Sotilaskoti on sotilaan koti

Luonetjärven sotilaskotiyhdistyksen toiminta alkoi virallisesti talvisodan alkua edeltävänä päivänä. Melkein neljännesvuosisadan yhdistyksessä toiminut Leena Viinikainen on yksi aktiivisista vapaaehtoisista, joita ilman sotilaskotitoimintaa ei voisi pyörittää.

Koditon tarvitsee ystäviä

Eliisa Korpikannas pakeni väkivaltaista aviomiestään ja asui ystävien nurkissa vuoden verran. Riipaiseva huoli oli isänsä luona asuvista lapsista.

Rakkaus voittaa pelon

Tommy Hellsten kirjoittaa ja luennoi siitä, mitä hän on itse kokenut ja kohdannut työssään terapeuttina. Ja siitä, mitä hän on itse elänyt. Siksi häntä kuunnellaan.

Ylimääräistä virtaa vaikka muille jakaa

Kaisla Saloselle hyvä ruoka hyvässä seurassa on yksi elämän suurista nautinnoista. Fyysisesti raskas työ ja poikkeukselliset työajat ovat kaventaneet vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia. Silti hän pyrkii löytämään aikaa salibandyharrastukselle yhdessä poikakaverinsa kanssa.

Ihmisarvon palauttaja

Tansanian Morogorossa lähetystyötä tekevä Hanna Londo auttaa naisia pääsemään irti prostituutiosta.

Missi jo syntyjään

Missi-lehmä asuu maatilalla, josta on Jyväskylän keskustaan vain kymmenisen kilometriä. Se on synnyttänyt maailmaan jo neljä reipasta vasikkaa.

Toimintaa lähellä ihmisiä

Keltinmäen alueseurakunnassa järjestetään paljon matalan kynnyksen toimintaa. Monista tilaisuuksista vastaavat aktiiviset seurakuntalaiset.

Saman kokenut ymmärtää parhaiten

Vertaistukiyhdistys Suomen työikäisille leskille ja heidän perheilleen juhlii kymmenettä toimintavuottaan. Puolison tai vanhemman menetys on iso elämänmuutos, jossa tarvitaan tukea ja neuvontaa.