Rakennetaan kuin Iisakinkirkkoa

PAKINA: On asioita jotka eivät näytä valmistuvan lainkaan.

Harva muuttaa vasta valmistuneeseen kotiin, jossa kaikki on tip top viimeistä listaa myöten. Kolmekymmentä vuotta sitten rakensimme hartiapankilla kaksitasoisen rivitalon. Muuttaessamme meillä ei ollut edes portaita yläkertaan.

Nyt joulun alla ilmanvaihtokone ja liesituuletin meni vaihtoon. Liesituulettimen yläpuolelle jäi ilmastointikanava häiritsevästi näkyville ja ajattelin sijoittaa sen eteen pikapuolin maustekaapin. Häiritsevään näkymään kuitenkin tottui jo viikossa ja ajattelin, että meneehän se noinkin.

Näyttää siltä, että elämässä joillakin asioilla on taipumus jäädä keskeneräisiksi. Kun muusikko esittelee uutta lauluaan, hän muistaa mainita siitä puuttuvan vielä tietyn olennaisen elementin. Kuulijan pitää siis osata kuvitella, miltä kappale kuulostaisi valmiina.

Ehkäpä keskeneräisisiksi jäävät juuri ne sydäntä kaikkein lähimpänä olevat asiat. Kappale voi olla muusikolle niin tärkeä, että hän ei ole onnistunut saamaan siitä vielä riittävän hyvää, siis täydellistä.
Minulla on edelleen kymmenkunta kappaletta odottamassa lopullista muotoaan, vaikka aloitin urakan jo neljäkymmentä vuotta sitten.

Kun jokin asia kestää ja kestää saatamme sanoa, että sitä rakennettaan kuin Iisakin kirkkoa. Tiedämme, että kirkko kuitenkin lopulta valmistui. Sen sijaan Antoni Gaudín Sagrada Familia -kirkon rakennustyöt Barcelonassa aloitettiin jo vuonna 1882. Näyttää vahvasti siltä, että se ei tule koskaan täydellisen valmiiksi.

Ajatuksessa on jotain niin lohdullista, että näkisin pyhäkön kaikkien musiikin tekijöiden ylivertaisena pyhiinvaelluskohteena. Eikä pelkästään muusikoiden, vaan ihan kaikkien joille keskeneräisyys…

Jaa artikkeli: