Ajattelen, että erityisen
tärkeää on kuunnella
tarkasti, millaisia ajatuksia
tai kysymyksiä nuorilla on
uskoon ja elämään liittyen.

Urheilu tuli tärkeäksi osaksi elämää jo varhain.

– Jo alakoulun ensimmäisestä luokasta alkaen vietin lähes kaiken vapaa-aikani juosten jalkapallon perässä, kuvaa Pikkarainen elinikäisen futiskipinän syttymistä.

Seurakunnasta tuli jo nuoruusvuosina tärkeä.

– Sain Muuramen seurakunnan nuorten toiminnasta paitsi elinikäisiä ystäviä, myös tunteen kuulumisesta kivaan joukkoon. Muuramen silloisesta seurakuntapastorista ja nykyisestä kirkkoherrasta Heikki Myllykoskesta tuli myös pappisesikuvani.

– Katselen niitä vuosia taaksepäin, niin ikään Muuramen lukion oppilaana, erityisellä lämmöllä. Koen, että sain kotiseudullani kasvaa kohti aikuisuutta toiveikkaassa ja valoisassa ilmapiirissä.

Ajatus teologian opinnoista nousi sekin esille nuorena. Aluksi kiinnostus suuntautui enemmän teologiaa kohtaan tieteenä, ei niinkään vielä pappeuteen tai käytännön toimintaan seurakunnassa.

– Muistan, että ajatus teologisesta pyöri ensimmäisiä kertaa mielessäni lukiossa ollessani. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen lukemaan teologiseen Helsingin yliopistoon, vaikkakin ensisijainen kiinnostuksen kohteeni oli vielä tuolloin Uuden testamentin tutkimus.

Opiskeluvuosiensa aikana Muuramesta maailmalle lähtenyt nuori mies kiersi töissä kesäteologina ja harjoittelijana useassa seurakunnassa, muun muassa Järvenpäässä, Lahdessa ja Kangasalla.

– Halusin tietoisesti nähdä erilaisia seurakuntia eri puolilla Suomea. Minua kiinnosti, miten niissä toimitaan ja millaista elämää noilla paikkakunnilla eletään.

– Näiden pestien aikana minulle sitten vahvistui lopullisesti myös ajatus papiksi ryhtymisestä.

Taloudellisten
vaikeuksien lisäksi
yhä useampi kokee
yksinäisyyttä tai
toivottomuutta.
Näihin on löydettävä
oikeita tapoja tukea
ihmisiä.

Pappisvihkimyksensä Pikkarainen vastaanotti Helsingin Mikaelin seurakunnassa ja siellä työskentelynsä jälkeen hän päätyi ensimmäiseen vakinaiseen virkaansa, Oulun lähelle Kempeleeseen.

Vuosiin Pohjois-Pohjanmaalla liittyy myös hetkellinen hyppäys pois kirkollisista ympyröistä. Pikkarainen oli nuoruusvuosina ja opiskeluaikana tehnyt pätkätöitä esimerkiksi kiuastehtaalla ja kaupan kassalla, mutta nyt
hän pääsi yhdistämään työn ja harrastuksen.

Vuoden virkavapauden aikana hän työskenteli jalkapalloseura AC Oulun markkinointipäällikkönä.

– Se oli todella opettavainen, silmiä avaava vuosi. Koko urheiluseuran tulevaisuus oli tuolloin vaakalaudalla. Meitä palkattuja työntekijöitäkin oli vain kaksi.

Markkinointipäällikkö saattoi esimerkiksi löytää itsensä keräämästä seuralle rahaa konserttisalin narikkamikkona yhdessä toiminnanjohtajan kanssa – ja saipa hän tutustua myös suomifutiksen legendaarisiin hahmoihin, kuten ex-maajoukkuefutari Mika ”Nure” Nurmelaan.

– Urheiluseurassa työskenteleminen auttoi näkemään miten hyvin meillä seurakunnissa työt ja vastuut on järjestetty. Samalla sen pestin aikana heräsi halu opiskella johtajuutta.

Seitsemän Kempeleen vuoden jälkeen Pikkarainen palasi vuonna 2018 perheineen kotiseudulleen. Ensin hän työskenteli Jyväskylän seurakunnan Huhtasuon aluekappalaisena, sitten virkavapaallaan Keuruun ja Multian vt. kirkkoherrana ja tämän jälkeen Jyväskylän seurakunnan Keskustan alueen
johtavana pappina.

Nyt Pikkaraisen päivät täyttyvät paitsi töistä, myös perheenisän ruuhkavuosista ja urheiluharrastuksesta. Perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi kolme 2–9-vuotiasta lasta.

Pikkaraiset asuvat omakotitalossa Jyväskylässä. Heillä on Kuopion eteläpuolella mökki, jonne Paulus ei ole juossut, ”ei ainakaan vielä”.

Kirkkoherra kertoo, että juoksemiseen liittyvän fyysisen kivun kestäminen auttaa säilyttämään toimintakyvyn haasteissa ja vaikeissa tilanteissa, joita elämässä tulee väkisinkin vastaan.

Juoksemisen aikana hän myös jäsentelee ajatuksia.

– Tämä on fyysisen liikunnan lisäksi oikeastaan myös osa henkistä palautumista.

– Ja samalla tähän pätee porttiteoria. Matkat tuppaavat aina pitenemään ja itsensä haastamisen halu aina vain kasvaa.

Pian Paulus Pikkarainen on Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherra. Koon lisäksi seurakunta on myös maantieteellisesti hajanainen. Hiljattain siihen liittyivät vielä Toivakan ja Joutsan seurakunnat.

Pikkaraisen mukaan koko ja maantiede ovat haaste, mutteivät este.

– Tietenkin olen hieman puolueellinen sanomaan tätä, mutta minusta meillä on aivan upea seurakunta. Yli 300 motivoitunutta ja taitavaa työntekijää sekä 95 0000 jäsentä, jotka haluavat olla osa tätä yhteisöä ja rakentaa parempaa huomista, syyskuussa kirkkoherrana aloittava Pikkarainen hehkuttaa.

– Yhdessä me pidämme Jumalan valtakunnan sanomaa vahvasti esillä.

Pikkarainen myöntää, että erityispiirteet tuovat seurakunnan johtamiseen ja toimintaan mausteensa.

– Mutta vaikka olemme jäsenmäärältä ja alueellisesti suuria, olemme mielestäni kuitenkin onnistuneet rakentamaan hyvän organisaation ja toimintakulttuurin, jossa erilaiset toimintaympäristöt tulevat huomioiduiksi.

Tällä Pikkarainen selventää tarkoittavansa sitä, että vaikka seurakuntaa johdetaan yhdestä paikasta, eri alueilla saa olla omia erityispiirteitään ja toimintatapojaan.

– Niitä ei ole tarkoitus lähteä suitsimaan, vaan tarkoitus on kannustaa jatkamaan hyväksi koetuilla tavoilla.

– Tärkeintä kuitenkin on, että seurakuntalaiset voivat samaistua siihen paikalliseen seurakuntayhteisöön, joka heillä on aina ollut lähellään.

Tulevaisuuden haasteet ovat Jyväskylän seurakunnassa samanlaisia kuin monella muullakin evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalla.

– On fakta, että taloudellinen tilanne heikkenee, ja jäsenmäärän yhä laskiessa
toimintaa on hiljalleen sopeutettava. Se haastaa kysymään, mikä toiminnassamme on se tärkein ydin, jonka ainakin haluamme säilyttää.

– Laajan ja arvokkaan kiinteistökannan ylläpito haastaa myös meidän talouttamme nyt ja tulevina vuosina.

Yleisennusteena on edelleen kirkon jäsenmäärän väheneminen hiljalleen, mutta toisaalta viime vuodet ovat tuoneet esiin myös toisenlaisia, yllättäviäkin trendejä. Etenkin nuorten miesten on jopa yliopistollisissa tutkimuksissa havaittu kiinnostuneen uudelleen kristinuskosta.

Mitä seurakunnan pitäisi tehdä, jotta tähän hengelliseen etsintään vastattaisiin oikein?

– Ajattelen, että erityisen tärkeää on kuunnella tarkasti, millaisia ajatuksia tai kysymyksiä nuorilla on uskoon ja elämään liittyen. Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että hengelliselle etsinnälle on nimittäin monia erilaisia syitä.

Pikkaraisen mukaan seurakunnan on tärkeää kohdata jokainen nuori ja hänen tilanteensa tapauskohtaisesti.

– Ja samalla täytyy todeta, että ilokseni olen huomannut esimerkiksi Kaupunginkirkon tavalliseen sunnuntaimessuun löytäneen viime aikoina yhä useamman nuoren ja nuoren aikuisen.

Sopeuttaminen on päivän sana myös yhteiskunnassa. Valtion säästötalkoot ovat yksi puoli, jotka näkyvät herkästi seurakunnan diakoniatyössä.

– Ihmisten taloudelliset haasteet heijastuvat diakoniaan esimerkiksi siten, että seurakunnan diakoniatyön avustusmäärät ovat nousseet jo useamman vuoden ajan, noin kymmenen prosenttia vuodessa.

– Ihmisillä on huolta paitsi työttömyydestä, myös esimerkiksi kohtuuhintaisesta asumisesta ja elinkustannusten noususta. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yhä useampi kokee yksinäisyyttä tai toivottomuutta. Näihin on löydettävä oikeita tapoja tukea ihmisiä.

”Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys”

Paulus Pikkarainen, mikä on kristillisen uskon ydin?

– Kyllä se on Jeesuksen ylösnousemus. Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys, joka antaa merkityksen koko uskollemme, Pikkarainen kiteyttää.

– Ja ennen kaikkea tuo ylösnousemus kertoo toivosta. Toivo ulottuu sekä arkeen että elämään kuoleman jälkeen. Jeesuksen ylösnousemuksella on toisin
sanoen hengellinen ja maallinen ulottuvuus yhtä aikaa.

Entä mitkä ovat kirkon ja seurakunnan ydintehtäviä?

– Olennaista on välittää ihmisille Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Tarvitsemme sekä avointa puhetta hyvästä Jumalasta, että rohkeaa valmiutta
auttaa hädänalaisia.

Ultrajuoksu on kestävyysjuoksun kuningaslaji

Paulus Pikkaraisen harrastamalla ultrajuoksulla tarkoitetaan yleensä kaikkia maratonia pidempiä juoksumatkoja. Ultrajuoksu on toisin sanoen pitkien juoksumatkojen eräänlainen äärimmäinen rankkuustesti, kestävyysjuoksun kuningaslaji.

Tuleva kirkkoherra kertoo repäisseensä menemään esimerkiksi jokin aika sitten Rukalla sadan mailin kisassa noin 172 kilometriä.

– Ja kun eksyin metsään, tuli vielä kuusi extrakilometriä lisääkin, hän naurahtaa.

– Harvoin ennen juoksemaan lähtöä tai sen aikanakaan on olo, että ”onpa kiva lähteä tai olla lenkillä”. Mutta suorituksen jälkeen tulee palkinto hyvän olon muodossa ja juokseminen heijastuu positiivisesti koko elämään.

Artikkeli Pappi, isä, juoksija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mika Lahtinen on kokenut bibliodraamaohjaaja, joka on ohjannut lukuisia tiimejä ja pienryhmiä. Oletko jyvällä? -musikaali on mittakaavaltaan uudenlainen ohjaustyö Lahtisellekin. Jyväskylän seurakunnan ja yhteistyökumppaneiden suursatsausta on tekemässä lähes 80 näyttelijää, tanssijaa, kuorolaista, muusikkoa ja avustajaa.

– Isojen massojen ohjaaminen on minulle uutta. On rikkautta tutustua uusiin ihmisiin ja toimia yhdessä. Se ei ole pelkästään taiteen ja musikaalin ohjaamista, vaan myös yhdessä olemisen ohjaamista ja opettelemista.
Tarvitaan paljon kokoontumisia ja keskusteluja, läsnäolon ja kuuntelemisen opettelua, Lahtinen sanoo.

– Yhteisen luomistyön ohjaaminen tuntuu lahjalta. Tässä ajassa on innostavaa luoda jotakin mukavaa ja sykähdyttävää.

Siiri Luukkainen, 13, on mukana musikaalissa sekä puheroolissa koululaisena että tanssijana.

– Musiikinopettaja oli laittanut Palokka-ryhmään ilmoituksen musikaalista. Hain innoissani mukaan.

Luukkainen harrastaa pianonsoittoa ja tanssia. Kokemusta on kertynyt koulun näytelmistä ja tanssiesityksistä, mutta näin suuressa teatterituotannossa Luukkainen ei ole aiemmin ollut mukana.

– Täällä on kiva porukka, paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Mukavinta on yhteishenki. Harjoituksissa on aina tosi hauskaa, hän kertoo.

Koulumaailmaan sijoittuvan musikaalin keskeisiä teemoja ovat sovinto, yhteys ja rukous. Teemoista on keskusteltu myös porukalla. Heti ensimmäisissä harjoituksissa käytiin läpi periaatteita, joilla musikaalin luominen onnistuu.

– Keskeiset jutut olivat, että kannustamme ja iloitsemme toisistamme, kuuntelemme ohjeita, emme kiusaa, emmekä jätä ketään yksin. Lapsille on tosi tärkeää, että ketään ei kiusata. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, Mika Lahtinen kertoo.

– Lapsilla on kyky pohdiskella elämän isoja asioita kuten ystävyyttä, yksinäisyyttä ja myös rukousta ja hengellisiä asioita. Lapsilla voi olla paljon viisautta annettavaan, Lahtinen muistuttaa.

Koulukiusaamista käsitellään musikaalissa ystävyyden ja toivon näkökulmasta.

– Keskeistä on, miten koululaiset yhdessä aikuisten kanssa voisivat olla rakentamassa sovintoa ja yhteistä unelmien ja toiveiden koulua.

Musikaalia on harjoiteltu tiivistii kevään ajan työpajoissa omissa ryhmissä. Kerran kuussa on kokoonnuttu yhteen käymään esitystä läpi koko porukalla. Kesätauon jälkeen harjoitukset jatkuvat elokuussa.

– Vielä voi tulla mukaan, jos mieli tekee. Etenkin kuorossa ja avustavissa rooleissa on paikkoja auki, Lahtinen vihjaa.

Musikaalin esitykset ovat marraskuussa Jyväskylän helluntaiseurakunnan tapahtumakeskus Helmissä. Lipunmyynti aukeaa elokuussa.

– Tulossa on upea musikaali, joka tempaa varmasti mukaansa. Esityksessä on hienoja joukkokohtauksia, koskettavia koululaistarinoita ja uutta musiikkia, vahvana myös rukouksen, toivon ja ilon aiheita. Sitä kannattaa tulla hämmästelemään, Lahtinen vinkkaa.

Kuoroon voi ilmoittautua Jenni Jurvalle sähköpostilla jenni.jurva@evl.fi. Aputehtäviin löytyy ilmoittautumislinkki osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oletko-jyvalla. Lipunmyynti aukeaa elokuun puolivälissä. Tarkemmat tiedot jyvaskylanseurakunta.fi.

Artikkeli ”Innostavaa luoda jotakin sykähdyttävää” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tiesitkö?

Nuorten vaikuttajaryhmään kuuluvat Isabel Diken ja Essi
Poikolaisen lisäksi:

Eikka Eronen, Palokan lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa

Peppi Juntunen, Huhtasuon lähikirkkoalue, nuorten edustaja kirkkoneuvostossa, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa sekä Lehtisaaren työryhmässä

Kerttu Keränen, Kaupungin lähikirkkoalue

Roni Korteikko, Keljonkankaan lähikirkkoalue

Linnea Matilainen, Kortepohjan lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän
puheenjohtaja, kirkon nuorten aikuisten vaikuttajaryhmän edustaja

Vili Niskanen, Säynätsalon lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa ja kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa

Sonja Paljakka, Tikkakosken lähikirkkoalue

Aada Pesonen, Keltinmäen lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän sihteeri

Tuomas Rantalaiho, Korpilahden lähikirkkoalue

Aleksi Virfvell, Vaajakosken lähikirkkoalue

Helinä Viro, Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalue

Artikkeli Nuorten äänellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sait paljon huomiota Liekinheitin-jumppavideosta, jossa ohjaat vesijumppaa
Suomen euroviisukappaleen tahtiin.
Yllättikö suosio sinut?
Kyllä se vähän yllätti. Tiesin, että tapa, jolla
jumpan vedin ja heittäydyin
mukaan, voi herättää mielipiteitä.

Olet saanut asiakkailtasi nimen liikunta-artisti. Miltä se kuulostaa?
Se kuulostaa tosi hyvältä ja olenkin ottanut sen itselleni käyttöön. Haluan, että liikuntahetki on enemmän elämys kuin ohjaus. Artisti-termi
kuvaa tätä aika hyvin. Muiden artistien tapaan, haluan tuottaa elämyksiä. Minä vain teen sitä liikunnan kautta.

Mikä on yleisin tekosyy, jonka olet kuullut, jos joku ei halua liikkua?
Yleensä sanotaan, että ei ole aikaa tai on kiireitä. Olen työskennellyt paljon 30–50-vuotiaiden naisten sekä elämäntapamuutosta kaipaavien asiakkaiden kanssa. Moni laittaa muut itsensä edelle, vaikka kaiken pitäisi lähteä ensin itsestä ennen kuin voi huolehtia muista.

Mitä liikuntaryhmiä ohjaat?
Ohjaan pääsääntöisesti eläkeläisryhmiä, kuntosali- ja vesijumpparyhmiä
sekä annan uimaopetusta. Yrittäjänä vedän treeniryhmiä ja teen
valmennuksia.

Haluat laittaa myös itsesi likoon ohjatessasi muita?
Ohjatessani laitan itseni fyysisesti ja henkisesti todella koville. Jostain
tulee se into heittäytyä. Se ottaa, mutta myös antaa todella paljon.

Miten motivoit ihmisiä, joita liikunta ei lähtökohtaisesti kiinnosta?
Ensin selvitetään taustatekijät, ja mistä motivaation puute johtuu. Lähdetään liikkeelle pienin askelin. Mikä voisi tuoda iloa arkeen? Ikääntyessä meidän on pakko huolehtia voimantuotosta. Se lähtee ensimmäisenä kehosta.

Olet sanonut, että haluat muuttaa käsitystä monista
liikuntalajeista. Millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on?
Joidenkin liikuntalajien harrastamisesta on tehty liian vakavaa. Esimerkiksi
vesijumpasta monella on käsitys, että käydään vähän kevyesti
jumppaamassa. Se on kuitenkin yksi siisteimpiä liikuntamuotoja,
josta voi saada todella hauskaa. Vesi itsessään on ihmisille ilon lähde,
ja kun siihen yhdistetään musiikki, siitä voi saada irti vaikka mitä.

Mistä palosi liikuntaan on lähtöisin?
Pikkupojasta asti olen liikkunut pallon perässä päivät pitkät. Yläasteella
jo mietin, että enhän mä osaa mitään muuta kuin liikkua. Se oli ykkösjuttu ja nautin siitä. Mietin, voisiko liikunnasta tehdä ammatin ja tässä sitä ollaan.

