Ihmisyyden puolestapuhuja

Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja Claes Andersson toimii tänä vuonna Jyväskylän talven suojelijana. Andersson seuraa edelleen tarkasti maailman menoa, vaikka ei ole politiikassa enää aktiivisesti mukana.

Jyväskylän Talvi -kulttuuritapahtuman suojelijana toimii tänä vuonna Claes Andersson. Talven teemat ovat Suomen vuoden 1918 sisällissota, Euroopan nykytilanne sekä työ, toimeentulo ja sosiaaliturva. Mitä haluaisit nostaa esiin ohjelmasta?

Jyväskylän Talven teemat ovat isoja, ajankohtaisia ja mitä tärkeimpiä. Koska teemat ovat hyvin kattavia, ne on tärkeä rajata, jotta voidaan saavuttaa konkretiaa. On hienoa, että on saatu hyviä ja avarakatseisia alustajia, Erkki Tuomiojaa, Matti Vesa Valosta, Sture Lindholmia, Ann Selinia, ihan vain muutamia mainitakseni.

Onko vuoden 1918 tapahtumista opittavissa jotain ja miksi niitä on tärkeä muistella?

Vuoden 1918 tapahtumat olisi tärkeä nähdä tämän päivän kehityksen valossa – syvenevä yhteiskunnan kahtiajako, uusoikeistolaisuus, vihapuheet ja ”vaihtoehtoisten totuuksien” yleistyminen. Euroopan nykytilanteesta voisi järjestää kymmeniä seminaareja. Tärkeää olisi keskustella turvallisuudestamme. Ja tietysti ilmastomuutoksesta sekä elinkelvottomiksi muuttuneiden alueiden tulevista pakolaismassoista.

Olet kirjailija, psykiatri, pianisti ja poliitikko. Mikä näistä ensisijaisesti ja miksi?

Olen koulutukseltani lääkäri ja erikoistunut psykiatriaan ja psykoterapiaan. Se, että jouduin poliitikoksi vuonna 1987 oli sattuma. Yllätyksekseni minut valittiin kansanedustajaksi ja sen myötä Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi sekä myöhemmin kulttuuriministeriksi.

Mistä olet elämässäsi eniten ylpeä?

Olen iloinen Vasemmistoliiton kehityksestä ja siitä, että moni nuori ihminen on liittynyt vassarien aktiivien joukkoon.

Mitä ura politiikassa opetti?

Kansanedustajana jouduin perehtymään moneen sellaiseen asiaan, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Joskus oli tunne, että sain opiskella samanaikaisesti monessa tiedekunnassa, kun jouduin perehtymään muun muassa kuntatalouteen, ympäristökysymyksiin, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sisäpiirikauppoihin. Siinä ainakin opin, että mikä tahansa asia on kiinnostava, kun tarkemmin tutustuu.

Millä mielellä seuraat tämän päivän yhteiskunnallista keskustelua ja politiikkaa?

Seuraan melko tarkasti politiikkaa myös tänä päivänä, joskaan en ole enää itse aktiivisesti mukana. Kirjoitan joitakin puheita ja kolumneja. Viime vuosina olen käynyt paljon keskustelemassa ikäihmisten kanssa. Se on ollut kiintoisaa ja opettavaista. Palkkioksi olen usein saanut pullon punaviiniä.

Edellinen runokokoelmasi Aamu meren rannalla ilmestyi vuonna 2015. Aiotko kirjoittaa vielä uusia kirjoja?

Kirjoitan päivittäin muutaman tunnin. Syksyllä ilmestyy uusi runokirja, Maanalainen näkötorni.

Mikä on musiikin rooli elämässäsi?

Jazzin soittaminen on tuonut paljon iloa ja vaihtelua elämääni, mutta pelkkä harrastus se on ollut.


Jyväskylän Talvi

- Jyväskylän Talvi on viisipäiväinen historiaan ja nykypäivään sekä tulevaisuuteen keskittyvä kulttuuritapahtuma. Talven etkot vietetään keskiviikkona 21.2. Popparissa, jossa Claes Andersson soittaa jazzia Osmo Blomqvistin ja Pekka Törmäsen kanssa. 
- Puheohjelma koostuu kolmesta historiaa ja nykyisyyttä tutkivasta seminaarista. Torstaina 22.2. pohditaan, mitä vuoden 1918 tapahtumista voisi oppia. Perjantaina 23.2. tutkitaan nykypäivän Euroopan tilannetta. Lauantaina 24.2. tavoitteena on sote-uudistuksen ja ns. aktiivimallin kautta tarkastella, miten työn, toimeentulon, koulutuksen ja sosiaaliturvan kokonaisuus on hahmottumassa.
Jaa artikkeli: