Uskon syntyminen on Jumalan aikaansaannosta, ei ihmisen. ”Minä seison ovella ja kolkutan”, Jeesus sanoo. ”Jos joku kuulee ääneni ja avaa oven, astun sisään hänen luokseen, ja me syömme illallista yhdessä.” (Ilm. 3:20) Jumalan äänen voi kuulla, kun Jumala on läsnä ja puhuu. Meistä ihmisistä voi silti olla apua Jumalan valtakunnan akustiikan järjestämisessä. Sanan kuuluvuutta voi parantaa ja kuulemisen tiellä olevia esteitä poistaa. Tämä on lähetyksen pioneerityötä, ja Raamatun kääntäminen on olennainen lenkki ketjussa. Lisäksi Raamattua on julkaistava ja jaettava eri muodoissa ja kanavissa – painettuna ja digitaalisesti, kirjoitettuna ja äänitallenteina. Lukutaidottomat on opetettava lukemaan ja välinpitämättömät saatava kiinnostumaan siitä, mitä Jumala haluaa sanoa heille.

Mistä puhutaan?

Kaikki ymmärtämisen esteet eivät liity kieleen. Kun etiopialainen hovimies parahtaa Jesajan kirjan äärellä ”Mitenpä minä ymmärtäisin, jollei kukaan opasta minua”, kysymys ei ole siitä, etteikö kreikka sujuisi (Ap. t. 8:30–31). Haussa on asiayhteys. Raamattuopetus on kirkon ydintyötä, ja koska kannettu vesi ei kaivoa tee, on koulutettava opettajia, pyhäkouluista yliopistoihin. Asiayhteys tarkoittaa muutakin kuin kirkon oppia. Raamattusivistys on kirjallisen ilmaisun, sen tasojen ja kokonaisuuksien tajua sekä historian ja kulttuurin tuntemusta. Miten Raamatun kirjat ovat syntyneet? Millaisia kehityskaaria Raamatun henkilöt käyvät läpi kertomuksen kuluessa? Millaista oli olla vapaa tai orja, terve tai sairas, nainen tai mies Raamatun maailmassa? Miten monin eri tavoin ihmiset ovat eri aikoina ja tilanteissa kuulleet Jumalan puhuttelun?

Mitä väliä sillä on?

Aina ei huomaa, että nyt joku puhuu minulle – eikä aina kiinnosta, vaikka huomaisikin. Suhteen syntyminen ja kehitys hyötyvät aloitteentekijän sitkeydestä ja omistautumisesta. Ensimmäinen Samuelin kirja sisältää tunnetun raamatullisen esimerkin. Jumala saa kutsua nuorta Samuelia useamman kerran, ennen kuin tämä kokeneemman ohjaamana ymmärtää vastata ”Puhu, palvelijasi kuulee.” (1. Sam. 3:10) Raamattusuhteeseenkin pätevät markkinoinnin lait. Ensin on saatava kuulijan huomio. Sitten on herätettävä hänen kiinnostuksensa ja motivaationsa. Lopuksi kuulija on saatava liikkeelle, Jumalan kumppaniksi ja työtoveriksi. Vertaus markkinointiin voi tuntua pinnalliselta. Pohjimmiltaan huomion jakaminen onkin kaksisuuntaista. Kun huomaan Jumalan, näen että hän on huomannut minut. Joku välittää minusta, ja sillä on minulle väliä.

Miten Jumala puhuu juuri minulle?

Jokainen yleisö – yksilö ja yhteisö – on omanlaisensa, ja viesti tavoittaa eri kuulijat eri tavoin. Kuuleminen on havaitsemista, eivätkä havainnot tule ihmiseen ulkoapäin, vaan ihminen tekee havainnon. Siksi Jumalan äänen kuunteleminen on aina matka omaan itseen ja mahdollisuus oman itsen parempaan tuntemiseen. Mitä minussa tapahtuu, kun luen Raamattua? Mihin huomioni kiinnittyy? Miten kehoni reagoi, millaisia ajatuksia nousee mieleeni, millaisia tunteita minussa herää? Mitä se kertoo minusta, vahvuuksistani ja rajoitteistani? Mitä uutta opin itsestäni, ja mitä voisin tulevaisuudessa tehdä toisin? Jumalan sana muuttaa ihmistä. Muutos alkaa sydämestä, sieltä, missä on ihmisen sisin ja mistä kumpuavat niin ajatukset, tunteet kuin teotkin.

Missä olen?

Jumalan sanan elämää uudistava ja yhteyttä luova voima vaikuttaa kokonaisvaltaisesti. Se antaa tunteen omasta arvosta, herättää toivoa, rohkeutta ja myötätuntoa ja kannustaa rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Sen käytännön ilmenemismuodot vaihtelevat paikan ja tilanteen mukaan ja heijastelevat ihmiselämän ja Jumalan luomistyön moninaisuutta. Syvimmiltään Jumalan puhuttelun osoite on ihmisen sydän, sielun pohja, se missä jokainen kohtaa oman rajallisuutensa, haavoittuvuutensa ja kuolevaisuutensa. Jumalan kohtaaminen herättää ihmisessä kysymyksen elämän perustasta: mikä se on, miten se näkyy elämässäni, miten se kannattelee sitä mikä elämässä on arvokasta, miten se kantaa kärsimyksen ja kuoleman yli?

Tšekkiläistä katolista pappia ja sosiologian professoria Tomáš Hálikia mukaillen ihmisen uskossa ei ole olennaista se, mitä ihminen ajattelee mistäkin uskontoon liittyvästä asiasta. Todellinen kysymys koskee Jumalan roolia ihmisen elämässä, sen vaikutusta häneen, hänen suhteisiinsa toisiin ihmisiin ja maailmaan hänen ympärillään. Kun Tansanian Pipliaseuran raamatunkäännöstyön johtaja Leah Kilobalta kysyttiin hänen Suomen-vierailullaan, vieläkö tansanialaiset löytävät tiensä kirkkoon, hän vastasi: ”Kyllä. He tuovat Jumalan eteen koko elämänsä, kaiken, mitä heillä on sydämellään.”

Lopuksi

Kirkko on lähetetty maailmaan, jotta Jumalalla voisi olla rooli jokaisen ihmisen elämässä. Jumala voi astua ihmisen elämään, kun ihminen kuulee Jumalan puhuvan tavalla, joka on läheinen ja ymmärrettävä. Siksi jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus lukea ja kuulla Raamattua omalla kielellään. Siksi helluntai on kirkon syntymäpäivä, ja siksi omakielisen Raamatun saaminen jokaisen ihmisen, kirkon ja seurakunnan käyttöön on kirkon lähetyksen pohja ja perusta.

Kirjoittaja on Suomen Pipliaseuran toiminnanjohtaja.

Artikkeli Miten voin kuulla Jumalan puhuvan minulle? Raamatun merkitys lähetystyössä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuluneen vuosisadan aikana lähetystyö on muuttunut sanoman yksisuuntaiseen välittämiseen perustuvasta mallista yhä enemmän kohti jaettua toimijuutta, yhteistä kontekstuaalista kääntämistä ja paikallisten toimijoiden johdolla tapahtuvaa työskentelyä. Monikeskuksisen lähetystyön suuntaukset kulkevat aikanamme niin maiden ja maanosien sisällä kuin niiden välilläkin. Tämän kehityksen ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea lähetystyön historiaa sekä niitä prosesseja, jotka ovat luonnehtineet sen muutosta.

Lähetystyöntekijöiden koulutus ammatillistuu

Suomen Lähetysseura käynnisti vuoden 1945 lähetystyöntekijöiden koulutuksen sodan runtelemassa köyhässä Suomessa, jossa yhteiskunta kohtasi monia haasteita. Globaalit valtarakenteet olivat muuttumassa ja länsimainen lähetystyö eli murrosvaihetta. Sota-aikana matkustusreitit olivat olleet suljettuina ja monet Suomen Lähetysseuran työntekijät olivat levon ja virkistyksen tarpeessa ulkomailla.

Tutkimus osoittaa, että Suomen suurimpana luterilaisena lähetysjärjestönä Suomen Lähetysseura vastasi aikansa tarpeisiin uudistamalla ja profiloimalla lähetystyöntekijäkoulutustaan. Monivuotisten mies- ja naislähetyskoulujen tilalle Lähetysseura kehitti erikoistumiskoulutuksen, johon hakeutuvilla tuli olla valmiina ammatillinen tutkinto jo koulutukseen tultaessa. Merkittävä vaihe koulutuksen ammatillistumisessa oli psykologisten soveltuvuustestien käyttöönotto vuonna 1953.

Vuosina 1944–1960 Lähetysseura koulutti ja lähetti kentälle yhteensä 193 uutta lähetystyöntekijää, joista 77,2 prosenttia oli naisia ja 22,8 prosenttia miehiä. Heidät koulutettiin kahdellatoista lähetyskurssilla. Koulutettujen lähettien taustat olivat moninaisia. Heihin kuuluivat muun muassa Leena ja Alpo Hukka, Eeva-Annikki ja Päivö Parviainen, Kauko Kanervo perheineen, Bodil ja Henrik Smedjebacka, Kirsti ja Seppo Löytty sekä Marja-Liisa Swantz.

Kun naisista ei voinut tulla pappeja, heistä tuli lähetystyöntekijöitä

Naisten asema lähetystyössä oli pitkään epäselvä ja ensimmäiset lähetystyöhön osallistuneet naiset olivat lähetystyöntekijöiden puolisoita tai tyttäriä. Naisten rooli lähetystyön ammattilaisina tunnustettiin laajemmin vasta vuoden 1879 jälkeen, kun Hudson Taylor otti naimattomia brittiläisiä naisia mukaan China Inland Missionin työhön. Kun Suomen Lähetysseura perusti lähetyskoulunsa vuonna 1862, naisia ei vielä hyväksytty koulutukseen. Ensimmäisinä itsenäisinä suomalaisina naislähetteinä pidetään Martti Rautasen tytärtä Anna Rautasta sekä Hilja Maria Lindbergiä, joka työskenteli Ovambomaalla vuosina 1899–1901.

Naisten asema lähetystyössä vahvistui vähitellen. Vuonna 1946 lähetetyistä lähetystyöntekijöistä 27 oli naisia ja 7 miehiä. Väitöstutkimus osoittaa, että 1940- ja 1950-luvuilla monet naiset näkivät lähetystyön kutsumuksen lisäksi myös uramahdollisuutena. Monet naispuoliset teologit, joilla ei ollut mahdollisuutta saada pappisvihkimystä, lähtivät lähetystyöhön. Lähetystyö tarjosi naisille mahdollisuuden yhdistää ammatillinen osaaminen ja kristillinen vakaumus.

Opetuksen suhde kolonialismiin ja paikallisten kirkkojen syntyyn

Väitöskirjassa tarkastellaan myös ajankohtaisia kysymyksiä lähetystyöntekijäkoulutuksen suhteesta kolonialismiin sekä Afrikassa kehittyviin paikallisiin kirkkoihin. Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijäkoulutus oli sotien jälkeisinä vuosina vahvasti eurooppalainen. Se oli eurooppalaisten suunnittelema ja toteuttama ja myös suunnattu eurooppalaisille. Koulutus oli yhteydessä paikallisyhteisöjen kanssa ainoastaan välillisesti työalueilta palanneiden lähettien toimiessa koulutuksen opettajina.

Tutkimus osoittaa, että vaikka koulutus oli suhteessa paikallisyhteisöihin kolonialistista ja holhoavan paternalistista, siihen sisältyi kuitenkin myös vahva pyrkimys ja halu tukea paikallisten kirkkojen kasvua ja vahvistumista. Tarkastelujaksolla kontekstuaalisten aineiden osuus koulutuksen opetuksesta kasvoi. Vuosina 1945–1946 kontekstuaalisten oppiaineiden osuus oli 9 prosenttia kaikesta opetuksesta, kun taas kurssilla 1956–1957 niiden osuus oli noussut 15 prosenttiin. Lähetysseuran lähetystyöntekijäkoulutuksen painopiste säilyi 1944–1960 teologiassa ja kielten opiskelussa.

Kirjoittaja, TM Johanna Björkholm-Kallio väittelee Åbo Akademissa 23.10.2926 klo 13:15 kirkkohistorian alaan kuuluvalla väitöskirjallaan Finska Missionssällskapets missionärsutbildning i återuppbyggnadstidens Finland 1944–1960.
Väitöskirja on luettavissa netissä: Doktorsavhandlingar – Doria
Linkki väitöstilaisuuden etäosallistumiseen julkaistaan täällä: https://www.abo.fi/evenemang/disputation-i-kyrkohistoria-6/

Artikkeli Uusi tutkimus lähetystyöntekijöiden koulutuksesta nostaa esiin kysymyksiä sukupuolesta, toimijuudesta ja vallasta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Syntiin langennut ihminen menetti yhteyden Jumalaan. Samalla ymmärrys omasta ja lähimmäisen ihmisarvosta hämärtyi. Jumala lähetti Poikansa palauttamaan yhteyden, antamaan synnit anteeksi ja kirkastamaan ihmisen ainutlaatuisen arvon. Kristuksen risti ja ylösnousemus ovat iankaikkisen valon lähde, jota kirkko välittää maailmaan.

Ylösnoussut Herramme antoi opetuslapsilleen kaste- ja lähetyskäskyn mennä ja tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen ja opettaa noudattamaan tahtoaan. Näihin liittyy lupaus: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tämä lupaus läsnäolosta liittyy nimenomaan lähetyskäskyn toteuttamiseen ja kantaa Jumalan kansaa henkilökohtaisten vaikeuksien, vainojen, sotien ja evankeliumilta suljettujen yhteiskuntien keskellä.

Medialähetystyössä iloitsemme iloitsevien kanssa ja itkemme itkevien kanssa. Tänä vuonna olemme kuulleet vankeuteen joutuneista ja marttyyreinä kuolleista. Työ toteutuu rohkeiden ja sitoutuneiden paikallisten tekijöiden kautta. He sanoittavat evankeliumin, opettavat käytännön taitoja ja puolustavat luomiseen perustuvaa ihmisarvoa. He ovat uskollisia evankeliumille ja toimivat kulttuuriinsa sopivasti.

Ohjelmia tuotetaan monilla puhutuilla kielillä ja joskus myös viittomakielellä. Näin opetetaan Raamattua, vahvistetaan seurakuntia ja annetaan perusopetusta luku- ja laskutaidosta heille, jotka muuten jäisivät siitä osattomiksi. Pakolaisleireillä, suljetuissa maissa, pitkien etäisyyksien päähän tai rajoitteiden keskellä eläville media voi tuoda hengellisen tuen ja rohkaisun.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa. Olemme saaneet aikanaan tänne pohjolan perukoille evankeliumin toisten kansojen kautta. Nyt on meidän vuoromme ammentaa tätä aarretta eteenpäin vielä tavoittamattomille kansoille ja ihmisryhmille. Lähetystyö ei ole vain osa seurakunnan ja kirkkomme perustehtävää, vaan se on kirkkomme ydintehtävä ja hengellisen elinvoimamme lähde. Medialähetystyö muistuttaa, että evankeliumi on mahdollista viedä kansojen ulottuville nykyisen viestintäteknologian mahdollistamin keinoin.

Evankeliumi siellä, minne muut eivät yllä

Medialähetys on tavoittavuudessaan ainutlaatuinen. Evankeliumi tulee koteihin, kyliin, pakolaisleirille, suljettuihin maihin, vuoristoseudulle tai älypuhelimiin sekä muihin ruutuihin. Median voi avata silloin, kun se on turvallista, ja sulkea silloin, kun sitä ei halua kuunnella tai katsoa. Tämä tekee medialähetyksestä kutsuvaa, ei pakottavaa.

Sisältöjä tuotetaan paikallisilla kielillä. Paikallisten ihmisten tekemien sisältöjen kautta evankeliumi saa paikallisen äänen, rytmin ja ilmaisun. Paikalliset kristityt tuntevat oman kulttuurinsa kysymykset ja osaavat vastata niihin uskottavasti ja vaikuttavasti.

Media tavoittaa myös heidät, joiden ääntä ei kuulla tai joita ei haluta nähdä: vammautuneita, mielenterveyden haasteiden kanssa eläviä, kuulovammaisia, lukutaidottomia sekä tyttöjä ja naisia, joiden mahdollisuuksia opetukseen ja hengelliseen tukeen rajoitetaan. Työ on ekumeenisesti vuorovaikutuksellista, vaikuttavaa ja innostavaa.

Teknologia tehtävän palveluksessa

Teknologinen murros tekee medialähetyksestä monikanavaista. Radio on yhä tärkeä monilla alueilla sekä siellä, missä internetiä ja mobiilisovelluksia rajoitetaan tai estetään. Satelliittitelevisio tavoittaa koteja alueilla, joissa on paljon satelliittivastaanottimia. Ne toimivat, vaikka muuta viestintään rajoitettaisiin. Sosiaalinen media, mobiilisovellukset ja viestisovellukset avaavat mahdollisuuksia aiempaa parempaan vuorovaikutukseen, palautteeseen, rukoukseen ja jatko-ohjaukseen.

Uusi mediaympäristö on vuorovaikutteinen, mutta siihen liittyy myös riskejä: valvonta lisääntyy, alustat voivat sulkeutua ja algoritmit vaikuttavat näkyvyyteen. Tekoäly on monissa asioissa todella suuri apu ja mahdollistaja, mutta sen käytössä on hyvä tietää mitä tekee, etteivät tiedot aiheuta turvallisuusriskejä.

Teknologia palvelee evankeliumia, ihmisarvoa, paikallista omistajuutta sekä vähemmistökielisiä kulttuureja Kristuksen rakkauden pohjalta. Medialähetys on ajankohtaisempaa kuin koskaan: maailmassa, jossa rajat sulkeutuvat, valvonta lisääntyy ja yksinäisyys kasvaa, tarvitaan välineitä ja ihmisiä, jotka ylittävät rajoja teknologian, luovuuden ja rakkauden avulla.

Radio ylittää suljetut rajat

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 perustettu Far East Broadcasting Company (FEBC) ymmärsi radion varsinaisena lähetystyön välineenä, ei vain sen tukena. Kiinan vallankumouksen vuoksi työ asettui Filippiineille, josta lähetykset alkoivat vuonna 1948 ja laajenivat vähitellen eri puolille maailmaa.

Trans World Radio (TWR) puolestaan syntyi vuonna 1952 Paul Freedin halusta tavoittaa Euroopan ja muiden vaikeasti saavutettavien alueiden ihmiset. Monacon voimakkaista lähettimistä radioaallot ulottuivat aikanaan Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan sekä kommunismin ja ateismin puristamaan Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon. Myöhemmin TWR rakensi laajan radioasemien verkoston eri puolille maailmaa.

FEBC ja TWR kantavat samankaltaista näkyä tavoittaen kansoja, tukien painostuksen ja vainojen keskellä eläviä kristittyjä ja tuoden kristillistä yhteyttä myös fyysisten ja henkisten rajoitteiden kanssa eläville ihmisille. Radion rinnalle ovat tulleet internet, mobiilisovellukset, sosiaalinen media ja muut digitaaliset alustat. Kanavat valitaan sen mukaan, mitä alueen ihmiset käyttävät.

Satelliitti tuo kristittyjen äänen näkyviin

SAT-7 kasvoi havainnosta, jonka Terence ”Terry” Ascott teki Kairossa 1980-luvun lopulla. Lukutaidottomat katsoivat televisiota keskeneräisissä taloissa ja puuttellisissa olosuhteissa. Vuonna 1995 perustettu SAT-7 teki Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kirkot sekä alueen kristillisen historian näkyviksi satelliittitelevision avulla. Nykyisin se toimii useilla kielillä satelliittitelevision, mobiilisovellusten, internetin ja sosiaalisen median alustojen kautta. Vuorovaikutuksellisuus on lisääntynyt niiden kautta.

Satelliittilähetyksiä on vaikeampi estää kuin nettiä tai mobiilisovelluksia. Siksi ne ovat yhä tärkeitä Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Ohjelmatuotantoa voidaan näyttää satelliitin lisäksi netin ja mobiilisovelluksiin sisältyvien suoratoistojen kautta. SAT-7:lla on neljän kanavakokonaisuutta, joista KIDS keskittyy tukemaan lapsia ja nuoria pelkojen ja sotienkin keskellä.

Vuonna 2018 perustettu PAK7 kouluttaa pakistanilaisia kristittyjä nuoria median tekijöiksi, tuottaa ohjelmia urduksi ja antaa paikallisille kristityille kasvot ja äänen. Huhtikuussa 2022 PAK7 käynnisti ympärivuorokautisen satelliittitelevisiokanavan, jonka lähetykset näkyvät Pakistanissa ja sen rajojen ulkopuolella.

Afghan Christian Media Network perustettiin alkuvuodesta 2026 ja satelliittikanava on Mozhda TV. Se tekee parhaillaan ohjelmia, joiden lähettäminen viidellä Afganistanissa puhutulla kielellä alkaa vuoden 2026 lopulla. Mozhda TV on ensimmäinen afgaanien johtama ympärivuorokautinen kristillinen satelliittitelevisiokanava. Mozhda merkitsee hyvää uutista, ilosanomaa ja evankeliumia. Kanava välittää toivoa Kristuksessa sekä tukee naisten ja tyttöjen oppimista maassa, joka estää heiltä koulunkäynnin.

Sansa kirkon medialähetyksen palveluksessa

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) syntyi vuonna 1973 halusta välittää evankeliumia Itä-Eurooppaan, suljettujen rajojen taakse niihin maihin, joissa ateismi ja vainot olivat todellisuutta. Uskonnon vapauden toteuduttua myös Itä-Euroopassa Sansan katse ja tekemä medialähetystyö suuntautui Pohjois-Afrikasta Lähi-idän ja Keski-Aasian yli aina Japaniin ulottuvalle alueelle. Tuolla alueella on vähiten kristittyjä ja he kokevat painostusta ja vainoja. Sansa hyväksyttiin vuonna 1994 osaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetys- ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöperhettä. Tässä perheessä Sansa keskittyy medialähetykseen. Sen innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille. Näin voimme palvella Kristuksen evankeliumia ja Jumalan valtakuntaa omalta pieneltä osaltamme.

Sansan strategia vuosille 2026–2030 tiivistää Sansan kutsumuksen: ”Sansa toimii kristittyjen välineenä lähetyskäskyn toteuttamisessa vaikuttavasti kaikkialta kaikkialle.” Raamattu, rukous, rakkaus ja rohkeus kuvaavat työn hengellistä logiikkaa. Ne synnyttävät halun etsiä uusia väyliä evankeliumin välittämiseen luovalla ja rohkealla tavalla. Sansan innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille.

Sansa tekee työtä, jotta sen kumppanit Suomessa ja maailmalla kukoistaisivat, ihmiset kohtaisivat evankeliumin omalla kielellään ja reagoisivat siihen positiivisesti. Medialähetys palvelee seurakuntatyötä siellä, missä seurakuntia ei ole, niitä ei voi turvallisesti perustaa tai kristityt elävät vähemmistönä ja painostuksen alla. Se ei korvaa seurakuntaa, mutta se vahvistaa yhteyttä Kristuksen globaaliin kirkkoon.

Artikkeli Medialähetys muuttuvassa maailmassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirjassa on 22 eri kirjoittajan laatimaa eripituista lukua, jotka on kirjassa jaettu kolmeen osaan, ”Perusteet”, ”Raamattu” sekä ”Kieli ja kukoistava elämä tänään”. Luvussa 9, ”Language Diversity: Curse or Blessing? The Story of the Tower of Babel” (“Kielellinen monimuotoisuus: Kirous vai siunaus? Kertomus Babylonin tornista”) käsitellään Raamatun kertomusta Babylonin tornista (1. Moos. 11:1–9). Myös useassa muussa kirjan luvussa viitataan samaan kertomukseen. Kirjoittajien mukaan ihmisten kielen sekoittamisessa ei ollut kyse niinkään ihmisen ylpeyden rankaisemisesta, vaan ennemminkin Jumalan tavasta palauttaa alkuperäinen monimuotoisuuden – myös kielellinen – olotila. Jumala on Deus loquens (Jumala joka puhuu), koska Jumala käyttää kieliä. Babylonin tornin tapahtumissa oli siis kyse Jumalan suunnitelman toteuttamisesta. Monimuotoisuus, diversiteetti, on siunaus, koska eri kielet ja kulttuurit ilmentävät erilaisia tapoja hahmottaa ja ymmärtää maailmaa.

Myös Jeesuksen elämä ilmensi kielellistä monimuotoisuutta. Jeesuksen äidinkieli oli aramea, mutta tutkijat arvelevat, että hän osasi myös hepreaa ja kreikkaa, ja mahdollisesti hiukan latinaa. Tunnettu missiologi Lamin Sanneh onkin todennut teoksessaan ”Translating the Message” (2009, s. 116), että ”kristinuskossa käännös on uskonnon alkuperäiskieli” (”Translation is the original language of religion in Christianity” (lainaus Greedin kirjassa s. 149).

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle voimaannuttaa

Kristinusko on hyvin haavoittuva sellaisissa yhteisöissä, joissa kristityillä ei ole saatavilla heidän äidinkielelleen käännettyä Raamattua tai sen osia. Tämä on ymmärretty lähetystyössä, ja siksi monet lähetystyöntekijät ovat opiskelleet paikallista kieltä voidakseen kertoa evankeliumista ymmärrettävämmin.

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle käännettynä voimaannuttaa kyseisen kielen puhujia. Raamatunkäännös voi olla käytännöllinen työväline, joka muuttaa haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisryhmien elämää, koska se vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja itsekunnioitukseen. Kieli on olennainen osa ihmisen identiteettiä ja toimii siltana niiden esteiden yli, jotka estävät ihmisten elämän kukoistamista. Erityisesti pienet kieliryhmät arvostavat Raamatun saamista omalle kielelleen.

Ei vain enemmistöjen ehdoilla

Kirjassa korostetaan, että eri kielten — erityisesti vähemmistökielten — kehittäminen ja säilyttäminen on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Vähemmistökieliä tarkastellaan usein enemmistökielten näkökulmasta: ne voidaan nähdä ongelmina, kustannuksina tai käytännön haasteina sen sijaan, että ne ymmärrettäisiin osaksi ihmisten identiteettiä ja oikeutta tulla kuulluiksi omalla kielellään.

Samalla vähemmistökielten puhujat voivat olla yhteiskunnalle ja kirkolle merkittävä voimavara. Tätäkään näkökulmaa ei kuitenkaan tulisi arvioida vain enemmistön hyödyn kannalta, sillä silloin jotkin kielet näyttäytyvät helposti arvokkaampina kuin toiset. Kirjan keskeinen viesti on, että kaikki kielet ovat arvokkaita. Tämä haastaa myös seurakuntia: vaikka tämän päivän kaupungit ja niiden väestö ovat monikielisiä, monet seurakunnat toimivat yhä käytännössä hyvin yksikielisesti.

Kirjassa puhutaan myös kielellisestä vieraanvaraisuudesta Jumalan lähetyksessä (Luku 21, ”Linguistic hospitality in the mission of God”). Kielellinen vieraanvaraisuus tarkoittaa ”toisten murteiden” (”other dialects”) sietämistä, niistä kiinnostuneena olemista ja niistä iloitsemista oikeutettuina kielellisinä ilmaisuina ja osana kielen laajaa kudelmaa.

Kieli ja köyhyys

Luvussa 18 (”Language and Poverty”) tarkastellaan kielen yhteyttä köyhyyteen. Raamatun käännöksen puuttuminen omalla äidinkielellä voidaan nähdä yhtenä köyhyyden muotona. Se ei kuitenkaan ole aineellista vaan hengellistä ja kielellistä köyhyyttä, Kehitysyhteistyössä köyhyydellä tarkoitetaan usein ennen kaikkea taloudellista tai aineellista puutetta, kuten nälkää ja terveydenhuollon puutteita, tai kansalaisoikeuksien toteutumattomuutta, kuten yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, ihmiskauppaa ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä. Pääsy oman kielen kirjalliseen ja hengelliseen maailmaan vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin elää täyttä elämää.

Hengellinen köyhyys tarkoittaa tässä yhteydessä muun muassa sitä, että ihmisellä ei ole pääsyä Raamatun teksteihin. Raamatun kääntäminen voidaan nähdä osana kokonaisvaltaista kehitysyhteistyötä, joka täydentää terveydenhoidon, koulutuksen ja kansalaisoikeuksien kehittämistä. Kielellinen köyhyys puolestaan määritellään tilanteena, jossa ”ei voida täysin päästä käsiksi kielen maailmaan, joka riittävällä tavalla täyttää yhteisön tarpeet ja pyrkimykset.” Kieli on lähtemättömästi osa ihmisen kehittymistä, ja kielten kehittymisen tulisi kirjan mukaan olla yksi maailmanlaajan kirkon tehtäviä. Kirjasta käykin hyvin ilmi, miten raamatunkäännöstyöstä on tullut yhä selvemmin kirkkojen toimintaa.

SIL International

Kirjan kustantaja on SIL International, joka tunnettiin aiemmin nimellä ”Summer Institute of Linguistics”. Se on kansainvälinen, herätyskristillinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka tutkii ja kehittää erityisesti vähemmistökieliä sekä edistää lukutaitoa ja raamatunkäännöstyötä eri kielillä. SIL on ryhtynyt sanoittamaan sitä, mikä rooli kielellä on kaikessa siinä, mitä Jumala tekee. Kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, ja Jumalan lähetys kumpuaa hänen rakkauden olemuksestaan. Ihmisten kielillä on merkitystä, koska ihmisillä on merkitystä.

Kirja antaa jokaiselle kielestä ja erityisesti raamatunkääntämisestä kiinnostuneelle lukijalle paljon ajateltavaa. Se on mielenkiintoista luettavaa seurakunnan työntekijöille Suomessa ja kansainvälisesti.

Michael Greed (toim.), ”Language in the Mission of God”. Dallas, Texas: SIL Global, 2025. 275 sivua + hakemistot.

Artikkeli Kieli Jumalan lähetyksessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

1990-luvulla alueen luterilaisten kirkkojen ja ulkomaisten luterilaisten lähetysjärjestöjen johtajat olivat alkaneet keskustella luterilaisen lähetystyön koordinoimisesta Kaakkois-Aasiassa. Tavoitteeksi ei kuitenkaan asetettu pelkästään jo olemassa olevien kirkkojen kasvua, vaan kokonaisvaltainen lähetystyö, jossa yhdistyisivät niin hengellinen, sosiaalinen kuin kasvatuksellinen ulottuvuus.

Vuonna 2002, kaksi vuotta Bangkokissa pidetyn kokouksen jälkeen, perustettiin ”Mekongin lähetysfoorumi” (Mekong Mission Forum) pysyväksi elimeksi koordinoimaan Mekong-joen varrella sijaitsevissa maissa – Kambodžassa, Laosissa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Thaimaassa – tapahtuvaa luterilaista lähetystoimintaa. Siitä ei kuitenkaan haluttu tehdä raskasta rakennetta vaan ennen kaikkea yhteistyöhön perustuva ja sitä edistävä foorumi, jossa alueen maiden luterilaiset kirkot ja niiden ulkomaiset lähetyskumppanit voisivat suunnitella työtä yhdessä, jakaa resurssejaan yhteisiin hankkeisiin alueella ja ohjata omaa työtään suhteessa lähetysfoorumin toimintaan.

Kumppanuutta ja yhteistä oppimista

”Mekongin lähetysfoorumi” ei halua korostaa länsimaista tuotuja lähetyksen rakenteita, vaan sen erityispiirteenä ovat kumppanuuden, kontekstin ymmärtämisen ja keskinäisen oppimisen korostaminen. Se tuo yhteen luterilaisia – ja nykyisin myös muitakin – kirkkoja, lähetysjärjestöjä, teologisia oppilaitoksia ja diakoniatoimijoita Mekong-joen alueella. Sen peruspilari on vuosittainen kokous, jossa kaikki toimijat voivat yhdessä päivittää ja vaihtaa tietoja, asettaa yhteisiä tavoitteita ja vahvistaa yhteistyösuhteita. Kokoukseen on usein liittynyt myös yhteistä koulutusta.

Lähetysfoorumilla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin se haluaa syventää luterilaista identiteettiä alueella, jossa kirkot voivat olla hyvin pieniä vähemmistöjä. Toiseksi, se haluaa vahvistaa kirkkojen johtajuutta kasvatuksen, stipendien ja teologisen koulutuksen avulla. Kolmanneksi, se haluaa lisätä yhteistyötä yli kielellisten, kulttuuristen ja kansallisten rajojen.

Yksi lähetysfoorumin tärkeistä sille muodostuneista tehtävistä on ollut toimia teologisen reflektion paikkana, jossa osanottajat ovat voineet yhdessä miettiä sitä, miten luterilaista kristillisyyttä voidaan parhaiten kontekstualisoida Aasian yhteiskunnissa, joissa on monia uskontoja ja kulttuureja. Juuri tällä hetkellä (2026) käynnissä on alueen kirkoille suunnatun teologisen koulutusohjelman laadinta. Suunnitteilla oleva moduulipohjainen koulutus on tarkoitettu yhtäältä pastoreille ja teologian opiskelijoille, toisaalta maallikkosaarnaajille ja maallikkojohtajille, ja siinä olisi sekä perus- että jatkokurssi.

Toimintaympäristö haastaa kehittämään ja koordinoimaan

”Mekongin lähetysfoorumin” työ on laajentunut teologiasta myös rauhan- ja sovinnontyöhön ja uskontojen väliseen dialogiin. Nämä aiheet nousevat alueen kontekstista, ja ne ovat tärkeitä teemoja Kaakkois-Aasiassa, jossa on paljon etnisiä ryhmiä ja jossa suhteet monen eri ryhmän välillä ovat jännitteiset. Poliittinen epävakaus, valtauskontojen asettamat rajoitukset sekä köyhyys muokkaavat kirkkojen toimintaympäristöä. Lähetysfoorumin tehtävä on sekä koordinoida lähetystoimintaa että antaa tukea ja rohkaista kirkkoja toimimaan konfliktien, väestön pakkosiirtojen ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä.

Lähetysyhteistyöllä on ollut merkitystä ja vaikutusta alueen kirkkojen elämään. Esimerkiksi Laosissa on voitu oppia Thaimaan kirkon kokemuksista, ja Kambodžassa syntyneet pienet yhteisöt ovat voineet saada yhdessä koordinoitua tukea monilta kansainvälisiltä kumppaneilta. Tämä työskentely on synnyttänyt Kambodžaan yhden kansallisen luterilaisen kirkon. Yhteydet ja suunnitelmat ovat syntyneet lähetysfoorumin puitteissa.

Lähetysfoorumin toimivuus on pitkälti kiinni  siitä, kuinka sitoutuneita länsimaiset kirkot ja lähetykset ovat toimimaan sen puitteissa sen sijaan että ne panostaisivat suoriin kahdenvälisiin suhteisiin alueen kirkkojen kanssa. Tämä puolestaan vaikuttaa resursseihin, jotka kulkevat lähetysfoorumin kautta yhteisiin hankkeisiin.

Paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit kohtaavat

Lähetysfoorumi on konkreettinen esimerkki siitä, miten maailmanlähetyksessä on tapahtunut ajattelun muutos. Aikaisemmin ajateltiin, että lähetystyö edellytti ja tarkoitti globaalin pohjoisen kirkkojen lähettämiä lähetystyöntekijöitä globaaliin etelään. Tämä ajattelu on vaihtunut enemmän yhteistyötä ja kahdensuuntaisuutta korostavaan toimintamalliin, jossa länsimaisilla lähetysjärjestöillä ja kirkoilla on edelleen tärkeä mutta vähitellen muuttunut rooli.

Nykyisin ajatellaan, että lähetystyö tapahtuu kaikkialta kaikkialle, jolloin korostuvat keskinäinen jakaminen ja jaettu vastuu. Lähetysfoorumin ansiosta alueen pienet luterilaiset kirkot voivat löytää toisensa yhdessä länsimaisten lähetysjärjestöjen kanssa ja toimia yhdessä siellä, missä se on mahdollista. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

”Mekongin lähetysfoorumi” on kehittynyt neljännesvuosisadan aikana yhdeksi tämän päivän luterilaisen lähetysyhteistyön malliksi, joka on mahdollistanut alueellisen työn suunnittelun. Parhaimmillaan se on kuin silta, joka yhdistää paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit.

Artikkeli Miten Aasian luterilaiset kirkon tekevät enemmän lähetysyhteistyötä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Professori Miikka Ruokanen käsitteli esitelmässään globaalin etelän kristillisyyttä, todeten että kristinusko ei ole läntinen uskonto. Globaalin etelän kristillisiin seurakuntiin kuuluu World Christian Databasen tilastojen mukaan 69 % maailman kristityistä. Latinalaisessa Amerikassa kristittyjen määrä on stabiili. Suurinta kasvun arvioidaan olevan Afrikassa ja Aasiassa.

Ruokanen nosti esitelmässään esille globaalin etelän kristillisyyden kasvutekijöiksi vahvan luottamuksen uskonnollisiin totuusväitteisiin, Kristus-keskeisyyden ja pneumatologisen korostuksen, etelän kirkkojen jälkitunnustuskuntaisuuden sekä vahvan lähetyskeskeisyyden.

Globaalissa etelässä kristityt todistavat uskostaan sekä osallistuvat aktiivisesti rajat ylittävään lähetystyöhön ja diakoniaan. Profeetallinen palvelutehtävä samaistuu kaikkien heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamiseen – paremman elämän luomiseksi kaikille. Tämän toiminnan perustana on uudelleen löydetty luomisen teologia: Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten ääretön arvo sekä kiitollinen, aktiivinen vastuu Jumalan luomakunnasta, Ruokanen tiivisti.

Lähetyksen alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen

Ruotsinkielisessä esitelmässään TT Brita Jern puolestaan tarkasteli suomalaista lähetyskannatusta kirkkohistoriallisesta näkökulmasta. Hän on väitöskirjatutkimuksessaan todennut miten Svenska Lutherska Evangeliföreningin (SLEF) kotimaan lähetysverkostot ovat rakentuneet teologisen, paikallisen ja maantieteellisen identiteetin kautta. Tutkimus keskittyi vuosiin 1963–2000.

Tutkimuksen mukaan lähetystyön suomalaisilla tukijoilla oli vahva luterilainen identiteetti, joka kytkeytyi ruohonjuuritason paikalliseen toimintaan lähetystyön edistämiseksi. Tukijakunnan maantieteellinen identiteetti ilmeni lähetyskannatuksen kohdistumisena omaksi koettuun yhteistyöalueeseen Keniassa.

Brita Jern totesi lähetyskannatukseen vaikuttavien tekijöiden olevan muun muassa lähetysjärjestön uudet yhteistyöalueet, lähetystyöntekijän ja yhteistyöalueen tunnettavuus, konkreettisesti kohdennettu varainkeruu sekä erilaiset kielelliset ja kulttuuriset tekijät, jotka vahvistavat halua tukea yhteistyökumppania.

Esitelmässään Jern toi myös esille, miten alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen. Lähetyskannatuksessa on henkilötasolla siirrytty kollektiivisesta tuesta individualistisempaan tukeen, niin että perinteiset ompeluseurat ja lähetysjuhlat enenevässä määrin korvautvat erilaisilla lähetystyön tukirenkailla sekä kuukausi- ja MobilePay lahjoituksilla. Myös toimintamuodot muuttuvat ja lähetyskahvilat sekä erilaiset lähetyskirppistapahtumat ovat tulleet suosituiksi, Brita Jern totesi.

Ekoteologian kehitys muistuttaa kristillisestä vastuusta

Teologian ja uskonnontutkimuksen päivien aikana lähetyksen sessioissa käsiteltiin myös ekoteologian nousua ja sen kehitystä Kirkkojen maailmanneuvostossa. Aihetta käsitteli dosentti Jaakko Rusama. Kirkkojen maailmanneuvoston teologinen ja ekumeeninen työskentely on liittynyt keskeisesti oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyteen ORLE-prosessin kautta.

Luomakunnan eheys nousi ensimmäistä kertaa ohjelmalliseksi teemaksi Vancouverin yleiskokouksessa vuonna 1983. Ekologinen näkökulma liitettiin osaksi kirkkojen yhteistä tehtävää, johon kuuluvat kamppailu köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan, sotia ja rakenteellista väkivaltaa vastaan sekä taistelu ympäristön tuhoutumista vastaan.

Rusama totesi esitelmässään, että ekoteologia ei ole vain ympäristökysymys, vaan kokonaisvaltainen teologinen näkökulma. Ihmisen tehtävä on hoitaa – ei hallita – luomakuntaa. Synti ilmenee ekologisena väkivaltana ja luonnon riistona, joka haastaa meitä mielenmuutokseen. Kirkkojen maailmanneuvoston ORLE – prosessin jatkuminen ekoteologiassa kutsuu meitä yhteiseen vastuun, oikeudenmukaisuuteen, kirkon uudistumiseen ja Globaaliin solidaarisuuteen.

Todistus, ykseys ja palvelu Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiassa

Sessioiden aikana käsiteltiin myös Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiaa. Aiheesta luennoi TT Ida Heikkilä. Todistus, ykseys ja palvelu ovat olleet keskeisiä käsitteitä ekumeenisen liikkeen alkuvaiheista lähtien. Ennen Kirkkojen maailmanneuvoston New Delhin yleiskokousta vuonna 1961 ekumeenisen liikkeen ykseyteen pyrkivä työskentely ja missiologinen työskentely olivat pitkälti eriytyneitä. New Delhissä vakiintui ajatus siitä, että ykseys ei ole itsetarkoitus vaan palvelee kristillistä todistusta. Jos kirkot ovat erimielisiä ja riitelevät keskenään, niiden todistus ei ole uskottava, Heikkilä totesi.

Heikkilä nosti esitelmässään esille, miten Kirkkojen maailmanneuvoston asiakirja Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (1982) esittää todistuksen, ykseyden ja palvelun limittäisinä ja lomittaisina todellisuuksina, joita ei voi täysin erottaa toisistaan. Asiakirja palauttaa hänen mukaansa kristillisen todistuksen keskiöön evankelioimisen. Palvelu ymmärretään rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden vastustamisena ja asettumisena sorrettujen puolelle.

Kirkkojen maailmanneuvoston viimeisin lähetysasiakirja Together towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes(2012) nojaa myös vahvasti perinteiseen todistuksen, palvelun ja ykseyden kolmijakoon. Esitelmässään Heikkilä nosti esille asiakirjan korostuksen liittyen Pyhän Hengen rooliin sekä painopisteen muutoksen, jossa ykseys mainitaan ennen todistusta ja palvelua.   

Teologian ja uskonnontutkimuspäivät kokosivat Helsingin yliopiston kampukselle yli 400 osallistujaa. Tapahtuman pääpuhujat olivat apulaisprofessori Tore Johansen (VID Specialized Univerity, Norja); professori Kristina Stoeckl (LUISS Guido Carli-yliopisto, Rooma) ja professori Elisa Uusimäki (Århus universitet, Tanska).

Artikkeli Lähetys mukana Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kokonaiskirkon uuden strategian laatiminen vuodelle 2027–2032 aloitettiin keväällä 2025, jolloin kirkkohallituksen täysistunto asetti projektille ohjausryhmän ja työryhmän. Strategian laatimiseen on kutsuttu mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet neljän strategiawebinaarin ja niihin liittyvien työpajojen kautta.

Kirkon lähetystyön toimikunta, joka on piispainkokouksen nimeämä ja sen alainen toimikunta, päätti kokouksessaan viime joulukuussa osallistua aktiivisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uuden strategian työstämiseen. Nyt takana on jo kaksi lähetystyön tiimoilta järjestettyä omaa strategiatyöpajaa. Kesäkuun alussa kirkon lähetystyön toimikunnan valitsemat edustajat kokoontuvat kolmanteen ja viimeiseen webinaariin.

Mukana ovat olleet muun muassa some- ja verkkotoimittaja Menni Nousiainen Espoon hiippakunnasta sekä lähetystyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Matti Mäkinen Tampereen hiippakunnasta. Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöt ovat olleet kattavasti mukana työskentelyssä ja näky on ollut yhteinen – uudessa strategiassa tulisi mainita rohkeasti lähetystyö, kirkon missionaarinen olemus ja huomioida globaalin kirkon ulottuvuus.

Lähetys ja ykseys, missio ja ekumenia, ovat kirkon kaksi tukijalkaa. Kirkko on missionaarinen, ja kirkko on yksi. Siksi lähetystyön tulisi näkyä kirkon strategiassa, muistuttamassa kirkon missionaarisuudesta nousevasta perustehtävästä, tiivistää Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko.

Hän jatkaa, että lähetystyö voisi konkretisoitua fokusoinnilla seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden lähetystiedon lisäämiseen ja maahanmuuttajatyön merkityksen korostamiseen.

Strategia ei voi olla liian Suomi-keskeinen

Keskustelut lähetysyön strategiatyöpajoissa ovat toistuvasti tuoneet esille kristinuskon globaalin ulottuvuuden. Strategia ei saa olla liian Suomi-keskeinen, koska kirkkomme on osa maailmanlaajaa kristillistä perhettä.

Tästä muistuttaa myös Kirkkohallituksen tarjoama strategiawebinaarien aineisto, jossa Luterilaisen maailmanliiton teologian, lähetyksen ja oikeudenmukaisuuden osaston johtaja Sivin Kit muistuttaa kirkon globaalista olemuksesta. Toinen aineistossa esille tuleva tärkeä näköala on evankelioinnin merkitys osana kristillistä perinnettä.

Nykyisessä Ovet auki. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026-dokumentissa lähetystyö on kirkkolakia mukaillen ollut selkeästi sanoitettuna kirkon keskeisenä tehtävänä.

Kirkon lähetystyön toimikunnan näkökulmien esiintuominen on erityisen arvokasta, koska edustajat tulevat kaikista kirkon hiippakunnista ja he ovat hyvin perillä omien hiippakuntiensa lähetystyön tilanteesta, toteaa Jukko. Järjestöjen erityisosaaminen tulee puolestaan ennen kaikkea kansainvälisestä työstä maailmalla.

Näiden kahden näkökulman – kotimaisen ja ulkomaisen – yhdistäminen ja maailmanlähetyksen kokonaistilanteen ja kehityssuuntien esiintuominen ovat kirkon lähetystyön toimikunnan erityisosaamista, jota kellään muulla elimellä ei Suomen ev.-lut. kirkossa ole. Siksi toimikunnan esiin nostamia aiheita olisi hyvä saada strategiaan mukaan, Jukko toteaa.

Lähetystyö tuo toivon näkökulmaa muutoksien keskellä

Yllättävät sodat ja konfliktit, samoin kuin monet luonnonkatastrofit sekä samaan aikaan tapahtuvan ilmastonmuutoksen aiheuttamat seuraukset vaikuttavat monin tavoin lähetystyön toteuttamiseen nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Vaikka lähetystyössä tapahtuu kaiken aikaa muutoksia ja toimintaympäristö muuttuu nopeasti, lähetystyö tapahtuu aina toivon näkökulmasta. Kriisit ovat nimittäin aina myös mahdollisuus johonkin uuteen, Jukko toteaa.

Lähetys on liike, joka menee eteenpäin. Yksikään strategia ei siksi pysty sitä tarkoin kuvaamaan. Se, mikä tänään on todellisuutta, voi jo huomenna olla muuttunut. Ehkä kirkon strategiankin aikajänne voisi olla lyhyempi, Risto Jukko pohtii.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi strategia astuu voimaan vuonna 2027. Strategiaa työstetään vielä loppukevään ja kesän aikana. Kirkon lähetystyön toimikunnan ja lähetysjärjestöjen lisäksi strategiatyöskentelyyn on luonnollisesti osallistunut aktiivisesti seurakuntien edustajia tahoillaan ympäri Suomen.

Jos haluat pitää oman strategiatyöpajan ennen prosessin päättymistä, löydät siihen ohjeet ja tarvittavat tiedot täältä:  Kirkon strategia 2027–2032 – EVL Plus. Uusi strategia on tarkoitus hyväksyä kirkkohallituksen täysistunnossa syyskuussa 2026.

Artikkeli Kirkon lähetystyön toimikunta ja lähetysjärjestöt aktiivisesti mukana kirkon käynnissä olevassa strategiaprosessissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetysportaali – kaikki tieto yhdessä paikassa

Työhön tullessani huomasin, että seurakunnan lähetyskohteita oli hyvin paljon, mikä teki kokonaisuuden hahmottamisesta vaikeaa. Sama haaste koski myös muita työntekijöitä. Ratkaisuksi päätimme luoda lähetysportaalin, joka kokoaa kaiken tiedon yhteen paikkaan. Portaalissa kokoaa yhteen:

• ajantasaiset tiedot nimikkoläheteistä ja lähetyskohteista
• kuvat, videot ja kirjeet kentältä
• lähetyspiirien ja -tapahtumien materiaalit
• rukousaiheet ja ajankohtaiset päivitykset

Alustaksi valittiin Weebly, jonka avulla loimme sivuston nimikkokohteista, lähetyspiireistä, lähetyskahvilasta ja lähetyskirpputorista. Osa kohteista toimii alueilla, joissa turvallisuussyistä tieto ei voi olla julkista. Siksi portaali on salasanan takana ja tarkoitettu vain työntekijöille. Työntekijöille on myös oma WhatsApp-ryhmä, jossa ilmoitamme uusista päivityksistä.

Olemme huomanneet, että seurakuntalaisia kiinnostavat erityisesti ihmiset. Siksi olemme valinneet nimikkokohteiksi perheitä ja pariskuntia, jotka kertovat aktiivisesti elämästään ja työstään kentällä.

Suoralähetykset työntekijäkokouksissa

Joka kuukausi pidettävissä työntekijäkokouksissa on mukana 10 minuutin suoralähetys yhdestä lähetyskohteestamme.  Kerromme itse yhdestä kohteestamme kuvien ja viimeisimpien uutisten kera, kutsumme nimikkolähetin työntekijäkokoukseemme vierailulle tai otamme Teams-yhteyden esimerkiksi Afrikkaan ja haastattelemme lähettejä heidän omassa ympäristössään.

Suoralähetyksissä:

• työntekijät voivat esittää kysymyksiä
• kuulemme tuoreimmat kuulumiset kentältä
• rukoilemme ja siunaamme lähetit yhdessä

Vuodesta 2025 alkaen seurakunnan eri työalat ovat valinneet omat lähetyskohteensa ja kertovat niiden kuulumisista vuorollaan. Mukana ovat varhaiskasvatus ja perhetyö, aikuistyö, kirkkomusiikki, diakoniatyö ja nuorisotyö. Muiden kohteiden esittelyistä vastaa lähetystyö.

Lähetystyö osana seurakunnan arkea

Pienet, konkreettiset teot ovat tehneet lähetystyöstä koko seurakunnan yhteisen asian. Kun työntekijät tietävät, mitä lähetystyö on ja mitä kohteita tuemme, he voivat luontevasti liittää sen osaksi omaa työtään. Tästä esimerkkeinä:

• Varhaiskasvatus on tehnyt lähetysaiheisen korttipelin, jota pelataan kerhoissa ja kouluissa.
• Majataloilloissa vierailee lähettejä eri puolilta maailmaa.
• Messuissa nostamme esiin nimikkokohteita ja kerromme ajankohtaisia kuulumisia.

Lähetystyö kutsuu meitä yhteyteen, rukoukseen ja vastuuseen – ja ennen kaikkea näkemään, miten Jumalan työ kantaa yli rajojen.

Artikkeli Korttipelistä majataloiltoihin – lähetystyö on Lempäälässä kaikkien yhteinen juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Todistaminen muistina ja kertomuksena

Läpi Raamatun kulkee juonne muistamisesta ja muistin välittämisestä. Vanhassa testamentissa muistamisen keskeinen tapahtuma oli vapautus orjuudesta. ” Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois.”

Uudessa testamentissa muistaminen liittyy samalla tavalla Jumalan ja Jeesuksen tekoihin, mutta myös empatiaan. ”Muistakaa vangittuja kuin olisitte itsekin vankilassa. Muistakaa kidutettuja kuin olisitte itse heidän nahoissaan.” (Hepr. 13:2) Paavali kehottaa muistamaan hänen työtään evankeliumin eteenpäin viemisessä ja toisaalta kaikkia sisaria ja veljiä eri seurakunnissa.

Muistaminen on kertomista, tarinointia ja julistamista. Evankeliumin sanallista esillä pitämistä ja sen voiman välittämistä tekojen kautta. Ennen kaikkea tulee kuitenkin muistaa ylösnousemuksen todellisuutta. Siitä käsin avautuvat monet näkökulmat kristittynä elämiseen eli opetuslapseuteen.

Todistaminen seurakunnan elämäntapana

Ylösnousemuksen muistaminen synnyttää toivon, joka ylittää pelon, kyynisyyden ja väkivallan. Meidät on kastettu Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan, mutta myös ylösnousemukseen. Tämä muuttaa meitä ja elämäämme. Uskossa voimme suuntautua sitä kohti, mitä Jumalan valtakunta parhaimmillaan on jo tässä elämässä: anteeksiantoa, rohkeutta, toivoa ja toisen hyväksi toimimista.

Ylösnoussut ilmestyi ennen kaikkea yhteisölle. Hän osoitti sanojaan myös yksittäisille seuraajilleen, mutta silloinkin osana yhteisöä. Siten meidän todistuksemmekaan ei ole vain yksittäisiä puheenvuoroja, vaan kyse on yhteisöstä, jossa Kristuksen elämä, kärsimys ja ylösnousemus näkyvät yhteydessä, armossa ja palvelussa.

Seurakunta ei elä itseään vaan maailmaa varten. Kristuksen kärsimys meidän puolestamme vie meidät muistamaan ja samaistumaan kaikkien kärsimykseen. Se vie meidän myös toimimaan kaikkien kärsivien puolesta. Siten diakonia on alusta asti ollut oleellinen osa seurakunnan olemusta. Diakonia ei ole vain ammattilaisten ominaisuus, vaan koko seurakunnan. Siitä käsin jokainen voi muistaa, ettei kukaan ole tarpeeton. Tästä Paavali opettaa hienosti 1. kirjeessään korinttilaisille: ”Kristus on kuin ihmisruumis: kokonaisuus, joka muodostuu monesta eri jäsenestä. Meidät kaikki on kastettu samassa Hengessä yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita. Kaikki me olemme juoneet samaa Henkeä.”

Vahvin tämän yhteyden, muistamisen ja todistamisen tapahtuma on ehtoollisen vietto. Siinä Kristus antaa itsensä meille ja meitä varten. Ateria lahjoittaa anteeksiannon ja yhdistää meidät paitsi Kristukseen, myös kaikkiin pyhiin kaikkina aikoina. Ehtoollinen muistuttaa Jumalan teosta Jeesuksen ristinkuoleman ja hänen ylösnousemuksensa kautta.

Todistaminen haavoittuvuudesta käsin

Risti on luterilaisille erityisen tärkeä juuri ristinteologian takia. Usko ei ohita kärsimystä, vaan käy sen läpi ja saa siihen uuden suunnan. Epätoivo ei ole toivosta luopumista, vaan toivoa, joka näkee mielekkyyden ja tarkoituksen siinäkin, missä ilman uskoa on vaikea jaksaa.

Risti ei tuota ylösnousemusta eikä kärsimys jalosta. Ylösnousemus on ihme. Se ei pakene kärsimystä haavekuviin tai turhaan lohdutukseen. Ylösnousemuksen voima on suurimmillaan heikkoudessa. Se todistaa Jumalan voimasta ja hänen antamistaan mahdollisuuksista.

Siksi nykyisin on alettu puhua evankeliumista, joka nousee marginaaleista. Liian usein evankeliumimme on voitokkaiden evankeliumia: ”olin suuressa ahdingossa, mutta selvisin ja siksi todistan”. Tämän sijaan rististä ja haavoittuvuudesta nouseva evankeliumi todistaa toisin: ”suuressa ahdingossa käännyn Jumalan puoleen – vaikka olen kaiken kauheuden keskellä, tiedän etten ole yksin. Kärsivä Kristus on minun kanssani.”

Tähän sisältyy myös sen muistaminen, että lunastus ja vapautus ei koske vain ihmistä. Myös luomakunta odottaa tätä Jumalan lasten vapauteen pääsemistä. ”Meillä on toivo pelastuksesta. Mutta toivo, jonka voi jo nähdä toteutuneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoisi tulevaksi sitä, mikä on jo näkyvissä! Sen sijaan toivomme sitä, mitä emme näe. Odotamme sitä malttamattomina mutta kärsivällisinä.” (Room. 8:24–25)

Todistaminen rakkauden ja palvelun tekoina

Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Hän kietoo valtakunnan ja todistamisen yhteen kutsumalla opetuslapsia elämään nöyrästi ja palvellen, rakastamaan vihollisia, kantamaan toisten taakkoja, etsimään oikeudenmukaisuutta ja sovintoa. Nämä eivät ole pelastuksen ehtoja vaan Jumalan valtakunnan voimaa, joka tulee näkyväksi elämässä. Näistä voi puhua ja näitä toteuttaa, sillä olemme saaneet anteeksi ja Jeesus on meidän kanssamme. ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21)

Kristitty todistaa ylösnousemuksesta elämällä toivon varassa, odottamalla uutta maailmaa ja toimimalla sen merkkien puolesta jo nyt.

Artikkeli Kun koko elämä todistaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetystyöhön liittyvistä haasteista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessakin Jumalan ”Henki jatkuvasti uudistaa ja elävöittää seurakuntia”. Yksi mahdollisuus tähän on seurata maailmanlähetyksen kehitystä ja antaa sitä kautta maailmanlaajojen lähetysnäkymien vaikuttaa oman seurakunnan lähetysajatteluun ja -käytäntöön. Tällöin korostuu se, että lähetys kuuluu jokaiselle kristitylle, koska jokainen seurakunnan jäsen on kasteessa saanut kutsun todistajan tehtävään. Tätä kasteen ulottuvuutta ja siihen liittyvää todistajan tehtävän merkitystä ovat viime vuosina painottaneet lähes kaikki maailmanlähetyksen suuret toimijat. Suomen ev.-lut. kirkon jäsenillä on kasteessa saatu kutsu osallistua lähetystyöhön. Kun näin tapahtuu, lähetyksen Henki pääsee ”uudistamaan ja elävoittämään” niin yksittäisten kristittyjen kuin seurakuntienkin elämää.

Lähetysteologian suuri oivallus

Willingenin lähetyskonferenssista 1952 alkaen lähetysteologian suuri oivallus on ollut se, että lähetys on Jumalan lähetys (missio Dei). Käsitettä on myös haastettu, mutta kritiikki ei ole kumonnut tai tehnyt tyhjäksi sen perusajatusta siitä, että lähetys kuuluu viime kädessä kolmiyhteiselle Jumalalle – Isä, Poika, Pyhä Henki – ennemmin kuin kirkoille tai erilaisille organisaatioille.

Kirkko tai lähetysjärjestöt tai mitkään organisaatiot eivät siis ”omista” lähetystä vaan se kuuluu Jumalalle, jonka ominaisuuksiin kuuluu lähetys. Lähetys on rakkauden liikettä ihmiskuntaa ja luomakuntaa kohtaan. Se, että lähetys on Jumalan lähetystä ja että Jumala on lähetyksen Jumala ja rakkaus (1. Joh. 4:8b), saavuttaa huipennuksensa Jeesuksessa ristillä. Isä lähettää Pojan maailmaan, Isä (ja Poika) lähettää Hengen, Poika lähettää seuraajansa, Henki perustaa seurakunnan ja vahvistaa ja varustaa Jeesuksen seuraajat todistajan tehtävään.

Kaikki tämä kuuluu suureen elämän liikkeeseen, joka jatkuu ja on tälläkin hetkellä käynnissä maailmassa, joskus näkyvämmin, joskus näkymättömämmin. Mahdollisuus osallistua tähän liikkeeseen on suuri etuoikeus ja kunnia, armo ja lahja, joka perustuu kasteessa saatuun todistajan tehtävään.

Todistus liittyy kiinteästi Jumalan pelastavaan toimintaan maailmassa. Se on sekä julistamisen että diakonisen palvelun muodossa todistamista siitä, että Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Herra. Siihen kuuluu myös rauhan ja sovinnon rakentaminen. Kristilliseen todistukseen ja lähetystyöhön sisältyy myös marttyyrikuoleman mahdollisuus (Ilm. 6:9). Kristittyjen marttyyrien verta onkin verrattu [kirkon] siemeneen (kirkkoisä Tertullianus, n. 155–220).

Instituutioista kumppanuuteen

Monia erilaisia tulevaisuuden näkemyksiä on esitetty 2000-luvun lähetystyöstä ja sen piirteistä, osa jo oikeaan osuneita, osa hieman varjoon jääneitä. Yksi tärkeimmistä näkemyksistä liittyen tämän päivän lähetystyöhön esitettiin itse asiassa jo toista sataa vuotta sitten Edinburghin maailmanlähetyskonferenssissa 1910. Siellä intialainen V. S. Azariah lausui seuraavat sanat konferenssin lähes kokonaan eurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille osanottajille, joita oli yli 1200: “Kaikkina aikoina Intian kirkko tulee osoittamaan kiitollisuutta ja todistamaan lähetystyöntekijöiden sankarillisuudesta ja itseään säästämättömästä vaivannäöstä. Te olette antaneet omastanne voidaksenne antaa ruokaa köyhille. Te olette antaneet ruumiinne poltettavaksi. Me pyydämme myös rakkautta. Antakaa meille ystävyyttä.”

Jotain on tapahtunut reilussa 100 vuodessa, kun tänä päivänä hyvin monet lähetykseen sitoutuneet kirkot, lähetysjärjestöt ja lähetyksen toimijat painottavat ystävyyttä, vieraanvaraisuutta ja kumppanuutta maailmanlaajassa lähetysliikkeessä enemmän kuin instituutioita, byrokratiaa tai hallintoa. Azariahin sanat ovat edelleen täysin ajankohtaisia tämän päivän kristityille. Universaalilla kirkolla ja maailmanlähetyksellä on nimittäin edelleen vaikeuksia nähdä ja elää todeksi yhtä kristillisen uskon keskeisintä osaa: kristittyjen ykseyttä ja keskinäistä rakkautta (Joh. 13:34–35; 17:11, 21–23).

Kuka tekeekään työt?

Maailmanlähetyksen parissa on suuri joukko kulttuurirajat ylittäneitä lähetystyöntekijöitä (yli 450 000). Kuitenkin, vaikka heidän lukuunsa lisätään kaikki kristillisissä kirkoissa, järjestöissä tai verkostoissa työntekijöinä toimivat ihmiset, he ovat yhteensä noin 1 % maailman kaikista kristityistä, ja loput 99 % ovat ns. ”maallikoita”, seurakuntien ja kirkkojen rivijäseniä. Juuri heidän mukaan saamisensa maailmanlähetykseen on ratkaisevan tärkeää, ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkin jo määrällisesti heitä on 99 kertaa enemmän kuin kristinuskon ”ammattilaisia”, kun suhde on 99–1. Toiseksi, kristillinen todistus Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja evankeliumin muuttavasta voimasta on uskottavampi, kun sen antaa joku, joka ei leipätyökseen toimi uskonnollisen yhteisön palveluksessa. Ja kolmanneksi, kirkkojen ja seurakuntien jäsenet toimivat monissa hyvin erilaisissa ympäristöissä, joihin lähetystyöntekijöillä tai pastoreilla saattaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta päästä, ja tuollaisissa ympäristöissä toimivilla kristityillä on luonnollisella tavalla mahdollisuus olla todistajina siitä, että evankeliumin sanoma kuuluu yhtä hyvin niihin ympäristöihin kuin kirkkoihin ja kappeleihin.

Paikallinen jumalanpalvelusyhteisö on se paikka ja tapahtuma, jossa kristittyjä rohkaistaan ja varustetaan toimimaan evankeliumin hyväksi omissa ympäristöissään. Lähetys nousee seurakunnan keskuudesta, sen rukouksista ja jumalanpalveluselämästä.

Globaalin etelän painoarvo

Toisena tärkeänä maailmanlähetyksen piirteenä 2000-luvulla voidaan mainita globaalin kristinuskon demografinen muutos, kun yli 2/3 kaikista maailman kristityistä asuu ns. globaalissa etelässä. Vuonna 1900 noin 18 % kristityistä asui Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa, kun vastaava luku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli yhteensä 82 %.

Tänä vuonna maailmassa arvioidaan olevan n. 2,67 miljardia kristittyä, joista asuu globaalissa etelässä 69 % ja globaalissa pohjoisessa 31 %. Yleisesti voidaan todeta, että etelässä kirkot jatkavat kasvamista, pohjoisessa sen sijaan perinteisten kirkkojen jäsenmäärän väheneminen jatkuu. Esimerkkinä tästä kehityksestä mainittakoon, että maailman suurimmat luterilaiset kirkot ovat tänä päivänä Afrikassa.

Kyseessä on suurempi muutos kuin Suomessa ehkä tiedostetaan tällä hetkellä, koska se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan Suomen kristillisyyteen, globaaliin kristinuskoon ja maailmanlähetykseen tulevina vuosikymmeninä monin tavoin. Se vaikuttaa jo nyt kristinuskon itseymmärrykseen ja identiteettiin samoin kuin ekumeeniseen lähetysteologiaan ja tekee lähetystyöstä kokonaisvaltaisempaa, koska globaalin etelän kristityt elävät usein materiaalisessa köyhyydessä ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnonkatastrofien vaikutusalueella, toisin kuin useimmat globaalissa pohjoisessa elävät kristityt.

Kokonaisvaltainen lähetystyö tarkoittaa samanaikaista evankeliumin julistamista ja sen sanoman todeksi elämistä. Se ei tarkoita niinkään julistamisen ja palvelun esiintymistä rinnakkaisina tapahtumina, vaan sitä, että julistamisella on aina myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska se kutsuu ihmisiä katumukseen ja rakastamaan lähimmäisiä, mikä johtaa muutokseen myös yhteiskunnallisesti. Samoin evankeliumista nousevalla palvelulla ja yhteiskunnallisella osallistumisella on väistämättä julistuksellisia vaikutuksia, koska ne ovat todistusta evankeliumin muuttavasta voimasta ja Jumalan armosta Kristuksessa.

Kristinuskon demografisen painopisteen siirtyminen globaaliin etelään tarkoittaa myös sitä, että ne, joita ennen pidettiin reuna-alueilla tai lähetysalueilla olevina marginaaliryhminä, ovatkin nyt lähetyksen keskeisiä toimijoita. Tästä ilmiöstä Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysasiakirja toteaa: ”Lähetyksen toimijoita ovat vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävät ihmiset. Heillä on profeetallinen tehtävä, joka julistaa kaikille kuuluvaa yltäkylläistä elämää. Yhteiskunnan syrjäytetyt ihmiset ovat Jumalan lähetyksen ensisijaisia kumppaneita.” (#107).

Paikallisuus on globaalia

Maailmanlaaja lähetystyö näyttää 2000-luvulla painottavan paikallistasoa mutta globaalissa kehyksessä, ja nykyiset viestintävälineet mahdollistavat kaukanakin vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävien kristittyjen osallistumisen yhteiseen oppimisen ja toimintaan – jos heille annetaan siihen tilaisuus. Tämä on globaalin pohjoisen kristillisyyden mahdollisuus ja haaste.

Suomessa paikallistasolla näitä ”reuna-alueita” edustavat mm. maahanmuuttajakristityt, joiden on ollut usein vaikea löytää tiensä suomalaisiin seurakuntiin. Siihen on monia syitä, mm. molemminpuoliset pelot ja ennakkoluulot. Tämä on johtanut siihen, että monesti maahanmuuttajakristityillä on omia, ns. etnisiä seurakuntia. Ilmiö on yleinen myös muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Maahanmuuttajakristityt eivät ole uusi ilmiö, koska kirkko on alusta asti ollut liikkeellä oleva, vaeltava Jumalan kansa. Tärkeää olisi, että niin suomalaiset kristityt kuin muualta tulleet kristityt muistaisivat Jeesuksen sanan: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35).

Artikkeli Kenen tehtävä on lähetys? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.