Aamuveryttely vai iltalenkki?
Iltalenkki. Olen enemmän iltaihminen.

Mitä kesääsi kuuluu?
Varmaan lomailen, teen treenejä ja liikun itse monipuolisesti ulkona. Nautin kesästä, se on parasta aikaa.

Artikkeli Jumppaava ilontuoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tallin asukas ja jo ennestään tuttu hevonen loukkaantui vuosi sitten ja oli levossa sen jälkeen puolisen vuotta.

– Hevosen loukkaantuminen on aina iso juttu.

Niemisen hevosharrastus alkoi 6-vuotiaana ponikerholaisena ja jatkui nelosluokkalaisena uudelleen. Kulku tallille käy 3–4 kertaa viikossa ja siellä kuluu helposti neljäkin tuntia kerrallaan, mutta koulu ei silti kuulemma kärsi.

Tallilla voi hoitaa hevosia ja vain hengailla kavereiden kanssa – ja tietenkin ratsastaa. Este- ja kouluratsastus ovat molemmat mieluisia, ja välillä lähdetään maastoon. Tehtäviin kuuluvat monet tallin työt, kuten karsinoiden siivous, aamu- tai iltaruokinta, vesien vaihto ja hevosen harjaus.

– Kivointa on, että täällä mieli tyhjenee kaikesta muusta. Harrastuksessa kehittyy, oppii rauhoittumaan, olemaan läsnä ja kantamaan vastuuta hevosesta.

Nykyisin puhutaan paljon hevosen hyvinvoinnista ja enenemässä määrin myös sen kivusta, eläimen kipuilmeitä on opittu lukemaan.

– On tärkeä tietää, miten terve hevonen käyttäytyy ja miten se taas ilmaisee, jos kaikki ei ole hyvin, Minja Lehmonen sanoo.

Hän katsoo, että hevosharrastus elää murrosvaihetta, kun ratsastuskoulujen eettisyyttä on alettu tarkastella.

– Ratsastus harrastuksena varmasti pysyy, mutta toiminta muuttuu yhä selvemmin hevoslähtöiseksi. Myös hevostallien on pysyttävä ajan hermoilla ja oltava valmiit kehittämään toimintaansa.

Hevonen on välitön peili, se aistii ihmisen tunnetilan ja reagoi siihen käyttäytymisellään. Jos sen lähellä käy kovilla kierroksilla, myös hevonen on levoton.

– Kiltistäkin hevosesta näkee, jos sillä ei ole hyvä olla tilanteessa. Hevostaidot ovat oleellinen osa ratsastusharrastusta, ja jokainen hevosta käsittelevä ihminen vaikuttaa sen hyvinvointiin. Hyvää hoitoa voi opetella teoriassa ja käytännössä.

Hevosihminen on ennen kaikkea empaattinen,
hoivaviettinen ja välittävä.

Villa Hepolassa käy viikoittain tunneilla noin 80 ratsastajaa, mutta vaihtelua on paljon. Toiset jatkavat harrastusta pitkään ja toiset lyhyemmän aikaa. Oppilaana on ollut jopa SM-tasolle kehittynyt kenttäratsastaja. Tallin kisatiimi
toimii aktiivisesti, mutta Lehmosen mielestä harrastus ei saa olla suorittamista, vaan nimenomaan tunnetta ja hevosen kanssa läsnäoloa.

– Hevosta tulee oppia tuntemaan kokonaisvaltaisesti. Myös hoito kuuluu asiaan, tallilla ei käydä vain ratsastamassa, hän korostaa.

Hoidon ja yhteisen tekemisen kautta ihmisen ja hevosen välille kehittyy luottamus, ja silloin he toimivat paremmin myös ratsukkona. Hevoset ovat yksilöitä myös temperamentiltaan ja niiden käsiteltävyydessä ja tavassa reagoida ihmiseen voi olla suuriakin eroja. Tallilla jokainen hevonen taipumuksineen tunnetaan.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen
mielessä liikkuu.

– Hevosellakin on oikeus olla pitämättä jostakin asiasta. Koulutus tehdään pehmeällä tavalla palkitsemisen kautta ja koko ajan hevosta lukien.

Myös Adeleine Mattila, 16, haluaa kehittyä ratsastajana ja menestyä kisoissa.

– Kilpaileminen on kivaa, mutta se ei ole ykköstavoite. Tärkeintä on oppia ymmärtämään hevosta ja toimia sen kanssa yhdessä, hän sanoo Vilma-hevosta satuloidessaan.

Vilma on 13-vuotias tamma, jolle ruoka maistuu. Mattilan mukaan se osaa olla ystävällinen, mutta on omalla tavallaan herkkä.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

– Juttelen Vilmalle ja annan sen huomata, että olen tulossa lähelle. Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

Tytöt kertovat, että hevoset osaavat myös hymyillä. Ne nostavat ylähuulen ylös varsinkin, jos ne haistavat erikoisen hajun. Vihainen hevonen taas laittaa korvat luimuun, häntä heiluu vinhasti, keho jäykistyy, silmät menevät sirrilleen ja se polkee jaloillaan.

Iso eläin ei pelota, vaikka hevonen saattaa potkaista tai näykkäistä hampaillaan. Kumpikin on pudonnut ratsunsa selästä jo monta kertaa, mutta tyttöjen mielestä se kuuluu lajiin.

– Sitten vaan noustaan uudelleen satulaan, Mattila tuumaa.

– Välillä on häntäluu kovilla. Kerran hevonen kaatui, kun olin ratsailla. Jalka jäi alle, mutta ei onneksi käynyt pahasti, Anni Nieminen täydentää.

Turvallisuutta lisäävät oikeat varusteet: kypärä, ratsastuskengät ja -housut ja käsineet. Lisäksi on hyvä käyttää turvaliiviä, joka suojaa vartaloa, ehkäisee sisäelinvaurioita ja vähentää selkärankaan kohdistuvaa painetta onnettomuuden sattuessa. Maastoesteratsastuksessa turvaliivi on pakollinen.

Hevonen voi elää yli 30-vuotiaaksi, mutta luopumisia tulee väistämättä vastaan.

Kouluratsastus on kuin tanssia.

– Oma elämäni hevonen kuoli muutama vuosi sitten, ja se oli kova paikka, Minja Lehmonen muistaa.

Ratsastuskoulussa joudutaan välillä myös vaihtamaan opetushevosia. Hevonen ei välttämättä sovellukaan opetustyöhön tai se ei kestä vaihtuvia ratsastajia ja erilaisia ihmisiä.

Kesäloma koittaa tallillekin. Hevoset pääsevät isoille laitumille tuoreen heinän ääreen, maastoretkille ja virkistäville uinneille läheiseen lampeen. Hevoskärpäsen puremille tytöille kesä tarkoittaa lomaa koulusta. Adeleine Mattila pääsee tallille kesätöihin, ja Anni Nieminenkin aikoo viettää siellä lähes koko kesälomansa.

– Hevosten kanssa on vaan niin mukava olla!

Lehmonen on itsekin alkujaan hevostyttö, joka opiskeli ratsastuksen ohjaajaksi, hevosavusteisen toiminnan ohjaajaksi ja on myös ratsastusvalmentaja. Kilpailemisessa häntä auttaa oma valmentaja.

– Kouluratsastus on kuin tanssia, jossa liikutaan vähäeleisesti, kauniisti ja joustavasti hevosen kanssa. Tosin tallityö kaikkineen vie niin paljon aikaa, että oma ratsastaminen on jäänyt vähälle.

Artikkeli Hevonen on ihmisen peili julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkkovaltuustoon valitaan 49 jäsentä – kymmenen enemmän kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Valtuuston jäsenmäärä nostettiin seurakuntaliitosten myötä 45:een jo niin sanotuissa paperivaaleissa kaksi vuotta sitten. Joutsan ja Toivakan seurakunnat liittyivät Jyväskylän seurakuntaan vuoden 2025 alussa.

Valtuuston koon kasvattamisesta 49:ään päätti kirkkovaltuusto.

– Neljän valtuutetun lisäyksen voi katsoa tukevan moniäänisyyden toteutumista kirkkovaltuustossa, esimerkiksi eri alueiden tai ikäryhmien äänen kuulumista, Arto Viitala sanoo.

Kirkkoherra Viitala korostaa seurakunnan pyrkivän mahdollistamaan ennakkoäänestyksen laajasti kaikilla lähikirkkoalueilla, myös liitosalueilla. Jokaista äänioikeutettua seurakuntalaista myös muistutetaan vaalikirjeellä. Kirjeessä on vaaleihin liittyvää tietoa sekä ehdokasluettelo, mutta paperia ei tarvitse ottaa mukaan äänestyspaikalle. Pelkkä henkilöllisyystodistus riittää.

Seurakuntavaaleissa äänioikeus on jo 16-vuotiailla. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15. marraskuuta ja on seurakunnan jäsen viimeistään 15. elokuuta.

Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin. Seurakunnan luottamushenkilönä on mahdollisuus olla mukana esimerkiksi päättämässä seurakunnan rahojen käytöstä, tekemässä henkilövalintoja, valitsemassa edustajia kirkolliskokoukseen ja luomassa mielikuvaa kirkosta. Vaaleissa valitut kirkkovaltuutetut valitsevat myös kirkkoneuvoston, johtokuntien ja alueiden toimielinten jäsenet.

Vaikka vaaleissa ei tulisikaan valituksi kirkkovaltuustoon, voi valituksi tulla esimerkiksi aluejohtokuntaan. Aluejohtokunnilla on merkittävää päätösvaltaa lähikirkkoalueiden toiminnan kehittämisessä.

Kirkkovaltuusto päättää seurakunnan toiminnan ja talouden päälinjoista kuten kirkollisverosta, rakennushankkeista ja uusista viroista.

– Nykyisellä Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustolla on ollut tärkeä rooli johtaa seurakuntaliitosten toimeenpanoa. Yksi merkittävä tehtävä on ollut myös kirkkoherranvaalin toteuttaminen. Vielä kuluvan kevään päätteeksi kirkkovaltuusto sai päätettäväksi Jyväskylän kaupunginkirkon peruskorjauksen
aloittamisen, Viitala listaa.

Uuden kirkkovaltuuston työlistalla on muun muassa talouden tasapainosta huolehtiminen erityisesti kiinteistöstrategian ja henkilöstösuunnittelun
avulla.

– Myös uuden toimintastrategian hyväksyminen on uuden valtuuston ensivaiheen tehtäviä, Viitala toteaa.

Tiesitkö?

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.
Varsinainen vaalipäivä on 15. marraskuuta ja ennakkoäänestys
on 3.–7.11.

Ehdokkaita asettavat valitsijayhdistykset. Jos sopivaa ryhmää ei
löydy, sellaisen voi perustaa myös itse. Valitsijayhdistykseen tulee
kuulua vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.
Tietoja vaaleista ja Jyväskylän seurakunnan seurakuntavaaleihin
muodostettavista valitsijayhdistyksistä päivitetään Jyväskylän
seurakunnan vaalisivuille jyvaskylanseurakunta.fi/vaalit.

Tällä hetkellä Jyväskylän seurakunnassa vaikuttavat ryhmät ovat
Avara kirkko, Keskusta yhteistyössä, Kristillisten perusarvojen
puolesta, Kokoomus ja sitoutumattomat, Seurakuntaväki sekä
Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat. Viime vaaleissa mukana oli
myös Perussuomalaiset-ehdokaslista. Toivakan seurakunnassa
vuoden 2022 vaaleissa oli mukana Toivakkalaiset-ehdokaslista ja
Joutsan seurakunnassa Vanha Joutsa -ehdokaslista ja Yhteinen
seurakuntamme -ehdokaslista.

Artikkeli Monella äänellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kun jyväskyläläinen Timo Suutarinen jäi työttömäksi runsas 12 vuotta sitten, hän järkyttyi ja ahdistui.

– Uskon, että siltä tuntuu monesta muustakin saman kokeneelta. Työttömyyttä pelätään. Jokainen haluaa päästä töihin, hän miettii.

Verkkoliiketoiminnan tradeno­miksi ensimmäisenä Suomessa vuonna 2004 valmistunut Suutarinen ehti työskennellä hyväpalkkaisella it-alalla reilut viisi vuotta. Opiskeluvuosina hänellä oli oma firmakin.

– Kun katselin kaupunkia työpaikkani ikkunasta Lutakossa, en olisi voinut kuvitella, millaisia vuosia edessäni on.

Työttömäksi jäätyään Suutarinen etsi alansa töitä Jyväskylästä, Helsingistä ja Tallinnasta. Pikkuhiljaa hänen oli pakko hyväksyä, ettei töitä löydy muiltakaan aloilta. Jyväskylän työllisyystilanne on maan heikoimpia. Suutarinen hakee työtä edelleen. Vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa on haettava, jotta työnhakuvelvoite täyttyy ja työttömyysturvaan on oikeus.

Vuosien myötä Timo Suutarinen alkoi tottua tilanteeseensa. Hän näkee siinä hyvääkin: on ollut aikaa uusille ihmisille ja asioille.

– Olen saanut sellaista, jota rahalla ei saa. Kulttuurin ja alakulttuurin tapahtumissa olen tutustunut ihmisiin, joita en välttämättä työelämässä olisi tavannut. Esimerkiksi punkkarit ovat hirveän rehellisiä ja mukavia ihmisiä.

– Jyväskylän Kesä -tapahtumassa tutustuin balettitanssijaan, jonka kanssa olen tehnyt runo- ja tanssiesityksiä, ja myöhemmin kuvataiteilijaan, joka on tehnyt kuvituksia kirjoihini. Näiden ystävieni kautta olen oppinut ymmärtämään tanssia ja kuvataiteita.

Ruoka-apua hakiessaan ”leipäjonossa” hän on tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja kohdannut harvinaista sydämellisyyttä.

– Lapsuuden kodin jälkeen en ole missään kohdannut niin lämmintä tunnelmaa. Leipäjonossa on valtavasti solidaarisuutta ja kaikki hyväksytään iästä ja taustasta riippumatta. Varsinkin jouluna ihmiset tervehtivät toisiaan erityisen lämpimästi. Tunnelma välittyy vain, jos olet itse siinä osallistujana.

Suutarista kiinnostavat tavallisten ihmisten tarinat. Hän haluaa ymmärtää ihmisiä ja maailman tapahtumia, vaikka niihin ei juuri voikaan vaikuttaa. Häntä hämmästyttää, että kirjallisuuteen apurahoja jakavat tahot eivät pidä tärkeänä esimerkiksi työttömien monenkirjavien elämäntarinoiden julkaisemista.
Suutarinen toivoo, että voisi auttaa ihmisiä tulemaan paremmin toimeen toistensa kanssa ja toimimaan yhdessä.

En ole koskaan arvioinut itseäni työn tai rahan kautta.

– Moni työtön toivoo, että pääsisi jakamaan osaamistaan, mutta on varovainen sitoutumaan. Pelkona on, että vapaaehtoistyö vaikuttaa työttömyystukeen, vaikka niin ei pitäisi olla. Vapaaehtoistyö voisi tuoda monelle merkitystä ja jaksamista.

Työttömyys ei ole vaikuttanut Suutarisen kokemukseen ihmisarvostaan.

– En ole koskaan arvioinut itseäni työn tai rahan kautta. Työttömänä ihminen hakeutuu sellaisten seuraan, jotka hyväksyvät hänet ja ymmärtävät häntä. Tapaan vain satunnaisesti vanhoja ystäviä työ- ja yritysmaailmasta. Ystäväpiirini on muuttunut tosi paljon työttömyyden aikana, ja veikkaan, että se on aika yleistä.

Ymmärrys ihmisen arvosta riippumatta suorituksista saattaa perustua Suutarisen huolehtivaan lapsuuskotiin ja hyviin kokemuksiin.

– Pääsin alle kouluikäisenä vanginvartijaisäni mukana vankilaan ja sairaanhoitajaäitini mukana terveyskeskukseen. Muistan, kuinka pelkkä läsnäoloni ilahdutti ja piristi sekä vankeja että vuodepotilaita.

Suutarinen tekisi nytkin mielellään sellaista työtä ihmisten parissa, joka toisi iloa heidän elämäänsä.

– Mutta en ole osannut kouluttautua tai hakeutua sen tyyppiseen työhön.

Työttömyysvuosina Timo Suutarisen kirjallinen lahjakkuus on saanut tilaa kasvaa muun muassa runoiksi. Hänen kirjailijuutensa sai innoitusta jo vuosituhannen vaihteessa Luovan kirjoittamisen opinto-ohjelmassa Oriveden opistossa. Erityisen vaikutuksen Suutariseen teki kursseilla opettajana toiminut runoilija Risto Ahti.

Tänä keväänä ilmestyi runokokoelma Taivaan punalasin läpi, johon Suutarinen on koonnut ja kääntänyt juutalaisten pääosin jiddishinkielisiä runoja holokaustin ajalta. Kiinnostus holokaustiin eli natsi-Saksan suorittamaan juutalaisten kansanmurhaan toisen maailmansodan aikana sai alkunsa, kun Suutarinen matkusti veljensä kanssa keskitysleirien muistopaikoille vuonna 2014. Silloin kohteina olivat Auschwitz-Birkenau, Sachsen­hausen ja Dachau. Myöhemmin Suutarinen matkasi vielä yhdeksälle muistopaikalle.

– Näin ensimmäisen matkan jälkeen painajaisia kuusi viikkoa. Halusin tehdä jotain holokaustissa kuolleiden muistamisen säilymiseksi. Kun sain apurahan, aloin tutkia tapahtumia ja kirjoittaa ja kääntää aiheesta runoja. Minua kiinnostavat yksilöiden tarinat: mitä juutalaiset itse ovat ajatelleet ja tunteneet menettäessään ensin kotinsa ja sitten kaiken. Yksi löytöni oli Helga Weissin päiväkirja.

Kirjoittamisen lisäksi Suutarinen on harrastanut taidevalokuvaamista.

– Nyt se on jäänyt. Kun on pitkään työttömänä, moni asia jää, vaikka yrittää pysyä aktiivisena. Lähtemisen kynnys nousee vuosien myötä, vaikka tietää, että ihmisten pariin hakeutuminen tekee hyvää. Leipäjonon eläkeikäisten elämänpiiriksi saattaa rajautua koti, televisio, leipäjono ja Aseman Pysäkki.

Yllättäviin menoihin ei olisi varaa.

Peruspäivärahalla selviytyminen vaatii Timo Suutarisen mukaan tarkkaa taloudenpitoa ja suunnitelmallisuutta. Hän on hakenut ruoka-
apua pari kertaa viikossa kahdeksan vuoden ajan. Ruoka-apu kattaa noin kolmanneksen hänen ruokatarpeistaan. Hän hyödyntää myös kauppojen alennusmyyntiä kello 20 jälkeen, jolloin ruokaa saa 60 prosentin alennuksella.

– Hammaslääkärikäynteihin ja silmälasien hankintaan pitää säästää pitkään. Yllättäviin menoihin ei olisi varaa. Monien terveyspalvelujen hinnat ovat nousseet, esimerkiksi irronneen hammaspaikan korjaus maksoi aiemmin 30, nyt 60 euroa.

Säästäväisen elämäntyylin hyvä puoli on Suutarisen mukaan ekologisuus: vaatteet käytetään loppuun, ruokaa ei heitetä pois, veden ja sähkön kulutus minimoidaan.

Timo Suutarisen mielestä yhteiskunnan ilmapiiri on koventunut. Poliitikoilta tulee jyrkkiä lausuntoja lähes viikoittain. Työttömyystuet ovat palkansaajien tuloihin verrattuna pieniä, mutta elintärkeitä tukien varassa eläville. Jos voisi, Suutarinen poistaisi pahimmat työttömyysturvaan tehdyt leikkaukset.

– Palauttaisin 300 euron suojaosan. Sen verran sai aiemmin tienata ilman tuen pienenemistä. Toiseksi poistaisin toimeentulo­tuen kiristyksen, jonka mukaan työpaikkoja pitää hakea terveysongelmista huolimatta. Kolmanneksi lieventäisin rangaistusta, jonka mukaan yhteensä jopa kuukauden tuen menettää, jos esimerkiksi myöhästyy työvoimaviranomaisen tapaamisesta tai haettujen työpaikkojen ilmoittamisesta.

Suutarinen kehuu Jyväskylän kaupungin rekrytointitukea, jolla työllistyvän palkasta maksetaan puolet. Hänen mielestään kaupunki voisi myös työllistää työttömiä tehokkaammin esimerkiksi kaupunkikuvan kaunistamiseksi.

– Eivät ihmiset tahallaan ole työttömiä, moni hakee töitä epätoivoisesti. Itsekin olen hakenut kaikenlaisia töitä, viimeksi hain kirjastoon kesätöihin. Olisi kiva päästä töihin edes muutamaksi kuukaudeksi.

Timo Suutarinen muuttaisi myös apurahojen myöntämistä. Apurahojakin on leikattu ja niitä saa yhä harvempi.

– Mielestäni apurahoja voisi puolittaa, jolloin useammat saisivat niitä ja voisivat tehdä jotain hyödyllistä. Tuhatkin euroa on iso raha monelle. Se on verotonta tuloa ja enemmän kuin käteen jäävä peruspäiväraha.

46-vuotiaalla Suutarisella on vielä parikymmentä vuotta eläkeikään. Hän on jutellut työllisyyspalvelun omavalmentajansa kanssa mahdollisuudesta kouluttautua alalle, jolla työtä saattaisi olla paremmin tarjolla. Mutta opiskelussa on riskinsä.

– Jos tarvittavia opintopisteitä ei saa määräajassa kasaan, voi menettää jopa kuukausien tuet. Se olisi katastrofi.

Tiesitkö?

Tammikuussa 2026 Jyväskylässä oli 11 800 työtöntä työn­hakijaa. Heistä 4 800 oli pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttöminä olleita. 

Jyväskylän työllisyysaste oli tammikuussa 15,9. Keski-Suomen kunnista suurin työttömyysaste oli Saarijärvellä 18,1 ja pienin Toivakassa 9,3 prosenttia.

Lähde: KEHA/työllisyystilastot

Artikkeli Aikaa avautua uudelle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mikä oli parasta 1980-luvulla?
Vaikea sanoa, olin kuitenkin niin nuori silloin. Sitähän sanotaan, että 1980-luku on Suomen historian paras vuosikymmen ja 1990-luku historian pahin.

Mitä et kaipaa tuolta vuosikymmeneltä?
Tietynlaista ankeutta. 80-luvulla elettiin jo nousukautta, mutta se ei vielä näkynyt ympäristössä tai ainakaan Porissa. Kun tultiin pikkuhiljaa 2000-luvulle, hommat alkoivat kasvaa semmoiseksi, mitä se nyt on ja mikä mun silmiini näyttää hyvältä.

Minkä trendin toivoisit tekevän paluun 80-luvulta?
Takatukka ja vaatteet. 80-luvulla trendeille naurettiin, mutta nyt ne kelpaavat taas. Katselin Areenasta vanhoja Metsoloita, ja nehän pukeutuvat yhtä trendikkäästi kuin Kallion nuoret.

Uusin sooloesityksesi on nimeltään Kasarilapsi.
Miksi juuri 1980-luku inspiroi sinua?
Olen syntynyt 1982 ja elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Sieltä alkaa tulla koko ajan enemmän ja enemmän havaintoja, joista haluan lavalla kertoa.

Miten sinusta tuli stand up -koomikko?
Innostui jo nuorena Conan O’Brienin kautta stand up -komediasta. Myöhemmin hyvä ystäväni ilmoitti minut stand up -kurssille, johon sisältyi ensimmäinen keikka. Se oli menoa oikeastaan heti. Tiesin, että tätä haluan tehdä.

Millaisia muistoja nousee omasta lapsuudestasi?
Hyviä muistoja, varsinkin koulusta ja kesälomista. Kesät pyöräiltiin ja pelattiin jalkapalloa. Kasettisoittimelta kuunneltiin Offspringiä ja ajettiin ympäri kyliä.

Millaista oli kasvaa aikana ennen älypuhelimia ja somea?
Meille se oli silloin normi. Eihän sitä osannut kaivata mitään muuta. Varmasti hyvä juttu silloin. Mulle tuli kännykkä 14–15-vuotiaana.

Mitkä 80-luvun musiikki-, elokuva- tai tv-ilmiöt ovat sinulle rakkaimpia?
Niitä on hurja määrä. Elokuvien puolelta kaikki klassiset Arnold Schwarzenegger -pätkät on katsottu. Beverly Hills kyttä oli kova juttu ja myöhemmin Star Wars -elokuvat ja muut. Musiikissa olen mennyt samaa reittiä kuin monet muutkin. Yhtäkkiä tuli Guns N’ Roses ja Metallica ja se oli menoa. MusiikkiTV alkoi näkyä ja se toi mukanaan tosi paljon musiikkia ja elokuvia.

Millaista on tehdä huumoria 80- ja 90-lukujen ilmiöistä?
Erittäin mukavaa, koska niihin liittyy paljon aiheita ja asioita, jotka ihmiset muistavat ja joihin he samaistuvat. On hienoa nähdä miten paljon ihmiset innostuvat, kun alan puhua ajan ilmiöistä. Ihmiset voivat innostua pienistäkin asioista, kuten vaikkapa siitä, millainen prosessi oli piirtoheittimen käynnistäminen koulussa. Tällaiset asiat saavat ihmiset hykertelemään.

Antti Haapalan Kasarilapsi-stand up show Villa Ranassa Jyväskylässä 
pe 24. huhtikuuta kello 19.

Artikkeli Takatukka takaisin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tulevaisuudessa Jyväskylän Kaupunginkirkossa istutaan nykyistä mukavammin kallistetuissa penkeissä, kuoriosaan saadaan luiska – ja kuullaanpa kirkossa joskus ehkä flyygelinkin soittoa.

Remontin suunnitellaan alkavan syksyllä. Hankesuunnittelun keskiössä ovat ajanmukaiset ja esteettömät tilat, jotka mahdollistavat niin monipuolisen jumalanpalveluselämän, kirkolliset toimitukset kuin pienryhmien tapaamiset – ja taipuvat myös nykyistä paremmin erilaisten tapahtumien ja konserttien järjestämiseen.

– Tällä hetkellä tehdään toteutussuunnitelmia. Sen jälkeen haemme rakennuslupaa sekä tarvittavat lausunnot museovirastolta, kirkkohallitukselta ja kapitulilta. Kevään aikana suunnitelmat vielä tarkentuvat, sanoo Jyväskylän seurakunnan kiinteistöpäällikkö Raino Holappa.

Kirkkoneuvosto päättää suunnitelmista kevään aikana.

Vuonna 1880 valmistuneen kirkon edellinen remontti on tehty 1980-luvulla, ja talotekniikka kaipaa päivitystä. Myös kirkon tiiliverhous on paikoin rapistunut ja julkisivua on jouduttu osin verkottamaan irtoavien tiilien varalta.

Kattava hankesuunnitelma sisältää kaikki rakennuksen tekniset järjestelmät. Kaukolämmön laitteisto aiotaan uusia kokonaisuudessaan. Uudelle ilmanvaihtokoneelle rakennetaan kirkon lattian alle konehuone.
Esteettömyyttä ja liikkumista ollaan helpottamassa erilaisilla ratkaisuilla ja arvokohteet konservoidaan. Myös urut pääsevät käsittelyyn.

– Välipohjarakenteita tiivistetään, alapohjaa puhdistetaan, katto ja julkisivut korjataan sekä parannetaan ulkopuolen vesieristeitä ja veden ohjausta. Sisäpinnat pestään, maalataan tai konservoidaan Holappa jatkaa.

Muutos- ja korjaustöiden jokaisessa vaiheessa huomioidaan työn kohteen ainutlaatuisuus ja arvokkuus.

Kirkon ovet sulkeutuvat elokuussa, jolloin jumalanpalvelukset siirtyvät Valtiontalon Silmuun tai Taulumäen kirkkoon. Kun suunnitelmista on päätetty, työt alkavat myöhemmin syksyllä työmaan aitaamisella ja suojaustöillä. Jos remontti etenee suunnitellusti, ovet avautuvat jälleen alkuvuodesta 2028.

Hankkeen kustannusarvio on 5,2 miljoonaa, josta kuluvalle vuodelle on varattu kaksi miljoonaa euroa.

Artikkeli Mukava asento kirkon­penkissä on pian totta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Perinteisen itkuvirren tehtävä on saada kuulijat hersymään eli itkemään ja myötäelämään itkuvirren apeuden mukana. Itkuvirsien kokonaisvaltaiseen ilmaisuun kuuluu erityinen itkukieli ja sen vertauskuvalliset, hellittelevät ja kunnioittavat sanat sekä apeutumiseen ja myötäelämiseen virittävä sävelmä ja esitystapa.

Itkuvirsikonsertti tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden käydä läpi omia suruja ja kipupisteitä.

– Sellaiselle voi olla tarvetta menestyskeskeisessä ajassamme. Mutta jokainen saa vapaasti kokea laulut omalla tavallaan, sanoo Emmi Kuittinen, joka on yksi kolmesta taiteilijasta Surento-lauluyhtyeessä.

Emmi Kuittisen innostus itkuvirsiin sai alkunsa, kun hän tutustui inkeriläisiin itkuvirsiin musiikin maisterin tutkintonsa lopputyötä varten.

– Itkujen kaunis kieli, taidokkaat kielikuvat ja tunneilmaisun tapa koskettivat minua ja halusin oppia laulamaan niitä. Kansanperinne tuo elämääni merkityksellisyyttä. Olen osa sukupolvien ketjua ja se lohduttaa. Se luo vastapainoa musiikin yksilökeskeiselle maailmalle.

Inkeriläisissä itkuvirsissä on kolmea kieltä: vatjaa, inkerikkoa ja suomen inkeriläismurteita. Näiden ja karjalankielisten itkuvirsien sanoista suomenkielinen kuulija ymmärtää vain osan, ja siksi Surennon laulajat kertovat konsertissaan itkujen ja laulujen taustoista avaten myös niiden kulttuurista viitekehystä.

Itkuvirret ovat ympäri maailmaa tunnettu perinteenlaji, joka liittyy pääosin kuolinperinteisiin ja erorituaaleihin. Karjalassa ja Inkerissä tunnetaan rituaali-itkujen ohessa niin sanottuja omaelämäkerrallisia ja arkielämän itkuja. Itku on perinteisesti osa yhteisön suremista hautajaisissa ja häissä sekä armeijaan tai sotaan lähtiessä. Itkuvirsiperinne on siirtynyt kuulon varassa ehkä tuhansia vuosia, mutta taltioituna sitä on Suomessa vasta 1800-luvulta lähtien.

Erityisen tärkeää on ollut itkuvirsien välityksellä tapahtuva yhteyden- ja huolenpito suvun vainajiin, joiden uskotaan pystyvän kuulemaan ja ymmärtämään äänellä itkua. Itkuvirsillä helpotetaan myös jokapäiväisiä huolia ja ilmaistaan surun, kaipauksen ja kiitollisuuden tunteita.

Vuodesta 2021 Suomessa ja ulkomaillakin esiintynyt lauluyhtye Surento on kolmen itkuvirsitaiteilijan lauluyhtye.

Nimi Surento viittaa surevan tai kaipaavan ihmisen olemukseen ja sisäiseen tunnelmaan. Yhtyeen jäsenet Liisa Matveinen, Emilia Kallonen ja Emmi Kuittinen ovat karjalaiseen ja inkeriläiseen perinteeseen erikoistuneita kansanlaulajia ja itkijöitä.

Yhtyeen musiikki on pääosin säestyksetöntä moniäänistä laulua, väillä mukana ovat kantele ja ukulele.

Surento esiintyy Yläkaupungin Yössä lauantaina 16.5. kello 19 Kaupunginkirkossa

Artikkeli Itkun äärellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.