi ihmisten arkisista kysymyksistä. On tärkeää tulla ja kulkea ihmisten rinnalla. Kirkossa olen mielelläni mukana diakonisessa toiminnassa.   

Arin polku

• 1966 Ari syntyy ja varttuu Vaasassa. 
• 1985 ylioppilaaksi Vaasassa. Armeijaan Oulun Hiukkavaaraan, jossa varusmiespalveluksen loppuvaiheessa koulutus varusmiespapiksi. 
• 1989 avioituminen.
• 1991 valmistuminen papiksi Helsingin yliopistosta. Papiksi Vimpelin seurakuntaan. Pappisvihkimyksen toimitti Helsingissä piispa Eero Huovinen. 
• 1992 ja 1994 lasten syntymät. 
• 2002–2013 papin työ Alajärven seurakunnassa ja sittemmin vt. kirkkoherrana Töysän seurakunnassa, joka myöhemmin liitettiin osaksi Alavuden seurakuntaa. 
• 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa.
• 2015 teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa, lääninrovastina Järvi-Pohjanmaan rovastikunnassa ja myöhemmin tuomiorovastikunnassa.
• 2019 ja 2022 kolmivuotiskausi Lapuan hiippakunnan pappisasessorina.
• 2013–2023 kirkkoherrana ensin Lappajärven seurakunnassa ja sitten Alajärven seurakunnassa. 
• 2023 syyskuun alusta alkaen uusi työ Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Artikkeli Etelä-Pohjanmaalla olen omieni joukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Alvar Aallon suunnittelema helmi, Aalto-keskus, Seinäjoen keskustassa on rakennettu vuosina 1957–1987. Ensimmäisenä, vuonna 1960, on valmistunut kaunis ja rakastettu Lakeuden Risti, joka on tunnettu erityisesti 65 metriä korkeasta kellotornistaan.

Aikaa nähneen Aalto-keskuksen kunnostustyöt ovat jatkuneet jo vuosia. Seinäjoen seurakunnan Aalto-kokonaisuuden remontti on vaiheistettu neljään eri vaiheeseen, jotta vältytään pitkiltä väistötilatarpeilta.

Yksi osa merkittävää arkkitehtonista Aalto-kokonaisuutta on 3700 neliön seurakuntakeskus, joka sulkeutuu kokonaan vuodenvaihteessa korjaustöiden vuoksi.

– Vuoden 2024 alussa käynnistyy kunnostusprojektin kolmosvaihe, jossa remontoidaan seurakuntakeskuksen ensimmäinen ja toinen kerros, Seinäjoen seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäki kertoo.

Peruskorjaus on välttämätön rakennuksen iän vuoksi.

– Talotekniikka on pääosin alkuperäistä ja se täytyy päivittää tähän päivään. Rakenteet ovat 1960-luvulta ja ne ovat yksinkertaisesti vain tulleet käyttöikänsä päähän. Rakennuksessa korjataan myös niin sanottuja riskirakenteita, jotta saadaan sisäilmastollisesti kaikki kuntoon, Seinäjoen seurakunnan projektiasiantuntija Jussi Hernesniemi avaa.

Toiminta jatkuu hetkellisesti muualla

Seurakuntakeskuksen sulkeutuessa sen koko toiminta siirtyy väistötiloihin. Seurakunnan omia tiloja pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon. Ulkopuolisille vuokralla ollut Soukkajoen toimintakeskus otetaan käyttöön ja siellä voidaan järjestää muistotilaisuuksia sekä muuta toimintaa. Yhtenä väistötilana käytetään Nuorisokahvila Kismuksen tiloja.

– Isompia tilaisuuksia varten meillä on mahdollisuus vuokrata tiloja yhteistyökumppanilta, Mäki kertoo väistötiloista.

Kolmosvaihe ja sitä myöden seurakuntakeskuksen kunnostustyöt ovat Mäen ja Hernesniemen arvion mukaan valmiita vuoden 2025 loppuun mennessä. Siihen asti seurakuntakeskuksessa käy vilinä, kun paikkoja laitetaan kuntoon.

”Iästä johtuvia peruskorjauksia on pakko tehdä, jotta saadaan sisäilmastollisesti kaikki kuntoon.”

Timo Mäki

– Joitain käyttötarkoituksen muutoksia tehdään myös. Yksi suurimmista muutoksista tapahtuu seurakuntasalissa, jossa poistetaan pääosa penkeistä. Niiden tilalle tulee irtainkalusteita, joiden ansiosta tilasta tulee monikäyttöisempi, Mäki selittää.

– Kirkkopihan julkisivuun toteutetaan myös palauttava muutostyö. Vuonna -84 rakennetun laajennuksen julkisivurakenne puretaan osittain siten, että ulkoseinä siirtyy noin puolitoista metriä sisäänpäin. Muutoksella haetaan fasadiin arkkitehtuuria, joka sopii paremmin alkuperäistyyliin. Muutoksen myötä myös huonejaot saadaan tehokkaammiksi, Hernesniemi jatkaa.

Valvottua ja harkittua

Kun kyseessä on kulttuurihistoriallisesti näin merkittävä kohde, muutoksia ei voida noin vain lähteä tekemään, vaan kaikki on tarkasti valvottua. Museovirasto ja Alvar Aalto -säätiö ovat vahvasti mukana kunnostusprojektissa ja ohjaavat rakentamista. Mäki ja Hernesniemi kertovat yhteistyön olleen toimivaa ja avointa viranomaisten kanssa.

”Kaikki on otettava huomioon pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Olen ollut pitkään Aalto-fani, mutta detaljiikan määrä on silti yllättänyt työmaalla.”

Jussi Hernesniemi

– Muutoksista ja muutostarpeista täytyy aina neuvotella. Viranomaiset ovat myös käyneet paikan päällä useampaan kertaan, Mäki sanoo.

Helppo projekti Aalto-keskuksen miljoonaremontti ei missään nimessä ole ollut.

– Aikatauluhaasteet ja kustannustasot liittyvät pitkälti rakennuksen arkkitehtuurin monimuotoisuuteen ja detaljiikkaan. Kaikki on otettava huomioon pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Olen ollut pitkään Aalto-fani, mutta detaljiikan määrä on silti yllättänyt työmaalla, Hernesniemi
kertoo.

Toista ei tule vastaan

Projektin ykkösvaiheessa kunnostettiin entisen kirkkokanslian tilat, joihin muutti vuokralle Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli vuoden 2022 joulukuussa. Lisäksi tiloissa on kirkon keskusrahaston IT-tukiyksikkö. Rakennuksessa tehdään vielä pieniä vesikattotöitä, ja vuoden loppuun mennessä sen pitäisi olla täysin valmis.

Tällä hetkellä projektissa on käynnissä kakkosvaihe, jossa remontoidaan seurakuntakeskuksen kellaritilat. Kellariin tehdään päätearkisto, aulatila ja Aalto-varasto. Lisäksi sinne tulee kokous ja tutkijatiloja. Kakkosvaiheen on tarkoitus valmistua 2024 kevättalvella, jonka jälkeen lähtee käyntiin peruskorjauksen kolmosvaihe.

Neljännessä ja viimeisessä vaiheessa kunnostetaan Lakeuden Ristin kirkko ja kellotorni. Kirkossa tehdään muun muassa taloteknillisiä peruskorjauksia ja muutostöitä, peruskorjataan vesikatto ja käydään läpi ikkunoiden sekä ovien kunnostustarpeet.

Aalto-keskuksen saneerausprojekti on kaikin puolin poikkeuksellinen, ainutlaatuinen ja suuri millä tahansa mittakaavalla. Sen voi sanoa varmaksi, ettei Mäen ja Hernesniemen uralla tule toista samanlaista vastaan.

– Työmaita on kierretty paljon, mutta mitään näin haasteellista tai monumentaalista arkkitehtuurikohdetta ei ole koskaan ollut. Vaativuus pitää omalla tavallaan myös mielenkiinnon yllä, Mäki pohtii.

– Olisi mahtavaa nähdä, että tästä tulisi Aallon visioiden mukaan aktiivinen seurakuntakeskus oikein sanan varsinaisessa merkityksessä, Hernesniemi sanoo innon pilke silmissään.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Funktionalismista

Teksti: Eckhard Strahl, arkkitehti. Kuvat: Sarah Senf.

Funktionalismi oli arkkitehtuuri- ja design-muotoilutyyli, joka saavutti kansainvälisen läpimurtonsa 1920-luvulla. Osaltaan funktionalistiselle ajattelulle loivat pohjaa jo 1800-luvun filosofit Schelling, Kant ja Schopenhauer. Sodan jälkeen funktionalismi yleistyi ja hallitsi rakennusalaa läntisessä maailmassa noin vuodesta 1945 lähtien, Suomessa noin 1970-luvun loppuun saakka.

Yhteiskunnassa vallalla oleva arvomaailma oli 1970-luvun alussa muuttunut siten, ettei funktionalismia oikein enää sisäistetty, harrastettiin vain sen yleistä kopioimista. Funktionalismista tuli ”museotavaraa”, jota kyllä arvostetaan, mutta sen sisältöä ja viestiä ei enää ymmärretä. On jäänyt voimaan vain yleinen käsitys tai ihailu, että tilan tai esineen tulee olla pelkistetty ja ”kruusaamaton”, ollakseen kaunis.

Samalla tavoin päättelemällä esine voidaan toisaalta määrittää äärimmäisen rumaksikin. Molemmat määrittelyt ovat oikeastaan täysin vääriä, mutta tämä kertoo vain sen, ettei tyylin sisältöä enää ymmärretä. Vastaavalla tavalla nykypäivänä voi olla vaikea ymmärtää vaikkapa rokokootyylisen huonekalun kaarevia jalkoja, kuten eräs matkaopas minulle kerran Latviassa esitteli linnan kalusteita: ”No näin kummallisesti silloin vain tehtiin.” Ainakin hän oli esittelyssään rehellinen – tyyli vaikutti kummalliselta, koska hän ei ymmärtänyt mitä se symboloi, mikä oli sen viesti ja mikä arvomaailma muotoilun takana.

Silti vielä pitkälle nykypäivään saakka funktionalismin muotoilua ja tyyliä on ahkerasti kopioitu niin meillä kuin muuallakin. Se on jättänyt jälkensä nykyajan arkkitehtuuriin ja omakotitalojen pohjaratkaisuihin, huonekaluihin, tekstiilien kuoseihin ja kaupunkisuunnitteluun – designmuotoilusta puhumattakaan.

Absoluuttisesti optimaalisen muodon etsintä

Funktionalismin yhteinen lähtökohta oli, että etsittiin ”absoluuttisesti optimaalista muotoa” halutulle toiminnalle. Esimerkiksi kirkossa, asunnossa, liikerakennuksessa tai näyttelytilassa tapahtuva funktio, eli se, miten ihmiset halusivat käyttää kyseistä tilaa, muodosti myös sen optimaalisimman muodon – ja oli sen vuoksi erityisen kaunis. Ihmisille lähes käyttökelvoton tila tai ratkaisu oli vastaavasti aina myös ruma.

Yksinkertaisuus, helppous, taloudellisuus tai koristeellisuusvaatimukset olivat toisarvoisia, tärkeintä oli löytää tarkoitukseen optimaalisin ja sen mukaan kaunein muoto. Muoto, jonka mittasuhteet olivat täydellisessä harmoniassa ja jonka pinta- ja väristruktuuri sointuivat hallitsevaan ympäristöön ja maisemaan.

Eurooppalaisessa funktionalismissa vallalla oli ajatus ”toiminta määrää muotoa”.  Amerikkalainen arkkitehti Louis Henry Sullivan oppilaineen, muun muassa Suomessakin tunnettu Frank Lloyd Wright, puolestaan julisti, että ”muoto seuraa toimintaa”. Yhteistä molemmille oli kuitenkin ajatus siitä, miten muodon ja toiminnan tulee muodostaa yksikkö, eivätkä esimerkiksi esteettiset asenteet, tunteet tai talouteen liittyvät näkökulmat saisi häiritä tätä harrasta pyrkimystä löytää ihmisille paras ratkaisu.

Funktionalismiin liittyi vahva usko tekniseen toteutettavuuteen, luottamus uusiin tieteellisiin tuloksiin ja yleinen käsitys siitä, että kaikki rakennustekniset ongelmat voitiin ratkaista järjellä, tiedolla ja logiikan avulla. Tämä ehdoton avoimuus ja positiivinen asennoituminen tekniikan ja tieteen saavutuksiin tarkoitti myös sitä, että uudet rakennusmateriaalit – betoni, teräs ja lasi – yleistyivät nopeasti ja luontevasti, varovaisuus ja kriittisyys niiden käyttöä kohtaan oli vähäistä.

Suomalainen funktionalismi

Funktionalismiin vaikuttivat sen syntyajan aikainen arvomaailma ja poliittinen ilmapiiri. Erot eri maiden poliittisissa virtauksissa selittävät myös sitä, miksi funktionalismi muodostui joka maassa hieman omalaisekseen. Sana ”toiminta” pitää sisällään myös ihmisen halun ja tahdon. Suomalaiseen funktionalismiin heijastui suomalaisten voimakas itsenäisyyspyrkimys – kova tahto näyttää maailmalle oma kansallinen identiteetti, luoda Suomikuvaa ja viedä Suomi maailmalle.

Erityisesti suomalaista tapaa järjestää kaikissa suuremmissa kohteissa avoimia arkkitehtikilpailuja, joihin myös arkkitehtuurin opiskelijat voivat osallistua, arvostettiin ja alettiin kopioida. Tämä nähtiin esimerkiksi saksalaisessa Bauhausissa Walter Gropiuksen johdolla ratkaisevana syynä sille, että suomalaisesta funktionalismista tuli kova vientituote maailmalle. Avoimet arkkitehtikilpailut, modernin, ihmisille helposti omaksuttavan arkkitehtuurin aikaansaamiseksi, yleistyivät nopeasti varsinkin Brasilian kaltaisissa kehittyvissä maissa, mutta myös idässä ja Australiassa. 

Suomalainen funktionalismi teki vaikutuksen maailmalla luonteellaan, avoimuudellaan ja pyrkimyksellään arkkitehtuurin sosiaalisen aspektin huomioon ottamiseen. Suomalaiset arkkitehdit olivat suosittuja erityisesti pragmaattisuutensa takia – he halusivat ennen muuta palvella arkkitehtuurillaan yhteisöä. Lisäksi ihailtiin suomalaisarkkitehtien pidättyväistä esiintymistä, he eivät työntäneet itseään etualalle, eivätkä antaneet hetkellisten muotivirtausten tai trendien vaikuttaa tyyliinsä.

Funktionalismissa myös puuarkkitehtuurilla haluttiin näyttää uutta tietä. Suomessa tämä kehitys törmäsi perinteiseen puurakentamistraditioon, jonka seurauksena suomalainen rakennusala on pysynyt tiukasti vain maamme rajojen sisällä, eikä vastaavaa menestystä maailmalla ole tullut – taloudellinen tappio on todennäköisesti ollut suunnaton, ja sitä pystyttäneen täysin arvioimaan vasta nykypäivän ilmasto- ja energiakriisin aikana.

Alvar Aalto ja Lakeuden Risti

Alvar Aalto on suomalaisen ja maailman modernismin edelläkävijä, joka on määritellyt vahvasti kotimaansa arkkitehtuurielämää ja oman aikansa kaupunkisuunnittelua, kuten myös skandinaavista sisustusta ja designia jo yli puolen vuosisadan ajan ja aina nykypäivään saakka.

Nuori arkkitehti Alvar Aalto omaksui työhönsä funktionalismin ohjenuoran ”muodolla täytyy olla sisältöä”. Valmiin rakennuksen oli palveltava tarkoitusta samalla, kun muoto ja sisältö saatettiin harmoniaan luonnon kanssa. Aallon arkkitehtuurille inspiraation antoivat Suomen maisemat, esimerkiksi metsän suhteellinen pystyraidallisuus eli se, miten puiden rungot muodostivat struktuuria ja missä suhteessa latva oli runkoihin nähden, sekä maiseman voimakkaat vaakalinjat ja tuhansien järvien rantaviivat kumpuilevissa saarimaisemissa. Aallon arkkitehtuurissa on voimakkaasti näkyvissä myös hänen pyrkimyksensä inhimillisempään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Tämä herätti ulkomailla ihastusta myös monissa sellaisissa maissa, joissa arkkitehtuurin sosiaalinen aspekti ei ollut aiemmin ollut esillä.

Funktionalismi on ollut ainoa arkkitehtuurityyli, jossa käyttäjiä on kuultu suunnittelussa ja heidän näkemyksensä ovat saaneet vaikuttaa lopputulokseen. Vaikeuksia tästä on seurannut silloin, kun näkemyksiä on tuotu esiin vasta rakentamisvaiheessa ja mahdollisesti silloin tehtyjen muutosten kaikkia seurauksia ei ole osattu ottaa huomioon. Yksi esimerkki tällaisesta ongelmasta on Alvar Aallon suunnitteleman Lakeuden Ristin torni Seinäjoella. Torni toteutettiin 1960-luvulla tuolloin täysin uudella liukubetonointitekniikalla ja se oli tarkoitus päällystää tummilla kivilaatoilla. Paikkakuntalaiset halusivat lopulta tornista valkoisen ja kivilaattojen sijasta pinta päädyttiin toteuttamaan rappauksella, jota on sen jälkeen jouduttu korjaamaan säännöllisin väliajoin. Ulkomaalaisissa funktionalistisissa kohteissa vastaavia ongelmia ei ole ollut, koska rakentamisessa on pitäydytty suunnitelmissa. Toisaalta funktionalismin kulta-aikana Suomessa sovelletut rakennustekniikka ja -materiaalit olivat pääsääntöisesti peräisin Keski-Euroopasta, mutta niiden sopivuus meidän ilmasto-olosuhteisiimme jäi usein tutkimatta.

Kirjoittajasta

Eckhard (Eeku) Strahl on syntynyt 26.10.1949 ja kasvanut Rheinessä Pohjois-Saksassa. Hän valmistui arkkitehdiksi 1976 ja on opiskellut myös sisustusarkkitehtuuria. Valmistumisensa jälkeen Strahl työskenteli arkkitehtina kotikaupungissaan, jonka aikana saneerattiin koko Rheinen vanhan kaupungin ydinkeskusta. Vuonna 1980 Strahl muutti Suomeen ja perusti oman arkkitehtitoimiston.

Artikkeli Uudistusten aallot julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kalkkiliinat peittävät ehtoollisastioita, viinimaljaa eli kalkkia ja leipälautasta eli pateenia ennen ehtoollisen kattamista ja ehtoollisenvieton jälkeen. Liinoissa toistuvat kirkkovuoden mukaiset värit. Selkeimmin värit ovat näkyvissä alttarilla, saarnatuolissa ja messun palvelutehtävissä toimivien yllä.

Honkiniemen kirkon kalkkiliinoihin olen tallentanut lapsuuteni ja nuoruuteni tyttöleirien ja rippikoulujen polkuja Honkiniemessä. Tuolloin maastoon oli rakennettu kiinteät polut, jotka johtivat päärakennukseen ja mökistä toiseen. Honkiniemen kalkkiliinoissa polku näkyy jokaisen liinan keskellä olevassa raidassa. Näihin raitoihin olen tilkkutyötekniikalla ommellen ja erilaisia symboleja aplikoiden tuonut esiin alueen luonnon sekä kristillisen uskon sanomaa.

Vihreä

Vihreän kalkkiliinan polulla on Honkiniemen keväisen heleät koivut sekä ikivihreät havupuut. Polun keskellä on valkoinen kolmio. Se on muisto leirikeskuksen kolmionmallisista mökeistä. Olen yöpynyt niissä kaikissa monien tyttöleirien aikana.

Kirkollisena symbolina kolmio kertoo komiyhteisetä Jumalasta, joka Isänä osoittaa meille rakkauttaan Poikansa kautta. Pyhä Henki tuo tämän rakkauden läsnä olevaksi ja koettavaksi. Liturgisena värinä vihreä kuvaa toivoa, se on kristittynä kasvamisen väri.

Violetti

Violetin kalkkiliinan sinisävyinen polku on kuin Honkiniemen ympärille avautuva järvi. Yhdessä violetin värin kanssa sininen symboloi katumusta ja odotusta. Violetin liinan polulla on ripaus farkkukankaan sinistä. Isosena ollessani rippikoululaiset usein siunattiin vanhempien vierailupäivänä Jouko Mäki-Lohiluoman laululla: ”Niin farkkukansa lähtee taas ulos koloistaan…, Herra siunatkoon teitä, Herra varjelkoon teitä”.

Violetin liinan keskellä on risti. Risti on jäänyt mieleeni Honkiniemen päärakennuksen yhteydessä olleesta vanhasta kappelista. Sen alttariristin äärellä olen 15-vuotiaana rippikoululaisena toiminut ensimmäisen kerran jumalanpalveluksen liturgina.

Alueelle vuonna 2009 rakennetussa kirkossakin on alttarilla risti. Lisäksi risti on kiinnitetty kirkon keskihirteen. Ajattelen tuon ristin olevan siunauksen merkkinä, jonka alta käydään alttarin äärelle.

Punainen

Punaisen kalkkiliinan keskellä on kaksi Pyhän Hengen symbolia, kyyhkynen ja tulenliekit. Mieleeni on jäänyt yksi erityinen kesäaamu isosena ollessani. Kävin rannassa pesemässä yön unet kasvoiltani ja silmistäni. Koko muu alue oli aivan hiljainen, mutta lintujen aamusoitto oli jo alkanut. Kuuntelin ruisrääkkää, joka laulullaan koetteli rippikoululaisten unta, tai toisinpäin. Samalla katselin vesilintuja, jotka sulavasti lensivät aivan vedenpintaa viistäen.

Valkoinen

Valkoisessa kalkkiliinassa hehkuvat Honkiniemen auringonnousut ja -laskut sekä järven yllä leijuva aamun utu ja illan viileydestä järvellä viipyilevä usva. Keltasävyinen polku kertoo myös viestiä Jumalan ikuisesta valosta, joka ei sammu milloinkaan.

Polun keskellä kukkii lähimaastossa kasvava metsätähti ja puolukka. Kukkakuvio on samalla kuin Marian lilja tai Jeesusta suvivirressä kuvaava Saaronin lilja. Näen kukkakuvion myös kuin kruununa, joka on Kristuksen kuninkuuden vertauskuva. Kiitos ja ilo kätkeytyvät tähän liinaan.

Nämä luontoa kuvaavat uudet kalkkiliinat otetaan käyttöön rippikoulukesän alkaessa. Toivon, että Honkiniemen leiripoluilla edelleen kukin voi olla ammentamassa elämäänsä uskoa, toivoa ja rakkautta.

Artikkeli Kalkkiliinoissa uskon ja elämän polut julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.