Pappisnaiset tuntevat iloa ja kiitollisuutta virastaan

Ensimmäiset pappisnaiset vihittiin virkaan kolmekymmentä vuotta sitten.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti pappisviran avaamisesta naisteologeille vuonna 1986. Ensimmäiset pappisnaiset vihittiin virkaan kolmekymmentä vuotta sitten keväällä 88. Päivi Sipposen vihkimyksestä tulee pitkäperjantaina kuluneeksi 30 vuotta.
– Aloitin teologian opinnot vuonna 1969 ja valmistuin 73. Toimin ensin uskonnonopettajan sijaisena Kuhmossa vuoden verran. Kun sain henkilökohtaisen kutsun hakea Sairalan evankelisen kansanopiston rehtoriksi Iittiin, ajattelin kokeilla vuoden. Se työ veikin mukaansa ja olin siellä kaikkiaan 28 vuotta, Sipponen kertoo.

Pappeus oli luonteva jatko lehtoriudelle heti sen tultua mahdolliseksi.
– Lehtorina olin saanut jo muun muassa jakaa ehtoollista ja konfirmoida. Osallistuin Mikkelin hiippakunnassa järjestettyyn ordinaatiokoulutukseen keväällä 88. En mahtunut ensimmäiseen vihkimykseen, mutta sitten tuli kapitulista kysely, haluaisinko vihkimyksen samaan aikaan erään lähetystyöntekijän kanssa. Niin minut vihittiin pappisvirkaan 30.3.1988.

Minna Tanska lähti opiskelemaan teologiseen 1985. Pappisura ei siinnellyt silmissä vielä pitkään aikaan.
– Valmistumisen jälkeen elin vuosia onnellisena äitiyshuumassa. Valmistuin keskelle lamaa, joten työllisyysnäkymät seurakunnissa olivat sangen heikot. Sain olla vuoden ajan uskonnon tuntiopettajana Elimäellä vuosina 98-99 ja se oli hyvä kokemus, joka pani miettimään “mikä minusta tulee isona”. Opettajan pätevyys olisi pitänyt hankkia, joten se ajatus jäi. Valkealaan avautui puolikas papinvirka Pentti Smedsin jäätyä osa-aikaeläkkeelle ja kun tarvetta oli, minut vihittiin papiksi keväällä 2000, Tanska kertoo.

Minna Tanska työskenteli pappina Valkealassa syksyyn 2001 saakka ja siirtyi sieltä Elimäen seurakuntaan.

Päivi Sipponen kertoo ihmisten suhtautuneen yllättävänkin suopeasti hänen pappeuteensa, vaikka hän oli evankelisen opiston rehtori ja SLEYn virallinen kanta naispappeuteen oli kielteinen.
– Yksi ihminen kertoi kirjeessä minun harhaantuneen ja vaati minua luovuttamaan pappiskirjani piispa Toiviaiselle. Toivo Rapeli ja Paavo Telaranta, jotka olivat edeltäjiäni Sairalan opiston rehtorin virassa tukivat minua ja hyvää kannustusta tuli myös Nurmeksen evankelisen opiston rehtori Kyllikki Tiensuulta, Sipponen kertoo.

Molempia naisia yhdistää ilo ja kiitollisuus pappiskutsumuksesta ja kirkon virasta.
– Saamme tehdä tätä työtä Luojan meille antamien lahjojen varassa, omilla persoonillamme. Monenlaisten kipujen kanssa kamppailevien ihmisten rinnalla saamme työssämme kulkea ja välillä median välittämä kuva kirkosta, jossa vaan ollaan erimielisiä, tekee surulliseksi, Minna Tanska toteaa.
– Olen saanut kulkea moniin työtovereihin verrattuna helpon tien. Olen saanut iloita työrauhasta ja yhteistyöstä myös eri tavalla ajattelevien kesken. Moni naispappeutta vierastanut ja vastustanut henkilö on ajan mittaan sopeutunut ajatukseen täysin, Päivi Sipponen muistuttaa.

Jaa artikkeli: