Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa

” Uskonnoissa ja niiden ulkopuolella on monia käsityksiä siitä, mitä uskonto on ja mitä se ei ole – mitä uskonnon piiriin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tämä tekee uskontojen kohtaamisesta sekä haasteellista että antoisaa”, sanoo Timo-Matti Haapainen. Hän aloitti syyskuussa uskontojen kohtaamisen asiantuntijan tehtävässä kirkon ulkoasiain osastolla. Kirkkomme Lähetys kyseli hänen mietteitään uusien haasteiden edessä.

Suomalainen lähetystyö ja historian muutosagentit

Maailman lähetysneuvoston (Council for World Mission) aikakauslehti Insight julkaisi kesäkuussa teemanumeron rasismista (Silent No Longer: The Roots of Racism in Mission. Peter Cruchley. Insight 6/2020 s. 19-24) . Yksi artikkeleista koski yhden neuvoston perustajan, Lontoon lähetysseuran (London Missionary Society) suhdetta orjuuteen. Esiin nousi se, miten orjuuskysymykseen heijastui brittiläinen luokkayhteiskunta ja se tosiasia, että osalla järjestön johtajista oli itsellään orjia. Käytännön lähetystyöntekijöitä kehotettiin vaikenemaan orjien asemaa ja oloja koskevista kannanotoista. Sen sijaan heitä neuvottiin tarjoamaan orjille uskonnon tuomaa lohtua. Tutkija ja tietokirjailija Olli Löytty on perehtynyt kirkkomme lähetystyön varhaisvaiheisiin Ambomaalla eli Pohjois-Namibiassa. Kirkkomme Lähetys kysyi häneltä, millaisia ajatuksia Insightin artikkeli hänessä herättää.

Kaksiteräinen miekka

Heprealaiskirjeen sanat muistuttavat siitä, että Jumalan sana on elävää. Luen tämän suorana viittauksena Kristuksen persoonaan. Meidän tehtävämme on kutsua ihmisiä lähemmäksi tätä Sanaa isolla alkukirjaimella, muodostamaan henkilökohtainen suhde Kristukseen. Se tuskin onnistuu viiltämällä tai lyömällä.

”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”

Tuleva pyhä on Kirkastussunnuntai. Pääsiäisestä on kulunut yli sata päivää, Kristuksen ylösnousemuksen riemu voi tuntua haihtuvan. Päivän evankeliumitekstissä Jeesuksen ulkomuoto alkaa hohtaa jumalallisella kirkkaudella ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Isä kehottaa kuuntelemaan Poikaansa.

Lähetystyöntekijä korona-aikana: haikeina, mutta toiveikkaina

Lähetysyhdistys Kylväjä työskentelee Norjan luterilaisen lähetysliiton (Norsk Luthersk Misjonssamband) kumppanina Etiopian Mekane Yesus -kirkon työyhteydessä. Korpit on yksi sinne lähetetyistä perheistä. Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen haastatteli heitä täällä Suomessa.

Satuttaako rakkaus?

Satuttaako rakkaus? Tekeekö rakkaus jotain, joka koskee? Siitäkö on kysymys, kun perhe ei enää jaksa yhden jäsenen alkoholismia, väkivaltaisuutta tai muunlaista itsekkyyttä? Onko se rakkautta, että toinen jätetään yksin ja annetaan maistaa katkeraa kalkkia?

Iloa yhteistyöstä, ystävyydestä ja kumppanuudesta jo 150 vuotta

9. heinäkuuta on kulunut 150 vuotta siitä, kun ensimmäiset Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyöntekijät saapuivat Namibian pohjoisosaan, Ambomaalle. Siitä alkanut yhteistyö, ystävyys ja kumppanuus ovat kantaneet sekä kirkkojen että valtioiden välillä. Tässä kaikessa mukana on saanut olla myös Päivi ja Sakari Löytty. Koronan takia he ovat toistaiseksi kotimaassa. Tässä heidän ajatuksiaan.

Peruskallion varassa

Monet ihmiset puhuvat Jeesuksesta ja tunnistavat hänessä jotain erityistä, mutta eivät Jeesuksen perimmäistä tehtävää. Kristillisen kirkon erityisyys rakentuu juuri Jeesuksen tunnistamiseen Kristuksena, Jumalan Poikana.

Armahtaisinko?

Lähetystyössä – ja koko kirkon missiossa – on tärkeää se, että toinen kohdataan ihmisenä – ei toisen uskonnon kannattajana tai toisen kulttuurin eksoottisena ilmentymänä. Pahinta on ollut se, kun toinen ja hänen elämäntapansa on tuomittu pahaksi ennen kuin evankeliumi on saanut koskettaa.