• Vanhempi kuin Suomi 3.1.2018 Kun Laina Suni täytti 90 vuotta, hän ajatteli, ettei montaa vuotta ole enää jäljellä. Hänen 102-vuotisjuhliaan vietettiin syyskuussa. LAINA Sunin ensimmäiset muistot liittyvät Helsingin matkaan, kun hän oli viisivuotias. – Minua puri ihan yllättäen aitan alta esiin hiipinyt kissa, hän muistelee. – Siihen aikaan pelättiin, että ne kantavat vesikauhua. Tytön isä ampui kissan ja Laina-tyttö lähti mummon kanssa Helsinkiin sairaalaan saamaan hoitoa mahdollisen tartunnan ehkäisemiseen. Väsyttävien pistosten lisäksi Suni muistaa sen, että mummo teki hänelle uuden mekon Helsingissä olon aikana. – Mekko oli tosi mieluinen, Suni näyttää mustavalkoista valkokuvaa, jossa hän seisoo mekko päällään. Sairaalareissun lisäksi Suni – omaa sukua Hulkkonen – muistaa 20-luvulta Venäjältä, varsinkin Kronstedtista tulleet pakolaiset. He saivat ruokaa ja tekivät talossa ahkerasti töitä. – Me asuimme maalaistalossa Saikkolan Taka-Anttilassa ja meillä oli ruokaa yllin kyllin, Suni kertoo. KUN Suni meni pienenä tyttönä kiertokouluun isältä saamansa uuden aapisen kanssa, hän osasi jo lukea ja kirjoittaa. – ... Jatka lukemista