1990-luvulla alueen luterilaisten kirkkojen ja ulkomaisten luterilaisten lähetysjärjestöjen johtajat olivat alkaneet keskustella luterilaisen lähetystyön koordinoimisesta Kaakkois-Aasiassa. Tavoitteeksi ei kuitenkaan asetettu pelkästään jo olemassa olevien kirkkojen kasvua, vaan kokonaisvaltainen lähetystyö, jossa yhdistyisivät niin hengellinen, sosiaalinen kuin kasvatuksellinen ulottuvuus.

Vuonna 2002, kaksi vuotta Bangkokissa pidetyn kokouksen jälkeen, perustettiin ”Mekongin lähetysfoorumi” (Mekong Mission Forum) pysyväksi elimeksi koordinoimaan Mekong-joen varrella sijaitsevissa maissa – Kambodžassa, Laosissa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Thaimaassa – tapahtuvaa luterilaista lähetystoimintaa. Siitä ei kuitenkaan haluttu tehdä raskasta rakennetta vaan ennen kaikkea yhteistyöhön perustuva ja sitä edistävä foorumi, jossa alueen maiden luterilaiset kirkot ja niiden ulkomaiset lähetyskumppanit voisivat suunnitella työtä yhdessä, jakaa resurssejaan yhteisiin hankkeisiin alueella ja ohjata omaa työtään suhteessa lähetysfoorumin toimintaan.

Kumppanuutta ja yhteistä oppimista

”Mekongin lähetysfoorumi” ei halua korostaa länsimaista tuotuja lähetyksen rakenteita, vaan sen erityispiirteenä ovat kumppanuuden, kontekstin ymmärtämisen ja keskinäisen oppimisen korostaminen. Se tuo yhteen luterilaisia – ja nykyisin myös muitakin – kirkkoja, lähetysjärjestöjä, teologisia oppilaitoksia ja diakoniatoimijoita Mekong-joen alueella. Sen peruspilari on vuosittainen kokous, jossa kaikki toimijat voivat yhdessä päivittää ja vaihtaa tietoja, asettaa yhteisiä tavoitteita ja vahvistaa yhteistyösuhteita. Kokoukseen on usein liittynyt myös yhteistä koulutusta.

Lähetysfoorumilla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin se haluaa syventää luterilaista identiteettiä alueella, jossa kirkot voivat olla hyvin pieniä vähemmistöjä. Toiseksi, se haluaa vahvistaa kirkkojen johtajuutta kasvatuksen, stipendien ja teologisen koulutuksen avulla. Kolmanneksi, se haluaa lisätä yhteistyötä yli kielellisten, kulttuuristen ja kansallisten rajojen.

Yksi lähetysfoorumin tärkeistä sille muodostuneista tehtävistä on ollut toimia teologisen reflektion paikkana, jossa osanottajat ovat voineet yhdessä miettiä sitä, miten luterilaista kristillisyyttä voidaan parhaiten kontekstualisoida Aasian yhteiskunnissa, joissa on monia uskontoja ja kulttuureja. Juuri tällä hetkellä (2026) käynnissä on alueen kirkoille suunnatun teologisen koulutusohjelman laadinta. Suunnitteilla oleva moduulipohjainen koulutus on tarkoitettu yhtäältä pastoreille ja teologian opiskelijoille, toisaalta maallikkosaarnaajille ja maallikkojohtajille, ja siinä olisi sekä perus- että jatkokurssi.

Toimintaympäristö haastaa kehittämään ja koordinoimaan

”Mekongin lähetysfoorumin” työ on laajentunut teologiasta myös rauhan- ja sovinnontyöhön ja uskontojen väliseen dialogiin. Nämä aiheet nousevat alueen kontekstista, ja ne ovat tärkeitä teemoja Kaakkois-Aasiassa, jossa on paljon etnisiä ryhmiä ja jossa suhteet monen eri ryhmän välillä ovat jännitteiset. Poliittinen epävakaus, valtauskontojen asettamat rajoitukset sekä köyhyys muokkaavat kirkkojen toimintaympäristöä. Lähetysfoorumin tehtävä on sekä koordinoida lähetystoimintaa että antaa tukea ja rohkaista kirkkoja toimimaan konfliktien, väestön pakkosiirtojen ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä.

Lähetysyhteistyöllä on ollut merkitystä ja vaikutusta alueen kirkkojen elämään. Esimerkiksi Laosissa on voitu oppia Thaimaan kirkon kokemuksista, ja Kambodžassa syntyneet pienet yhteisöt ovat voineet saada yhdessä koordinoitua tukea monilta kansainvälisiltä kumppaneilta. Tämä työskentely on synnyttänyt Kambodžaan yhden kansallisen luterilaisen kirkon. Yhteydet ja suunnitelmat ovat syntyneet lähetysfoorumin puitteissa.

Lähetysfoorumin toimivuus on pitkälti kiinni  siitä, kuinka sitoutuneita länsimaiset kirkot ja lähetykset ovat toimimaan sen puitteissa sen sijaan että ne panostaisivat suoriin kahdenvälisiin suhteisiin alueen kirkkojen kanssa. Tämä puolestaan vaikuttaa resursseihin, jotka kulkevat lähetysfoorumin kautta yhteisiin hankkeisiin.

Paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit kohtaavat

Lähetysfoorumi on konkreettinen esimerkki siitä, miten maailmanlähetyksessä on tapahtunut ajattelun muutos. Aikaisemmin ajateltiin, että lähetystyö edellytti ja tarkoitti globaalin pohjoisen kirkkojen lähettämiä lähetystyöntekijöitä globaaliin etelään. Tämä ajattelu on vaihtunut enemmän yhteistyötä ja kahdensuuntaisuutta korostavaan toimintamalliin, jossa länsimaisilla lähetysjärjestöillä ja kirkoilla on edelleen tärkeä mutta vähitellen muuttunut rooli.

Nykyisin ajatellaan, että lähetystyö tapahtuu kaikkialta kaikkialle, jolloin korostuvat keskinäinen jakaminen ja jaettu vastuu. Lähetysfoorumin ansiosta alueen pienet luterilaiset kirkot voivat löytää toisensa yhdessä länsimaisten lähetysjärjestöjen kanssa ja toimia yhdessä siellä, missä se on mahdollista. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

”Mekongin lähetysfoorumi” on kehittynyt neljännesvuosisadan aikana yhdeksi tämän päivän luterilaisen lähetysyhteistyön malliksi, joka on mahdollistanut alueellisen työn suunnittelun. Parhaimmillaan se on kuin silta, joka yhdistää paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit.

Artikkeli Miten Aasian luterilaiset kirkon tekevät enemmän lähetysyhteistyötä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Professori Miikka Ruokanen käsitteli esitelmässään globaalin etelän kristillisyyttä, todeten että kristinusko ei ole läntinen uskonto. Globaalin etelän kristillisiin seurakuntiin kuuluu World Christian Databasen tilastojen mukaan 69 % maailman kristityistä. Latinalaisessa Amerikassa kristittyjen määrä on stabiili. Suurinta kasvun arvioidaan olevan Afrikassa ja Aasiassa.

Ruokanen nosti esitelmässään esille globaalin etelän kristillisyyden kasvutekijöiksi vahvan luottamuksen uskonnollisiin totuusväitteisiin, Kristus-keskeisyyden ja pneumatologisen korostuksen, etelän kirkkojen jälkitunnustuskuntaisuuden sekä vahvan lähetyskeskeisyyden.

Globaalissa etelässä kristityt todistavat uskostaan sekä osallistuvat aktiivisesti rajat ylittävään lähetystyöhön ja diakoniaan. Profeetallinen palvelutehtävä samaistuu kaikkien heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamiseen – paremman elämän luomiseksi kaikille. Tämän toiminnan perustana on uudelleen löydetty luomisen teologia: Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten ääretön arvo sekä kiitollinen, aktiivinen vastuu Jumalan luomakunnasta, Ruokanen tiivisti.

Lähetyksen alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen

Ruotsinkielisessä esitelmässään TT Brita Jern puolestaan tarkasteli suomalaista lähetyskannatusta kirkkohistoriallisesta näkökulmasta. Hän on väitöskirjatutkimuksessaan todennut miten Svenska Lutherska Evangeliföreningin (SLEF) kotimaan lähetysverkostot ovat rakentuneet teologisen, paikallisen ja maantieteellisen identiteetin kautta. Tutkimus keskittyi vuosiin 1963–2000.

Tutkimuksen mukaan lähetystyön suomalaisilla tukijoilla oli vahva luterilainen identiteetti, joka kytkeytyi ruohonjuuritason paikalliseen toimintaan lähetystyön edistämiseksi. Tukijakunnan maantieteellinen identiteetti ilmeni lähetyskannatuksen kohdistumisena omaksi koettuun yhteistyöalueeseen Keniassa.

Brita Jern totesi lähetyskannatukseen vaikuttavien tekijöiden olevan muun muassa lähetysjärjestön uudet yhteistyöalueet, lähetystyöntekijän ja yhteistyöalueen tunnettavuus, konkreettisesti kohdennettu varainkeruu sekä erilaiset kielelliset ja kulttuuriset tekijät, jotka vahvistavat halua tukea yhteistyökumppania.

Esitelmässään Jern toi myös esille, miten alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen. Lähetyskannatuksessa on henkilötasolla siirrytty kollektiivisesta tuesta individualistisempaan tukeen, niin että perinteiset ompeluseurat ja lähetysjuhlat enenevässä määrin korvautvat erilaisilla lähetystyön tukirenkailla sekä kuukausi- ja MobilePay lahjoituksilla. Myös toimintamuodot muuttuvat ja lähetyskahvilat sekä erilaiset lähetyskirppistapahtumat ovat tulleet suosituiksi, Brita Jern totesi.

Ekoteologian kehitys muistuttaa kristillisestä vastuusta

Teologian ja uskonnontutkimuksen päivien aikana lähetyksen sessioissa käsiteltiin myös ekoteologian nousua ja sen kehitystä Kirkkojen maailmanneuvostossa. Aihetta käsitteli dosentti Jaakko Rusama. Kirkkojen maailmanneuvoston teologinen ja ekumeeninen työskentely on liittynyt keskeisesti oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyteen ORLE-prosessin kautta.

Luomakunnan eheys nousi ensimmäistä kertaa ohjelmalliseksi teemaksi Vancouverin yleiskokouksessa vuonna 1983. Ekologinen näkökulma liitettiin osaksi kirkkojen yhteistä tehtävää, johon kuuluvat kamppailu köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan, sotia ja rakenteellista väkivaltaa vastaan sekä taistelu ympäristön tuhoutumista vastaan.

Rusama totesi esitelmässään, että ekoteologia ei ole vain ympäristökysymys, vaan kokonaisvaltainen teologinen näkökulma. Ihmisen tehtävä on hoitaa – ei hallita – luomakuntaa. Synti ilmenee ekologisena väkivaltana ja luonnon riistona, joka haastaa meitä mielenmuutokseen. Kirkkojen maailmanneuvoston ORLE – prosessin jatkuminen ekoteologiassa kutsuu meitä yhteiseen vastuun, oikeudenmukaisuuteen, kirkon uudistumiseen ja Globaaliin solidaarisuuteen.

Todistus, ykseys ja palvelu Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiassa

Sessioiden aikana käsiteltiin myös Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiaa. Aiheesta luennoi TT Ida Heikkilä. Todistus, ykseys ja palvelu ovat olleet keskeisiä käsitteitä ekumeenisen liikkeen alkuvaiheista lähtien. Ennen Kirkkojen maailmanneuvoston New Delhin yleiskokousta vuonna 1961 ekumeenisen liikkeen ykseyteen pyrkivä työskentely ja missiologinen työskentely olivat pitkälti eriytyneitä. New Delhissä vakiintui ajatus siitä, että ykseys ei ole itsetarkoitus vaan palvelee kristillistä todistusta. Jos kirkot ovat erimielisiä ja riitelevät keskenään, niiden todistus ei ole uskottava, Heikkilä totesi.

Heikkilä nosti esitelmässään esille, miten Kirkkojen maailmanneuvoston asiakirja Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (1982) esittää todistuksen, ykseyden ja palvelun limittäisinä ja lomittaisina todellisuuksina, joita ei voi täysin erottaa toisistaan. Asiakirja palauttaa hänen mukaansa kristillisen todistuksen keskiöön evankelioimisen. Palvelu ymmärretään rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden vastustamisena ja asettumisena sorrettujen puolelle.

Kirkkojen maailmanneuvoston viimeisin lähetysasiakirja Together towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes(2012) nojaa myös vahvasti perinteiseen todistuksen, palvelun ja ykseyden kolmijakoon. Esitelmässään Heikkilä nosti esille asiakirjan korostuksen liittyen Pyhän Hengen rooliin sekä painopisteen muutoksen, jossa ykseys mainitaan ennen todistusta ja palvelua.   

Teologian ja uskonnontutkimuspäivät kokosivat Helsingin yliopiston kampukselle yli 400 osallistujaa. Tapahtuman pääpuhujat olivat apulaisprofessori Tore Johansen (VID Specialized Univerity, Norja); professori Kristina Stoeckl (LUISS Guido Carli-yliopisto, Rooma) ja professori Elisa Uusimäki (Århus universitet, Tanska).

Artikkeli Lähetys mukana Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kokonaiskirkon uuden strategian laatiminen vuodelle 2027–2032 aloitettiin keväällä 2025, jolloin kirkkohallituksen täysistunto asetti projektille ohjausryhmän ja työryhmän. Strategian laatimiseen on kutsuttu mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet neljän strategiawebinaarin ja niihin liittyvien työpajojen kautta.

Kirkon lähetystyön toimikunta, joka on piispainkokouksen nimeämä ja sen alainen toimikunta, päätti kokouksessaan viime joulukuussa osallistua aktiivisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uuden strategian työstämiseen. Nyt takana on jo kaksi lähetystyön tiimoilta järjestettyä omaa strategiatyöpajaa. Kesäkuun alussa kirkon lähetystyön toimikunnan valitsemat edustajat kokoontuvat kolmanteen ja viimeiseen webinaariin.

Mukana ovat olleet muun muassa some- ja verkkotoimittaja Menni Nousiainen Espoon hiippakunnasta sekä lähetystyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Matti Mäkinen Tampereen hiippakunnasta. Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöt ovat olleet kattavasti mukana työskentelyssä ja näky on ollut yhteinen – uudessa strategiassa tulisi mainita rohkeasti lähetystyö, kirkon missionaarinen olemus ja huomioida globaalin kirkon ulottuvuus.

Lähetys ja ykseys, missio ja ekumenia, ovat kirkon kaksi tukijalkaa. Kirkko on missionaarinen, ja kirkko on yksi. Siksi lähetystyön tulisi näkyä kirkon strategiassa, muistuttamassa kirkon missionaarisuudesta nousevasta perustehtävästä, tiivistää Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko.

Hän jatkaa, että lähetystyö voisi konkretisoitua fokusoinnilla seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden lähetystiedon lisäämiseen ja maahanmuuttajatyön merkityksen korostamiseen.

Strategia ei voi olla liian Suomi-keskeinen

Keskustelut lähetysyön strategiatyöpajoissa ovat toistuvasti tuoneet esille kristinuskon globaalin ulottuvuuden. Strategia ei saa olla liian Suomi-keskeinen, koska kirkkomme on osa maailmanlaajaa kristillistä perhettä.

Tästä muistuttaa myös Kirkkohallituksen tarjoama strategiawebinaarien aineisto, jossa Luterilaisen maailmanliiton teologian, lähetyksen ja oikeudenmukaisuuden osaston johtaja Sivin Kit muistuttaa kirkon globaalista olemuksesta. Toinen aineistossa esille tuleva tärkeä näköala on evankelioinnin merkitys osana kristillistä perinnettä.

Nykyisessä Ovet auki. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026-dokumentissa lähetystyö on kirkkolakia mukaillen ollut selkeästi sanoitettuna kirkon keskeisenä tehtävänä.

Kirkon lähetystyön toimikunnan näkökulmien esiintuominen on erityisen arvokasta, koska edustajat tulevat kaikista kirkon hiippakunnista ja he ovat hyvin perillä omien hiippakuntiensa lähetystyön tilanteesta, toteaa Jukko. Järjestöjen erityisosaaminen tulee puolestaan ennen kaikkea kansainvälisestä työstä maailmalla.

Näiden kahden näkökulman – kotimaisen ja ulkomaisen – yhdistäminen ja maailmanlähetyksen kokonaistilanteen ja kehityssuuntien esiintuominen ovat kirkon lähetystyön toimikunnan erityisosaamista, jota kellään muulla elimellä ei Suomen ev.-lut. kirkossa ole. Siksi toimikunnan esiin nostamia aiheita olisi hyvä saada strategiaan mukaan, Jukko toteaa.

Lähetystyö tuo toivon näkökulmaa muutoksien keskellä

Yllättävät sodat ja konfliktit, samoin kuin monet luonnonkatastrofit sekä samaan aikaan tapahtuvan ilmastonmuutoksen aiheuttamat seuraukset vaikuttavat monin tavoin lähetystyön toteuttamiseen nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Vaikka lähetystyössä tapahtuu kaiken aikaa muutoksia ja toimintaympäristö muuttuu nopeasti, lähetystyö tapahtuu aina toivon näkökulmasta. Kriisit ovat nimittäin aina myös mahdollisuus johonkin uuteen, Jukko toteaa.

Lähetys on liike, joka menee eteenpäin. Yksikään strategia ei siksi pysty sitä tarkoin kuvaamaan. Se, mikä tänään on todellisuutta, voi jo huomenna olla muuttunut. Ehkä kirkon strategiankin aikajänne voisi olla lyhyempi, Risto Jukko pohtii.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi strategia astuu voimaan vuonna 2027. Strategiaa työstetään vielä loppukevään ja kesän aikana. Kirkon lähetystyön toimikunnan ja lähetysjärjestöjen lisäksi strategiatyöskentelyyn on luonnollisesti osallistunut aktiivisesti seurakuntien edustajia tahoillaan ympäri Suomen.

Jos haluat pitää oman strategiatyöpajan ennen prosessin päättymistä, löydät siihen ohjeet ja tarvittavat tiedot täältä:  Kirkon strategia 2027–2032 – EVL Plus. Uusi strategia on tarkoitus hyväksyä kirkkohallituksen täysistunnossa syyskuussa 2026.

Artikkeli Kirkon lähetystyön toimikunta ja lähetysjärjestöt aktiivisesti mukana kirkon käynnissä olevassa strategiaprosessissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetysportaali – kaikki tieto yhdessä paikassa

Työhön tullessani huomasin, että seurakunnan lähetyskohteita oli hyvin paljon, mikä teki kokonaisuuden hahmottamisesta vaikeaa. Sama haaste koski myös muita työntekijöitä. Ratkaisuksi päätimme luoda lähetysportaalin, joka kokoaa kaiken tiedon yhteen paikkaan. Portaalissa kokoaa yhteen:

• ajantasaiset tiedot nimikkoläheteistä ja lähetyskohteista
• kuvat, videot ja kirjeet kentältä
• lähetyspiirien ja -tapahtumien materiaalit
• rukousaiheet ja ajankohtaiset päivitykset

Alustaksi valittiin Weebly, jonka avulla loimme sivuston nimikkokohteista, lähetyspiireistä, lähetyskahvilasta ja lähetyskirpputorista. Osa kohteista toimii alueilla, joissa turvallisuussyistä tieto ei voi olla julkista. Siksi portaali on salasanan takana ja tarkoitettu vain työntekijöille. Työntekijöille on myös oma WhatsApp-ryhmä, jossa ilmoitamme uusista päivityksistä.

Olemme huomanneet, että seurakuntalaisia kiinnostavat erityisesti ihmiset. Siksi olemme valinneet nimikkokohteiksi perheitä ja pariskuntia, jotka kertovat aktiivisesti elämästään ja työstään kentällä.

Suoralähetykset työntekijäkokouksissa

Joka kuukausi pidettävissä työntekijäkokouksissa on mukana 10 minuutin suoralähetys yhdestä lähetyskohteestamme.  Kerromme itse yhdestä kohteestamme kuvien ja viimeisimpien uutisten kera, kutsumme nimikkolähetin työntekijäkokoukseemme vierailulle tai otamme Teams-yhteyden esimerkiksi Afrikkaan ja haastattelemme lähettejä heidän omassa ympäristössään.

Suoralähetyksissä:

• työntekijät voivat esittää kysymyksiä
• kuulemme tuoreimmat kuulumiset kentältä
• rukoilemme ja siunaamme lähetit yhdessä

Vuodesta 2025 alkaen seurakunnan eri työalat ovat valinneet omat lähetyskohteensa ja kertovat niiden kuulumisista vuorollaan. Mukana ovat varhaiskasvatus ja perhetyö, aikuistyö, kirkkomusiikki, diakoniatyö ja nuorisotyö. Muiden kohteiden esittelyistä vastaa lähetystyö.

Lähetystyö osana seurakunnan arkea

Pienet, konkreettiset teot ovat tehneet lähetystyöstä koko seurakunnan yhteisen asian. Kun työntekijät tietävät, mitä lähetystyö on ja mitä kohteita tuemme, he voivat luontevasti liittää sen osaksi omaa työtään. Tästä esimerkkeinä:

• Varhaiskasvatus on tehnyt lähetysaiheisen korttipelin, jota pelataan kerhoissa ja kouluissa.
• Majataloilloissa vierailee lähettejä eri puolilta maailmaa.
• Messuissa nostamme esiin nimikkokohteita ja kerromme ajankohtaisia kuulumisia.

Lähetystyö kutsuu meitä yhteyteen, rukoukseen ja vastuuseen – ja ennen kaikkea näkemään, miten Jumalan työ kantaa yli rajojen.

Artikkeli Korttipelistä majataloiltoihin – lähetystyö on Lempäälässä kaikkien yhteinen juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Todistaminen muistina ja kertomuksena

Läpi Raamatun kulkee juonne muistamisesta ja muistin välittämisestä. Vanhassa testamentissa muistamisen keskeinen tapahtuma oli vapautus orjuudesta. ” Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois.”

Uudessa testamentissa muistaminen liittyy samalla tavalla Jumalan ja Jeesuksen tekoihin, mutta myös empatiaan. ”Muistakaa vangittuja kuin olisitte itsekin vankilassa. Muistakaa kidutettuja kuin olisitte itse heidän nahoissaan.” (Hepr. 13:2) Paavali kehottaa muistamaan hänen työtään evankeliumin eteenpäin viemisessä ja toisaalta kaikkia sisaria ja veljiä eri seurakunnissa.

Muistaminen on kertomista, tarinointia ja julistamista. Evankeliumin sanallista esillä pitämistä ja sen voiman välittämistä tekojen kautta. Ennen kaikkea tulee kuitenkin muistaa ylösnousemuksen todellisuutta. Siitä käsin avautuvat monet näkökulmat kristittynä elämiseen eli opetuslapseuteen.

Todistaminen seurakunnan elämäntapana

Ylösnousemuksen muistaminen synnyttää toivon, joka ylittää pelon, kyynisyyden ja väkivallan. Meidät on kastettu Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan, mutta myös ylösnousemukseen. Tämä muuttaa meitä ja elämäämme. Uskossa voimme suuntautua sitä kohti, mitä Jumalan valtakunta parhaimmillaan on jo tässä elämässä: anteeksiantoa, rohkeutta, toivoa ja toisen hyväksi toimimista.

Ylösnoussut ilmestyi ennen kaikkea yhteisölle. Hän osoitti sanojaan myös yksittäisille seuraajilleen, mutta silloinkin osana yhteisöä. Siten meidän todistuksemmekaan ei ole vain yksittäisiä puheenvuoroja, vaan kyse on yhteisöstä, jossa Kristuksen elämä, kärsimys ja ylösnousemus näkyvät yhteydessä, armossa ja palvelussa.

Seurakunta ei elä itseään vaan maailmaa varten. Kristuksen kärsimys meidän puolestamme vie meidät muistamaan ja samaistumaan kaikkien kärsimykseen. Se vie meidän myös toimimaan kaikkien kärsivien puolesta. Siten diakonia on alusta asti ollut oleellinen osa seurakunnan olemusta. Diakonia ei ole vain ammattilaisten ominaisuus, vaan koko seurakunnan. Siitä käsin jokainen voi muistaa, ettei kukaan ole tarpeeton. Tästä Paavali opettaa hienosti 1. kirjeessään korinttilaisille: ”Kristus on kuin ihmisruumis: kokonaisuus, joka muodostuu monesta eri jäsenestä. Meidät kaikki on kastettu samassa Hengessä yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita. Kaikki me olemme juoneet samaa Henkeä.”

Vahvin tämän yhteyden, muistamisen ja todistamisen tapahtuma on ehtoollisen vietto. Siinä Kristus antaa itsensä meille ja meitä varten. Ateria lahjoittaa anteeksiannon ja yhdistää meidät paitsi Kristukseen, myös kaikkiin pyhiin kaikkina aikoina. Ehtoollinen muistuttaa Jumalan teosta Jeesuksen ristinkuoleman ja hänen ylösnousemuksensa kautta.

Todistaminen haavoittuvuudesta käsin

Risti on luterilaisille erityisen tärkeä juuri ristinteologian takia. Usko ei ohita kärsimystä, vaan käy sen läpi ja saa siihen uuden suunnan. Epätoivo ei ole toivosta luopumista, vaan toivoa, joka näkee mielekkyyden ja tarkoituksen siinäkin, missä ilman uskoa on vaikea jaksaa.

Risti ei tuota ylösnousemusta eikä kärsimys jalosta. Ylösnousemus on ihme. Se ei pakene kärsimystä haavekuviin tai turhaan lohdutukseen. Ylösnousemuksen voima on suurimmillaan heikkoudessa. Se todistaa Jumalan voimasta ja hänen antamistaan mahdollisuuksista.

Siksi nykyisin on alettu puhua evankeliumista, joka nousee marginaaleista. Liian usein evankeliumimme on voitokkaiden evankeliumia: ”olin suuressa ahdingossa, mutta selvisin ja siksi todistan”. Tämän sijaan rististä ja haavoittuvuudesta nouseva evankeliumi todistaa toisin: ”suuressa ahdingossa käännyn Jumalan puoleen – vaikka olen kaiken kauheuden keskellä, tiedän etten ole yksin. Kärsivä Kristus on minun kanssani.”

Tähän sisältyy myös sen muistaminen, että lunastus ja vapautus ei koske vain ihmistä. Myös luomakunta odottaa tätä Jumalan lasten vapauteen pääsemistä. ”Meillä on toivo pelastuksesta. Mutta toivo, jonka voi jo nähdä toteutuneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoisi tulevaksi sitä, mikä on jo näkyvissä! Sen sijaan toivomme sitä, mitä emme näe. Odotamme sitä malttamattomina mutta kärsivällisinä.” (Room. 8:24–25)

Todistaminen rakkauden ja palvelun tekoina

Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Hän kietoo valtakunnan ja todistamisen yhteen kutsumalla opetuslapsia elämään nöyrästi ja palvellen, rakastamaan vihollisia, kantamaan toisten taakkoja, etsimään oikeudenmukaisuutta ja sovintoa. Nämä eivät ole pelastuksen ehtoja vaan Jumalan valtakunnan voimaa, joka tulee näkyväksi elämässä. Näistä voi puhua ja näitä toteuttaa, sillä olemme saaneet anteeksi ja Jeesus on meidän kanssamme. ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21)

Kristitty todistaa ylösnousemuksesta elämällä toivon varassa, odottamalla uutta maailmaa ja toimimalla sen merkkien puolesta jo nyt.

Artikkeli Kun koko elämä todistaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetystyöhön liittyvistä haasteista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessakin Jumalan ”Henki jatkuvasti uudistaa ja elävöittää seurakuntia”. Yksi mahdollisuus tähän on seurata maailmanlähetyksen kehitystä ja antaa sitä kautta maailmanlaajojen lähetysnäkymien vaikuttaa oman seurakunnan lähetysajatteluun ja -käytäntöön. Tällöin korostuu se, että lähetys kuuluu jokaiselle kristitylle, koska jokainen seurakunnan jäsen on kasteessa saanut kutsun todistajan tehtävään. Tätä kasteen ulottuvuutta ja siihen liittyvää todistajan tehtävän merkitystä ovat viime vuosina painottaneet lähes kaikki maailmanlähetyksen suuret toimijat. Suomen ev.-lut. kirkon jäsenillä on kasteessa saatu kutsu osallistua lähetystyöhön. Kun näin tapahtuu, lähetyksen Henki pääsee ”uudistamaan ja elävoittämään” niin yksittäisten kristittyjen kuin seurakuntienkin elämää.

Lähetysteologian suuri oivallus

Willingenin lähetyskonferenssista 1952 alkaen lähetysteologian suuri oivallus on ollut se, että lähetys on Jumalan lähetys (missio Dei). Käsitettä on myös haastettu, mutta kritiikki ei ole kumonnut tai tehnyt tyhjäksi sen perusajatusta siitä, että lähetys kuuluu viime kädessä kolmiyhteiselle Jumalalle – Isä, Poika, Pyhä Henki – ennemmin kuin kirkoille tai erilaisille organisaatioille.

Kirkko tai lähetysjärjestöt tai mitkään organisaatiot eivät siis ”omista” lähetystä vaan se kuuluu Jumalalle, jonka ominaisuuksiin kuuluu lähetys. Lähetys on rakkauden liikettä ihmiskuntaa ja luomakuntaa kohtaan. Se, että lähetys on Jumalan lähetystä ja että Jumala on lähetyksen Jumala ja rakkaus (1. Joh. 4:8b), saavuttaa huipennuksensa Jeesuksessa ristillä. Isä lähettää Pojan maailmaan, Isä (ja Poika) lähettää Hengen, Poika lähettää seuraajansa, Henki perustaa seurakunnan ja vahvistaa ja varustaa Jeesuksen seuraajat todistajan tehtävään.

Kaikki tämä kuuluu suureen elämän liikkeeseen, joka jatkuu ja on tälläkin hetkellä käynnissä maailmassa, joskus näkyvämmin, joskus näkymättömämmin. Mahdollisuus osallistua tähän liikkeeseen on suuri etuoikeus ja kunnia, armo ja lahja, joka perustuu kasteessa saatuun todistajan tehtävään.

Todistus liittyy kiinteästi Jumalan pelastavaan toimintaan maailmassa. Se on sekä julistamisen että diakonisen palvelun muodossa todistamista siitä, että Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Herra. Siihen kuuluu myös rauhan ja sovinnon rakentaminen. Kristilliseen todistukseen ja lähetystyöhön sisältyy myös marttyyrikuoleman mahdollisuus (Ilm. 6:9). Kristittyjen marttyyrien verta onkin verrattu [kirkon] siemeneen (kirkkoisä Tertullianus, n. 155–220).

Instituutioista kumppanuuteen

Monia erilaisia tulevaisuuden näkemyksiä on esitetty 2000-luvun lähetystyöstä ja sen piirteistä, osa jo oikeaan osuneita, osa hieman varjoon jääneitä. Yksi tärkeimmistä näkemyksistä liittyen tämän päivän lähetystyöhön esitettiin itse asiassa jo toista sataa vuotta sitten Edinburghin maailmanlähetyskonferenssissa 1910. Siellä intialainen V. S. Azariah lausui seuraavat sanat konferenssin lähes kokonaan eurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille osanottajille, joita oli yli 1200: “Kaikkina aikoina Intian kirkko tulee osoittamaan kiitollisuutta ja todistamaan lähetystyöntekijöiden sankarillisuudesta ja itseään säästämättömästä vaivannäöstä. Te olette antaneet omastanne voidaksenne antaa ruokaa köyhille. Te olette antaneet ruumiinne poltettavaksi. Me pyydämme myös rakkautta. Antakaa meille ystävyyttä.”

Jotain on tapahtunut reilussa 100 vuodessa, kun tänä päivänä hyvin monet lähetykseen sitoutuneet kirkot, lähetysjärjestöt ja lähetyksen toimijat painottavat ystävyyttä, vieraanvaraisuutta ja kumppanuutta maailmanlaajassa lähetysliikkeessä enemmän kuin instituutioita, byrokratiaa tai hallintoa. Azariahin sanat ovat edelleen täysin ajankohtaisia tämän päivän kristityille. Universaalilla kirkolla ja maailmanlähetyksellä on nimittäin edelleen vaikeuksia nähdä ja elää todeksi yhtä kristillisen uskon keskeisintä osaa: kristittyjen ykseyttä ja keskinäistä rakkautta (Joh. 13:34–35; 17:11, 21–23).

Kuka tekeekään työt?

Maailmanlähetyksen parissa on suuri joukko kulttuurirajat ylittäneitä lähetystyöntekijöitä (yli 450 000). Kuitenkin, vaikka heidän lukuunsa lisätään kaikki kristillisissä kirkoissa, järjestöissä tai verkostoissa työntekijöinä toimivat ihmiset, he ovat yhteensä noin 1 % maailman kaikista kristityistä, ja loput 99 % ovat ns. ”maallikoita”, seurakuntien ja kirkkojen rivijäseniä. Juuri heidän mukaan saamisensa maailmanlähetykseen on ratkaisevan tärkeää, ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkin jo määrällisesti heitä on 99 kertaa enemmän kuin kristinuskon ”ammattilaisia”, kun suhde on 99–1. Toiseksi, kristillinen todistus Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja evankeliumin muuttavasta voimasta on uskottavampi, kun sen antaa joku, joka ei leipätyökseen toimi uskonnollisen yhteisön palveluksessa. Ja kolmanneksi, kirkkojen ja seurakuntien jäsenet toimivat monissa hyvin erilaisissa ympäristöissä, joihin lähetystyöntekijöillä tai pastoreilla saattaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta päästä, ja tuollaisissa ympäristöissä toimivilla kristityillä on luonnollisella tavalla mahdollisuus olla todistajina siitä, että evankeliumin sanoma kuuluu yhtä hyvin niihin ympäristöihin kuin kirkkoihin ja kappeleihin.

Paikallinen jumalanpalvelusyhteisö on se paikka ja tapahtuma, jossa kristittyjä rohkaistaan ja varustetaan toimimaan evankeliumin hyväksi omissa ympäristöissään. Lähetys nousee seurakunnan keskuudesta, sen rukouksista ja jumalanpalveluselämästä.

Globaalin etelän painoarvo

Toisena tärkeänä maailmanlähetyksen piirteenä 2000-luvulla voidaan mainita globaalin kristinuskon demografinen muutos, kun yli 2/3 kaikista maailman kristityistä asuu ns. globaalissa etelässä. Vuonna 1900 noin 18 % kristityistä asui Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa, kun vastaava luku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli yhteensä 82 %.

Tänä vuonna maailmassa arvioidaan olevan n. 2,67 miljardia kristittyä, joista asuu globaalissa etelässä 69 % ja globaalissa pohjoisessa 31 %. Yleisesti voidaan todeta, että etelässä kirkot jatkavat kasvamista, pohjoisessa sen sijaan perinteisten kirkkojen jäsenmäärän väheneminen jatkuu. Esimerkkinä tästä kehityksestä mainittakoon, että maailman suurimmat luterilaiset kirkot ovat tänä päivänä Afrikassa.

Kyseessä on suurempi muutos kuin Suomessa ehkä tiedostetaan tällä hetkellä, koska se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan Suomen kristillisyyteen, globaaliin kristinuskoon ja maailmanlähetykseen tulevina vuosikymmeninä monin tavoin. Se vaikuttaa jo nyt kristinuskon itseymmärrykseen ja identiteettiin samoin kuin ekumeeniseen lähetysteologiaan ja tekee lähetystyöstä kokonaisvaltaisempaa, koska globaalin etelän kristityt elävät usein materiaalisessa köyhyydessä ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnonkatastrofien vaikutusalueella, toisin kuin useimmat globaalissa pohjoisessa elävät kristityt.

Kokonaisvaltainen lähetystyö tarkoittaa samanaikaista evankeliumin julistamista ja sen sanoman todeksi elämistä. Se ei tarkoita niinkään julistamisen ja palvelun esiintymistä rinnakkaisina tapahtumina, vaan sitä, että julistamisella on aina myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska se kutsuu ihmisiä katumukseen ja rakastamaan lähimmäisiä, mikä johtaa muutokseen myös yhteiskunnallisesti. Samoin evankeliumista nousevalla palvelulla ja yhteiskunnallisella osallistumisella on väistämättä julistuksellisia vaikutuksia, koska ne ovat todistusta evankeliumin muuttavasta voimasta ja Jumalan armosta Kristuksessa.

Kristinuskon demografisen painopisteen siirtyminen globaaliin etelään tarkoittaa myös sitä, että ne, joita ennen pidettiin reuna-alueilla tai lähetysalueilla olevina marginaaliryhminä, ovatkin nyt lähetyksen keskeisiä toimijoita. Tästä ilmiöstä Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysasiakirja toteaa: ”Lähetyksen toimijoita ovat vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävät ihmiset. Heillä on profeetallinen tehtävä, joka julistaa kaikille kuuluvaa yltäkylläistä elämää. Yhteiskunnan syrjäytetyt ihmiset ovat Jumalan lähetyksen ensisijaisia kumppaneita.” (#107).

Paikallisuus on globaalia

Maailmanlaaja lähetystyö näyttää 2000-luvulla painottavan paikallistasoa mutta globaalissa kehyksessä, ja nykyiset viestintävälineet mahdollistavat kaukanakin vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävien kristittyjen osallistumisen yhteiseen oppimisen ja toimintaan – jos heille annetaan siihen tilaisuus. Tämä on globaalin pohjoisen kristillisyyden mahdollisuus ja haaste.

Suomessa paikallistasolla näitä ”reuna-alueita” edustavat mm. maahanmuuttajakristityt, joiden on ollut usein vaikea löytää tiensä suomalaisiin seurakuntiin. Siihen on monia syitä, mm. molemminpuoliset pelot ja ennakkoluulot. Tämä on johtanut siihen, että monesti maahanmuuttajakristityillä on omia, ns. etnisiä seurakuntia. Ilmiö on yleinen myös muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Maahanmuuttajakristityt eivät ole uusi ilmiö, koska kirkko on alusta asti ollut liikkeellä oleva, vaeltava Jumalan kansa. Tärkeää olisi, että niin suomalaiset kristityt kuin muualta tulleet kristityt muistaisivat Jeesuksen sanan: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35).

Artikkeli Kenen tehtävä on lähetys? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

World Christian Databasen uskontotilastojen mukaan uskonnollisuus maailmassa kasvaa. Vuonna 2025 uskonnollisia ihmisiä oli 88,9 % maailman väestöstä. Ennusteen mukaan lukema tulee kasvamaan vuoteen 2075 mennessä niin, että uskonnollisen väestön osuus on 93,1 %. Uskonnottomien eli ateistien ja agnostikkojen määrän arvioidaan vähenevän nykyisestä 11 % maailman väestöstä niin, että uskonnottomia on vuonna 2075 vain 7 % maailman väestöstä.

Kannattajien mukaan väheneviä ovat buddhalaisuus, Kiinan kansanuskonnot, uususkonnollisuus ja etniset uskonnot. Buddhalaisuuden arvioidaan vähenevän nykyisestä 535,7 miljoonasta 430 miljoonan vuonna 2075. Kiinan kansanuskontojen kannatusmäärä vuonna 2026 on 449 miljoonaa, kun luku vuonna 2075 arvioidaan olevan 354 miljoonaa.

Uususkonnollisuuden kannatus laskee arvion mukaan nykyisestä 68 miljoonasta 58 miljoonaan ja etnisten uskontojen muutos on nykyisestä 912 miljoonasta 716 miljoonaan. Hindulaisuuden arvioidaan kasvavan nykyisestä 1,15 miljardista 1,19 miljardiin. Kasvaviin uskontoihin kuuluu myös juutalaisuus, johon kuuluu vuonna 2026 noin 15,8 miljoonaa ihmistä. Määrän arvioidaan kasvavan 20,4 miljoonaan vuoteen 2075 mennessä.

Uskonnollisesta väestöstä suurin osa koostuu edelleen kristityistä ja toiseksi eniten muslimeista. Kristittyjen lukumäärä kasvaa maailmanlaajuisesti ja vuonna 2026 kristittyjä on 2,67 miljardia, mikä on 147 miljoonaa enemmän verrattuna lukumäärään vuonna 2020. Mikäli nykyinen kehitys jatkuu, kristittyjä on vuonna 2075 arviolta 3,67 miljardia, eli noin 36 % maailman väestöstä. Tutkimuksen mukaan kristittyjen määrä jatkaa kasvuaan Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Oseaniassa.

Myös muslimien määrä kasvaa. Vuonna 2026 muslimien määrä maailman väestöstä on 2,1 miljardia ja vuonna 2075 lukumäärän arvioidaan olevan 3,4 miljardia eli noin 33 % maailman väestöstä. Tulevaisuudessa kristinuskon ja islamin väliset suhteet ovat entistä merkittävämmässä asemassa. Islamin nopeaa kasvua ennakoi suuret perheet ja matala avioitumisikä. Kehitykseen vaikuttavat myös koulutustaso ja sen kehitys. Esimerkiksi Nigeriassa uskontotilanteen odotetaan kehittyvän niin, että muslimien osuus väestöstä vuonna 2075 on 48.4 % kun puolestaan kristittyjen osuuden arvioidaan olevan 47,5 %. Gina A. Zurlo ja Todd M. Johnson arvioivat kehityksen selittyvän sillä, että eteläisessä Nigeriassa asuvien kristittyjen naisten koulutustaso on korkeampi ja taloudelliset mahdollisuudet paremmat kuin muslimeilla pohjoisessa Nigeriassa. Hyvä koulutustaso laskee syntyvyyttä.

Kristinuskon painopiste globaalissa etelässä vahvistuu

World Christian Databasen tilastot vuodelle 2026 osoittavat, että kristillisyyden painopiste globaalissa etelässä jatkaa vahvistumistaan. Vuonna 1900 noin 18 % kristityistä asui Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa, kun vastaava luku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli 82 %. Vuonna 2026 vastaavat lukumäärät ovat etelässä 69 % ja pohjoisessa 31 %. Arvioiden mukaan globaalissa etelässä asuu vuonna 2075 noin 83 % maailman kristityistä samalla kun osuus pohjoisessa on jatkanut laskuaan ollen tuolloin noin 17 %. Ennusteen mukaan 47 % maailman kristityistä asuu vuonna 2075 Afrikassa. Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa asuu ennusteen mukaan kummassakin 17 % kristityistä. Euroopassa kristittyjen osuus kaikista maailman kristityistä on arvion mukaan pudonnut huimasti vuoden 1900 lukemasta, joka oli 68 %, niin että se vuonna 2075 mahdollisesti on vain 10 %.

Tilastot ovat hätkähdyttäviä ja vaikuttavat merkittävästi kristinuskon olemukseen ja identiteettiin, sen teologiseen itseymmärrykseen ja historialliseen kehitykseen. Samalla on kuitenkin muistettava, että ennusteet edellyttävät muuttujien pysyvän samoina. Arviot eivät näin ollen pysty ennakoimaan minkälaisia vaikutuksia sotatoimilla, nälänhädällä, luonnonkatastrofeilla, erilaisilla muuttoliikkeillä sekä syntyvyyden ja kuolleisuuden muutoksilla tulee olemaan tulevaisuuden uskontotilanteen kehitykseen. Ennusteet antavat kuitenkin suuntaviivoja ja välineitä ennakointiin ja nykyhetken päätöksentekoon.  

Zurlon ja Johnsonin tutkimuksen mukaan nopein kristinuskon muutos tapahtuu Bangladeshissa, Iranissa, Algeriassa, Gambiassa, Burkina Fasossa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tilastollisten arvioiden mukaan Kongon demokraattinen tasavalta on vuonna 2075 maa, jossa on eniten kristittyjä maailmassa. Kristittyjä on siellä arviolta 326 miljoonaa. Toiseksi eniten kristittyjä arvioidaan tuolloin olevan Nigeriassa. Kehitykseen vaikuttaa merkittävästi maiden korkea syntyvyys.

Kasvava karismaattisuus ja globaali lähetystyö

Kasvua tapahtuu kaikissa kristillisissä suuntauksissa, vaikka se on erityisen nopeaa evankelikaalisissa ja karismaattisissa piireissä. Katolinen kirkko säilyttää asemansa suurimpana kristillisenä kirkkona. Vuonna 2026 katolilaisia on tilastojen mukaan 1,29 miljardia ja lukumäärän arvioidaan kasvavan 1,52 miljardiin vuonna 2075. Toiseksi eniten vuonna 2026 on helluntailais-karismaattisia kristittyjä – 676 miljoonaa. Heidän lukumääränsä ylittää protestanttisten lukumäärän, joka vuonna 2026 on vajaa 638 miljoonaa. Protestanttisuuden arvioidaan kasvavan vuoteen 2075 niin että suuntauksen kannatusmäärä tuolloin on 1,02 miljardia. Nopeinta kasvun arvioidaan kuitenkin olevan helluntailais-karismaattisessa liikkeessä, joka vuonna 2075 arvion mukaan on katolisen kirkon jälkeen toiseksi suurin kristillinen suuntaus koostuen 1,38 miljardista kristitystä.

Vuonna 2026 noin 51,5 % kaikista kristityistä asuu maissa, joissa on kristitty enemmistö. Lukumäärän arvioidaan laskevan niin että vuonna 2075 vastaava määrä on 48,5 %. World Christian Databasen tilastot kertovat myös tärkeää tietoa globaalin kristillisen lähetystyön tilasta. Vuonna 1900 noin 54,3 % maailman väestöstä oli tavoittamattomia ihmisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia. Lähetystyö on vähentänyt tavoittamattomien määrää merkittävästi. Vuonna 1970 tavoittamattomien osuus oli 44,7 %, vuonna 2000 se oli 30,1 % ja vuonna 2020 luku oli 28,2 % maailman väestöstä. Vuonna 2026 tavoittamattomia on 27,7 % eli 2,3 miljardia. Vaikka lukumäärä on vähentynyt, tavoittamattomia on edelleen merkittävä osa maailman väestöstä. Tavoittamattomien prosentuaalisen määrän arvioidaan vähenevän vuoteen 2075 niin että se tuolloin on 26,9 % maailman väestöstä.

Raamattu on käännetty vuonna 2026 yhteensä noin 2 600 kielelle. Globaalissa mittakaavassa lähetystyöntekijöiden määrä on kasvanut vuodesta 1900 jolloin lähetystyöntekijöitä oman maansa ulkopuolella oli 62 000. Vuonna 2020 lähetystyöntekijöiden lukumäärä oli 425 000 ja vuonna 2026 ulkomailla työskenteleviä lähetystyöntekijöitä on 455 000. Lukumäärän arvioidaan kasvavan niin että se vuonna 2075 on 690 000 lähetystyöntekijää. Globaali lähetystyö on siis edelleen myös oman maan ulkopuolella työskentelyä.

Kansallisia työntekijöitä lähetystyössä on vuonna 2026 arviolta 14 miljoonaa ja lukumäärän uskotaan kasvavan 18 miljoonaan vuonna 2075. Tilastot kertovat myös, että kristittyjä vainotaan edelleen. Vuonna 2026 uskonsa tähden kuolleita kristittyjä arvioitiin World Christian Databasen mukaan olevan noin 900 000. Tilasto on keskittynyt kristinuskon tilastoihin, eikä sen vuoksi huomioi muihin uskontoihin kohdistuvaa vainoa. Vainottujen kristittyjen tilastoja löytyy tämän lisäksi esimerkiksi Open Doorsin tammikuussa julkaisemasta raportista World Watch List 2026.

Syitä uskontojen muutosliikkeille ja vahvistuvalle kristillisyydelle

Globaalit uskontotilastot osoittavat selkeästi uskonnon ja kristinuskon merkityksen ja tärkeän aseman osana modernia yhteiskuntaa. Uskonnot ja kristinusko kiinnostavat. Zurlo ja Johnson selittävät uskontojen kasvuliikkeitä toteamalla, että uskonto voi kasvaa ainoastaan kolmella tavalla: syntyvyyden, kääntymisen tai maahanmuuton kautta. Vastaavasti uskonto menettää kannatustaan vastaavasti kuolemien, kääntymisen ja maastamuuton kautta. Maahanmuutto ja maastamuutto nollaavat toisensa ajan myötä globaaleissa uskontotilastoissa.  

Uskontotilastoja ohjaa tutkimuksen mukaan merkittävästi syntyvyys. Korkeimmat syntyneisyystilastot ovat muslimien parissa – 3,1 lasta per nainen – sekä toiseksi eniten kristittyjen parissa – 2,7 lasta per nainen. Uskonnottomien parissa vastaava luku on 1,7. Tutkimuksen mukaan sekä kristinuskon että islamin kasvu selittyy osittain korkeilla syntyneisyysluvuilla tai syntyvyydellä, joka yhdistyy muihin tekijöihin kuten uskonnon vaihtamiseen. Kristinuskon kasvu Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa 1900-luvulla selittyy Zurlon mukaan suurten lapsiperheiden kääntymisellä kristinuskoon. Kristillisyys on hyötynyt merkittävästi Afrikan nopeasta väestönkasvusta.

Monet uskontotilastoihin vaikuttavat tekijät ovat vaikeasti ennakoitavia. Hyviä esimerkkejä tästä on toiseen uskontoon kääntymiseen vaikuttavat tekijät sekä maahanmuutto ja maastamuutto, joka tapahtuu vaikeasti ennakoitavien sotatoimien tai poliittisten konfliktien ja nälänhädän seurauksena. Kääntymiselle ei ole löytynyt yksiselitteistä prosessikuvausta, joka sopisi kaikkiin kulttuureihin. Sekularisaatio ei Zurlon ja Jonsonin tutkimuksen mukaan seuraa samanlaista kaavaa Brasiliassa ja Intiassa kuin Ranskassa ja Espanjassa. Kuitenkin kääntyminen kristinuskoon on muovannut uskontotilastoita merkittävästi esimerkiksi Afrikassa. Kääntymiseen liittyvää tutkimusta haastaa etenkin lähdeaineiston puute ja vaikeasti koottava data.

Kristinuskon tilastoihin vaikuttaa merkittävästi myös erilaiset muuttoliikkeet. Tutkijat eivät osanneet arvioida ajantasaisesti esimerkiksi vuoden 2015 muuttoliikkeen seurauksia Lähi-idän kristityille, vaan seuraukset havaittiin vasta vuosia liikehdinnän jälkeen. Vuonna 2020 Euroopassa asui lähes 87 miljoonaa maahanmuuttajaa, mikä tarkoittaa lähes 16 % nousua verrattuna vuoteen 2015. Näistä maahanmuuttajista 40 miljoonaa tuli Euroopan ulkopuolelta. Euroopassa asuvista maahanmuuttajista noin 56 % on tilastojen mukaan kristittyjä ja arviolta 18 % muslimeja. Maahanmuutto on samalla selkeästi muuttanut Euroopan uskontotilannetta vahvistaen islamin asemaa. Vuonna 1975 Euroopassa oli alle 2 % muslimeja, kun lukumäärä vuonna 2025 oli 7 %. Vuonna 2075 määrän arvioidaan olevan 13 % maanosan väestöstä. Kristinuskon kannalta merkittävä muuttoliike on kristittyjen maahanmuutto globaalista etelästä sekularisoituvaan pohjoiseen ja länteen. Monessa Euroopan maassa on merkittäviä kristittyjä maahanmuuttoyhteisöjä esimerkiksi Nigeriasta, Ghanasta ja Brasiliasta. Isoja kristillisiä maahanmuuttajayhteisöjä on myös Australiassa ja Persianlahden valtioissa.  

Lähteet:

• World Christian Database:  Status-of-Global-Christianity-2026
• World Watch List 2026  · Serving Persecuted Christians Worldwide
• Gina A. Zurlo & Todd M. Johnson (2026). World Christianity 2026: Anticipating the Future. International Bulletin of Mission Research 50 (1), 14–25.

Artikkeli Maailmanlähetys 2026: Globaalin kristinuskon trendejä ja tilastoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kristinuskon kasvutekijöinä uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus

Puheessaan lähetystyöstä muuttuvassa maailmassa kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja, piispa Jari Jolkkonen nosti esille lähetystyön dynaamisuuden ja kristinuskon kasvutekijät sen historiassa.

Kristinusko on lähetysuskonto – sehän voisi olla toisinkin. Lähetystyössä on ihmisperäisen käännyttelyn sijasta pohjimmiltaan kysymys kolmiyhteisen Jumalan Lähetyksestä, Missio Deistä. Lähetystyön olemukseen kuuluu dynaamisuus ja muutos, piispa Jolkkonen totesi.

Keskeisiksi kristinuskon kasvutekijöiksi sen historiallisessa kontekstissa Rooman valtakunnassa piispa Jolkkonen nosti esille luonnollisen väestönkasvun, suuret perheet ja perhe-etiikan, diakonian keskeisen aseman ja opillisen johdonmukaisuuden.

Nykykielellä sanottuna kristinuskon menestystekijöitä olivat siis uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus. Usko yhteen Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen. Oppi ja diakonia. Todistus ja palvelu. Inklusiivisuus suhteessa eri ihmisryhmiin, eksklusiivisuus suhteessa muihin pelastusteihin, piispa Jolkkonen totesi.

Puheessaan hän loi myös katsausta kristinuskon ajankohtaisiin tilastoihin ja kristinuskon nopeaan kasvuun etenkin Afrikassa. Kristinuskon vuosittaiskasvu 0.98 % ylittää vuosittaisen väestönkasvun 0.88 % mikä tarkoittaa, että kristittyjen suhteellinen määrä kasvaa globaalisti.

Kokonaisvaltaisuutta, valtarakenteiden purkua ja digimissiologiaa

Juhlasymposiumin anti oli monipuolinen. Kommenttipuheenvuorossaan Suomen Lähetysseuran viestintäpäällikkö Mervi Viuhko korosti yhteistyön merkitystä, kokonaisvaltaisuutta ja kolonialististen valtarakenteiden tarkastelua nykyaikana.

Jokainen aikakausi joutuu kysymään, mitä uskollisuus evankeliumille tarkoittaa juuri tässä kontekstissa, ajassa ja paikassa. Tämä kysymys on keskeinen myös tänään, kun elämme monikulttuurisessa, moniuskontoisessa ja globaalisti verkottuneessa maailmassa, Viuhko totesi. Dekolonisoiva lähetysteologia kutsuu kirkkoa kuuntelemaan, oppimaan ja tunnistamaan sen, että kristinuskon todeksi eläminen ei ole yhden kulttuurin tai tradition yksinoikeus. Lähetystyöntekijä on aikanamme tukija ja kumppani yhteisellä matkalla.

Samalla kun lähetystyö päivittyy, myös sen toimintatavat päivittyvät. Viuhko kuvasi miten digimissiologia-käsite kuvaa digitalisaation myötä tulleita mahdollisuuksia lähetystyössä ja tutkimuksessa. Hän muistutti, miten digitalisaatio haastaa lähetystyötä pohtimaan läsnäolon ja kohtaamisen muotoja. Myös digimissiologiassa kysymykset vallasta, saavutettavuudesta ja osallisuudesta ovat keskeisiä.

Ajan merkit – lähetysnäkymiä Raamatussa

Päivä sisälsi paitsi yhteiskunnallisesti relevanttia pohdintaa valtarakenteista ja digitalisaatiosta myös teologista pohdintaa lähetyksestä Raamatussa. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko totesikin aiheen keskeisyyden toteamalla, että Raamattu on se mikä yhdistää meitä lähetystehtävässämme.

Mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Puheessaan otsikolla Discerning the signs of the times: Mission in the Bible Yhdistettyjen Raamattuseurojen seurakuntasuhteiden johtaja brasilialaissyntyinen Rosalee Velloso Ewell luennoi Jeremian kirjan avulla lähetyksen teemoista Raamatussa. Keskeiseksi kysymykseksi nousi: mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Syvällinen ja kiinnostava raamattuluento tiivistyi Rosalee Velloso Ewellin toteamukseen, että vain katsomalla ensin Jeesukseen Kristukseen voimme ymmärtää mitä on olla kristitty ja hyvän sanoman välittäjä meidän aikanamme. Symposiumin aikana oli myös tilaisuus keskustelulle ja kommenteille.

Katse tulevaan – lähetystehtävä jatkuu, vaikka rakenteet muuttuvat

Kirkon lähetystyön keskus elää parhaillaan Kirkkohallituksen organisaatiomuutoksen keskellä. Piispa Jolkkonen totesikin puheessaan, että on ilmeistä, että Kirkon lähetystyön keskus tässä muodossa lakkaa ja tilalle tulee uutta. Keskuksen 50-vuotisjuhla jääneekin sen viimeiseksi. Ihmisten hätä ja avuntarve ei kuitenkaan ole kadonnut tai vähentynyt, päinvastoin. Uutisista voimme lähes päivittäin kuulla miten kehitysavun leikkaukset uhkaavat ennusteiden mukaan ennen vuotta 2030 jopa 9,4 miljoonaa ihmishenkeä, joista 2,5 miljoonaa on alle viisivuotiaita lapsia. Sanoma rakastavasta Jeesuksesta Kristuksesta velvoittaa meitä tulevina vuosina entistä keskitetympään julistukseen ja palveluun.

Artikkeli Kirkon lähetystyön keskus juhli 50-vuotista taivaltaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yksin emme työtä tee, toinen toista tarvitsee

Kirkkoherran tehtävänkuvan hajanaisuus aiheuttaa sen, että suurimman osan aikaa tunnen syyllisyyttä siitä, että lähetystyölle ei jää riittävästi aikaa. Tätä huolta kantoi moni kyselyyni vastannut. Tämä huoli kertoo minulle sitoutuneisuudesta ja halusta toimia lähetystyössä mahdollisimman hyvin ja täysipainoisesti. Haasteena on myös työn rajattomuus, aina voisi tehdä enemmän ja koota lisää varoja lähetystyölle. Työn rajaaminen on hankalaa ja on tehtävä valintoja siitä, mihin aikansa ja voimavaransa kulloinkin käyttää. Joku harmittelee sitä, että lähetystyö kuuluu työnkuvaan, mutta sen tekemiseen ei ole aikaa. On kurjaa, kun on vastuussa jostakin, eikä siihen pysty panostamaan.

Monesti hallinnolliset tehtävät vievät aikaani ja energiaani niin, että ei ole mahdollisuutta kehittää lähetystyön työsaralla uutta tai pohtia pidemmän ajan näkymiä. Samaa kokivat myös monet kyselyyn vastanneet. Kun tietää työparinkin pöydällä olevan pinoittain tehtävää, ei halua häntäkään taakoittaa enempää.

Ajankäyttö koetaan siis ongelmalliseksi, mutta moni on oppinut järjestelemään työtään niin, että ainakin perustason toimintaan riittää aikaa. Yksi vastaajista totesi, että lähetystyö on työjärjestelyjen kärkipäässä. Toinen toteaa: sen ehtii, mitä on suunnitellut. Uuden kehittämiselle pitäisi kuitenkin pystyä järjestämään aikaa. Ehkä pitäisi oppia iloitsemaan siitä, mitä ehtii tekemään.

Täysin yksin onneksi ei tarvitse useimmissa seurakunnissa olla. Rinnalla on esim. jonkin muun työalan ihminen, jonka kanssa voi jakaa ajatuksia. Monella on lähetystön vastuutiimi, johtokunta tai muu tiimi, joka on tukena ja apuna työssä. Yksi vastaaja totesi, että suuria linjoja suunnitellaan yhdessä, mutta jokainen toteuttaa oman alueensa työn yksin. Omassa rovastikunnassamme rovastikuntatiimi on hyvä paikka jakaa ajatuksia, ideoita ja myös huolenaiheita toisten samassa tilanteessa olevien kanssa.

Yleisenä palautteena moni totesi, että seurakunnassa on oltava yksi palkattu työntekijä lähetystyön saralla, sillä taataan parhaiten asian pysyminen kuuluvilla ja näkyvillä.

Omansa hän kokoaa, alttiutta odottaa, heitä kutsuu, herättää, palvelukseen lähettää

Merkitystä on sillä, onko lähetystyö keskeistä tai tärkeää muillekin kuin tehtävään nimetyille seurakunnan työntekijöille. Lähetyksen vastuunkantajat kokevat, että lähetystyötä ei aina arvosteta työyhteisössä; puheissa ja arvoissa merkityksellisyys näkyy, mutta käytännön toimissa arvostus ei aina näy. Lähetystyön läpäisevyys kaikilla työaloilla ei välttämättä aina toteudu ihanteellisella tavalla. Kaivataan yhteistyötä työalojen yli ja läpi. Paikkakunnan pitkät ja vahvat perinteet lähetystyön kannatuksessa, auttaa pitämään lähetystyötä esillä eri työaloilla.

Joissakin seurakunnissa työaloilla on paljon työtä. Lähetystyötä ei ehditä tai pystytä pitämään esillä omalla työalalla (esim. lapsityö) ja silloin tehtävä ja vastuu jää helposti lähetyssihteerille.

Omassa seurakunnassani koen, että innostusta on ja lähetystön merkityksellisyys nähdään. Realiteetti vain on, että jokaisella on omat tehtävänsä, painopistealueensa ja tavoitteensa, joihin sitten lähetystyö sovitellaan tilanteen mukaan. Jos olisi aikaa, laatisin enemmän valmista aineistoa työtovereille eri tilanteissa käytettäväksi. Pyrin vinkkaamaan eri järjestöjen tai toisten seurakuntien sivustoilta huomaamistani materiaaleista ja ideoista työyhteisölle aina, kun sellaisia löydän.

Helposti käyttöön otettavalle lähetystyön materiaalille, toimintaideoille ja -malleille olisi käyttöä seurakunnissa. Kuka perustaisi yhteisen sähköisen lähetystyön ideapankin koko kirkon käyttöön? Sille olisi tarvetta.

Menkää työhön, vainiolla vilja on jo kypsynyt

Huoli siitä, että ymmärrys lähetystyön merkityksestä kapenee, on olemassa. Tätä huolta tuotiin esiin saamissani vastauksissa. Joissain seurakunnissa kannettiin huolta myös työntekijöiden lähetystyön tuntemisesta. Tutkimusten mukaan nuorempien seurakuntien työntekijöiden ja esim. teologian opiskelijoiden joukossa tieto lähetystyöstä on ohentunut. Taustalla saattaa osittain olla myös lähetyksen oikeutuksen kyseenalaistamista. Onneksi esim. ordinaatiokoulutuksissa lähetystyö on yhä ohjelmassa.

Omassa seurakunnassa koen, että työntekijät ovat varsin hyvin perillä lähetystyön perusteista ja merkityksestä osana kirkon olemusta. Seurakuntalaisten kohdalla tieto ja käsitys vaihtelee, mutta toivon, että ainakin jonkinlainen käsitys kaikilla olisi. Aina voisi toki viestiä ja kertoa paremmin lähetystyön kuulumisista.

Lähetystyöstä viestimisessä ongelmaksi koetaan se, että lähetystyöntekijöiden työkaudet ovat lyhentyneet eikä enää välttämättä solmita nimikkolähettisopimuksia vaan kohdesopimuksia. Seurakunnissa koetaan, että lähetystyön kasvot puuttuvat.

Tämän vuoksi työstä viestiminen pitkäjänteisesti ei ole helppoa. On helpompi kertoa tutun henkilön kuulumisista kuin kokonaisesta työalasta. Ymmärrän kyllä ratkaisun siirtyä uudenlaisiin sopimuksiin, mutta en ole vielä oppinut siitä luontevasti kertomaan. Hyvää on se, että työhän aina jatkuu, vaikka tuttu lähetti tuleekin Suomeen. On vain opeteltava kertomaan työstä pitkäjänteisemmin ja laajemmin kuin vain yhden henkilön tai perheen kautta.

Yksi ratkaisu tähän voisi olla paikallisten työntekijöiden laajempi esittely ja viestiminen heidän työnsä kautta. Tähän toki liittyy monenlaisia ongelmia esim. maissa, joissa lähetystyötä tehdään teltantekijätyönä.  Voisiko tätä ajatusta kehittää eteenpäin?

Seurakuntalaisille ja asiasta kiinnostuneille on seurakunnassamme luotu sähköpostilista, Lähetysrinki, jonka kautta kerrotaan lähetystyön kuulumisia ja välitetään nimikkokohteista tulleet kirjeet. Rinkiin voi liittyä kuka tahansa. Lisäksi olen liittänyt vastaanottajiin myös kaikki luottamushenkilöt. Toisinaan lähetän tätä kautta rinkiläisille myös tietoa lähetystyön perusteista ja toteuttamisesta kirkossamme. Uuden valtuustokauden alussa tai kannatussopimusten muuttuessa lähetän ajankohtaisen tiedon siitä, mitä lähetyskohteita talousarviovaroillamme kannatamme.

Joka päivä eteemme avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet

Mikä on lähetystyön asema seurakunnissa tulevaisuudessa? Tähän en pysty vastaamaan, mutta näen monia kysymyksiä ja huolenaiheita, joita esiintyi myös kyselyyni vastanneilla. Moni nosti esiin huolen uusien vapaaehtoisten löytämisestä. Nykyiset vapaaehtoiset ovat jo pitkälle eläkeiässä eivätkä enää kauan ole mukana. Työtä on paljon, mutta työmiehiä vähän ja ne vähätkin vanhenevat, totesi yksi vastaaja.

Omalla paikkakunnallani nuoret lähtevät toisen asteen koulutukseen tai viimeistään sen jälkeen toisille paikkakunnille ja useimmat jäävät sille tielleen. Vaikka lähetystyötä pidetäänkin hyvin esillä nuorisotyössä, eivät tulokset tämän muuttoliikkeen takia juuri näy omassa seurakunnassamme. Toivottavasti lähetystyön asia on jäänyt nuorten mieleen itämään ja toteutuu tekoina sitten siellä uusissa asuinseurakunnissa.

Lähetysmyyjäiset ovat tuoneet toimintaan mukaan työikäisiä ja eläkeiän kynnyksellä olevia ihmisiä. Leipomistalkoot ovat mukava yhteinen tapahtuma, joka ei vaadi jatkuvaa, viikoittaista sitoutumista. Ihmiset osallistuvat nykyään mieluummin yksittäisiin projekteihin kuin säännölliseen toimintaan.

Monelle ajatus kehitysyhteistyöstä tai lapsien auttamisesta on suurempi kannustin tukea lähetystyötä kuin perinteisen seurakuntatyön tukeminen lähetyskohteissa. Liekö taustalla jälleen ajatus lähetystyön oikeutuksesta?

Yksi vastaus, jonka kyselyyni sain, ilahdutti erityisesti näitä tulevaisuuden huolia miettiessäni: ”Koen vahvasti, että lähetyskasvatus ja lähetykseen liittyvä pedagoginen mahdollisuus voisi olla yksi syvä avain kirkon tavoittavaan työhön ja kaikenikäisten uuteen innostukseen osallistua toimintaan: lähetyksen teemoissa on iloa, se on toiminnallista ja saa olla osana globaaleja asioita ja ilmiöitä.”  Ihastuin tähän ajatukseen ja sen sisältämään toiveikkuuteen. Siinä nähdään hienosti lähetystyö kaiken läpäisevänä ja seurakuntaa uudistavana toimintana. Lähetystyöhön panostaminen tuottaa hedelmiä kaikkiin työmuotoihin. Ja lähetystyön ymmärtäminen laaja-alaisesti tekee siitä kaikkien asian.

Kirkon julkaisu Yhteinen todistus 2023 on käsitellyt tätä kysymystä lähetystyöstä, sen asemasta ja merkityksestä hyvin.

Jotkut toivat esiin internetin mahdollisuudet tiedon levittäjänä ja yhteyksien luojana. Skype-yhteydet tuovat kaukana olevat lähetit lähelle ja sitä kautta saadaan ajantasaista tietoa ja rukousaiheita. Erilaisten verkkoyhteisöjen perustaminen voi olla myös yksi tapa pitää lähetystyötä esillä. Ja teknologian kehittyessä löytyy aina uusia mahdollisuuksia.

Lähetystyö on aina Jumalan lähetystä ja Hän kyllä vie asiaansa eteenpäin. Löytyy uutta, löytyy uusia ihmisiä.

Me kaukana ja lähellä olemme yhtä perhettä

Yksin työskentelyn vastapainona ja rinnalla yhteys lähetystyöntekijöihin eri puolilla maailmaa koetaan tärkeänä ja merkityksellisenä. Erilaisissa tapahtumissa ihmisten kohtaaminen on suuri ilo. Seurakunnan muut työntekijät ovat samoin yksi voimavara yksinäisessä työssä.  

Näitä ilonaiheita sanoitettiin mm. näin: ”Saa olla osa ja mukana maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon työssä.” ”Yhdessä tekeminen.” ”Eri taustoista ja kulttuureista olevien ihmisten kohtaamiset.” ”Yhteydet ja ikkuna maailmalle.”

Maailmalta kuullut kertomukset evankeliumin muutosvoimasta ovat motivoivia ja palauttavat samalla työpöydän ääressä ahertavan perusasian ääreen, siihen miksi tätä työtä tehdään. Ilo toisen ihmisen elämän muuttumisesta ja olosuhteiden kohenemisesta tuovat iloa täällä toisella puolella maailmaakin.

Tuomme vaihtopöydälle lahjamme ja puutteemme

Olin perheeni kanssa 1994 alkaen kaksi työkautta Suomen Lähetysseuran työntekijänä Jerusalemissa. Usein kuultu kysymys oli: Mitä siellä teit. Kysymykseen oli aina yhtä vaikea vastata, koska työtä ja tehtäviä oli niin monenlaisia. Miten määrittelet, onko naapurin kanssa käyty keskustelu vaikkapa katolisen kirkon juhlavuodesta 2000 lähetystyötä vai naapurien kanssa rupattelua? Siinä ympäristössä jo kristittynä eläminen oli oma sanomansa. Erityismausteensa toivat juutalaisen kansan mielissä sanaan lähetystyöntekijä liittyvät kielteiset mielikuvat ja asenteet. Oli helpompi esittäytyä kirkon työntekijäksi. Kuulija kyllä täydensi ajatuksen loppuun halutessaan.

Kohtaamiset ja dialogit – siinä tiivistetysti lähetystyön ydinalueita.

Lähetystyössä koin usein olevani saamapuolella. Kokemukset, ihmiset, ihmisten mielenkiintoiset tarinat, mahdollisuus kulkea rinnalla, kaikki tämä rikastutti omaa elämää vahvasti. Uuteen kieleen ja kulttuuriin sukeltaminen paitsi uuvutti, myös innosti. Koko kristillisen kirkon kirjo avautui aivan uudella tavalla eteeni siellä uskon synnyinsijoilla. Mitä enemmän siihen tutustuin sitä enemmän koin olevani luterilainen. Vanha haave teologian opiskelusta virisi ja lopulta päädyin opiskelemaan Joensuuhun ja sitä kautta tulin työhön nykyiseen seurakuntaani ja viimein nykyiseen tehtävääni.

Jerusalemin ajoilta jäin kaipaamaan pienen seurakunnan yhteisöllisyyttä: jokainen tunsi kuuluvansa seurakuntaan. Jokaisella oli paikka ja tehtävä, kaikki tunsivat toisensa, huolet ja ilot jaettiin. Suomen isoissa seurakunnissa tällaista on vaikeampaa saavuttaa. Vapaaehtoistyö oli Jerusalemin seurakunnassa selvempää, täällä Suomessa se on otettava yhä vakavammin osaksi seurakunnan elämää. Seurakunta, elävä Kristuksen ruumis, tarvitsee kaikkia jäseniään.

Kirjoittaja on Leppävirran seurakunnan kirkkoherra ja kirkon lähetystyön toimikunnan jäsen

Artikkeli Maailmanlaajassa lähetyksessä yksin ja yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Syyskuun 11. päivän iltana, palattuani töistä kotiin, näin sosiaalisen median tulvivan kunnianosoituksia miehelle, jota ylistettiin kristittynä marttyyrina. Uteliaana etsin hänen nimensä ja sain tietää, että hän oli amerikkalainen oikeistolainen poliittinen aktivisti.

Se, mikä häiritsi minua heti, oli se, kuinka intohimoisesti ihmiset surivat häntä samalla kun pysyivät hiljaa dalitien[1], adivasien[2], heimokansojen, mustien, palestiinalaisten ja muiden kärsimyksestä. Kamppailtuani ajatusteni kanssa ja pohdittuani vilpittömästi, en voinut paeta Jeesuksen sanojen kaikua: “En ole koskaan tuntenut teitä.” ((Matt. 7:21–23; 25:31–46)) Näistä sanoista tuli linssi, jonka kautta tarkastelin aikaamme – niiden tekopyhyyttä, jotka väittävät uskoa mutta kieltävät oikeudenmukaisuuden.

Nykyään maailma on täynnä melua – sotaa, kansanmurhaa, ekologista romahdusta, rikoksia ihmisyyttä vastaan ja niin edelleen. Mutta kaaoksen keskellä Raamattu puhuu yhä. Kuullaksemme, mitä Raamattu puhuu, meidän on luettava sitä avoimin sydämin ja kriittisin silmin.  Raamattu on inspiroinut rakkautta ja vapautta, mutta sitä on myös käytetty väärin orjuuden, patriarkaatin ja väkivallan oikeuttamiseen. Sama kirjoitus, joka vapauttaa, on myös käytetty aseena sortoon.

Etelä-Aasiassa dalitien, heimokansojen ja adivasien tarinat kaikuvat kuin sorrettujen huudot Jeesuksen omana aikana Rooman valtakunnan alla. Ymmärtämällä tuon maailman näemme, kuinka Jeesuksen sanoma haastoi riistojärjestelmät silloin – ja kuinka se kutsuu meitä toimimaan nyt.

Valta ja imperiumi ensimmäisellä vuosisadalla

Ensimmäisellä vuosisadalla Rooman valtakunta hallitsi rauhan ja edistyksen lupauksella, mutta sen rauha tuli alistamisen kautta. Vain 1–2 % väestöstä hallitsi puolta varallisuudesta. Köyhät, joita verotettiin raskaasti sekä imperiumin että temppelin toimesta, kamppailivat selviytyäkseen, kun taas orjuus ja velka vangitsivat monet.

Uskonnolliset johtajat tekivät yhteistyötä imperiumin kanssa, ja Jeesuksen sanoma oikeudenmukaisuudesta ja laupeudesta uhkasi heidän valtaansa. Hänen teloituksensa ei ollut vain hengellinen tapahtuma; se oli poliittinen – rangaistus siitä, että hän julisti valtakuntaa[3], jossa viimeiset olisivat ensimmäisiä. Varhaiset kristityt, jotka julistivat “Jeesus on Herra” eivätkä “Caesar on Herra”, uhmasivat imperiumin ideologiaa ja joutuivat vainon kohteiksi.

“En ole koskaan tuntenut teitä”

Sanoilla “en ole koskaan tuntenut teitä” (Matt. 7:23) on syvä merkitys. Raamatussa “tunteminen” tarkoittaa suhdetta, läheisyyttä ja kuuliaisuutta, ei pelkkää tietoisuutta. Jeesuksen nuhde kohdistuu niihin, jotka väittävät toimivansa hänen nimessään, mutta elävät vastoin hänen sanomaansa. Se paljastaa sisällöttömän uskonnon vaaran.

Nykyajassa tämä varoitus kuuluu entistä kovempaa. Maailmanlaajuisesti eliitit – poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset – keräävät valtaa samalla kun saarnaavat hyveitä. Monikansalliset yritykset riistävät työntekijöitä ja tuhoavat ekosysteemejä “yhteiskuntavastuun” varjolla. Hallitukset käyttävät miljardeja aseisiin, kun viljelijät tekevät itsemurhia ja ihmiset näkevät nälkää. Poliitikot vetoavat Jumalan nimeen saadakseen ääniä ja säätävät sortavia lakeja. Uskonnolliset johtajat puolustavat oppeja, mutta sivuuttavat kärsimyksen. Heillekin Jeesus sanoo: “En ole koskaan tuntenut teitä.” Hänen sanansa tuomitsee järjestelmiä, jotka siunaavat ahneutta, ja kutsuvat solidaarisuuteen köyhien ja marginaalissa olevien kanssa.

Etelä-Aasiassa näemme karua todellisuutta. Sri Lankassa perheet kamppailevat inflaation ja köyhyyden kanssa, kun eliitit suojelevat itseään. Nepalissa dalitit kohtaavat yhä kastiväkivaltaa huolimatta kastisyrjinnän kiellosta. Bangladeshissa naiset ompelevat vaatteita maailmalle mutta pysyvät alipalkattuina ja kuulumattomina. Bhutanissa maaseudun viljelijät ja jakinpaimenet kärsivät ilmaston paineesta huolimatta maan “onnellisuus”-imagosta.

Nämä esimerkit osoittavat, kuinka varallisuus ja usko voivat tulla vääryyden naamioiksi. Evankeliumeissa Jeesus julisti vapautusta köyhille ja näki syntisinä pidettyjen ihmisyyden. Hänen palvelutyönsä rakensi myötätunnon vastakulttuuria imperiumia vastaan. Nykyisessä globaalissa “imperiumissa” – ahneuden ja mediakontrollin maailmassa – meitä kutsutaan kulkemaan samaa tietä. Vallan keskittyminen – jossa maailman viisi rikkainta hallitsevat julkista ajattelua muokkaavia alustoja – luo illuusion vapaudesta samalla, kun totuus vaiennetaan.

Kristityt, jotka hurraavat vihaa saarnaaville johtajille, ovat unohtaneet Kristuksen, joka seisoi ristiinnaulittujen, ei valloittajien rinnalla. Jeesus ei ole vallan palatseissa tai kiillotetuissa etuoikeuden pyhäköissä. Hän on Gazassa, raunioiden alla haavoittuneiden kanssa. Hän on dalit-naisten ja alaikäisten luona, joita on raiskattu ja murhattu; heimoperheiden luona, jotka on karkotettu kodeistaan; adivasien luona, joilta on riistetty maa. Hän on nälkäisten, vangittujen ja unohdettujen luona. Oikein luettuna Raamattu on sorrettujen kirja – ei imperiumien tai eliittien. Se kutsuu meitä mittaamaan totuutta, ei sen mukaan, kuinka “raamatulliselta” se kuulostaa, vaan sen mukaan, vähentääkö se kärsimystä ja vahvistaako se elämää.

Imperiumin haastaminen ja vastustaminen

Vääryyden nimeäminen on ensimmäinen askel kohti parantumista. Kuten Kimberlé Crenshaw[4] muistuttaa, sitä mitä emme voi nimetä, emme voi korjata. Kastisyrjintä, sukupuoliväkivalta ja heimokansojen karkotus on kohdattava, ei hengellistettävä pois. Jeesus ristiinnaulittiin, koska hän uhkasi valtarakenteita – ei siksi, että hän oli vain “hyvä mies”. Hänen ylösnousemuksensa julistaa, ettei rakkautta ja oikeudenmukaisuutta voi haudata ikuisesti. Hänen seuraamisensa tarkoittaa imperiumin vastustamista, hyvän uutisen tuomista marginaaleille ja elämistä Jumalan ”sukukunnassa, jossa kuuluminen tulee hierarkian tilalle.

Hyvä uutinen marginaaleille

Lopulta “en ole koskaan tuntenut teitä” on sekä tuomio että kutsu pois näennäisestä uskosta kohti aitoa, myötätuntoon juurtunutta opetuslapseutta. Se lohduttaa köyhiä samalla kun varoittaa mahtavia. Jeesuksen “tunteminen” tarkoittaa seisomista siellä, missä hän seisoo: historian ristiinnaulittujen joukossa. Se tarkoittaa nälkäisten ruokkimista, alastomien vaatettamista, vangittujen luona käymistä ja halveksittujen puolustamista. Mikä tahansa vähempi on uskontoa ilman suhdetta, uskoa ilman oikeudenmukaisuutta.

Tulkoon meistä Kristuksen seuraajista ihmisiä, jotka kuuntelevat syvästi, toimivat rohkeasti ja rakentavat yhteisöjä, joissa on rakkautta ja arvoa kaikille. Antakoon Pyhä Henki meille voiman – rakastaa, toimia ja toivoa.

Kirjoittaja Lalmuanpuii Hmar on Uuden testamentin apulaisprofessori Bishop´s Collegessa, Intian Kalkuttassa.

Reproduced with permission from CWM INSiGHT, November issue (Kirjoitus on julkaistu suomennettuna Coucil for World Missionin Insight julkaisun luvalla, marraskuun 2025 numerosta.)

Suomentaja Vesa Häkkinen.

[1] dalitit perinteisesti kastittomiksi kutsuttujen itsestään käyttämä nimitys.

[2] adivasit ovat Intian erilaisia etnisiä ja heimoryhmiä, joiden sanotaan olevan alkuperäisiä asukkaita maassa

[3] Englanninkielisessä alkutekstissä tässä on sanaleikki. Kirjoittaja käyttää sanaa kin-dom. Englanniksi kingdom tarkoittaa kuningaskuntaa. Kin-dom voitaisiin kääntää sanalla sukukunta.

[4] Kimberlé Crenshaw on amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti.

Artikkeli ”En ole koskaan tuntenut teitä” – raamattupohdinta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.